Tositapahtumiin perustuva jatkokertomus elämästä 1950 - 1960-luvun Lapissa.

Kesä v. 1957 Hetan kansakoulun pihalla. Oik. Marja-Helena, Marjatta ja Maija-Liisa Kortelainen. Taustalla vesi- ja viemäriputkia varten myllätty pihamaa.

Hotelli Hetan ravintolassa 1970-luvulla, vas. Esko, Yrjö Tapani, Marja-Helena, Aili, Hannu Tapani ja Maikku Kortelainen.

Muonio-Peltovuoma -linjan Sisu postilinja-auto lumivaikeuksissa Palo-joensuun ja Enontekiön välillä v. 1950. Kuva: Postimuseo.

Kultala ja sen nykyinen herra.

Keväthankia. Taiteilija: Junttila Einari, 1944.

Iisko Näkkälän kota Enontekiön Pöyrisjärvellä. Vanha mies on Tuomas Näkkälä, nuoret ovat Iiskon tytär Saara ja vävy. Kuva Pentti Eskola, 1906. GTK.

Poro vetää rekeä talvella. Kuva: Museovirasto.

Samuel Guttorm pehmittää kenkäheinää v. 1951. Kuva: JOKA Journa-listinen kuva-arkisto UA Saarisen kokoelma. / Museovirasto

Mieki olen poikasena sen verran pitäny nutukhaita, että ossaisin vieläki heinittää kengän. Kuivat kenkiheinät häätyy ensin ilmottaa, että niistä tuli semmonen kuohkea läjä. Ensin työnnethään nutukan kärkheen heinät niin, että niitä tullee joka puolelle. Sitte lisäthään alapuolelle paksumpi kerros niin, että osa heinistä jääpi varren suusta näkyvhiin. Sitte pyör-häytethään heinistä pyöreä pallero, joka on ko tiaisen pesä, mikä pukat-haan kantapään kohalle jo nutukassa olevien heinien alle. Lopuksi työn-nethään jalka heinien välhiin pitämällä sormilla tukevasti runsut paikal-haan, ettei ne pääse liikkumhaan. Varren suusta kurkkivat sarat pukat-haan nutakan sisälle ennen paulotusta. Paulaki häätyy kääriä niin, että aina osa jo paulotetusta jä uuven paulan alle. Muuten kohta huomaa, et-tä paula on kehkiny auki ja varren suu kerrää lumia kenkhään.

Teksti: Pentti Stoor.

"Etelän riuku" hypistelee Per Thomas Bhålin kuivalihoja Kilpisjärven tunturimaisemassa v. 1977. Kuva: Metsälä, Yrjö. / Museovirasto.

Antti - Jounin Jouni, Sota-Jouni, Jouni Guttorm Nuvuksessa v. 1960. Hauskat jutut oli hänellä. - Legenda jo eläessään - Puhui 7 kieltä - Asui Baduksessa. . Kuva: JOKA Journalistinen kuva-arkisto UA Saarisen kokoelma. / Museovirasto. Kuvateksti: Jor Uulan Poika Haage.

Benz postiauto Raudanjoen rannassa, ratissa Franssila, edessä auto-postimies Poikela, jolla oli aina hattu päässä. Lyhdyt otettu pois, koska lasit eivät kestäneet kolinaa ja tärinää. Lasit laitettiin paikoileen vasta pilkkopimeän aikana. Lyhtyjen lasit olivat ensimmäisellä matkalla paikoil-laan, mutta "poreilivat" heti. Otettiin talteen siksi, koska Rovaniemellä ei oikein kyetty leikkaamaan pyöreätä lasia. Kuva: Postimuseo. / Museovi-rasto.

Helsinki-Petsamo -linjan Benz Gaggenau. Posti- ja lennätinlaitoksen "puilla käypä" Benz Gaggenau, jossa Hietalahden telakan valmistama Otso puukaasutin. Kuormana oli matkalla kulutetut pilkkeet, Helsingistä Petsamoon tarvittiin elokuussa 1931 tämän verran polttoainetta. Kuljet-taja Wiljam Leivo. Kuva: Postimuseo. / Museovirasto.

Postauton tankkaus Sodankylässä 1930-luvulla. Auton tankkauksessa kuljettaja Salminen (oik.) ja Fredrik Oikarainen sekä taustalla kauppias Iivari Mellenius. Kuva: Postimuseo. / Museovirasto.

Benz-Gaggenau postiauto Hetan (Heetrin majatalon) postin pihalla v. 1929. Vas. pikkutyttö, rouva Julia Hetta, kuljettaja T. Joona, L. Hetta, postiljooni J. Antinjuntti, Esteri. Kuva: Postimuseo. / Museovirasto.

Suomalainen pirtti Jukkasjärvellä.

Tuntsa, Peurakosken niska 26. 9.1941. Heikki Roivainen, valokuvaaja.

Katunäkymä Trömsasta v. 1924. Kuva: Ahola Juhani. Museovirasto.

Hautajärven kylä Svansteinin kappeliseurakunnassa.

Ritakoski Juutuanjoessa v. 1903.. Kuva: Benjamin Frosterus. / GTK.

Sallivaaran kaarre v. 1933. Kuva: Mikkola, Erkki. / Museovirasto.

Inarin kirkonkylän kansakoulun ensimmäiset oppilaat todistuksen saa-neina n. v.1910.. Edessä opettaja Iida Lilius, taustalla luokkahuoneen etelänurkkaus, koulun lahtea sekä niemeä -- sisällön kuvaus: Edessä vuonna 1897 avatun koulun opettaja Iida Lilius. Vasemmalta Sammu Kyrö?, Irene ja Arvi Lehtola, Toivo ja Heli Kangasniemi (pitkiä) sekä Ee-tu Törmänen. Kuva: Museovirasto.

Aapiskirjaa oppimassa Kolarissa. Kuva: Suomen nainen 1.1.1924.

Enontekiön nimismiehen puustelli. Kuva Pentti Eskola, 1906. GTK.

Ounas- Pallastunturi Ketomellasta katsottuna. Kuva: Kari Autto.

Jäämeren rannoilta: Arkangelin rautatie rakennuksen alaisena.

Mutenian kylässä v. 1902, Lapinkomitean kokouksessa: vas. Matti Pon-ku (Iso Ponku) Lars Nikodemus, Nils Magga (Orposen Niila), Juhani Peltovuoma. Matti Peltovuoma, Piera Sara ja edessä polvillaan Uula Magga (Orposen Uula) Kuva: Museovirasto. / finna.fi

Oppaana toiminut Yrjö Sarre perheineen Paatsjoen Vuopionsuussa v. 1904. Kuva: J. H. Saarinen. / GTK.

Metsänvartija Walde Viikin uuden rakennuksen, Siilastuvan luovutustilaisuus v.1945 Kilpisjärvellä. Kuva: Orvo Öhmanin albumista.

Miehiä purjeveneessä Ounasjärvellä v.1921. Kuva: Ahola Juhani. / Museovirasto.

Muonionvaaran kauppakartano. v.1882. Kuva Sophus Tromholt.

Matkalla Rovasesta Kultalaan v. 1898. Kuva Emil Sarlin. / GTK.

Uula Lanton rakennuksia Angelissa v. 1948. Kuva: Heinonen Jorma. / Museovirasto

Kylänäkymä Alakylän Paljulta v. 1920. Kuva: Paulaharju, Samuli. / Museovirasto.

Poroa viedään matkan jälkeen "jäkäläkaivokseen" Kuva: T. Itkonen. / Museovirasto.

Maiju Näkkäläjärvi muistelee: "Karannut venäläinen sotavanki Pöyrisjär-vellä." Videokuvaaja: Juha Kivekäs.

Ruotsin saamelaisia Yykeänperällä myymässä matkamuistoja 1920-luvulla. Nils Ragnhildsson Siiri (Rávnná Niillas) vas sekä hänen vaimon-sa Inga Kristina Valkeapää os.Siiri (Iŋg´áhkku, Riiáid Iŋgá) sekä heidän lapset. Biret, Ante ja hänen takana Jovnna sekä tyvär Anne Marja. Nai-nen Ingan ja Anne Marjan välissä on Elle Päiviö Blind.

Paatsjoen karanteeniaseman henkilökuntaan kuulunut T. I. Itkonen kiertokäynnillä Sikastossa v. 1918. Kuva: Museovirasto.

"Ei täällä vois ellää"

Dokumenttifilmi: Enontekiön lapset Helsingissä v. 1957. "Vas. Antti Ku-ru, Iisko Syväjärvi, Jouko Rova, Leena Syväjärvi, Eija Riekkinen, Anneli Kotavuopio, Rauna Rist ja Juhan Aslak Ketola. Etualalla Juhani Kulti-man." Kuvateksti: Anni-Marja Valkeapää.

Kemijoen Sierilän lossi. Kuva: Hakkapelitta 13.8.1928.

Vuonna 1937 Pres. Kyösti Kallio Hetassa. Kunta lahjoitti hänelle poron vasoineen. Oikealta Berit Anne Palojärvi os. Näkkäläjärvi Erkunan vaimo, 2. oikealta Antti Erkinpoika Palojärvi siis Erkuna, Anni Palojärvi os. Hir-vasvuopio sekä Kyösti Kallio .

Koski Tornionjoessa. Kuva: Bonin, Volker. / Museovirasto.

KURTIN EEVA, tietäjäeukko Sodan-kylän Kieringistä.

Entisten kuulujen Lapin noitien, lovinoitien maillakin elää vielä tietomie-hiä, muinaisten lapinvelhojen viimeisiä jälkeläisiä. Elää siellä Sodanky-län Kieringissä, suuressa kiveliökylässä Kurtin Eeva, täysiverinen noita-akka jo ulkomuodoltaankin: musta kuin kekäle, laiha kuin luuranko, rus-keanahkainen kuvatus, jonka tummat silmät leimahtelevat kuin tulikipu-nat, kun eukko karkeita sanoja syytelee. On akalla paljon loitsuja ja tai-koja, ja haltiain huomassa hän elää mökkeineen kaikkineen. Kunnan elättinä hän asuu yksinään kurjassa kömmänässään. nukkuu rääsyises-sä vuoteessaan lutikkain kanssa, köpöttelee köykkyselkäisenä kylällä armopaloja anelemassa ja polttelee sammalta ja pietarinkukkia piippu-känässään.

Kuva: Samuli Paulaharju. / Museovirasto.

Teksti: Samuli Paulaharju. / Suomen Kuvalehti 26.2.1921.

Lusmasaaren muinaislöytö. kaula- ja rannerenkaat, kirveenterä ja partaveitsi, kaikki pronssia. Kuva: Museovirasto.

Sydänkesän maisema Torisenolta (-joelta) Torisvuoman talon yläpuolella. Kaukana laajan tundran takana näkyy korkea Tsaimotunturi. (Kuvattu Juhannuksena.)

Nivankylä Nuorttijärvellä Venäjän Lapissa. Kuva: Väinö Tanner, 1909. GTK.

Näköala Petsamoon johtavan tien varrelta.

Näkkälässä 14.6. 1906: Inga ja Iisko Näkkälä, Kuva Pentti Eskola. / GTK.

Vieno Laakso ja Ounasjoen taimen 1950-luvulla.

Vanha pappila Lätäsenon suulla 1920-luvulla. Kuva: Ahola, Juhani. / Museovirasto.

Yrjö Kokko. Piirros: Yrjö Kortelainen.

Tornionlaakso - neljän tuulen tie.

Näkymä Posiolta Sirniön talojen ja Sirniölammen yli kaakkoon v. 1906. Kuva:. Kuva: Hugo Berghell. / GTK.

Tohtori Aurola ja Janne Lahtela Posion Maaninkavaaralla 10.8.1952. Kuva: Stigzelius, Herman. / GTK.

Kuva: Suomen Kuvalehti no. 17. 24.4.1920.

Kaijanmaan välitupa Hetan ja Näkkälän välillä. Kuva: Tarja Ylitalon os. Riekkisen albumista.

Arvo talutti poronsa minun poroni ohi ja huusi: ”nyt!” Samalla heittäy-dyimme rekeen. Mutta kerkesipä poro sittenkin laukkaan, ennen kuin ehdin kunnollisesti istuutua.


Reenpohjalle kuitenkin putosin ja siinähän oli aikaa kohentautua. Säätä ei käynyt moittiminen. Aurinko lämmitti selkää. Se vähä mikä tuulen vä-rystä oli, puhalteli takaa.

Parituntisen ajon jälkeen pidettiin tauko Kaijanmaan autiotuvalla. Porot sidottiin kiinni ja mentiin sisältäkin katsomaan tätä Arvon*) rakentamaa kiveliönkulkijain asentopailkkaa.

