Hilla Kaipainen. / SK. 1935.

Auran rannat - Ruijan suu.



Vastaanotto Länsipohjassa oli lämmin ja kotoinen heti ensimmäisessä pysähdyspaikassa, siistissä suomalaistalossa Haapakylän Hurulassa. Ylioppilaslaulustamme pidettiin kaikkialla, mutta laulukirjaa tarjotessam-me selittivät ihmiset, etteivät he osanneet lukea suomea, koska koulu-kielenä on ruotsi. Täräntöön oli Kainuunjoen "färin" paikalle valmistu-massa uusi upea betonisilta, jonka kaarien kestävyyttä pikkupojat jo kuuluivat äitiensä kauhuksi koetelleen. Tuttujakin tavattiin. Pekkarin ma-jatalon pirtissä soitteli P. P. osakunnan kuulu laulunjohtaja ja sanastaja maisteri suomalaisia kansanlauluja. Viimekesäinen ystävämme 60-vuo-tias rouva Krekula oli muuttunut keväällä Vanhataloksi ja hoiti nyt kahta kotiaan joen vastakkaisilla rannoilla.


Muistettavin tuttavuus Tärännössä oli "Tuomhaan Pekka", 80-vuotias suomalaisukko joka tiedusteli, olisiko Suomessa "Pränttiä, jossa pränt-täisivät alku- ja loppulehdet hänen rakkaaseen kuluneeseen raamat-tuunsa".

Ainutlaatuisen hyvästelyn tarjosivat meille sillanrakentajat. He olivat näh-tävästi "Ihannevaltakunnan" miehiä, ja kun Tärännöstä lähtiessämme lauloimme tavallisen matkalaulumme, he vastasivat siihen "Vapaalla Ve-näjällä" sillan yli ajaessamme.

Toisenlainen oli toki henki ja sen mukainen suomalaisten kohtelu Kom-pelusvaaran ja Ullatin viehättävissä ja syrjäisissä suomalaiskylissä. Mo-nikesäisillä kielentutkimusmatkoillaan on eräs "Suomen maisteri" istut-tanut sinne hyvän uskon suomalaisiin, ja muutenkin tuntuivat sikäläiset kovin valistuneilta muihin länsipohjalaisiin verrattuna.

Vaaran Oskarin vierasvaraisessa ja lapsirikkaassa kodissa kiehautettiin tuotapikaa puuro ja perunat nälkäisille matkamiehille. Lehdon isäntä lähti aidanpanosta suomalaisvieraita "praatauttamhan", veipä pirttiinsäkin ja kahvit koko joukolle keitätti.
- Olen mieki vain Suomessa käyny, Yli-Tornion juhlilla keväällä. Kovin oli hyvät ihmiset, ei penniäkhän perillä menny, vaikka kolme päivää kahen miehen olima.

Niin ihastui Lehdon Oskari suomalaisvieraisiinsa, että irroitti komeat po-ronsarvet pirttinsä seinältä "pitkäntikun" voittajalle. Liikuttunein mielin kuuntelivat kompelusvaaralaiset Maammelaulua lähtiäisiksi!

Jällivaarasta jäi muistiimme pieni lappalaiskirkko, jossa nykyisinkin vielä pidetään seuroja.

Kuuluja "korpelalaisia" tapasimme vasta Kirunassa, siellä oli itse liikkeen "Mooses", jota puhuttelimme ja jolta eräs joukostamme rohkeni pyytää sukkia lainaksi omien kastuneiden sijaan.

Matka sähköjunalla Kirunasta Narvikiin oli suurenmoinen huolimatta ve-sisateesta ja matalalla riippuvista pilvistä. Rautatie nousee 300:sta aina 512:n metrin korkeudelle, milloin kiemurtelee kapealla jyrkänteellä, mil-loin syöksyy tunneliin tai suoja-aitauksiin. Ihmeellistä meille suomalaisille oli junan hiljainen pysähdys asemille ja mallikelpoinen järjestys, mitä lu-kuisat matkustajat noustessaan ja laskeutuessaan junasta noudattivat.(Meidän kiirettämme katseltiin kummastellen.)

Matkalla Luossavaaralle Kirunassa

Kirunan-Narvikin rautatietä. Valok. Valde Näsi.

Läntipohjalainen kyläkuva. Vettos-järvi Jällivaarassa. Valok. Valde Näsi.

Ruohojärvi Hiirivaaralla.

Kirunan valtakatua: Taus-talla lappaluiskodan tyyli-nen kirkko.

Kirunan kaivoskylä. Valok. Valde Näsi.

