Kirj. ja valok. Väinö Siikaniemi. / Suomen Kuvalehti 3.9.1927.

Auringon majalle.


Kesän 1927 ihanteellisen heinäkuun päivä on ehtinyt iltaan kun me vai-he- ja tomurikkaan, rikkoutuvia autoja, työrattaita, kirkuvia laivoja ja ve-toisia junia, jopa jalkapatikkaa käyttäneen matkamme jälkeen päätyneet Vaalan kodikkaaseen Uutelaan, jonne Lapin kuuluisat, omalla tavallaan vierasvaraiset sääsket olivat juhlallisin joukoin saapuneet meitä vastaan- ottamaan ja lausumaan Lappiin sydämellisesti tervetulleiksi.

Ilta-uinti koskessa, lepoisa-yö, aamu-uinti ja -kahvit. Lapinmatkamme alkajaisiksi soittelivat Oulunjoen kosket kuusi tuntia kestävän, nautinnol-la vastaanotetun aamupäiväsinfonian kaikkine mahdollisine voima-as-teikkoineen, auringon kirkastaessa vastatuulen koristelemia kuohuja. Kaikki ikäänkuin alkusoittoa varsinaiselle matkallemme "auringon majal-le". Automatka Muhoksesta Ouluun, samoin kuin junamatka edelleen Rovaniemeen jää muistojen tomupuolelle.


Rovaniemen ystäväimme pöydässä söimme aitoa lohta, kerätäksemme voimia Lapinjunamatkaan, jonka oli määrä alkaa seuraavana aamuna. Ja se alkoikin. Lapinjuna ei ole lainkaan väärä nimitys. Tilavuutta sisällä, jotta voi miellyttävän istuintoverin sattuessa nukahtaakin, taipaleiden mittaa ja suoria linjoja, yhä paranevaa ja suorenevaa tietä alla ja edes-sä.

Mukavat istuimet. Ja ennenkuin 430 km pituinen yhtäaksoinen maantie Pitkäjärvelle on lopussa, voi yön nukahtaa Ivalon viihtyisässä, ystävälli-sesti isännöidyssä majassakin, syödä Inarinjärven siikaa ja lohta, kat-sella auringon kalpeaa väriä, auringonlaskun, - jos sattuu sellainen aika - ihanuutta ja muistella tunturinäkyä, joka jäi taakse illansuuhun Kaunis-päälle- ja Kurupäälle, tultaessa 35 km. ennen Ivaloa Maaselän tunturien yli.

Tie Petsamoon v. 1930. Kuva: Åström, Bernhard. / Museovirasto.

Lapin ensimäiset lappalaiset Vuotsossa.

"Yksinäisyyden runoutta Kaunispäällä".

" Etäällä Pohjanmaalla hylätty järvi on"


ja hylätyksi se jää Petsamon matkalaisellekin. Vain pieni lahden pilkah-dus korkeahkon vaaran yli ajettaessa. Siinä kaikki. Olemme siis tunturin tällä ei kuin tuolla puolen. Näköalat erikoistuvat ja tavantakaa saamme leikkiä kilpasilla poron kanssa. Huudamme eläköötä "uudelle Suomelle", katkaistuamme vanhan rajaviivamme. Kestikievareita tuon tuostakin: Virtaniemi (hyvät emännät kaatavat kannustaan kahvia) - Nautsi - Höy-henjärvi - Pitkäjärvi (hellalla kiehuvasta maukkaasta lihasopasta am-mennetaan kiireessä). Moottoriveneeseen. Paatsjokea alas Salmijärvel-le.

Siinä on mukava muistella ja yhä vielä katsellakin viimeisen maantie-osan tarjoamia tunturinäköaloja, Kaskamotunturia, Karaplekkaa, Akan-päätä ja moniaita muita juhlallisia päitä, muistella milloin siniseltä, milloin punaiselta paistavia horsmakujia ja kalmantuntuisia entisiä kulokohtia, joissa ikäänkuin tulen muistona yhä liekehtii horsmien punaväri. Istum-mehan jo Paatsjoen kirkkautta viiltävässä venheessä moottorin tasatah-dissa, Lapin kirkkauden esimakua maistaen. Mikä äkkiä vastassamme? Järvi loppuu.

Sen takaa näkyy vain taivas ja hiukan koivujen latvoja. Näky yllättää, ja ellet istuisi pätevän peräsimenpitäjän kelkassa, saattaisi sinut liian äkkiä ja ehkä liian myöhään yllättää Suomen kaunein koski, Hakokoski, liialta nimeltä Männikkö. Nyt pääset turvallisesti sen niskasuonilta rannalle, missä ensimäiset kerrat saat poimia Lapin kesän kauniita, outoja kukkia, imeä vielä heinäkuun lopuilla kevään pyörryttävää huumaa, koivujen toukokuista mesituoksua ja iloita kuin lapsi. Iloita siitä, että olet lähtenyt tunturien tuolle puolen. Mutta ilosi paisuu, jos sinulla on hiukankaan ilon-siementä matkaeväänä, astuessasi kosken partaalle, jonka kuohu on hohtava, valkeampi kuin valkeinkaan ajatuksesi.