Joku oli siinä äskettäin majaillut, koska tupa oli lämmin. Kaijanmaasta poroni pyrähti uljaaseen laukkaan, mutta kohta sen menotuuli laantui ja askellaji vaihtui verkkaiseen käyntiin.” (* Arvo Isolahti.)


Teksti: Lapin yliperällä, Väinö J. Oinonen, WSOY 1964.

Matkalla Petsamossa v.1930. Kuva: Åström, Bernhard Svenska littera-tursällskapet i Finland. / finna.fi

Naisväki hakee vettä Kallatsan pihakaivosta Sodankylän Unarin kylässä v. 1920. Kuva: Samuli Paulaharju. / Museovirasto.

Perä-Pohjolainen no 124. 29.10.1910:

Paholainenko matkustanut Unarilaisten uutta maantietä.

Tässä syyskesällä juuri heinänteon lopussa oli eräs outo matkustaja yrittänyt matkustaa Unariin etelästä päin. Markkasuvannolta poiketes-saan katsomaan Unariin menevää uutta maantien linjaa oli tämä mat-kustaja, huonon tien vuoksi, niin kovin vimmastunut, että Sodankylän rajalle päästyään meni erääseen taloon sekä houkutteli talon isännän toverikseen.

Ensi töikseen löivät nämä urhot kaikki talon kahvikupit rikki uunin nurk-kaan sekä käskivät talon vanhan mummonkin poistumaan pois talosta, joten mummon oli turvauduttava erääseen kylässä asuvaan puoskari-mieheen, jota sitten isäntää lohdutteli niin, että vanhus kuitenkin sai jäädä taloon entiselleen.

Sitten siirtyi tämä matkustaja seuraavaan torppaan, jossa hänellä oli hy-vä asunto emännän seurassa. Siellä houkutteli hän emännän sekä tor-pan työväen riitaan keskenään, josta seurauksena oli, että työväki läksi pois juuri kiireimpänä työaikana.

Tästä kumminkin oli matkustajan palauduttava takaisin samoja teitä. Pistäydyttyään välillä vielä eräässä torpassa sai hän sisarukset niin ko-vin riitelemään, että kirveitä aseenaan käyttivät, ei kuitenkaan niin ko-vasti lyöden, että olisi tullut suurempia vammoja.

Seurauksena oli tästä kahakasta, että toisen sisaruksista oli heti poistut-tava talosta. Alapaulalle joutunut on sitten aika-ajoin koettanut kostaa mokomaa häväistystä kaatelemalla sisarensa kala-astioita roskaisille lattioille.

Innostuttuaan tästä kääntyi matkustaja vielä kerran ryntäämään Sodan-kylän puolelle ja koetti siellä vimmata ihmisiä. Eräässäkin mökissä sai miniän anoppinsa kanssa tappelemaan aikalailla, vaan ei kuitenkaan useitten kanssa.

Vielä kävi sama matkustaja useammassakin talossa Sodankylän puolel-la, koskapa oli erään talon emännänkin pään tehnyt niin pyörälle, että emäntä ei pitänyt omaa kotiaan enään kodin veroisena, vaan virui useita päiviä pitkin kylää, käymättä katsomassa kotiaan.

Suotava olisi, että tämä maantielinja muutettaisiin esim. Lohinivasta Kie-rinkiin päin, sillä sen tien varrella olisi isompia kyliä, jotka estäisivät moi-set matkustajat tänne Unariin pääsemästä, taikka pitäisi tukkin se linja, joka tulee Markkasuvannolta tänne, sillä en luule kumminkaan tulevan siihen mitään maantietä meidän päivinä.

Kynä.

Torppa Kitisen varsilta 1950-luvalla. Kuva Esa Hyyppä, Geologian tutkimuskeskus, GTK.

Lehmä talvia metsässä.


Sodankylässä Alaperän kylän Tervon talon isäntä löysi heinäsuovaltaan monen peninkulman päässä taloista lehmävasikan. Vasikka, joka kesäs-tä sydäntalveen asti oli ollut metsässä, oli aivan terve ja niin arka ihmi-sistä, että ei antanut kiinni ottaa, vaan meni metsään kuin peura.

Isäntä pani suovalle ansan pyytöön ja teki solmun silmukkaan, että ei se päässyt juoksemaan aivan pieneksi, joten vasikka olisi hirttynyt. Kun hän sitten meni muutaman päivän takaa heinään, oli vasikka ansassa ja kun ei päässytkään pakoon, niin päästi pahan äänen. Vasikka tunnettiin samaksi, joka kesällä katosi Jisakan talosta Keminkylässä ja oli siis kul-kenut noin 10 peninkulmaa kotoaan.

Teksti: Päivälehti no 94. 25.04.1895.

Kihlakunnanoikeuden istunto Sodankylässä 23.3.1909; vasemmassa reunassa Henrik Johannes Boström, todistamassa Blomqvist, seisomas-sa takarivissä vasemmalta: tunnistamaton, Ali Tornberg, Kyösti Gumme-rus, Armas Raassina ja poliisikonstaapeli Moberg.


Kuva: H.J. Boström. / Blomqvist. / Museovirasto. / finna.fi

Liisa ja Sulo Rova 1950-luvulla. Kuva: Maija Vuontisjärven albumista.

”Meitä oli neljä miestä matkalla, poliisit Sulo ja Onni sekä ystäväni eläin-lääkäri ja minä. Sulo on napapiirin erämaan vakituinen poliisi. Onni oli Sulon kesälomansijainen, mutta kun hänen oli haastettava erämaan lap-palainen käräjiin todistajaksi, lähti Sulo hänen oppaaksi. Meillä eläinlää-kärin kanssa oli matka lehmää parantamaan ja onneksi meille kaikilla oli sama matka päämäärä.....…..

Onni, se kesälomansijainen poliisi, pani päähänsä saamikahpiirin, lapin-lakin, ja mummo häntä ihailemaan, komialtahan poika näyttikin, kun rai-kas ilma ja syöminen oli värjännyt hänen poskensa pihlajanmarjan pu-naisiksi.

- Sie olet yhtä kaunis kuin oikea lapinpoika, sanoi mummo.

- Jääkkin sie meille poromieheksi.

- Annahan kun minäkin koitan, sanoi eläinlääkäri ja pani kahpirin pää-hänsä:

- Enkö minäkin ole lapinpojan näköinen?

- Et sie vain ole, vastasi mummo eläinlääkärille.

- Jos tuo Sulo ei olisi sanonut, että sie olet elläinlääkäri, mie olisin luul-lut, että sie olet Paasikivi.”

Teksti: Yrjö Kokko, Suomen Kuvalehti n:o 42, 1948.

Yrjö Kokko ja "Niuniu" alias Sulo Rova palattuaan "Hannan ja Marskin" pesältä. Kuva ja teksti: Suomen Kuvalehti 41/ 1953.

Turvekammin (navetta?) edustalla Liisá Jovnna Paltto Utsjoen Akukos-kella.

Akukoskella asui Jouni Aikion äiti Liisa, mutta en tiedä kumpaa sukuni-meä hän käytti. Koko kylä kutsui häntä nimelläLiissá-áhkku ja hän kuoli silloin kun olin 5- tai 6-vuotta vanha. Kun meidän perheemme rantautui Jouni Petteri Guttormin rantaan, niin Jouni Aikion rannasta lähdettiin vie-mään Liisaa Outakosken sairasmajalle Rita Berggrenin hoitoon.


Liisan toinen poika myös asui Akukoskella ja hänen nimensä oli Hans Paltto. Liisan kolmas poika oli nimeltään Juhani Paltto ja hän asui Tans-sijoella suomenpuolella Levajokisuun kohdalla. Sitä en kylläkään tiedä, minkä ikäisiä nuo ihmiset olivat.

Áhk'guoikka oaivvis orui, Liisá Jovnna eadni, muhto in dieđe leigo sus sohkanamman Aikio, vai Paltto. Son gohčoduvvui Liisá-áhkkun. Son jámii dalle go mun ledjen 5 dahje 6 jahkásaš. Go min bearaš láddii Jovn-na Biehtára sátkui, de Liissá Jovnna sátkkus vuolggahedje Liissá-áhku Savvon Savvona buohcciid vissui Rita Berggrena dikšui.

Liissá nuppi bártni, Hánssa sohkanamma lei Paltto. Liissá goalmmát bárdni lei Lásse Jusse, Juhani Paltto ja son orui Dánsejogas Leavva-jotnjálmmi buohta Suomabealde. Sin agiid gal in dieđe.

Kuva: Hämäläinen Antti. / Museovirasto. / finna.fi
Kuvateksti: Kerttu Vuolab.

Auto ja ihmisiä lossin kyydissä. Kuva: Ahola Juhani. Museovirasto.

Metsätarkastaja Mauritz Wolmar Waenerberg perheineen ja neiti Dagnar Waenerberg (kuudes vasemmalta) sekä norjalaisia matkaili-joita Kaamasen Thulessa. Kuva Emil Sarlin, 1901, GTK.

Kesäisin saavat porot mielin määrin samoilla metsiä, häiritsemässä ovat vain paarmat, jotka joskus lukuisammin esiintyen voivat saattaa porot aivan raivoihinsa, ja tietysti sudet, jotka toisinaan kesäisinkin ovat san-gen kiusallisia.

Niinpä kierteli susi kolme vuotta sitten kesällä Thulen metsänhoitajan virkataloa. Olipa niinkin hävytön, että esittäysi naisille näiden ollessa ui-massa lähellä taloa. Susien kittereillä kiertelevät korpit, jotka herkuttele-vat niillä jätteillä, joita hukka ei ole huolinut pistää poskeensa.

Teksti: Uusi Suometar 14.9.1901.

Seuraavana päivänä oli minulla vieraita. Pari poronajajaa porokoirineen oli kulettanut parituhantisen porolauman Pallastunturille. Samana päi-vänä oleskelivat porot Lompolotunturilla, jonka tähden nuo hauskat pu-heliaat poromiehet viipyivät talossa yli vuorokauden. He olivat erittäin huvitetut pikku foxterrieristäni, varsinkin kun se oli kunniakkaasti otellut toisen lapinkoiran kanssa.


Tämä, jolla oli tuo ei niinkään vähän tunnettu nimi ”Stössel", mutta koi-ran nimenä kylläkin omituiselta kajahtava, oli hyvin hauska eläin, ja ke-huipa sen omistaja sen olevan sellaisen poropaimenen, että sen hinta oli laskettava sen oman painon mukaan missä jalometallilajissa tahansa.

Se näyttikin toimittavan tehtäväänsä ihan urheilumaisesti, ja nyt, kun sen toiminta ei voinut kohdistua poroihin, luulotteli se koiraani poroksi ja nuolen nopeudella purasi sitä koipeen, josta heti oli seurauksena mitä kamalin rähäkkä.

Lukija voi sen nähdä eräässä tähän kirjoitukseen liitetyistä kuvista, missä se on omistajansa ja nelijalkaisen valkoisen kumppaninsa kanssa.

Samassa silmänräpäyksessä kuin minä ”näppäsin" joukkueen, jonka taustana on järvi ja jonka kupeella näkyy englantilaisen kirkko, tekivät ”Stösselin" ”loiset" sille sellaista kiusaa, ettei se voinut pysyä paikoillaan, joten sen oivallinen sudenpää, ikävä kyllä, ei tullut näkyviin kuvassa.

En voi olla sanomatta sanasta omasta koirastani, joka on saanut mat-kustaa melkein koko Suomen halki, eräältä sen eteläisimmiltä rautatien asemilta pohjoisimmalle ollakseen seuralaisenani ja vartianani erä-maassa.

Jos helsinkiläinen lukijani on huomannut foxterrierin, jonka tapana on kilpailla nopeimpien automobiilien kanssa ja vieläpä niiden etupyörien edessä, kaikkien vanhempien, hermostuneiden naisten kauhuksi, niin saattepa olla varmoja siitä, että se on sama elukka, joka on ollut Pallas-tunturilla sydänyön aurinkoa katselemassa.

Kuten kaikki foxterrierit, vihaa tämäkin suunnattomasti kissoja. Miten monta kissa parkaa tämän omallatunnolla onkaan, en tahdo mainita. Menomatkalla sai se kerran tilaisuuden itse erämaassa lähettää kurjan-näköisen kissaparan paremmille metsästysmaille.

Soutaessani tai sauvoessani juoksenteli se tavallisesti pitkin rantoja, mutta ui sitten jälleen veneeseen, kun oli väsynyt. Eräänä päivänä, kun se tavallisuudenmukaan harhaili metsässä, kuulin yhtäkkiä sen kiukkui-sen ”kissanhaukunnan".

