A. Snellman. / Suomen Sotilas 16.5.1923

3 C 25:llä Petsamoon




Lentoa Petsamoon olin jo kesällä 21 suunnitellut. Mittailin kartalla taipa-leita ja ajattelin miltä matka vähävetisen keski-Lapin yli Georges Levy-koneella mahtaisi tuntua. Onneksi ennen kaikkea allekirjoittaneelle ja mahd. miehistölle ei matkasta tullut mitään. Bentsiinilähetykset olisivat tuottaneet liian suuria vaikeuksia.

Kuluneen huhtikuun kauniit ilmat herättivät tuuman uudelleen vireille. Käytettävänäni oli nyt luotettava Breguet-kone, sama, jolla tarkastuslen-to »Suomen ympäri»-kilpailuja varten oli suoritettu. Bentsiinin otti Lapin rajavartiosto kuljettaakseen. Laskupaikkoja toivoin löytäväni Lapin joista ja Petsamon vuonon pohjukasta.

Ilmailuvoimien Komentajan suostuttua tuumaan ryhdyttiin valmisteluihin. Bentsiinin kuljetus Rovaniemeltä Ivaloon vei toista viikkoa aikaa. Sillä välin teki kevät tuloaan Santahaminassa. Kruunuvuoren selällä karehti sula vesi laajoina lammikkoina. Lensin siis varmuuden vuoksi 25:nä Ut-tiin, josta varsinaisenl ähdön piti tapahtua. Retkeä pidettiin mahdollisim-man salassa, jottemme antaisi aihetta mieltä karvasteleville sanomaleh-tiotsikoille, kuten esim.»Epäonnistunut lentoyritys Petsamoon».

Vihdoin koitti lähtöpäivä, 22. 4. Vääpeli Lihr oli jo paria päivää aikaisem-min saapunut Uttiin, tarkistanut koneen parhaimmilleen ja sijoittanut run-gon lokeroihin kokonaisen sekatavarakaupan: työkaluja,varaosia, muo-naa, lääkkeitä, valokuvauskoneen,sukset y.m. pikkutavaraa. Olimme keskustelleet metsästys- ja kalastusneuvojenkin mukaan ottamisesta, mutta hylkäsimme sittemmin tuuman liian pahaenteisenä.

Klo 13.30 kohosimme Utin lentokentältä ja otimme suunnan pohjois-luo-teeseen.1,200 m päästyämme tapasimme harvan pilvikerroksen, jonka lomitse aurinko loi kirkkaita laikkoja sinertävän usvan peittämään maas-toon.Tuuli tuskin nimeksikään. Lännessä hohti Päijänteen kymmenpeni-kulmainen selkä ulottaen pohjoisimman sakaransa milt'ei kurssiviivaam-me asti.

Ohjasin suoraa linnuntietä yli Joutsan kirkon. Leikkisät pilvipyörteet kal-listelivat konetta. Jyväskylässä laskimme kaupungin satamaan sileälle jäälle, jolla kone luisti satakunnan metriä ennenkuin suostui pysähty-mään. Ystävälliset suojeluskuntalaiset avustivat bentsiinin täytössä ja kattoivat »kahvipöydän» vasemmalle alatasolle.

Täysin tankein jatkoimme siis matkaa Ouluun; tällä kertaa aivan pilvettö-män taivaan alla. Huomasin pohjois-Pohjanmaan hankalaksi orientee-rata. Alituisista järven laskuista muuttunut maasto ei tahtonut ollenkaan sopeutua toistakymmentä vuotta vanhaan karttaamme. Kompassikin te-ki lakon kyllästyttyään magneettojen voimakenttien alituiseen häirintään.

Painuimme siksi hieman länteen kunnes löysimme lentäjän parhaimman osviitan rautatien ja oikaisimme vasta Limingasta suoraan merenlahden yli Ouluun. Pikisaaren edustalla näytti jää arveluttavan mustalta ja joen virtaväylä erottautui kauas merelle.Laskimme vahvimmalta näyttävään kohtaan ja rullasimme rantajäitä pitkin Raattiin.

Kuten edelliselläkin kerralla hyökkäsivät nytkin kaupungin pikkupojat ja koiratin corpore kimppuumme. Rannassa huomasin, että pakopuolen magneetto oli lakkauttanut toimintansa. Varustuksestamme puuttui tie-tysti juuri varamagneetto.