Olipas vain suomalaisia Narvikissakin! Keskelle Fagerfjällin tunturia on entinen Ala-Härmän mies pystyttänyt majansa, vanha kalastaja ja me-renkävijä Kustaa Sepänaho (Sebenaho), joka oli lähtenyt ryssän sota-väkeenottoa pakoon Norjaan saakka ja kierrellyt sen jälkeen Jäämeren kalastajana mm. Ruijan rannoilla. Nuori ja nopealiikkeinen rouva S. tosin oli ummikko, mutta ymmärsi silti erinomaisesti matkalaisten tarpeet.

Pajalassa yhdyimme toisen kerran "korpelalaisiin". Siellä oli kokonainen korpelalaiskylä Sattajärvellä, jossa vain Välivaaran veljesten talot olivat hurmauksesta säästyneet. Murhemielin kertoili Välivaaran tytär "liik-keen" vieneen mukanaan "oikkeita" ihmisiä ja hyviä ystäviä. Kun aioim-me heidän puheilleen, hän varoitteli menemästä:
- Luuan kanssa miutki ulos ajethin ja perhän Paapelin portoksi kirothin, kun kylään menin.

Mutta meitä oli suuri joukko ja me uskalsimme. Oli tosiaan jotakin outoa jo kylän ulkoasussa suljettuine talonovineen ja tiukkaan peitettyine ikku-noineen. Turhaan yritimme päästä sisään "palestiinalaisten" kokouspaik-kaan, koira vain murahteli pihalla, ikkunasta näkyi avattu raamattu, ja utelias naisenpää kurkisti verhojen välistä.

Aareavaaran profeetta oli vierasvaraisempi.
- Jo vain tänne saa tulla, on muitaki vierhaita, terve tulemhan, lupaili hän auliisti tiedusteluumme.

Innostuksen hehku silmissään profeetta sitten selitti meille Ilmestyskir-jaa, Danielia, Joelia ja taas Ilmestyskirjaa, tuntikausia hengähtämättä, ja eskatologiset toiveet ja profeetan palvonta loistivat hänen uskonheimo-laistensa kasvoilta. Sitä me vain ihmettelimme, että nämä olivat enim-mäkseen "uskonsisaria" ja että eräänkin kirunalaisen "oikeauskoisen" vaimo oli viikkokausia majaillut profeetan luona.Samansuuntaisia epäi-lyksiä herätti meissä Sattajärven "Jumala", jonka tapasimme pyörällä menossa kokouspaikkaan.

Kovaksi onneksi ei ainoakaan "palestiinalaisista" ottamamme kuva on-nistunut. Siihen ehkä vaikuttivat heidän omat toivotuksensa, koska ku-vaaminen oli pahasta. Muuten kerrotaan Länsipohjassa aivan uskomat-tomalta tuntuvia juttuja hurmosliikkeen alkuajoilta, kuinka "uskovaiset" hulluuteen asti kilpailivat "lapsenmielisyydessä" ja kuinka esim. Kiirunas-sa uskonvoimaa mitattiin hyppyjen korkeudella, niin että erään vanhan miehen täytyi luopua seurakunnasta, koska ei jaksanut tarpeeksi kor-kealle hypätä. Arkkia odotetaan yhä hartaasti, ja tulevaisuuden marttyy-rinkruunu kaunistaa jo Aareavaaran profeetan päätä.

Tavattiin toisenlaisiakin intoilijoita kuulussa Sattajärvessä. Maantiellä ajoi vastaamme kolmipyörällä jalaton nuorimies, joka kirouksin toivotteli pu-naista vallankumousta.
- Mitä te vallankumouksella, sairas mies?
- Siinä minä, missä muutki, intoili rampa, - s . . . nan porvarit

Retken päättäjäisiksi kuuntelimme rippisaarnaa Pajalan muistorikkaassa kirkossa, jossa harrasta tunnelmaa häiritsi vain papin huono suomen-kielen taito.

Länsipohja kaipaa suomalaisia matkailijoita. Se tarjoaa ihania maisemia loistokuntoisine teineen; tutkimisen arvoisen kielimurteen ja suomalais-rahvaan liikuttavaa vierasvaraisuutta ja helposti voitettua, pysyvää myö-tätuntoa. Mutta se pyytää vastalahjaksi kosketusta Suomeen ja sen kul-ttuuriin, sekä hengelliseen että muuhun, sekä henkilökohtaisen koske-tuksen että suomalaisen kirjallisuuden.

Siis matkailijat: muistakaa kesäretkiä suunnitellessanne Länsipohjaa ja Ruijanrantaa!