Epäilin, tokko kissa olisi eksynyt näin kauvaksi ihmisasunnoista, mutta ajatteleppas, jos se onkin ilves. Menin maihin ottaen mukaani haulikon, jossa oli susihauleilla täytetty panos. Minulla oli runsaasti ampumavaro-ja, jospa sattumalta tapaisin karhun tai suden, jotka näillä tienoin eivät ollenkaan ole harvinaisia.

Mutta tosiaankin, eräässä puussa oli kissa, joka istui oksalla ja mulkoili koiraa, joka piti konserttia puun juurella. Ihme kyllä tuli kissa puusta alas minut nähtyään ja hyökkäsi käpälät ojossa koiran päälle, mutta ei kes-tänyt kauvankaan, kun se jo heitti henkensä. Koira tuli rannalle verisenä taistelun jälkeen ja teki virkistävän uintiretken.


Kuva ja teksti: 01.02.1914 Matkailulehti no 1

Pallasjärvi. Kuva: Kari Autto.

Puolitaipaleen väkeä 1950-luvulla, Vas. Olli, Iivari, Jenni ja Aila Kangos-järvi. Iivari toimi metsänvartijana. Metsähallituksen toimipisteenä Puoli-taival loppui v.1963.

Parisenkymmentä kilometriä pohjoisempana on Kerässieppi, pohjoisin Pallaksen seudun länsiosan kylistä. Se sijaitsee Enontekiön puolella ai-van Muonion rajan pinnassa, Pallaksen Palokeron korkeudella. Pallas näkyy sinne mahtavana. Kerässieppi on vanha poronhoitokylä, jossa asui lappalaisia vielä tämän vuosisadan alussa. Muonion ja Hetan väli-sen vanhan postitien varressa Kerässiepistä luoteeseen on Puolitaipa-len metsänvartijan asumus, joka on ollut jo useita vuosia autiona.


Kun tien poroliikenne 1930-luvun kevättalvina alkoi vilkastua, valtio ra-kennutti entisen pienen tuvan viereen isomman retkeilymajan, jonka hoi-tajana toimi metsänvartija, "Taipalen Ales". Tähän taloon poikkesi jokai-nen postitien kulkija ja antoi poronsa syödä ja levähtää.

Eräänä keväänä sattui Kyrön Pekka oleilemaan Taipalessa, kun joukko housupukuisia naisia ajoi pihaan. Pekka ei tahtonut silmiään uskoa, kun naiset tallustelivat sisälle, ja kysyi lopulta:
- 0lhanko tet kaikki naaraita?

Kuva ja teksti Y. Kortelainen.

Nieminen toimi lääkärinä Enontekiöllä 1960-luvulla.

Kitti Johan Vihtori.


Lähetän oheisen paperin, johon voi ottaa allekirjoituksia sellaisilta täysi-ikäisiltä kuntalaisilta, joiden mielestä tohtori Nieminen on lääkärinä mies paikallaan ja ettei meillä ole varaa häntä päästääkkään jonkun vanhan-piian kaunasta johtuneen kantelun seurauksena.


Se kirjelmä, jonka lienette nähneet ja lukeneet, on postitettu eilen ja jäl-jennös lähetetty läänin-lääkärille. Jos tähän paperiin saadaan nimiä enemmän, voidaan paperi lähettää perästä lääkintöhallitukseen kirjel-mälle painoksi. Olisi hyvä, kun tämä joutuisi lähipäivinä takaisin, toivotta-vasti täynnä nimiä. Lisää voi kirjoittaa kääntöpuolelle, jos etusivu tulee täyteen.


Terveisin
Y. T. Kortelainen

Saksasta tulijat Helsingissä Kansallismuseon rappusilla v.1930: Vas. Ju-hánas Antin tytär Márjá , Koutokeinosta tai Maria Vasara?, Armas Nie-melä, ? , Nils Nutti Nikodemus eli Nutti Niku ja Tuomas Magga eli Duom-mas Duomma.

Kuva: Museovirasto.

”Oletteko te käynhet Saksassa, kertoili Armas Niemelä

- Mie se vain oon ollu kuusi kuukautta Saksassa.

Saksan kokemuksista hän vielä totesi:

- Siellä juuri silloin muuan hullu piti puhetta ja karjui niin että kieltä ym märtämätön pelkäsi. Kuulin mie sen Hitlerin puhuvan ja opas sanoi että

siinä on suuri mies. Mutta en mie vain silloin arvannu, että sama karjuja vielä polttaisi meijänkin tönömme.....

Armas Niemelä oli kuulunut yhteiseen pohjoismaiseen lappalaisten kier-tueeseen 1930-luvun Saksassa. Kiertueella oli 50 poroa, 12 lapinkotaa ja muuta kansallista kampetta. He olivat käyneet Berliinissä, Königs-bergissä ja Münchemissä.”

Teksti: Reino Rinne; LAPIN RAUHA, Retkiä Lapissa kesällä 1946. / Enontekiöläiset sodassa ja kotirintamalla 1939-1945. Veteraanimatrik-keli, Enontekiön kunta.

Tämä on ainoa patsas koko maailmassa joka omistettu saamelaiselle naiselle. Nyt pidetään Sababurg’in eläintarhassa säännöllisesti tilaisuuk-sia missä esitetään saamelaisten elämään ja kulttuuriin liittyviä tapahtu-mia Brigitte ja Uwe Kunzen johdolla. He toimivat hyvin aktiivisesti Ruot-sin saamelaisten hyväksi.


Ensimmäiset porot ja ensimmäinen lappalainen*) nainen Saksassa vuonna 1580

Syksyllä 1580 tulivat ensimmäiset 12 poroa Sababurg’in eläintarhaan Saksassa. Niitä välitti tanskalais-ruotsalainen tähtitieteilijä Tycho Brahe.

Silloisen kolonisaation aikana juuri keksittyä pohjoismaista eksotiikka toteutettiin niin että lappalaisia tyttäriä riistettiin yhteisöistään ja lähetet-tiin aateliston hoveihin nähtävyyksinä.

Myöskin Sababurgin poroja saattoi nuori lappalainen nainen kaukaiseen Saksaan. Hänen tehtävänsä oli hoitaa eläimet uudessa kotimaassa.

Hankala matka porojen kanssa kesti monta kuukautta. Pitkän kävely-matkan jälkeen Ruotsissa jatkoi matka meritietä pitkin Breminiin hevos-ten vetämillä kärryillä. Vaan ainoakaan eläimistä ei elänyt kauemmin kuin vuoden. He eivät kestäneet kosteata ilmastoa eikä vierasta ravin-toa, kun luppoja eikä jäkäliäei kasvanut siellä.

Nuori lappalaisnainen ei oikein kotiutunut eikä ymmärtänyt kieltä ja hän-tä vaivasi syvää koti-ikävää. Hänen eläintensä kuoleman jälkeen hän ei varmaankaan nähnyt mitään mieltä enää elää kaukana perheestään.

Näin ollen hän katosi yhtenä päivänä jättämättä mitään jälkiä. Hän var-maan seurasi eläintensä kohtaloa - taikka palasiko hän kotiinsa Ruot-siin? Siitä asiasta ei ole tietoja.

Myöskin 40 lisää poroa jotka vietiin eläintarhaan kuolivat samaan ta-paan. Mutta lappalaisnaisen muistoa kunnioitetaan vielä Sababurg’in eläintarhassa. Hänelle tehtiin pieni patsas joka usein on saamelaisten seurueiden kohtaamispaikkana.

Nämä ehdottivat että pidettäisiin muistotilaisuuksia ja nyt pidetään sään-nöllisesti tilaisuuksia missä esitetään saamelaisten elämään ja kulttuu-riin liittyviä tapahtumia.

Tähän asti nimetön nainen sai taas nimen. Seremoniassa eläintarhassa Nina Afanasy’eva**) kastoi hänet symbolisesti ja hän sai nimen Suvi Sá-rá Aina Ann - jokaista neljää osaa Saamenmaata varten oma nimi. Mu-kana oli myöskin ewenke kaukaisesta Itä-Aasaista joka myös kuluu po-ronhoitaviin alkuperäiskansoihin.

Varsinainen tällaisten eksoottisten nähtävyyksien vientien kohokohta La-pista Eurooppaan oli vuosina 1880-1930. Kokonaisia saamelaisia per-heitä matkusti silloin lasten, kotien ja omien porojen kanssa ympäri Eu-rooppaa ja heitä näytettiin museoissa ja ennen kaikkea eläintarhoissa, esim. Hagenbeck’issa Hampurissa.

Tukholman Skansen oli myöskin saamelaisen perheen pitkäaikainen asuinpaikkana. Minusta tämä tapa käyttää hyväkseen toisenlaisia ihmi-siä kuuluu historian pahimpiin rikoksiin ihmiskuntaa vastaan.

*) Puhun tässä kirjoituksessa lappalaisesta naisesta koska silloin käsi-tettä ”saamelainen” ei vielä käytetty.

**) Nina Afanas’yeva on Venäjän saamelaisten tärkein politiikko.

Lähde: Uwe Kunzen perusteellinen ja laaja tutkimus.

Nina Michael

Julkaistu lehdessä Anarâš Vyesimáánu 2012, 25. IHEKERDI ja kuva Juovlâmáánu 2012, 25. IHEKERDI

Saamelaisnaisten päähineitä Kuva: Soldan Carl Erik, tekijä 1850–1860. / Museovirasto.

Saksassa v. 1925:

Heikki Magga (1850 -1934) Nunnasesta ja hänen poikansa Iisko (1913-1925) ja Jooseppi (1915-1994). Isko Magga kuoli tuolla reissulla hukkumalla ja on haudattu Saksaan.

Saamelaiset saksalaisten eläintarhoissa. Ounastunturin seudun saame-laisia, yhdessä seutukunnan muiden saamelaisten kanssa joita kerättiin Enontekiön ja Kautokeinon alueelta, vietiin iso joukko kaikkine tavaroi-neen ja poroinensa v. v. 1925 ja 1930 Saksaan näytille, nämä näyttely-paikat sijaitsivat sikäläisisten eläintarhojen-alueilla. Esittelyn tarkoitus oli näyttää saksalaisille, kuinka huonoja muut rodut ovat heidän rodun rin-nalla. Se sopi Suomelle hyvin. Ilmapiiri oli sellainen Suomen ja Saksan lisäksi muissakin naapurimaissa.

Teksti: Kari Autto.

Rotuoppia Suomessa


Lappalaiset ovat kaiken todennäköisyyden mukaan rodullisesti suoma-laisille täysin vieras kansa, joka aikojen varsilla, jouduttuaan pysyviin kosketuksiin suomensukuisen heimon kanssa, on omaksunut sen kie-len.

Toistaiseksi ei kuitenkaan ole voitu asettaa lappalaisia sukulaissuhtee-seen minkään tunnetun kansan kanssa, ja mahdollista onkin, että lappa-laiset, kuten Stratz (1920) olettaa – ovat jäte* aikoinaan eläneestä alku-peräisestä kansasta, josta sekä valko- että keltaihoiset rodut ovat synty-neet. Tätä olettamusta tukevat lukuiset lappalaisilla esiintyvät alkukan-taiset rotuominaisuudet.

Lappalaiset ovat kuitenkin, asuessaan suomalaisten, venäläisten, nor-jalaiste ja ruotsalaisten naapureina, aikojen varsilla sekaantuneet kaik-kiin näihin kansoihin ja saaneet luonnollisesti siten erillaisia vieraita omi-naisuuksia rotuunsa.

Tästä sekoituksesta johtuu myös se, että lappalaiset eivät kaikkialla ole rodullisesti samanlaisia. Norjan lappalaiset eroavat esim. suuresti Kuo-lan lappalaisista j.n.e. Myös paikallisia antropologisia eroavaisuuksia on havaittavissa, mutta missä määrin nämä riippuvat elämäntapojen eril-laisuudesta, missä määrin erillaisista rotusekoituksista tai mahdollisesti vielä muista syistä, on vaikearatkaista.

Erittäin silmiinpistävä rotupiirre on lappalaisten lyhyys Tähän ovat jo ai-kaisin lapinkävijät ja -tutkijat kiinnittäneet huomiota, mainiten kuvauksis-saan lappalaisia sangen lyhyeksi kansaksi (gens brevissimae staturae.) Myöhempäin tutkijain mittaustulokset antaa lyhyen esityksen.

Ote teoksesta: Suomen suku 2. Otava 1928. sivut: 209-211.

* Nyky-suomenkielellä jäänne.

Kongon kylä Oslossa v.1914 auttoi pitämää yllä kuvaa valkoisesta ylivallasta.