Kevennettyämme sydämiämme muutamilla valituilla lauseparsilla, ryh-dyimme korjaukseen s.t.s. vääp. Lihr suoritti korjausyritykset ja allek. sähköitti apua Santahaminasta. Seurasi sitten kaksi koettelemuksen päivää. Aurinko säteili ja jäät sulivat, mutta magneettoja ei kuulunut.

Lausepartemme tulivat yhä valituimmiksi. Kolmannen päivän aamulla saavutti tilanne huippunsa. Odottamamme junan ilmoitettiin suistuneen kiskoilta. Olimme juuri aikeissa anastaa dresinan ja lähteä sillä onnetto-muuspaikalle kaivamaan esille magneettomme ruumiskasoista, kun tuo onneton juna pyöri asemalle ilman magneettoja.

Päivemmällä ilmaantuivat magneetot kuitenkin äkkiarvaamatta jonkun tavaratoimiston kätköistä. Hyvillä mielin veimme laatikon koneen luo, avasimme sen ja nostimme päivänvaloon kaksi Benz-moottorin mag-neettoa.

Liikutuksemme oli sanoin kuvaamaton. Hieman toinnuttuamme kävimme epätoivon vimmalla työhön ja kolmituntisten ponnistusten jälkeen oli magneettopaikoillaan kiitos olkoon vääpeli Lihr'in erinomaisen näp-päryyden. Kaksi pulttia yhdisti saksalaisen magneeton ranskalaiseen pohjaan, ei siis kummaa, että koko matkan aikana saimme peljätä välien katkeamista.

Breguet 14 (1994) Kuva: Wikipedia.

Lentokuva Oulusta 10.09.1952. Kuva: Matti Poutvaara. Museovirasto. / finna.fi

Kello 17 (25. 4) vihdoin pudistimme Oulun hyyhmät suksistamme ja oi-kaisimme rantakäyrän jännettä pitkin Simoon. Ilma oli kärsivällisesti py-synyt kirkkaana, mutta Ruotsin puolelta näytti tummia pilvenhattaroita ajautuvan reitillemme.

Oikea siipi hieman edellä heikossa lounaistuulessa ajauduimme karun Kivaloseljänteen yli. Jo saavutimme Kemijokilaakson sivuuttaen silloin tällöin jonkun ruotsalaisen stratuksen. Siellä täällä alkoi jo häämöttää lumilakeisia tuntureita. Uhkeimmalta näytti jyrkkä Pyhätunturi kaukana itäisellä taivaanrannalla. Koko pohjoispuolen taivaanrantakin oli hampai-nen ja mutkitteleva eikä suoraviivainen niinkuin et.-Suomessa.

Liukuessamme Rovaniemen yli syntyi kaduilla tavanmukainen kilpajuok-su ja rullatessamme rantaan oli törmä mustana ihmisistä. Laskupaikka Kemi-Ounasjokien yhtymäkohdassa oli tarpeeksi laaja mutta vahvassa sohjussa. Toinen mukiinmenevä laskupaikka on Ounaskosken alla. Se on erittäinkin pohjoispuolen tuulella suositeltava, koska korkea Ounas- vaara tällöin vaikeuttaa laskua ensinmainittuun paikkaan.

Kello 17 ( 25. 4 ) vihdoin pudistimme Oulun hyyhmät suksistamme ja oi-kaisimme rantakäyrän jännettä pitkin Simoon. Ilma oli kärsivällisesti py-synyt kirkkaana, mutta

Ruotsin puolelta näytti tummia pilvenhattaroita ajautuvan reitillemme. Oikea siipi hieman edellä heikossa lounaistuulessa ajauduimme karun Kivaloseljänteen yli. Jo saavutimme Kemijokilaakson sivuuttaen silloin tällöin jonkun ruotsalaisen stratuksen.Siellä täällä alkoi jo häämöttää lu-milakeisia tuntureita. Uhkeimmalta näytti jyrkkä Pyhätunturi kaukana itäi-sellä taivaanrannalla. Koko pohjoispuolen taivaanrantakin oli hampainen ja mutkitteleva eikä suoraviivainen niinkuin et.-Suomessa.

Liukuessamme Rovaniemen yli syntyi kaduilla tavanmukainen kilpajuok-su ja rullatessamme rantaan oli törmä mustana ihmisistä. Laskupaikka Kemi-Ounasjokien yhtymäkohdassa oli tarpeeksi laaja mutta vahvassa sohjussa. Toinen mukiinmenevä laskupaikka on Ounaskosken alla. Se on erittäinkin pohjoispuolen tuulella suositeltava, koska korkea Ounas-vaara tällöin vaikeuttaa laskua ensin mainittuun paikkaan.