Näet timanttihohtoisten vesihelmien leikin ja tunnet olevasi sadun maas-sa, sadun, joka kuitenkin on totta ja lisäksi oman isänmaasi satua. Tä-män sadun kimallusta ei sinulla vielä ollut muutamia vuosia sitten, eikä se nytkään ole aivan kokonaan sinun omasi, sillä saat katsella kaikkea tätä norjalaiselta pohjalta, missä venettäsikin hinataan raiteita pitkin kos-ken alapuolelle. Mutta toinen puoli koskea on sinun omaasi, sinä suoma-lainen, jonka silmä yrittää tavoitella kosken helmien kirkkautta. Saat kat-sella vapaasti poikki kosken ja elää satusi täytenä. Silmäsi ovatkin ai-noat välineet, joilla tavoitat kosken könkään kuohuissa kylpevät koivu-vehmaat pikkusaaret.

Seuraava "tralli" on Maitokoski, jonka valkeutta jotkut kiistävät vieläkin valtavammaksi, mutta oma vastasyttynyt rakkautesi Hakokoski virtaa mielessäsi kautta Lapin matkan, eivätkä lyyrillistä, kevättuoksuista lem-peäsi kykene voittamaan sitten Kolttaköngäs, Jäniskoski tai Saarikoski, joiden kautta palaat. Jäät Hakokosken ja samalla Lapin lumoihin. Hako-koski on kaunista pukua kantava noita, joka saa ylitsesi siroitella ensim-mäiset loihdun pisarat, joiden teho on pysyvä. Mutta aurinko paimentaa ahkerasti majaansa ja Hakokoski virtaa auringon majalla.

Black & White (mustaa Ja valkoista) Jäniskoskella.

Paatsjoen Hakoköngäs.

"Kuohujeni nousee sauhu."

Saavumme Salmijärvelle ja käytämme hyväksemme sikäläisen maantie-insinöörin hivelevän puhtaan kodin hymyilevää hyväntahtoisuutta, is-tuaksemme kohta "Turistiin", joka Fordin nimeä kuuluttaen lähtee viilet-tämään Suomen juhlallisinta ja jämeintä maantietä kohti Petsamoa, suunnitelmana 70 km, joista ensimäiset 50 täysin valmista, näköaloillaan ja eksoottisella luonnollaan suorastaan valloittavaa.

Tuntureita, puroja, helminä kimaltavia järviä ja etäisyyden sinertäviä perspektiivejä. Sivuutamme Kuvernöörinkosken sekä sen partaille ra-kennetun turvemajan ja lähdemme kiipeämään kilometrien taivalta, vankkaa viertotietä Maajärven tunturille. Sitä mukaa kohoo tunnelmam-mekin. Tulemme välittömiksi kuin lapset. Olemme juopuneet isänmaam-me kauneudesta, kurkunpäissämme tuntuu juhlallisen liikutuksen väräh-tely. Tämä on omaa isänmaatamme, jota isämme sittenkään eivät ole nähneet. Mieltämme valkaisevat vitilumipuhtaat niittyvillakentät tuntu-rikoivujen satumaiset puistot, kauniimmat meille kuin etelän kauneimmat puutarhat.


Ilma on läpikutavaa. Se antautuu meille kaikkineen, mitä ikään onkin tunturiseinien tällä puolen, peninkulmiin arvaamattomiin asti. Katsokaa, tässä me kaikki olemme, soi kuin unisoonona kautta etäisyydessä siner-tyvän maiseman. Ja me katsomme. Ajatuksemme kiitää vielä poikki tun-turien, auringon alatse, etelää kohti, missä maatamme tuntuu jatkuvan loputtomasti, yhä vaihtelevissa kauneusmuodoissa. Lappi on kuin jaloki-vi kauniissa kruunussa. Tahtoisimme tällä hetkellä näyttää kaikille suo-malaisille koko heidän isänmaansa jalokivineen, maan, jonka olemme tällä hetkellä näkevinämme sen kaikessa laajuudessa.

Alkaa lasku. Kämppiä, tasaisuuteen pyrkiviä teitä. Yläluostari. Lohiateria maantietyöläisten kämppähotellissa:

Juho Vesaisen tarinoita. Tuolta vuorelta hän, kerrottiin, heitti rotkoon kaksisataa munkkia, josta Trifon pelastui ja tuli luostarin palvotuksi py-himykseksi.

Alkaa viimeinen 18 km taival kohti Petsamoa, Parkkinan kylää, johon tulemme asettumaan. Tie on hauska, sillä se on juuri panimoillaan, teon alla. Fordimme rämpii milloin suossa, milloin muuten hyppii jäniksenä, poiketessamme rakennettavien siltojen ja esteiden kohdalla tiestä, ja yli- ajetut muurainhillat vuodattavat syyttömästi nestettään. Vain Fordi kyke-nee suorittamaan urotyön ja saattamaan meidät ehjin nahoin ja iloisina Hagelbergin kodikkaaseen ja ystävälliseen hotelliin Parkkinassa.