Jos Adami Kemppainen, joka kuuluu saarnaajana kulkevan Amerikassa, huomaisi nämä rivit, niin pyydän lähettämään minun rahani. Ei sovi sem-moinen saarnaajaksi, joka ei täytä lupaustansa ja maksa velkaansa, ei-kä muistakkaan sitä, joka häntä hädässä auttoi.


Heikki Kokko,
Vardö, Norja, Eurooppa.

Lehtileike: Väinämöinen no 28-29. 1902.

Juhani Lihtonen haastattelee kalastaja Ville Kangosjärveä Jerisjärveltä.

Juhani Lihtosen radioreportaasi maalaa vaikuttavan kuvan pakkashuuruisesta Mutenian kylästä. Sen viimeiset jäljellä olevat asukkaat, Tapion veljekset, Penjami, Jussi ja Kusti käyvät joulun viettoon ennen kuin Lokan tekojärvi peittää nämä maisemat alleen.

Tie Kilpisjärvelle.

Koutokeinossa pääsiäisenä v. 1954. Oik. Johan Isak Siri Jundin, Vildon Elle, Elle Triumf Logje, Ailu Biera (Per Aslaksen Bær), Bier Mihki (Per Mikkel Pedersen Siri) ja Ardnen Niilas Aslat (Aslak Nilsen Logje) ja ?.

Koutokeinossa pääsiäisenä v. 1954. Gabba peskinen mies vas. on Ellun Piera Bals erittäin hyvä joikkaaja, aina joikkas kun esim. kaaristi rekeä tai muuten istui. Kuvan keskellä Elle-Ipmi (Rugáš Elle) ja oik. lapsi sylis-sä Nilse Niillas Anne (Rugas Elle logjen sisar Inger-Anne oli Tuomman Tuomman Maggan vmo ja asuivat Pallastunturissa.) Ovensuussa valkoi-nen huivi kaulassa Maret Sara. Ikkunan vieressä oik. Oddmund Sand-vik. (s.08.11.1922). Ovensuussa vas. Marit Eira Sara eli Jusse Niillas Máhte Maret.

Lálle Ánne (Anna Kristina Päiviö os. Hotti), Josvá Márjá (Maria Päiviö os. Kuhmunen) ja várra Márjjá mánát (Ol Nilsá, Biette), Ivgomuotki/ Lymgseidet Norjassa. Valokuva on jälkeenpäin käsin väritetty.

Näkymä vanhasta Hetasta 65 vuoden takaa. Aidan takana Kirkkotievan laella kirkko ja tievanalla näkyvän aidan takana 1907 valmistunut Hetan muuhun Suomeen yhdistävä kärrytie, mikä oli käytössä vain kesämaan aikana. Liikenne talvisin Palojoensuusta ja Ruotsin puolelta kulki Muot-ka- ja Ounisjärvien halki tikattua talvitietä mikä nousi maihin Närpistö-niemen tyvessä ja jatkui siitä maitse kohti keskikylää ohi Eemel Kumpu-laisen talon, kunnan makasiinin ja siitä edelleen kylän keskustaan.

Kuvassa takana kirkosta oikealle ensin Mäntyvaaran ja Angelin talot. Sitten lähinnä tien varressakunnan makasiini. Kauempana edelleen oi-kealle katsoessa suurin rakennus on kansakoulu, sitten Anttilan kauppa ja Karjalaisen talo. Etualalla talvitietä kohti keskustaa asioimaan näyttää jutavan lapinmies pororaitoineen.

Piirros ja teksti: Yrjö Kortelainen.

Suojeluskunnan sotilaspojat Hetassa v. 1943.


Kuvausta varten hankittiin pojille Lapinasut, osalla pojista oli aikuisten peski tai takki, joka köytetiin vyöllä ylös sopivaan mittaan. ”Heidän joh-tajana toimi Sulo Rova, vuonna 1943 poikia 33 (Hetassa 18 ja Pelto-vuomassa 15) sekä vuonna 1944 maininta tarkastuskertomuksessa 8.6.1944: ”Pojilla on halukkuutta Hetassa ja Peltovuomassa. Toiminta laimeaa.””


”Enontekiällä on nähkääs myöskin sotilaspoikia, jotka puuhaavat ja tou-huavat niin kuin pojat muuallakin. Ei se sotilaallinen käyttäytyminen tai-da olla juuri yhtä hyvä kuin etelän pojilla, mutta annas kun tulee kysy-mykseen kiipeäminen tunturille tai lasku alas, niin eipä taida löytää la-pinpojan vertaista. Ja kun on valjastettava poro ja lähdettävä matkaan, niin jokainen on kuin paraskin partiomies valmiina: ”Kyllä minä lähden” Ja osaavatkos pojat siellä etelässä virittää riekonansan sillä tavalla, että riekko todella pistää päänsä siihen ja tarttuu kiinni. Vaikka eihän siellä riekkoja sentään olekkaan, eikä ansapyynti ole sallittu.”

Kuva: Esko Mäntyvaaran albumista.

Teksti: Enontekiöläiset sodassa ja kotirintamalla. / Aimo Kallio / Soti-laspoika n:o 7, 1943.

TVH:lla oli työmiehille tarkotettu maja Kaunispäällä, jossa yöpyivät työ-miehet jotka piti lumiaitoja ym. kunnossa. Majalla oli talonmies. Matkali-jayhdistyksen Kaunispään Alamaja oli tästä parisataametriä itään ja sil-loinen maantie kulki TVH:n ja SMY:n majojen välissä.


Filmiryhmä asui Alamajalla ja porukka pelasi Åke Lindmanin yllytyksestä jalkapalloa maantiellä kuvauksia odotellessaan, koska kumpaankin suuntaan näki kauaksi, jos auto lähestyi. Åke kertoi monta tarinaa tuosta tapahtumasta. TVH:n majan emäntä teki vielä 1970-luvulla poronkäris-tystä yms. Alamajan vieraille ja tämä käytäntö lienee luotu jo silloin, kun filmiryhmät oleskelivat Kaunispäällä.

Alamajalla oli oma keittiö ja sieltä "elämänluukku" pirtin puolelle, mutta usein ruoka haettiin TVH:n majalta. Alamajalla oli oma sauna, hieman tuota kuvassa olevaa pienempi ja ovi länteen Kaunispäänojalle, johon oli kaivettu potero uimapaikaksi.

Sauna on edelleen pystyssä ja maja lienee tielaitoksen henkilökunnan käytössä, Kaunispään ja Urupään välissä niillä paikkeilla, missä on ne-lostien kelikamera. Matkailijayhdistyksen maja purettiin 1980-luvulla.

Se oli saksalaisten vanha parakki Rovaniemen lähettyvillä, Pohjahovin raunioista 1948 paikalle siirretty uuden hotellin valmistuttua.

Kuva on elokuvasta Valkoinen peura.
Teksti: Jouko Kiviniemi ja Seppo J. Partanen.

Salkko Salkonpoika Näkkäläjärvi eli Hukka-Salkko. Saamenkielen sana Čálku = susi. Čálku on suomeksi muuttunut muotoon Salkko.

Kuvateksti: Pekka Sammallahti.
Piirros: Yrjö Kortelainen.

Hukka Salkko eli v.v. 1862 - 1933. Talollinen ja poromies Näkkälässä. Harrasti myös sivuelinkeinoja kuten kauppahommia, jopa pienteollisuut-ta eräässä Näkkäläjoen latvalla sijainneessa kivijulussa. Josta rankin haju nousi sinitaivaalle eikä kateellisten naapureiden eikä turhan uteliai-den kulkumiesten nokkaan. Lisäksi hän oli vireä erinomainen pyytömies ja auttoi naapureitaankin pyydysten kokemisessa.

Teksti: Yrjö Kortelainen

Ensimmäinen lappalainen - "saamelainen" tuli yleisesti käyttöön vasta 1960-luvun puolivälin paikkeilla - minkä Enontekiöllä tapasin, oli Salo-mon Salomoninpoika Näkkäläjärvi eli kuuluisa Hukka Salkko, joka istui kirkossa urkuparvella tarkkaan seuraten uuden papin ensimmäistä ju-malanpalvelusta.

Hän oli jykevä ja vankkarakenteinen mies, josta on kerrottu ja kirjoitettu monta tarinaa ja jonka nimikirjoituskin tarvitsi tavallista suuremman tilan. Hänen vaimonsa oli pieni ja heiveröinen ja sen mukainen oli nimikirjoi-tuskin. Monesti on sittemmin heidän kanssaan yhdessä kahvisteltu

Teksti: Torniolaakson vuosikirja 1976, Aimo Kallio, Enontekiön pappila vieraskirjojen valossa 1930-1964, s. 40.

Salkko vei minut myös Palojärven lappalaisten luokse. Matkaa oli vain 12 km, ilta oli kaunis ja tie hyvää. Kalastajat tulivat juuri nuotalta, tauro oli pian tulella - mutta vanha Erkki oli nurjalla mielellä; minun olisi pitänyt tulla heille eikä Näkkälään. Vieraan läsnäolo täällä tunturissa ei ollut muutenkaan mieluisaa, sota oli käynnissä, ties mitä tämä mies aikoi.


Sain toistaa nimeni moneen kertaan - oliko se mikä nimi? Salkko par-haansa mukaan selitti kuka olin. Palojärvellä näin useita hyvin tumma verisiä lappalaisia. Eräät naiset melkein näyttivät mustalaisilta. Toisena päivänä mieliala oli jo lauhtunut, naiset olivat vetäneet silkkihuivejaan esille: ne vain tehostivat heidän itämaista vertaan.

-Täällä sinä nyt kävelet Lapinmaan kamaralla, sanoi Salkko paluumat-kalla. Salkko kyseli ikääni.
- Nuori mies on tullut Lappiin, hän julisti.

Outo tapaus. Erkin letkaukset olivat tehneet Salkonkin mietteliääksi. Pa-lojärveläiset eivät suostuneet kielimestareiksi, mutta Salkko selitti, että rahalla - maksamalla - kaikki järjestyy.

Ote teoksesta: Eliel Lagercrantz: Ounastunturilta Pöyrisjärvelle 1918, (Laulava Lappi 1950). Tuntureilta ja metsistä, toim. Erno Paasilinna, WSOY, ISBN 951-0-12719-1.

Saajon isäntä Ottu ja nauravasilmäinen emäntä Helli poikansa kanssa kotirappusilla 1950-luvulla..

”Saajon talo oli lähes kilometrin päässä joesta, länteen viettävällä rin-teellä. Gabrielin rakennuttamat isot, Ylikyrön tyyliä olevat rakennukset saksalainen oli polttanut maan tasalle. Lieneekö muuta jäänyt, muuta kuin Ketojärven kalasauna, jossa edellisenä kesänä vietin yön. Nyt asui taloa pojista ahkerin, Otto-niminen. Pojista kuului Kalle Aleksanteri asu-avan Emman huonemiehenä Ylikyrössä ja toimivan samalla Aatan jarru-na. Toinen asuskeli Raattamassa ja loput kaksi Otun tykönä kotipaikal-la.

Hyvin otettiin vastaan Saajossakin. Ottu oli oikein juhlallisen näköinen. Emäntä oli Ketomellasta. Valitti olevansa vähän kipeä, mutta keitti vikke-lästi kahvit Vappu-tyttärensä opettajalle. Vappu vain ei sattunut olemaan kotona, oli mennyt saman päivän aamuna Raattamaan kylästelemään.

Äiti kyseli, olinko nähnyt Vappua. ”En ainakhaan ole nähnyt”, täytyi mi-nun sanoa. Emännän silmät olivat pyöriväistä lajia eikä hän ollut vähää-kään sisarensa Keto-Antin Tiinan näköinen. Otun talo oli siisti, mutta koko talo olisi varmaankin mahtunut pyörähtämään Gabriel-vainajan pirtin sisällä.”

Kuva ja teksti: Yrjö Kortelainen.

Hiinu Kyrö kotonaan Ylikyrössä 1950-luvulla.

Hiinu Kyrö.

Varsinainen uuni oli niin suuri, että talonväki ja joukko vieraitakin olisi mahtunut sinne si­sälle, eikä ahdasta olisi ollut. Oskari oli oikein ylpeän näköinen komeas­ta lämmityslaitteestaan.

Oli se vain, sellainen kita, jotta varmaan nielee kerralla poronkuorman puuta. Ma­talat penkit kiersivät pirtin seiniä, , pieni pöytä oli päätyseinällä ikku­nan edessä ja sen molemmin puolin sellaiset puusängyt, joita avi-suu­nissa näkee. Hiinu istua kenotti toi­sen sängyn päällä piippu suussa.