Rovaniemellä tarjosi Rajavartiosto auliisti apuaan neuvoin ja teoin. Olim-mehan molemmat ensikertalaisia napapiirin yläpuolella, joten kokenei-den Lapinkävijäin opastukset lankesivat hyvään maahan. Apteekkari Castren'in vierasvaraiseen kotiin kokoontui illalla paikallistuntijain valio-joukko ja retkemme jatkaminen tuli perinpohjaisen pohdinnan esineeksi.

Päätin suurin piirtein seurata puhelinlinjaa Rovaniemi—Sodankylä— Ivalo—Petsamo. Hätälaskutapauksien varalle saimme mukaamme kent-täpuhelimen ja tolppakengät. Ivalosta ja Petsamosta saapui tietoja las-kupaikoista ja säästä. Kirjeitä ja sanomalehtiä kertyi tuomisiksi jääme-ren rantalaisille.

Seuraava päivä (26) oli retken paras. Alhaalla tuskin huomattava etelä-tuuli vaihtui 1,200 m korkeudessa vankkaan lounaistuuleen, joka lisäsi nopeuttamme neljänneksellä. Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta ja tunturien lumilakit hohtivat silmiä häikäisevästi. Oikea lentäjän rlemupäi-vä. Ottaessamme korkeutta Ounasvaaran päällä ikuistutti vääpeli Lihr Rovaniemen. Sitten käänsimme pyrstön rautatielle ja muulle kulttuurille.

Eteemme levitti Lappi parhaat maisemansa. Sivullamme mutkitteli uskol-lisesti kaita murtoviiva: maantie puhelinlinjoineen. Sen laidassa oli siellä täällä pari asutusta. Muualla huomasi vain penikulmanmittaisissa, kuten veitsellä viilletyissä metsälinjoissa ihmiskätten työtä.

Valtava kumpuileva erämaa hiveli silmiä hämmästyttävällä muotorikkau-dellaan. Suvantoisia ja koskirikkaita. Järvet harvenivat harvenemistaan ja ilmestyi laajoja kitukasvuisia soita. Sodankylän yläpuolella mäjäytti vääpeli Lihr laidan yli kalikan, jonka nokassa oli kirje kirkkoherralle. Epäilen suuresti tuleeko kirje perille ennen tuomiopäivää.

Seurasimme sitten Kittisenjokea suoraan pohjoiseen. Tunturit tihenevät. Kittisen latvoilla käännyimme koiliseen ja sivuutimme uhkeat Nattas (»nisä») tunturit.

Rovaniemi.

Ilmakuva Rovaniemestä 28.06.1952. Kuva: Matti Poutvaara. Museovirasto. / finna.fi

Edessämme oli nyt Raututunturi ja sen itäpuolella Saariselkä, kaksival-taista tunturialuetta, jotka vedenjakajina eroittavat Inarin laakson etelä-Lapista. Jykeviä pyöreäpäisiä huippuja kohosi kymmenittäin vierivieres-sä. Rotkoissa ja solissa ei huomannut varpuakaan, ainoastaan kevään siniset varjot lievensivät täällä huippujen silmiin koskevaa lumihohtoa.

Manasin mielessäni koneemme nopeutta, joka aivan liian pian siirsi tuon ihanuuden taaksemme. Seljänteen yli kohosi jo taivaanranta ja sen mu-kana Inarin usvainen ulappa. Vasemmalla laskeutui Ivalojoki tunturirot-kosta tasangolle. Tarkastellessani sen kiemuroita huomasin eräässä suvanto kohdassa piskuisia olioita, jotka puuhailivat savuavan nuotion ääressä.

Siinä oli Kyrö, ensimäinen ja ainoa etappipaikkamme. Laskussa heitte-livät voimakkaat lämpöpyörteet konetta ja joen pintajää murtui ritisten suksien alta. Paksussa sohjussa rullasimme rantaan, jossa rajavartiosto odotteli bentsiinitynnyreineen. Olimme katkaisseet lähes 300 km. taipa-leen 80 minuutissa, käyttämällä yksinomaan alatankkia.

