Kenraali Väinö Johannes Oinonen:

Arvo Isolahti


Vierähti taas vuosi. Maaliskuun alussa järjestettiin Maanselälle suurisu-sijahti. Minutkin oli sinne kutsuttu. Susi jäi saamatta, mutta tulipahan lo-pulta käydyksi Koutokeinossa. Vanha väärtini Arvo Isolahti suoritti mat-kan yleisjärjestelyt, ja Aino Isolahti tarkasti varusteeni. Hiihtohuopaken-kiäni ei kelpuutettu. Kun rovasti Kallio oli jo aikaisemmin moittinut niitä kehnoiksi pakkasjalkineiksi ja tarjonnut lainaksi nutukkaitaan, kävin ne nyt noutamassa.

Nutukas eli nutukka on poron koipinahasta karvapuoli ulospäin tehty jal-kine, jossa sukan asemesta käytetään heiniä. Kenkäheinäksi sopivat eräät pitkäkasvuiset sarat. Erityisen haluttu on niukan piihappoisuutensa vuoksi pehmeä vesisara (Carexaquatilis). Sen joukkoon joutuu silloin täl-löin pullosaraakin (Carex rostrata).

Puukolla katkotut sarateliluhtaheinät, kuten Eemil asiaa selostaessaan sanoi, sidotaan pivollisittain latvasta solmuun. Niin saadaan yksi pon-jaltaka. Solmusta kiinni pitäen hakataan ponjaltakan tyvipuolta kovaan esineeseen. Kun tyvet ovat pehmeät, avataan solmuja heinät kuivataan. Kuivista heinistä nivotaan ymmyräinen, 20-25 kiloinen viera. Paitsi ken-kiin heinä kelpaa myös kintaisiin. Herraskaisin kinnasheinä on hieno-tuoksuinen maarianheinä (Hierochloeodorata).

Mäntyvaaran isäntä Simon Petteri Laakso pieksää heinäpilkaa Hetassa v. 1933. Kuva: Paulaharju Samuli. / finna.fi

Nutukkaita tallastetaan eli heinitetään Tuomma Palojärven talvituvassa Enontekiön Kultimassa v. 1950. Oik.selin Anni - Marja Leppäjärvi os. Palojärvi, hänen tytär Elli Siiri, Inga Palojärvi nyk. Leppäjärvi ja Ingan täti Inga Triuf. Kuva: Kyytinen Pekka. / Museovirasto .

Lopulta merkit viittasivat lähtöaikeisiin; pälyiltyään tähän asti vain sivuil-leen poro alkoi vilkuilla myös siihen suuntaan, johon Arvo poroineen oli häipynyt. Vihdoin se nykäisi reen liikkeelle. Poroni ehtiessä Näkkälään, Arvon härkä jo koparoi jäkäläliinppua Antti S. Näkkäläjärven pihassa. Anttia kiinnosti myöhästymiseni, ja kun kerroin matkanteostamme, hän kysäisi; ”Kusiko se?”

Poron rislareki (ajoreki), omist. Iisko Näkkäläjärvi eli Kaijuunan-Iisko Näkkälän lapinkylästä v. 1964. Kuva: Linkola Martti. / finna.fi

Kaijuna eli Antti Näkkäläjärvi v.1948. Kuva: Antti Hämäläinen. / finna.fi

Ellei se tehnyt sitä Kaijanmaalla niin muulloin ei ainakaan. Olisikohan se sitten kusiummessa?” arveli Antti ja oli samantien menossa poroa tar-kastamaan, minä hänen perässään. Antti kopeloi poron vatsanalusta ta-kajalkojen välistä ja totesi: ”Nämät on kyllä tyhjät.” Kouraisi sitten muuta-man kerran poron selkää niin kovasti, että poro oli mennä polvilleen: ”Irti on nahka lihoista. Terve poro.”

Poro on hevosta helppo hoitoisempi. Ajon jälkeen sitä ei tarvitse kuivata eikä peitellä, koska sen pinta ei hikoa, eikä juottaa, sillä se sammuttaa janonsa lumella. Päästä se vain valjaista ja heitä jäkälälimppu se eteen. Mutta matkalla on huolehdittava siitä, että poro saa kerran peninkulmalla tyhjentää rakkonsa. Jotkut porot pysähtyvät tätä varten itsestään, mutta eivät kaikki.

Valtakuntien rajalta maa lähtee viettämään Surkimajärvelle, josta Jää-mereen laskeva vesistö alkaa. Järvenjäätä ja sen laskujoen varttaa jat-ken tullaan Sitsajärvelle.

Kuva: Suomen Kuvalehti no: 19. 1952.

Sen takaa puuntaa Norjan valtion fjelstuen valot. Sitsajärven Eljas asuu tätä paikkaa ainakin jo kolmannessa polvessa. Hän on suomalaista Yli-talon sukua, nimi vain on norjalaistunut Övergåreliksi. Hänen norjastaan en tiedä, mutta suomea hän puhuu siinä kuin kuka tahansa meikäläinen. Kahvi ei kauan viipynyt.

Ensimmäiseen kuppiin Arvo kaatoi tilkan hokmannia isännälle ja itsel-leen mutta ei minulle. Eljaksen kysyvään katseeseen vastasin, etten ol-lut hokmanniin harjaantunut. Mutta minullapa on ainetta, joka kelpaa, El-jas ilostui kapsahtaen seinäkaapilleen, otti sieltä pullon ja pani sen pöy-tään sanoen ylväästi:

- Apteekkispriitä!