Oskari puhuskeli laupiaalla ää­nellänsä ja kertoi kylän uutiset. Nii­tä ei ollut paljon: Kelotti oli lähte­nyt postia noutamaan. Siinä kuulumiset. Jo tuli ensimmäinen kyläläi­nen vierasta ihmettelemään, Au­kustin Jussi.
-Päivää, Jussi, miten maalarin uran alkutaival sujuupi? sanoin hänelle.

Ei Jussi oikein us­kaltanut ruveta sujumista kehu­maan.

Teksti: Yrjö Kortelainen.

Ylikyrön taiteilija.

Ylikyrössä 1950-luvulla: Oik. Aukusti Keinovaara, vieressä poikansa Jussi sekä Eero.

Tenojoen länsirantaa kilometri Nuovusen (Nuvvus) yläpuolella; taustalla oikealla Ailigas (Ailegas). Kuva: Emil Sarlin,1901. GTK.

Ovlas'Ovla pyyteli vielä sokeanakin lohta verkolla Yläkönkään alustoista. Sattui tulemaan lensmanni mahtavasti moottorillaan täryyttäen. Lohen-pyynnin lupa-aika olikin jo ohi.


Mitä Ovlas'Ovla vesillä tähään aikaan?
- Naa, seku vain.

Lensmanni hoksasi verkon. Lohtako?
- Naa, ei se juuri lohta.

Polis-Aslak lappoi verkon veneeseen. - Levitettiin pyydys rantakivikolle, jotta olisi kuiva takavarikoitavaksi yläjoelta takaisin palattaessa.

Tultaessa ylihuomenna sitten uudelleen paikalle – verkko olikin kuivunut näkymättömiin.

Kuva ja teksti: E. A. Manninen Suomen Kuvalehti 51/1938

Karesuvannon kansakoululaisia v. 1951-52:

1. Áilu Valkeapää 2. ?? 3. Mirja Kotavuopio 4. Elli-Saara Tornensis 5. Reino Viik 6. Ruuskasen poika 7. ?? 8. Torsti Vuopionperä 9. Juhani Labba 10. Nils-Heaika Valkeapää 11. Akseli Jatko (??) 12. Ilmari Kota-vuopio 13. Nils-Anders Juuso 14. Milda Mannela 15. Leena Syväjärvi 16. Siiri Labba 17. ?? 18. ? Kiviaho 19. ?? 20. Pentti Tyrväinen 21. ?? 22. Irmeli Syväjärvi 23. ?? Kylmälä 24. Elli Labba 27.Anja Viik 28. Kris-tiina Vasara 29. Raimo Kotavuopio 30. Aila Ranta (?) 31. Anna Kota-vuopio (??) 32. Jouni Tyrväinen 33. Syväjärvi 34. ?? 35. Leena Tum-munki 36. Saara Kylmälä 37. Helvi Vuopionperä 38. Väinö Viik 39. Kert-tu Syväjärvi 40. Pentti Vuopionperä 41. Lauri Kotavuopioja hänen edes-sään veli Kalle [?), 42. Juhani Valkeapää 43. ?? 44. Veikko Kotavuopio 45. Saara Pormala 46. Pekka Mannela.

Kuva: Nils-Henrik Valkeapän albumista.

Lars Juhán Valkeapää (vas.) ja Juho Rasmus Vasara Siilastuvalla v. 1930. Kuva: Samuli Paulaharju.

Tobbe Nutti: "Golddáluokta (Kolttalahti) Kilpisjärvellä. v.1938. Oik. Anna Maria Jdr Kitti ja Anna Maria Gdr Valkeapää." Kuva: Aulis Hämäläinen/ Hartti Hämäläinen/ Seppo J. Partasen arkisto.

Aamiainen ennen matkalle lähtöä. Päiviön Pierra edessä oikealla, takana J E Rosberg. Kuva: Väinö Tanner, 1912. GTK.

Väinö Tanner toimi Renbeteskomissionin puheenjohtajana Norjassa noi-hin aikoihin. Toinen suomalainen jäsen komissionissa oli J E Rosberg.


Komissioni keräsi tietoja porolaitumista ja poronhoidosta sekä haastat-teli porosaamelaisia, jotka laidunsivat kesäisin porojaan Norjan puolella.

Vaarat näyttävät vaaroilta Bihčosjávrin länsipuolella, jossa eräät komis-sionin jäsenistä pistäytyivät.

Kuva otettu kesällä 1937 Keinovuopiossa Ruotsin puolella. Vasemmalta Julie Marja Labba ja hänen lapsensa Nils-Biera, Gáren ja Elle-Susan-na. Lasten takan lasten setä Niila Labba, sitten Niilan äiti (??), edelleen äitini Inker Anni Labba, hänen edessään Anni Labba, sitten Inka Labba ja Inker Marja Juuso o.s. Labba.- Vähän ennen kuvanottoaikaa oli äitini sisko kuollut tuberkuloosiin, jonka taudin hän oli saanut piikoessaan Ruotsin puolella serkkunsa perheessä. Labban kylä asui tuolloin Suppi-vuomassa. Kuva: Aulis Hämäläinen/Hartti Hämäläinen/ Seppo J. Parta-sen arkisto. Teksti: Nils-Henrik Valkeapää.

Kilpisjärvellä v.1947. Vas. Inkeri Tornensis os. Vuopionperä, Elli Marja Jussantytär Valkeapäää ja Kaarina Stoor os. Vuopionperä. Kuva: Lauri Siivonen.

Tornensiksen kylä.

”Lapinkylä- Vanhan- Niilan, Piritan Niilan, Nilpan eli Proksin Tornensik-sen kylä - rakkaalla lapsella on monta nimeä - oli vaivaiskoivuviidakossa tunturimuurin rinteellä. Juuri leirin yläpuolella kohosi tunturimuuri selki-neen ja keroineen, alhaalla levittäytyivät paljaat tuulen, pyyhkimät suot ja kanervakankaat, jotka tyhjinä ja lumensinisinä viettivät hitaasti Lätäs-enoa kohti, ja idässä joen molemmin puolin kohosivat muut tunturit.

Vaivaiskoivuista kodat saivat polttoainetta, ja eräästä läheisestä tunturi-purosta haettiin vesi. Avanto täytyi hakata joka kerta jäähän uudelleen auki, sillä puolessa tunnissa se jäätyi taas umpeen. - Talvella lappalaiset saavat monesti tyytyä lumesta sulatettuun veteen, mutta jos tarjolla on lähteen tai puron vettä, sitä pidetään merkittävänä etuna.

Vaivaiskoivujen seassa oleva kylä käsitti kolme kotaa. Yhdessä hallitsi-vat Piera ja Elli Tornensis, ja siihen minä menin. Vanhempien lisäksi sii-nä asui heidän aikuinen poikansa ja seitsemäntoistavuotias tyttärensä, vaaleatukkainen ja ihanan sinisilmäinen Anna,Kaarina, jolla oli avoimet ja vaaleat tytön kasvot, sekä renki ja muutamia syntyperältään uudis-asukkaita olevia riekonpyytäjiä, jotka vierailivat kylässä.

Toinen kota kuului Valkeapäille, Pikku Lasselle ja hänen naimisissa ole-valle vanhemmalle veljelleen ja tämän vaimolle!; ja kolmannessa asui Vasaran perheen luona vanha poikamies Vanha Niila. Sinne meni Aarne Kumpulainen ja samoin hänen isänsä, poroisäntä, kun hän saapui. Minä majoituin Pieran ja Ellin kotaan. Tornensiksilla on muuten hyvin merkil-linen sukupuu.

He polveutuvat Andreas Tornensiksesta, joka oli Koutokeinon kirkko-herrana 1682-1705. Hänen vanhin poikansa Anders alkoi elää lappalais-ten tavoin ja otti itselleen ”kaverin”, ja heistä polveutuu lappalaissuku Tornensis.

Valkeapäät ovat sen sijaan vanhaa lappalaissukua. Valkeapää on varsi-naisesti valkeapäisen poron nimitys samalla tavoin kuin toinenkin Käsi-varren lapinsuku, Kalttopäät, johon myös noita Piennin Jussa kuuluu, on saanut nimensä valkoruskeapäisistä poroista”

Ote teoksesta: Noitien ja paimentolaisten parissa, WSOY, ISBN 951-0-16049-0

Elle Marja Hetta Rommavuomassa. Kuvassa oleva Elle Márjá on tämän Aslak Jouninpoika Hættan toinen vaimo, joka eli 1857-1945, oli Gárenin ja Marjan máttaráhkkun äitipuoli. Kaijukan vaimon äiti. Proksin Piera, s. 1867, oli naimisissa Ella Maria Aslakintytär Hættan, s. 1869, kanssa, joka oli Aslakin ensimmäisen vaimon synnyttämä.

Maija Vuontisjärvi 1930-luvulla Karessuannossa.Maijan kanssa Kalle Asblun eli Emman Kalle. Kuva: Maija Vuontisjärven albumista.

Villen-Iisko


Villen-Iisko, jolla on suuri valkoinen talo kylän alapäässä, on hänen täysi vastakohta. Hänellä on ankarat ahavoituneet kasvot, hänen puheensa on lyhyttä ja komentelevaa. Hänen talossaan on sekä kauppa että kes-kus ja paljon huoneita matkustaville. Varsinaisen kestikievarin tosin omistaa Sakkaran Kalla, mutta Lapissa jokainen talo ja mökki on pieni kestikievari.

Villen-Iiskon mielestä itseään tärkeänä pitävän matkustajan tulee aset-tua hänen taloonsa. Monesti hän ei ota majoituksesta ja kestityksestä mitään maksua. Hän passauttaa tytöillään vieraita, itse hän ohi men-nessä sanoo jörön ystävällisesti muutaman sanan kiiruhtaessa huoneit-ten lävitse, ja maksu ei tule kysymykseen.

Villen-Iisko osaa kyllä puolustaa mainettaan isäntänä, hänhän on yhtä suuri mies kuin kuka hyvänsä – mutta sitten tulee matkailijaseurue ja majoittuu hänen luokseen. He nukkuvat yön ja syövät kerran tai pari. Villen-Iisko esittää laskun, 150 mk hengeltä.

Jos joku moittii häntä siitä, hän vain viittaa torjuvasti kädellään: ”He eivät kuitenkaan tule koskaan uudestaan, nuo ulkomaalaiset, ei meitä kiinnos-ta, mitä he meistä ajattelevat, parasta ottaa heistä irti, mitä voi saada.”

Noitien ja paimentolaisten parissa,.Erik Therman, WSOY, ISBN 951-0-16049-0

Hirvasvuopiossa v. 1906: Koukku-Lassi eli Lassi Hirvasvuopio lapsineen mökkinsä pihalla. (Lauri Henrikinp. Hirvasvuopio, s.1842, ent.Palojärvi. Laurin vaimo on Elin Nilsdr. Qvenangen s. 14.10. 1849, muuttanut Enon-tekiölle 19.3.1877, vihitty 25.3.1877. Lapset: Ella Maria, Juho Henrik (1882-1884), Lars Leevi (1885-1888), Juho August (1888-1896), Anna Selina, Hilda Karoliina.. Vanhemmat: Henrik Baas, t. myöh. Palojärvi, s.1799, Pso Ella Palojoensuu, s.1808.) Kuva Väinö Tanner. / GTK.

Paanajärvellä Kortelaisen Liisan ja Yrjön Osmo pojan ristiäiset v. 1938: Vasemmalla istumassa kenttäpiispa Toivo Laitinen, opettaja Yrjö Korte-lainen, rouva Liisa Kortelainen sylissään Osmo, Ulla Kurtti (Kauppilan emäntä).

Karhunpesä Keijaraisen laitamilla. Kuva: Seppo Tolvanen.

Tällaista kertoi Tuomas Vanhapiha Enontekiön Näkkälän kylästä.

Olivat olleet poropaimenessa naapurinsa kanssa. Oli kuuma kesäpäivä kun saapuivat solisevalle tunturipurolle, ja niin pättivät kiehauttaa kahvit. Kaveri tekemään tulia ja Tuomas hakemaan vettä ja keitintankoa.

Koivupuskasta Tuomas katsoi sopivan koivusaikaran, taivutti sitä ja ru-taisi puukolla poikki. Mutta silloin tapahtui kummia, puskan vieressä ollut sammalmätäs kimposi pystyyn ja siinä seisoi, kahdella jalalle noussut, suuri karhu vajaan kahden metrin päässä.

Tuomas kertoi, että se oli "kauhistuneen näköinen, "heitti siitä ylenkup-puraisia neljälle jalalle ja laukkasi tunturiin, niin että sammaleet pölisivät.

Entä Tuomas? Hän seisoi kuin tuomittu, puukko toisessa ja koivunka-rahka toisessa kädessä.