Bentsiinin täyttö kävi kuten aina harmillisen hitaasti. Nykyistä menettely-tapaa käyttäen saa lentäjä siivilöidä bentsiiniä koneeseen milt'ei yhtä kauan kuin saman bentsiini määrän kuluttaminen lennossa kestää. Kaa-taminen astiasta toiseen aikaan saa sitäpaitsi suuren hukkaprosentin.
Tässä odottaa teknikkojamme pieni konstruktiotehtävä: kevyt pikavuo-dattimella varustettu täyttöpumppu.

Nostettuamme koneeseen Petsamoon menevän postisäkin kohosimme vihdoinkin kello 14,12 Ivalojoenlaaksosta. Päästyämme tavanmukaiseen korkeuteen1,200 m. aukeni eteemme Inarin runsas saarinen ulappa ja sen takana Norjan ja Petsamontunturien jylhät alppimaiset ketjut.

Nangunvuonoa pitkin saavutimme Patsjoen suun, jonka rajaselkkausten välttämiseksi visusti jätimme vasemmalle. Nantsissa lensimme entisen valtakunnanrajan poikki Petsamon alueelle. Itäänpäin loiveni maasto vä-hitellen Kuollan neuvostovenäläisiksi tundroiksi. Pohjoisesta taas painui vastaamme yhä valtavampana Kölin valkohuippuinen häntäpää.

Rosoisista halkeamista siinsi suolavesi.Siellä oli Norjan puolen vuonot ja ensimäiset pilkahdukset jäättömästä jäämerestä. Muu ulappa peittyi vie-lä toistaiseksi rantavuorien taakse. Allemme siintyi jo Salmijärvi, kuuluisa meille onnettomasta taistelusta. Petsamosta eroitti meidät enään vain tunturiketju, mutta se näytti niin peljättävän komealta, että vaistomaisesti lisäsin pari sataa metriä korkeutta.

Vasemmalle jätin omituisen canönmaisen Kuvernöörinojan ja oikealle Petsamojoen syvään uurretun uoman. Korkein, kuhmurainen valkolaki tuntui kirkkaassa ilmassa miltei hipovan suksiamme. Arvioin sen korkeu-den runsaaksi 1,000 metriksi. Nyt ilmestyi taivaanrannalle leveä kaistale sinistä Jäämerta, mutta Petsamonvuonoa ei näkynyt missään.

Peljäten vielä joutuvamme Norjaan käänsin hieman oikealle saavuttaak-seni Petsamojoen uoman. Pari minuuttia lennettyämme erkanivat äkkiä rantavuoret pohjoisessaja eteemme aukeni mutkikas vuono päämää-rämme Petsamo.

Se perspektiivi jää meille varmaan unohtumattomaksi. Aurinkoinen sär-mikäs vedenpinta, mustankirjavien kallioiden väliin puristuneena ja sen takana aava siniulappa. Joen suussa pari piskuista tornikasta hökkeliä ja hieno savujuova laskupaikkamme.

Liukulennossa painuimme tunturien väliin ja teimme täysikierroksen avoveden yläpuolella. Sitten pieni hyppäys korkean puhelinlinjan yli, sukset painuivat syvälle sulavaan lumeen ja kone pysähtyi nuotion vie-reen. Päämäärä oli saavutettu.

Lennetty aika Utista 8 t.,Oulusta 4 t. tasan.Siirrettyämme koneen Ala-luostarin korkean rantatörmän suojaan otti Petsamon Rajakomendantti jääkärikapteeni Heikel meidät huostaansa. Tutustuimme myös Petsa-mon toiseen maalliseen virkavallanhaltijaan kruunuvouti Gråsten'iin.

Seuraavan päivän vietimme jäämerellä Petsamo-yhtiön »Avance»-nimi-sellä valaanpyyntilaivalla tirehtööri Haléen'in kutsuvieraina. Heinäsaarilla ammuimme kruununvouti Gråste'in suosiollisella luvalla muutamia lun-neja mukaan vietäviksi ja myöhemmin täytettäviksi.

Lentokuva Ivalojoki, Ivalo. Kuva: Poutvaara Matti. Museovirasto. / finna.fi

Inarinjärvi. Kuva: Bonin Volker von. Museovirasto. / finna.fi

Majuri Snellman Petsamossa.

Petsamo, Alaluostari.

Laskupaikka Petsamossa.

Maanvieremä Petsamojoessa. Kuva: Kalervo Rankama, 1942. GTK.