Olemme ajaneet historiallisen maantieajon. Kuvittelemme niitä Auburne-ja, Buickeja, Cadillaceja ja muita lukemattomia merkkejä, jotka pinnalli-sen kevytmielisesti hurauttelevat näitä ihanteellisia tulevaisuuden teitä vuoden parin perässä, kun Pitkäjärven Salmijärven korpilukko on ehditty avata. Emme heitä kadehdi, sillä luulemme täyteläisemmin kokeneem me matkan tunnelman ainakin ovat pyörämme möyrineet syvemmällä suossa.

Kalastajasaamelaisten talo Petsamon Maattivuonossa v. 1934. Kuva: Ravila Paavo. / Museovirasto.

"UUSI JUNA" LAPPIIN. Rovaniemen ja Petsamon välillä kulkee nyt vieressä kuvailu komea postiauto, jonka on hankkinut Oy. S. Nikolajeff J:or. Kuva: Suomen Kuvalehti 30.7.1927.

Perillä emme tapaa lainkaan verenimijöitä, vain kolme siivoa hyttystä ja muutamia satoja ystävällisiä, Jäämeren luonnon koulimia laajennetun isänmaamme kansalaisia, karjalaisia, kolttia, porolappalaisia pysyvinä asukkaina. Satunnaisina taas professoreja, insinöörejä, metsänhoitajia, ylioppilaita y.m. tutkimustöissä ja lopuksi meidät itsemme laulun ja runon levitysmatkalla. Saapuessamme on juuri "ulli" (nousuvesi). Sen ja "hiero-van" ero on yli kaksi metriä ja määrää itsevaltatsesti Parkkinan ja Trifo-nan, sataman, välisen liikenteen.


Osuuskalan johtaja Vähä tarjoaa meille, herättyämme huomenella uu-teen ulliin, tilaisuuden vaeltaa oman "osuuskalansa" selässä Petsamo-vuonoa pitkin vapaan Jäämeren rantaan ja edelleen Pikku-Maattivuo-noon, jonka ihanuudesta petsamolaiset tavallisesti vain itse salaa nautti-vat. Paikka on oikea Petsamon aarre, helmi helmessä. Ehdittyämme pe-rille on parahiksi alkanut hierovan aika, ja kapeaan, matalaan vuonon-kurkkuun syntynyt ikuinen, ihana koski käy nyt merelle päin, kääntyäk-seen uliin tullen päinvastoin. Ihana luonnon ikiliikkuja!

Hylje saapuu sopivasti antamaan uimanäytöstä koskessa. Koski ei ole ainoa vuonon koristus. Vuonon reunasta kohoaa 135 korkea Linjalam-minvaara, jonka laelta saa ihailla Jäämeren ulappaa ja jonka jalkain juu-ressa kiiruhtaa tunturilaakson kirkasvetinen valtimo, Sielukkajoki, hohta-van puhtaiksi pestyjä pohjakiviä pitkin alas meren syliin. Tuuhea tunturi-koivumetsä reunustaa vihreänä ja tuoksuvana vartiona puhtainta puroa, minkä ihmissilmä on tilaisuudessa näkemään. Taempana kohoo vaara vaaraan, tunturi tunturin takana, jonkun niistä yltäessä puoleen kilomet-riin. Meren rantamalla taas, kallioin kupeella, kasvavat lehdokkien tuok-sun kera kilpailevat tunturineilikat ja muut oudot kukkalajit ja rannoilta saa poimia meritähtiä, raakkuja, merisiiliä, meren hiomia jaspiskirjavia kiviä ja miltei mitä tahansa, smaragdinvihreän Jäämeren vilpoisten lai-neiden huuhtoessa rantaa.

Seuraavana päivänä viettää Petsamo ensimäisiä maakuntajuhlaan, joiden ohjelmaan maan pohjoisin ja eteläisin kolkka tuovat osuutensa.

Juho Vesainen, jonka nimestä Yläluostarin vuorelle pystytetty risti on munkeille yhä pelottavana merkkinä, ilmestyy Trifonan satamaan uudes-sa incarnatiossa kaikin puolin, saattaakseen meidät turvallisesti yli Jää-meren kuoujen ja ohi pullehtivien valaiden lumiläikkäisen kalliorannan nenitse Kirkkoniemeen, toista tietä omalle maallemme mennäksemme.

Kauneus ei silti vielä ole lopussa, vaikkei Kirkkoniemi siinä suhteessa erikoisia tarjoakaan. Kaiken hyvän ylenpalttisuutta sordinoi vain sopivas-ti Kolttakönkään majan hengen vilpoisuus ja sen postimoottorin kuljetta-jan töykeydelle sukua oleva matkakohteliaisuus. Matkarengas on jälleen Salmijärvellä ummessa, ja sitten seuraamme tulomme jälkiä, vastavir-taa, ylös muistojen koskia ja samalla yhä kauemmas auringon majasta.