Karhu oli pannut päiväunille, eikä kuullu puronsolinan yli miesten tuloa. Tuomas oli itsekin karhun mallinen, vahvarakenteinen junttura, rinnan-ympärys varmaan puolitoista metriä. Muutenkin aikamiehen näköinen.

Teksti: Seppo Tolvanen.

Enontekiön kirkonkylä Hetta 1930- luvulla.

Vas. Mäntyvaara, Selman, Oskari, Simoni ja Kalle Laakson kotipihalta, kuistin takaa näkyy osin kaksi- kerroksinen kansakoulu apurakennuksi-neen. Takana iso ja puolikomea koulutalo, tien puolella liiteri- sekä aitta-rakennus sekä hyysikät. Koulun takana kuikistaa järven rantatörmällä seisova valkea pappila ja punamullalla rotjattu pappilan pirtti. Sitten lä-hekkäin olevat Anttilan ja Karjalaisen talot. Tien vasemmalla puolen nä-kyy autiotalo ja tieaukion päässä seisoo Eemeli Kumpulaisen talo. Aivan tien sivussa oikealla puolen on kunnan makasiini ja siitä oikealla kirkko matalanmännikön yli.

Kuva: Esko Mäntyvaaran albumista / Juha Kivekkään arkisto.

Teksti: Yrjö Kortelainen.

Alf ja Esko Angeli pororaitoineen 1950-luvulla Hetan kansakoulun pihalla.

Enontekiön kunnanvaltuusto 1950- 1960-luvulla. Takarivissä 2. vas. Aarne Tapani, Iisakki eli Iikku Leppäjärvi, Kalle Pääskylä, Armas Vuontisjärvi, Aimo Kallio, Fiilus Keskitalo, Arvi Sonkamuotka ja Arvi Leppäjärvi. Eturivi vas. Juho Baas, Sihteerinä Mirjami Heinonen, Akseli Kotavuopio, Niilo Laakso, Kaukosen Kalle, Albert Eira, ja Kitti Hannes.

Ennen vaaleja tehtiin propagandaa, mutta Pääskylään sellainen taisi vaikuttaa päinvastasta, kuin oli tarkoitus. Tämä propaganda oli muuten sellaista, josta jää paha maku suuhun, pelkkää vastustajan mustaamista ja parjaamista.

”Järkevän Politiikan Vaaliliiton” propaganda oli sellaista, mutta tuloksia ei voi havaita. Tulee mieleen, ettei täällä lueta tälläistä hengen ravintoa tai ei sitten jakseta sulattaa. Tai pidetään kaikkea pötynä, josta ei tarvitse välittää mitään.

Maalaisliiton propaganda oli tehokasta, vaikka se tehtiinkin suullisesti tai ehkä juuri siksi.Ei siinä tarvinnut puhua muusta, kuin ”miljardeista” ja raivauspalkkioista. Tarvitsee vain selittää, että muut puolueet haluavat ottaa ne pois enontekiöläisiltä, mutta Maalaisliitto tappelee niiden puolesta kynsin hampain.

Tämä täky nielaistiin kakistelematta. Nekin jotka ovat viimeisen lehmän-sä myyneet ”Makkara Pellelle” ihastuivat ikihyviksi, kun kuulivat pian pääsevänsä Maalaisliion palkkalistoille.

Teksti: Yrjö Kortelaisen arvio Enontekiön 1950-luvun kunnallispolitiikas-ta.

Pekkala tila Hetassa 1920-luvulla. Hetta-Mikko (Rova) eli Eno-Mikko oli kauppamies ja omisti Pekkalan tilan. Tilan ostivat Antti ja Kristiina Näk-käläjärvi 1930-luvulla? Sota-aikana, syksyllä v.1942, isäntäväen ollessa Pöyrisjärvellä, kunnanedustajat tekivät taloon murron ja majoittivat sak-salaisia Sitsajärven puhelilinjanvetäjiä taloon. Jälkeen joulun, kun puhe-linlinja oli valmis, saksalaiset poistuivat ja Näkkäläjärvet pääsivät pala-maan kotiinsa.

Saksalaisten viina- ja tupakkavarasto sijaitsi Pekkalan tilan ulkovaras-tossa josta hettalaiset Antti ja Lauri Laakso päättivät periä ”viinaveron”. Apumiehekseen he värväsivät pikkuveljensä Taiston, jonka tehtävänä oli lähinnä pitää silmällä saksalaisia, sillä aikaa kun iso-veljet suorittaa teh-täväänsä.


Alkuu kaikki sujui hyvin, kunnes pois lähteissä Antti pudotti yhden pul-loista lattialle ja syntyneeseen meluun havahtuivat myös saksalaiset, jotka ryntäsivät tuvan rappusille. Syys-pimeässä he eivät kuitenkaan nähneet mitään, mutta ampuivat kuitenkin, varmuuden vuoksi muuta-man sarjan varaston suuntaa, jonka takana veljekset makasivat piilossa. Pian sakut kuitenkin kyllästyivät ja palasivat tupaan ja veljekset pääsivät lähtemään piiloistaan nauttimaan saalistaan.

Kuva: Tarja Ylitalo os. Riekkisen albumista.
Teksti: Juha Kivekäs.

Elli ja Akso Autto kotonaan Ketomellassa 1950-luvulla.

- Tämä poronliha on valmistettu tavalla joka on häviämässä Lapista sitä mukaa kuin sähkö ja pakastekaapit yhä pohjoisemmaksi ehtivät: umpi-suolaamalla.

Akso on juuri kertonut, miten porokypsytetään umpisuolassa, ja Akson tomera emäntä Elli (Joka haastattelulle tultaessa sanoi ettei hän aina-kaan puhu mitään, Aksonpa on oma asia jos jotain haluaa sanoa, mutta mitä kyselemistä tuossa Aksossa muka on ja valokuvia ei nyt ainakaan oteta) säestää tarmokkaasti:

- Liha - tavallisimmin paistia tai lapaa - pannaan suolaan siten, että se peittyy vähintään kymmenen senttimetrin paksuudelta joka puolella. Sii-nä lihan sitten annetaan vain olla, viileässä paikassa,muutamia kuukau-sia, puolikin vuotta. Liha kypsyy hitaasti ja hiljaa ja on taatusti mehevää ja suolaista valmistuttuaan. Lihan pintaan pitää kuitenkin muistaa ripo-tella sokeria ennen suolaamista:

- No sokeri tekee tietenkin semmoista kuorta siihen päälle, jotta se paremmin säilyy, sanoo Elli.

Teksti: Ritva-Liisa ja Ilkka Sumu / Suomen Kuvalehti n:o 1, 1973.http://suomenkuvalehti.fi/digilehti/

Ylikyröläisiä vas. lukien Selma ja Valte sekä heidän äiti Lilja Kelottijärvi ja vanhimpana Emma Kyrö.

Emman tytär Lilja, joka elää ”siviliavioliitossa” Kelotti Johanneksen kans-sa ja asuu Emman talon toisessa asuttavassa huoneessa, oli myös ko-tona kahden lapsensa kanssa. Toinen tytär, Aata, Ylikyrön missi, istui pirtin penkillä ja poltteli Työmiestä. Molemmat tyttäret olivat isoja kuin hevosenpuolikkaat, mutta Lilja oli jo akoittunut.

Aata oli oikein neidin näköinen, huivi somasti päälaelle sidottuna. Pyysin saada ottaa talonväestä kuvan. Aata nousi ja läksi pois tämän kuultu-aan. Muu väki toki jäi ja sain luvan. Kun rupesin tähtäämään kameralla-ni, nousivat seisomaan kuin kirkkoväki evankeliumia luettaessa.

Kuva ja teksti: Yrjö Kortelainen / Juha Kivekkään arkisto.

Palojärvellä 1950-luvulla: Vas. Proksin Kristiina sekä hänen lapset, Iis-ko äitinsä sylissä, Anni ja Erkki, oikealla Erkin-Mikon Elli eli Elli Ranta os. Palojärvi ja keskellä koutokeinolaisten pororenki Pekka Eemelinpoi-ka Kumpulainen.

Kummun Pekka tojuili tuvassa humalapäissään, ja alkoi vaatia viinaa ja yritti joikata, mutta Oula kielsi ja aikansa renttelehdittyään Pekka poistui jonnekkin naapuriin. Pekka oli pystyvä poromies ja soma mies selvänä, mutta kovin perso viinalle.

Marianpäivän aikaan hänellä oli ollut hyvät varusteet kappapeskiä myö-ten, mutta Oula arveli, että mies oli nyt myynyt peskin viinarahoiksi.

Kuva ja teksti: Yrjö Kortelainen / Juha Kivekkään arkisto.

Matti Laakso Vuontisjärven kylästä kalanperkuussa Pöyrisjärvellä 1950-luvulla.

En tiiä miksi Laakson Mattia kututhiin "Kari-Matiksi", mutta hyviä kala- ja riekonpyyntijuttuja hällä oli. Yhenki kerran oli pohjosessa saannut neljä heinähäkillistä riekkoja. Ko mie huomautin, että eellisellä kerralla niitä oli ollu vain kolme, niin Matti sano, että se oliki eri reissu.

Jos Lakson Simoni oli rattastannu lohella, niin Matti oli pyhkässy Pöy-risjärven päästä päähän hauen sölässä. Vain kerran Selkäkarissa oli ja-lat vastanheet pohjaan. Että kyllä oli pienellä miehelä isot jutut.

Teksti Pentti Stoor.

Mikko Niemelä ja Pöyrisjärven illankajo 1960-luvun alkupuolella.

Vuomajärvan kunnantupa. .

Jospa vielä tutkailisimme, onko mitään seurakunnan toimesta tehty ruu-miillisen nälän torjumiseksi, jollainen ei suinkaan ollut täällä tuntematon ennen sotia. Tähän kysymykseen voimme vastata myöntävästi: On tehty ja jo viime vuosisadan puolella.

Aikaisemmin mainittu Aatu Laitinen joutui oppiriitojen johdosta joksikin aikaa erotetuksi virastaan ja tällöin hän perheineen joutui omakohtai-sesti kokemaan, mitä on ruoanpuute ja nälkä. Varmaankin hän tällöin Pöyrisjärvessä kalaa pyytäessään päätti tehdä jotain niiden seurakun-talaisten hyväksi, joilla ei ollut toivoa päästä takaisin hyvin palkattuun virkaan, vaan joilla epävarmuus toimeentulosta oli jatkuvaa.”

Kuva ja teksti: Yrjö Kortelainen

Niemelän Armas Sellaisena kuin minä hänet muistan, piippu suussa, ainoastaa palava tulitikku puuttuu kädestä. (Armas Mikonp. Niemelän, s. 1894, k. 1976)

- Oletteko te käynhet Saksassa, kertoili Armas Niemelä - Mie se vain oon ollu kuusi kuukautta Saksassa. Saksan kokemuksista hän vielä to-tesi:

- Siellä juuri silloin muuan hullu piti puhetta ja karjui niin että kieltä ym-märtämätön pelkäsi. Kuulin mie sen Hitlerin puhuvan ja opas sanoi että siinä on suuri mies. Mutta en mie vain silloin arvannu, että sama karjuja vielä polttaisi meijänkin tönömme.....

ArmasNiemelä oli kuulunut yhteiseen pohjoismaiseen lappalaisten kier-tueeseen 1930-luvun Saksassa. Kiertueella oli 50 poroa, 12 lapinkotaa ja muuta kansallista kampetta. He olivat käyneet Berliinissä, Königs-bergissä ja Münchemissä.

Osallistui tiettävästi Aunuksen vapaustaisteluun suomalaisen avustus-retkikunnan mukana huhti-heinäkuussa 1919, sekä toimi Jatkosodassa Näkkälän kylän ilmasuojelujohtajana.

Kuva: Yrjö Kortelainen. / Juha Kivekkään arkisto.

Teksti: Reino Rinne; LAPIN RAUHA, Retkiä Lapissa kesällä 1946. / Enontekiöläiset sodassa jakotirintamalla 1939-1945. Veteraanimatrikkeli, Enontekiön kunta.

Armhaan Maarita Marita Niemelä os. Näkkäläjärvi, (s. 14.9.1911 Koutokeinossa. Vilkunan tyvär)

Jätimme Johan Mikkelin väkinensä ällistyneenä katselemaan perääm-me, kun läksimme soutamaan kohti Armaan rantaa. Armas ja Maarita olivat kotona, kun kolusimme sisään. Einari istahti sängyn kannelle Ar-maan viereen. Nyt huomasin rasituksen jälkiä hänen asennossaan ja kasvoissa. Kertoillessamme kuulumisia ja selostaessamme matkan vai-heita Maarita puuhasteli kahvinkeitossa hellan tykönä.