Petsamon luonnosta ovat arvokkaammat kynät kirjoittaneet. Tahdon täs-sä siksi rajoittua muutamiin ilmailua koskeviin havaintoihin. Ainoa mu-kiinmenevä laskupaikka maakoneille on käyttämämme Petsamojoen suu.

Vesikoneille lienee edullisempi vuonon keskiosa, Trifonanniemen koh-dalla. Hiekkarantoja, joille koneen voi ajaa löytyy parissa paikassa. Nou-suja laskuveden eroon huomattava, vaihdellen I—2 metriin. Rantakalliot ovat tosin täälläkin korkeat, mutta vapaa vesialue on siksi laaja että koh-talaisen hyvin nouseva vesikone kaikilla tuulilla suoriutuu.

Asumukset ovat rannan lähettyvillä. Sään suhteen tarjoaa Petsamo len-täjille liiaksikin vaihtelua. Nähtävästi aiheuttaa Golf-virta tunnetut äkilliset säänmuutokset.Sanotaan, että yksi maapallon kolmesta myrskykeskuk-sista on Norjan pohjoisen hännänhuipun tienoilla.

Myrskyisinä syyskuukausina ja pitkän talviyön aikana kannattanee har-voin ottaa konetta hangaarista. Keväällä ja kesällä taas ei ainakaan va-loa puutu.Sen huomasimme paluumatkalla.

27 p:n illalla alkoi merellä muodostua synkkiä stratuksia ja etelästä päin kohosi taivaalle valtava viuhke tuulenkynsiä.Ennenkuin ennätimme saa-da koneemme:starttikuntoon oli jo myöhä ilta. Aurinko oli painunuttun turien taa, mutta kohottuamme vuonosta tapasimme sen taas pohjoisel-la taivaanrannalla, pilvenraosta kurkistamassa.

Haikeaan iltavalaistukseen jäi Petsamo pyrstön taa. Hieman haikeaksi kävi ero meillekin, sillä Jäämeren kuuluisa lumous voimatuntui jo luihin ja ytimiin. Vääpeli Lihr ampui kesti-ystäviemme silmänruoaksi kolme va-lokuulaa.

Lounaistuuli joka tulomatkalla oli kuljetellut meitä mukanaan, kahnasi nyt itsepintaisesti vastaan. Kovin hitaasti siirtyivät hämyiset tunturihuiput allamme. Hämärä synkkeni yhä pohjoisen, taivaanrannan peittyessä pil-viin. Suojuslasin takaa häikäisi loimottava pakoputki tuli silmiä sillävälin kuin instrumentit toinen toisensa jälkeen hävisivät runko-ontelon var-joon.

Maaston piirteet ja värit alkoivat sulautua yhtenäiseksi harmaansiniseksi pinnaksi. Ja meitä raukaisi Jäämeren auringonpaahteessa vietetyn päi-vän jälkeen. Onneksi oli reitti tuttu ja koneemme kävi vanhaa tasaista tahtiaan. Nangurvuonon päältä näkyi jo edessä pieni valopiste rajavar-tioiden nuotio Ivalojoella. Jo kaukana siitä laskeuduin rantaäyräiden vä-liin ja lensin viimeiset sadat metrit aivan matalalla, kunnes silmät eroitti-vat jäänpinnan.

Laskussa petti taas pintajää, mutta mainiot suksemme (kolmiosaista »vanhempaa» lajia) kestivät koetuksen ja kone pysähtyi mallikelpoisesti vanhalle paikalleen. Kun kone oli saatettu yöpuullen tarjosi paikallisen komppanian päällikkö, vänr. Heinikainen, meille kuumat Lapin kahvit ja järjesti sitten uupuneet syntisäkkimme omaan kämppäänsä levolle.

Nukuimme kuin sahapölkyt. Seuraavana aamuna (28.4) pääsimme vas-ta klo10 tienoissa ilmaan. Syypäänä siihen taaskin »hirmu» bentsiinin-täyttö. Taaksemme jäi kimmeltävä Saariselkä ja milolaiset Nattastunturit.

Kittisen yläjuoksun pieniä kuhmuroita (joita tullessa oli katseltu suurella kunnioituksella) viitsimme nyt tuskin vilkaistakaan. Sen sijaan tarkastelin tiukasti öljymittaria, joka osoitti hitaasti mutta varmasti alenevaa painet-ta. Kumartuessani alas näin paksun öljyvirran valuvan suojuspeltiä myö-ten alas runkoon. Jossakin oli vuoto!