Einarikin tunnusti ensi kerran matkan aikana tunteneensa jotakin vaivaa sisuksissansa, ja pyysi minua kaivamaan reppunsa taskusta kamferipul-lon. Kun se löytyi, pyysi Einari kahvikupillisen vettä, kaatoi päälle melkoi-sen lorauksen kamferia, ja kulautti sekoituksen kitusiinsa.

Vaikutusta ei tarvinnut kauan odottaa. Yhtäkkiä hän jäykistyi suoraksi sängyn reunan päälle, kädet täristen jäykkänä, ja suusta alkoi kuulua hirmuista valittavaa ääntä, jota Maarita säikähti niin, että potkaisi ulos ja laukkoi täyttä vauhtia naapurin Antunaan.

Kuva ja teksti: Yrjö Kortelainen.

Suomen ja Norjan rajapyyki Jauristunturissa Salttirovan päällä (lähellä Maaderjärveä). Kuva: Orvo Öhmanin albumista.

Yllättäessään saman tokan paluumatkallaan nimismies saattoi sakottaa uudelleen. Itkonen tosin antoi yleensä armon käydä oikeuden edellä ja tehdä takavarikon vain siltä osalta eloa, jota ei edellisellä kerralla vero-tettu.


Nimismiesten kertomuksista käy ilmi, että saamelaiset saattoivat tehok-kaan valvonnan avulla säästyä ”kokoveron” maksamiselta. Huolimatta monenlaisista salailutoimista, saamelaiset saivat useinkin tietää nimis-miehen matkasta jo hyvissä ajoin ja ehtivät siirtää suuren osan porois-taan rajan yli.

Viimeistään yöpyminen talollisen luona saattoi koitua kohtalokkaaksi tarkastuksen onnistumiselle niin, että joku ehti varoittamaan poroelon paimenia ennen tarkastajien tuloa. Joskus Itkonen miehineen saattoi yötä myöten hiihtäen yllättää tokan niin, että hikinen viestinviejä saapui tokkaan tunnin-pari myöhässä.”


Teksti: Veli-Pekka Lehtola: Porojen kansallisuus? Suomen ja Norjan kiis-ta rajaseudun poronhoidosta 1900-luvun alkupuoliskolla.

Rippitilaisuus vuosimallia 1952 ruotsalaisten lahjoittamassa parakki-seurakuntasalissa eli "Tuomon-Tuvassa", ennen uuden kirkon valmistumista.

Kaukana Enontekiöllä eletään kunnan ja valtion parakkien, nimismiehen säilyneen puustellin sekä Fredrikin ja Angelin uudispirttien varassa. Ky-län hiljaisuuden katkaisee vain pororaidon kevyt nulkkaus, kun lappalai-set ajavat kansanhuoltoon pyytämään ostolupaa neljän kuukauden an-noksille. Sillä vain lentävä lintu viitsii lähteä kesällä tunturista Hettaan.

Enontekiöllä on muuten pappi, rovasti Aimo Kallio, se mies, jonka käsiin keskittyvät tärkeimmät langat. Selvä on, että hän hoitaa sielut ja siunaa vainajat. Mutta sivutöinään hän toimii myös kunnanvaltuuston puheen-johtajanaja useimpien lauta- ja johtokuntien esimiehenä.

Kun rovasti Kallio, nimismies Öhmanja kunnallislautakunnan esimies Vuontisjärvi ovat kolmisin koolla, voivat muut olla rauhassa, sillä he ovat Enontekiön seurakunta, kunta ja laillinen järjestys. Sinne jäi Enontekiö, tunturien ja selkosten keskelle autiona ja yksinäisenä odottamaan kesää, jolloin siellä toivottavasti päästään rakentamaan.

Teksti: Eila Jokela. / Suomen Kuvalehti n:o 20,1946.

Enontekiön kirkon urkujen vihkitilaisuus v. 1959. Kuva: Tarja Ylitalon albumista.

Urkutaiteija Kuusisto soitti juhlaesityksen, josta mulla on juttu. Istuin Kir-kossa Reetrikin Kallen (Vuontisjärvi) vieressä urkujen vihkiäisten ajan, kun Maija oli tietysti kiikkunut parvelle. Kalle sanoi mulle:

- Nyt se viheliäinen soitti väärin".

Myöhemmin ruokaillessaan Kuusisto oli maininnut, että hän yhdessä kohtaa vähän sekosi soitossaan, mutta toivottavasti yleisö ei huoman-nut. Mutta Kallepa huomasi.

Teksti: Pentti Stoor.

Juhla-ateria Hetan kirkon urkujen vihkimistilai-suuden jälkeinen juhla-ateria: Tarjoilijana Raija Kumpulainen os. Syväjärvi tarjoaa piispa Olavi Heliövaaralle, vuoroaan odottavat ruustina Kerttu Kallio, piispa Herman Kunst sekä fil. Tri. Annemarie v. Herlem. Kuva: Tarja Ylitalon os. Riekkisen albumista.

Saksan Evankelinen kirkko lahjoitti Enontekiön kirkkoon 16 äänikertaiset urut. Vihkimystilaisuudessa edusti lahjoittajaa piispa Herman Kunst ja fil. Tri. Annemarie v. Herlem. Piispa Kunst kertoi, että hän oli saanut vie-railukutsuja Englannista ja USA:sta, mutta hänelle ei ollut myönnetty matkustuslupaa. Kun Enontekiön kutsu oli tullut, oli hän sanonut, ettei kai sinnekkään voi mennä, mutta matkustuslupa olikin heti myönnetty.

Teksti: Aimo Kallio, Torniolaakson vuosikirja 1979.

Posteljoni Einari Hermanninpoika Kuru (s.28.8. 1902, k. 18.4.1965) ja Hetan kylän raunioita v. 1948. Einari kuljetti posti Hetasta Näkkälän kautta Pöyrisjärvelle ja siitä Kalkujärvelle. Myös isä Hermanni toimi posteljonina samalla reitillä ennen sotia. Kuva: Antti Hämäläinen, Museovirasto.

Heräsimme 13. 7. Hetan nimismies Öhmanin vieraanvaraisessa kodis-sa. Kun olimme juoneet aamukahvit, katselimme ikkunasta kapteeniluut-nantin kanssa, miten Kurun Einari uitteli porojaan Ounasjärven rannas-sa. Einari näet ventää, laiduntaa köydellä, kahta poroaan.


Aamulla hän ne uittaa, mistä porot silminnähtävästi nauttivat, ja pitää niitä sitten pienessä tallissa pimeässä, koska syöpä, paarmat ja hyttyset niitä silloin pahasti vaivaavat. Nyt hän kantaa postia Pöyrisjärvelle, mut-ta kun porot ovat nivoneet, saaneet uuden karvan, käyttää hän niitä kantoporoina.

Teksti: Yrjö Kokko, Suomen Kuvalehti n:o 31, 1947.

Heikin Niilan eli Niila Maggan lapset Saara (vas.), Oula ja Inker-Anni Kalkujärvellä v. 1934. Kuva: Ravila Paavo. / Museovirasto.

Suongeri-telineellä kuivumassa poron vatsalaukkuja joissa kuivatetaan poron verta Kotajärven rannalla lähellä Kalkujärveä v.1934.. Kuva: Ravila Paavo. / Museovirasto.

Posteljooni matkalla Palojoensuusta Hettaan ensimmäistä kertaa kun tie valmistu v.1906. Ounasjärven pohjoispuolella, Ingijoen kohdalla. ( Ingin-joki sijaitsee n. 6-7km Hetan keskustasta Muotkajärveen päin). Saarela ja Kalle-hevonen Enontekiön maantiellä, jota sitä ennen keväällä vain Silmu-Heikki oli kerran kulkenut. Kuva Pentti Eskola, 11.06.1906. GTK.

Tänä kesänä on tavallista enemmän liikkunut kaikenlaisia matkailijoita hiljaisessa Lapissamme, kuten tieteilijöitä, virkailijoita, huvimatkailijoita. Kesäk.19 p:nä oli täällä kokous lauttausasetuksen laatimista varten Ou-nasjoelle ja sen lisäjoille, johon otti osaa insinööri, suuri joukko metsä-herroja sekä tuomiokapitulin ja kruunun asiamiehiä. Sehän oli näissä hiljaisissa oloissa harvinaista.

Ell'ei virkamiesluvultaan niin kumminkin meikäläisten mielestä tärkeydel-tään suuremmoinen kokous oli meillä heinäk. 18 p., jolloin keskusteltiin tekeillä olevan ja nykyään kirkon edustalle pysähtyvän maantien jatka-mista Hetan (kirkon) kylän läpi nimismiehen virkataloon asti, mikä jatko tekee vähän päälle kilometrin. Kiitos insinööri Järviselle, joka on ottanut vaivakseen hommata tuon tärkeän jatkon.

Teksti: 11.09.1905 Pohjois-Suomi no 4.

Joveli Välitalo Vuontisjärvestä.

Lautamies Joel Välitalo s. 28.11.1848 (vanhemmat Juho Briitanpoika Välitalo (ent. Vuontisjärvi) ja Margareta (Kreetta) Hetta) Vaimo Rosa Eufemia Bernt-Ferdinandintytär Cajanus s. 28.7.1844 Korsnäsissä.

Vihitty: 11.1.1874 Lapset: Rikhard 1.10.1869 (Akseli Välitalon isä), Hilma Fredrika (Henrika) 17.8.1873, (Alfred Keskitalon äiti), Juhani Bernhard 1.8.1876, Frans Oskar 6.3.1880, Alfred Vilhelm 25.3.1884 (Arvo Välitalon isä), Selina Eupfemia 25.7.1888 (Tauno Niemelän äiti).

HOX! Riku ja Hilmariika syntynhet ennen avioliittoa. Saamelaisten per-herekisterissä lukee, että Riku olis ollu Rosan avioton lapsi. Hilmariikas-ta ei lue, mutta seki synty ennen naimishin menoa. Tosin toisessa saa-melaisen perhekortiston kortissa lukee, että Rikhard Joelinpoika Välita-lon mummon Inger Hetan vanhemmat: ISÄ Mathis Mathisinpoika Hætta s. 1765 Kautokeino k. 18.1.1834 Kautokeino.

Akseli Vuontisjärvi viritää riekolle ansaa 1950-luvulla.

Ja ansa toimi.

Pyytömiehet eivät yleensä puhu saalismääristä ja ennätyksistä. Olen kuullut, että epävirallinen ennätys, noin suurin piirtein, olisi ollut yhden pyyntikauden-osalta, kahden miehen porukalta, noin 2 500 riekkoa eli miestä kohti noin 1250 kpl.


Nämä ennätyksen tekijät olivat Kuoppalan Pekka eli Fetter Keskitalo ja Tuurin Penhartti eli Bernhard Stoor molemmat Peltovuomasta. Saaliin määrä vaihteli tietenkin hyvinkin suuresti.

Voimme olla varmoja, että hyvinä talvina yhteissaalis nousi moniin kym-meniin tuhansiin, ja sillä oli suuri merkitys paikallisena työllistäjänä.

Teksti: Yrjö Kortelainen.

Lapin-Elli eli Palojärvi (Baas) Elsa-Maria sytyttää päretikulla piippuaan v. 1929. Kuva: Manninen Ilmari. / Museovirasto.

Tuomas Palojärvi Enontekiön Palojärven kylästä. Kyytinen Pekka, kuvaaja 1950 Museovirasto.

”Mattilan-äijä” eli Juho Heikki Alamattila. (1873-1962). Kuva: Tuula Kelottijärven albumista.

Juho Heikki Alamattila, "ruma kulkujätkä lapinvaatteissa", kuten vaari muistelee, lähti nuorukaisena Muoniosta kohti pohjoista. Aikansa hän palveli myös valtanoitana tunnetun, pororikkaan Hukka-Salkon trenkinä, jolloin hän ensi kerran joutui tekemisiin maahisten kanssa.


Nopeaälyisenä, vilkasliikkeisenä ja valppaat silmät aina näkevinä hän on ammentanut tietämisen ja taitamisen viisautta Lapin suurilta tietäjiltä. Hänen koulunkäyntinsä on supistunut kuukauteen, jonka ajan hän "omin konstinensa" kävi Hetan kansakoulua. Tämä oppi oli hänelle sittemmin hyvänä pohjana, kun katekeetta kävi kylvämässä opin jyviä kyläläisten päähän.

Leppäjärven kylästä Juho Heikki löysi sitten tulevan elämäntoverinsa, joka nuoren miehen kädet nähtyään, ajatteli itsekseen: "Tuolla miehellä on känsäiset kädet. Se se vain perheensä elättää. Ja niin Mattila riipusti laukkunsa erään koivun oksaan, ja siihen paikkaan "kylmään korpeen, jossa vain tiainen laulaa", alkoi nousta hirsi hirren päälle.”

Teksti: Marja Vuorelainen, Suomen Kuvalehti n:o 1, 1959.

Anna-Reeta ja Armas Niemelä Hukka-Salkon talon edessä Näkkälässä 1950-luvulla.

Öinen Näkkälän kylä 1950-luvulla.

"Näkkälä on Ounasjokeen laskevan Näkkäläjoen latvoilla sijaitseva saa-melaisperheiden Näkkäläjärven rannalle rakentama kylä. Näkkälä on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö.


Kylän talot on rakennettu pääosin järveen työntyvälle niemekkeelle. Kumpuilevassa maastossa sijaitsevia asumuksia ympäröivät niityt ja pe-runamaat. Kylän ympäristössä on nähtävillä vanhoja peurojen pyynti-kuoppia."

http://www.tosilappi.fi/Suomeksi/Kulttuuria_ja_historiaa/Kylat/Nakkala.iw3

Poronmaitoa lasketaan tynnyristä juustotekoa varten v. 1923. Iso-Jussa eli Jussa Salkonpoika Näkkäläjärven vaimo Marita kaataa maitoa, tyvär Maija seisoo rinnalla (sittemmin Länsman, Piera Länsmanin vaimo.) ja Inga tyvär pitelee astiaa. Kuva: Väinö Auer. / Museovirasto.

Entiset suurten porokarjain emännät panivat osan kesälypsyä ankkaan, pieneen puutynnyriin, maustaen maidon keitetyillä ruotukan lehdillä (ribes rubrum), putkenpäillä (Angelica archangelica)sekä juomulla 1. juomukaalilla (rumex acetosa). Juomua toiset oikein kylvivät tätä varten porokaarteeseen.

Ja kotaemäntä tietää, että Ounastunturissa tätä kaalia ei kasvakaan, mutta Pallastunturissa kyllä. Kun maitoankka tai ottinki sitten talletettiin sellaiseen kaltioon, joka ei talvellakaan kylmettynyt, saatiin siitä seuraa-vana keväänä, samoille maille saavuttua, hyvää kahvimaitoa ja muuta-kin juotavaa, joka oli melkein kuin lääkettä.

Elokuun lopulla lopetetaan juuston teko ja juuston ternillä herkuttelu. Porojen pitää päästä jo omiin oloihinsa ainakin viikoksi pariksi. Silloin ne ovat veiti, poissa ihmisten hoidon alta. Mutta lyhyeen loppuu tämä iha-nuus, sillä jo mikkeliltä alkaa kotaemäntä taas niristellä itselleen ja väel-leen maitoa.

Teksti: Jenny Paulaharju, Suomen Kuvalehti.

Joonas Ketola kolmen valtakunnan rajapyykin tienoilla.

Hirvasvuopiossa Lätäsenon varrella, Munnikurkkiosta alaspäin. Vas. Oula Palojärvi perheineen eli Hirvas Oula, vaimonsa Kaarinan os. Hir-vasvuopio ja pojat Lassi, Oula-Antti sekä oikealla Aapo Jatko. Kuva: Tarja Ylitalon albumista.

Lätäseno juoksee tällä suoraa etelä-pohjoissuunnassa ne 10 kilometriä, jotka vielä ovat jäljellä Hirvasvuopioon. Lätäsenon varren kahteen kau-immaiseen taloon. Ne ovat itäisen Käsivarren syrjäisimmät, ja niistä on Norjan rajalle 10 kilometriä. Kuten Nieritalossa ihmiset käyttävät Hirvas-vuopiossa lapinpukua.

Oula asuu Hirvasvuopion kruununtalossa ja on yksi iloisista Palojärven veljeksistä ja Erkunan, Enontekiön rikkaimman lappalaisen veli. Hän pi-tää itseään lappalaisena ja elää puoliksi kalastajalappalaisena ja puolik-si karjanhoidolla ja kokonaan Jumalan siunauksella, mutta lappalaiset pitävät häntä joka tapauksessa uudisasukkaana.

Oulan pasuunaäänestä kuulee heti, että hän on palojärviläisiä. Hän on suuri ja pitkä mies, veljeksistä suurin, kasvot leveät ja pyöreät; hän näyt-tää eniten kirgiisiltä, mutta on iloinen ja sydämmellinen kuten aidot palo-järviläiset ja yhtä vieraanvarainen kuin köyhä ja laiskakin.

Kuva: Tarja Ylitalon albumista.

Teksti: Noitien ja paimentolaisten parissa, Erik Therman, WSOY, ISBN 951-0-16049-0

Ketomellassa 1950-luvulla Juho Autto ja taustalla Akseli "Akso" Autto.

”Ketomella oli rakennettu uudelleen. Asuinrakennus oli komea, vaikka vielä keskeneräinen, ja pirtin ikkunasta avautui yli Ounasjoen Ounastun-turiin käsin unohtumaton näköala.

Vanha isäntä Juho Autto oli jo vuoteen varassa, mutta kun me jututimme häntä nuoruusvuosien Kemin matkoista, niin ukko kapsahti istualleen ja hämärtäviin silmiin tuli valoa ja väriä. Hänen nuorena ollessaan kuljetet-tiin täältä tukkeja ja tervaa Kemiin. Matkaa oli 450-500 kilometriä ja pari reissua ehti tehdä kesässä.

Kemistä ostettiin vaatetavaraa ja viinat, Rovaniemeltä raskaampi tavara. Mutta "Viivykin Tuomaalta" sai kyllä Rovaniemeltäkin viinaa! Paluumat-kalla kului kaksi sauvointa loppuun. Sellaista oli elämä silloin.

Meidät nälkäiset miehet ruokittiin ruhtinaallisella tavalla, ja uni maistui lattialla porontaljojen päällä paremmin kuin konsanaan vaahtokumisilla makauksilla.”

Kuva: Yrjö Kortelainen / Juha Kivekkään arkisto.

Teksti: Urho Kekkonen, Uusi Kuvalehti n:o 27, 7.8.1955.

Ylikyrössä 1950-luvulla Oskari Kyrö, puhuttelunimeltään "Matin poika" ”

Mutta se 51-vuotias "Matin poika" oli erikoislaatuinen vähittäiskauppias. Hän ei osannut lukeaeikä kirjoittaa, mutta laskupää hänellä oli verraton. Tavarat hän haki viiden peninkulman päästäkesällä veneellä ja talvella porolla. Ja niin tarkka silmä kauppiaalla oli, että jos naiset tilasivat hänel-tä leningin tai päällystakin, niin hän toi tilaajalle sellaisen, joka istui kuin Pariisin muotisalongin tekemä.

Rohki riski mies muutenkin, sanottiin "Matin pojasta", vaikka ei ollut nai-misiin uskaltanut mennä. Viljo se kertoi, että tämä Matin poika Oskari oli ollut kerran uitossa ja kasööri oli palkan maksettuaan kehottanut Oska-ria kuittaamaan tilin. Oskari kun ei osaa kirjoittaa, oli kieltäytynyt tästä. Mutta miten siinä oli juteltu ja nimimerkkiä tivattu, niin Oskari oli vasta-nnut:

- Oo ja koose kyllä tunnethan, mutta yytä ei oo nähty helvetissäkhään.

Teksti: Pekka Peitsi / Urho Kekkonen: Suomen Kuvalehti v. 1954/40.

Pöyrisjärvelllä 1950-luvulla. vas. Maiju, Kristiina Näkkäläjärvi, Anni ja Marjatta Magga ja Antti Näkkäläjärvi.

Pöyrisjärven Iso-saaren tuvat ja Angelin valkama veneineen ja kalako-tineen sekä vapeilla kuivumassa riippuvine verkkoineen. Oikealla näkyy lähellä sijaitseva vuontisjärveläisten tupa.Tämä paloi toistakymmentä vuotta sitten. Saaressa ei kasva vaivaiskoivua järeämpää puuta.

Kotakorvan kestikievari Torassiepissä v. 1929. Kuva: Ilmati Itkonen. / Museovirasto.

Tilan Kotakorva päärakennus, joka edelleen samalla paikalla. Tosin täs-tä talosta puolet siirretty halkomisessa 1930-luvulla kylän toiseen laitaan ja tälle paikalle rakennettu puolet uutta. Vanha, alkuperäinen Torassiepin kestikievari on nimenomaan ollut tässä nykyisessä Kotakorvan Elsan paikassa.


Tämä rakennus ja piha-alue on nykyisin Elsa Kotakorvan talo ja piha. Tämä on siis se alkuperäinen Torassiepin päärakennus ja alkuperäinen kestikievaritalo.

Teksti: Ilmati Itkonen. / Museovirasto.

Iisakki Sieppi kotonaan Kerässiepissä 1950-luvulla.

Talonväki oli puheliasta ja sympaattista ja keskustelu sujui luontevasti ja vilkkaasti. Ei ollut sellaista kysymys- ja vastausleikkiä, jota Enontekiön syrjäkylissä vieras saa harjoittaa, eivätkä lapset menneet nurkkaan väl-lyjen alle piiloon. Sellaistakin olin vielä tällä matkallani näkevä.

Tuli puhetta uudesta tiestä, josta olin Hetassakin kuullut. Iisko kertoi puuhanneensa tien oikeastaan yksin, ilman valtuuston apua. Oli vain pyytänyt tien suunnan tutkimista, ja kyläläiset olivat sitten sitoutuneet osallistumaan kustannuksiin muistaakseni 20 prosentilla kokonaisme-noista.

Tutkimus oli joutunut pian, ja samana vuonna oli työt alettu. Vain pari vuotta myöhemmin oli ensimmäinen auto käynyt kylässä, joka muutama vuosi aikaisemmin oli ollut kymmenen kilometrin tiettömän taipaleen ta-kana. Ei ihme jos Iiskon äänessä kuulsikin pienoista ylpeyttä tästä ker-toessaan.

Kuva ja teksti: Yrjö Kortelainen / Juha Kivekkään arkisto.

Vuotson Paulus eli Paulus Magga poroerotuksessa Sodankylässä v. 1953. Kuva: Poutvaara Matti. / Museovirasto. / finna.fi

Naiset soutamassa Pellon edustalla v. 1933. Kuva: Paulaharju Samuli. / Museovirasto.

Pakluntinkeino lähellä Kivilompolon tullia, noin kilometriä ennen, tieltä alle sata metriä tien itäpuolella.

Bäcklund oli nimismies 1876-92, on kerrottu että hän suuttui Leppäjär-viläisille kun hänelle ei tarjoiltu syötävää. Siitä suuttuneena hän teki koukkauksen Hetta-Koutokeino talvitiehen Narttelin-Rastaharjun-Kivi-lompolon kautta, 3 km:n välein tuollaisia kuvan kivikasoja eli "muureja". Rakentajat asustivat Palojärvessä Erkin-Iiskon tuvassa.

Hän kaivoi saamelaisten pääkalloja ja muutenkin toimintansa oli riitai-saa. Hän oli niin iso herra jolle ei passannut sanoa "ei"!"

Teksti: Kari Autto.

Muonionniskan-Enontekiön nimismies Karl P. Bäcklund takana oik. vieressä hänen sisko poikansa kanssa v.1882. Kuva: Sophus Tromholt.

Rajala 1955., Suomen pohjoisin talo. Kuva: Heinonen Jorma. Museovirasto.

Kalojen perkausta Päätalon pihalla Kuusamon Lohirannalla. Kuva: W. W. Wilkman, kesä 1908. GTK.

Omituinen kalansaalis.


V. k. 24 p:nä menivät kauppias O. Anton Remsujeff ja karvari J. E. Tapio Kuolajärven kirkon läheisyydessä eräälle ojalle, jossa ui pieniä särkiä ja ahvenia aivan oja täynnä. Kun muuta pyydystä ei heillä ollut mukanaan, upottivat he ojaan 100 kg. säkin, ja ajoivat kaloja siihen ja nostivat sillä 2 ½ leiviskää kaloja veneeseensä. (1 leiviskä = 8,5 kg.)

Samasta ojasta on muutamina päivinä talokas Hannu Ylipeteri saanut lähes 40 leivistää kaloja rysällä.
Louhi.
Perä-Pohjolainen no 103. 12.09.1899.

Ukkomiesten potkupallojoukkue Hetassa v.1965. Vas. Taisto Laakso, Jouko Alanen, Esko Kumpulainen, Onni Angeli, Veli Jaatinen, Seppo Pelttari, Kalevi Paassilta, Veikko Saari, Osmo Niemelä, ?.

Poikamiesten potkupallojoukkue hetassa v. 1965. Vas. ?, ?, Risto Kuru, Markku Rova, Martti Vieltojärvi, Ahti Laakso, Jouko Rova, Pentti Stoor.