Aloin innokkaasti etsiä laskupaikkaa. Eräs Kittisen mutka näytti lupaa-valta mutta viime hetkessä kun sukset jo miltei koskettivat näkyi jäässä virta-avantoja. Ei auttanut kuin kaasua »niskaan» ja uusi yritys.

Sama juttu: jää täynnä reikiä, joissa musta vesi poreili. Lopuksi ilmestyi näköpiiriin Sodankylän kirkontorni ja kirkon alla jään yli menevä hevos-tie. Sen viereen laskimme. Kohtalon lystikäs oikku sekin! Olin nimittäin Petsamossa vastaanottanut sähkösanoman, jossa sodankyläläiset pyy-sivät paluumatkalla pistäytymään talossa.

Tämä ei kuulunut suunnitelmiini, joten vastasin korskeasti, ettei sitä kaikkiin puropahasiin lasketa, lennetään vaan viivana ohitse. Vika oli öljymanomeetterin putkessa, joka tärinästä suojuspellin reiän laitoihin oli kulunut puhki. Olkoon tämä kolleegoille varoitukseksi ja kaikille mano-meetteriputkille vahvistukseksi!

Sillä väliin kun vääpeli Lihr lähimmässä pajassa paikkasi putkea tutustuin suojeluskunnan päällikköön ja rovasti Järventaukseen, joka koreaan lappalaiseen villapaitaan puettuna tuli kyselemään palik-kakirjettään. Vastasin, että jos sidottaisiin kirkontorniin 3 km. pituinen nuora ja tiukalla pitäen juoksutettaisi kerran myötäpäivää ympäri, löytyisi varmaan tästä karhunkierroksesta hangen alta mättäällä pystyssä palikka, kirje nokassa.

Jutellessamme katselivat sodankyläläiset oikein olan takaa ja mesänhoi-taja Gyllenbögel ehätti jäälle kahvit. Viimeisellä taipaleella yltyi tuuli ylty-mistään ja rajut puuskat rynnistivät vastaamme. Tuntui miltei kotoiselta kun tuttu Ounasvaara kohosi vastaan taivaanrannalta.

Jäällä odottivat vanhat tuttavat. Rajavartiot ryhtyivät puhdistamaan öljyn tahrimaa konettamme ja lentäjät itse saivat perinpohjaisen suursiivouk-sen apteekkari Castrén'in maankuulussa saunassa.Tämän herttaisen apteekkariperheen piirissä tutustuin vanhaan lapinkuninkaaseen, met-sänhoitaja Sandberg'iin. H. M:sa, jonka jäntevää olemusta ei 73 ikävuot-ta näyttänyt painavan, suunnitteli kesäksi mestästysmatkaa Huippuvuo-rille!

Olin kahden vaiheilla jatkaako lentoa eteläänpäin vai nostaako kone jo Rovaniemellä junaan. Jäät etelässä tiesin epävarmoiksi. Päätimme kui-tenkin jatkaa ainakin Ouluun, josta oli ilmoitettu, että jäät kyllä pitävät sen minkä lentäjätkin.

Ero Lapista ja Rovaniemeläisistä tuntui raskaalta. Entistä kiivaampi vas-tatuuli hidastutti kulkuamme. Haukottelimme kilpaa. Lopulta oikaisi vää-peli Lihritsensä rungon pohjalle, taisipa torkahtaakin. Kivalon sivuutet-tuamme oli allamme taas vanha tuttu etelä-suomalainen pannukakku. Oulussa laskimme henki kurkussa mustille kevätjäille.

Lennetty aika Petsamosta Ouluun oli 6 tunt. 10 min., siis puolta pitempi kuin menomatkalla. Tuuli oli kääntynyt vinkuvaksi kaakkoiseksi ja Meri-koski vyörytteli jo pauhaavaa tulvavettä. Taivaanvoimat pakottivat mei-dät antautumaan.

Ajoimme koneen jäätäpitkin Toppilan salmeen ja nostimme sen sieltä suurella miesvoimalla ja huudolla junaan. »Viimeisen kerran se nyt pyö-rähti» huokasi vääpeli Lihr kun moottori lopullisesti pysäytettiin. Kelpo koneemme oli kestänyt matkan loistavasti, tuntuipa sen käynti vielä enti-sestään parantuneen.

Junamatkalla etelään satoi rankasti ja järvet radan varsilla aaltoilivat jäistä vapaina. Lentäjien talvisesonki oli totisesti loppu.