T. Karonen. / Rajamme vartija 20.5.1946.

Ei ole koiraa karvoihin katsomista.


Uusi, mutta pölyinen Buick-auto pysähtyi nytkähtäen suuren joen ran-taan siellä jossakin Lapissa v. 1927. Se oli kaikesta päättäen kulkenut pitkän matkan, sillä numerolaatassa komeili upeana iso ”A”. Auton py-sähdyttyä astui siitä ulos kaksi iloista ja huoletonta ylioppilasta valtavine ”erämiesvarusteineen”. He olivat tulleet huvimatkalle tutustumaan Lap-piin, ja tähän saakka oli matka onnistunut hyvin. Mutta nyt olivat kump-panukset ymmällä Näytti siltä, että vaikeudet alkoivat vasta nyt, kun au-tomatka oli lopussa. Tästä voitiin jatkaa matkaa eteenpäin ainoastaan veneellä, sillä edessä oli joki, ja matkan lopullinen tavoite oli noin kah-deksankymmentä kilometriä vesitietä alaspäin.

Kumppanukset miettivät pulmaa. Lopulta he luulivat keksineensä oikean ratkaisun: Tuolla joen rannassa näkyi hääräilevän kaksi miestä erään veneen luona kovasti touhuten ja hätistellen sääskiä. Kumppanukset riensivät kiireesti venemiesten luo ja totesivat lähelle tultuaan, että nämä olivat isokokoisia, parrakkaita ja rotevia Lapin jätkiä puseroineen, piip-puineen ja pikiöljypulloineen. Ulkoilma ja ankara elämä olivat kovetta-neet miesten piirteet. Kasvot kuvastivat rehellisyyttä ja katse oli avoin. Lapissa onkin ”jätkä” sellainen kunnianimi, jota ei sovi ymmärtää väärin eikä väärinkäyttää, jos aikoo tulla väestön kanssa toimeen jatkuvasti.

Päästyään venemiesten luo alkoivat ylioppilaat kysellä heidän matkansa suuntaa, selostaen samalla omia aikomuksiaan. He ilmoittivat tulleensa Helsingistä saakka vartavasten tutustumaan Lappiin. Kun venemiehillä tuntui olevan matka samaan suuntaan, ylioppilaat pyysivät päästä mu-kaan. Jätkät tarkastelivat nuorukaisia lyhyen tuokion ja - vilkaisivat sitten paljon puhuvalla katseella toisiaan, sillä kumpikin oli ihmistuntijana teh-nyt nuorukaisista omia havaintojaan. He päättivät sanattomalla, yhteisel-lä sopimuksella pitää nuorukaisten kustannuksella hieman lystiä.

Tuokion tuumittuaan murahti toinen jätkistä myöntävästi ylioppilaiden te-kemään kysymykseen, asettaen kuitenkin ehdoksi, että päästään sopi-mukseen kyytimaksusta. Nuorukaiset eivät tinkineet. Heidän matkakas-sansa kesti, sillä he eivät olleet lähteneet tyhjin taskuin Lappiin tutustu-maan. Helposti päästiinkin kyytimaksussa molempia puolia tyydyttävään ratkaisuun.


Matkamiehet järjestivät asiansa kuntoon, ja jonkin ajan kuluttua lipui jo-kea pitkin myötävirtaan kevyesti kulkeva soutuvene, jossa soutaja ja pe-rämies olivat keski-ikäisiä ja voimakkaita jätkiä, mutta keskituhdolla istui vieretysten kaksi solakkaa nuorukaista. Heitä ei huolestuttanut matkan-teko, sillä olivathan he maksaneet kyytänsä, eikä kuljettava matka ollut kuin kahdeksankymmentä kilometriä.

Matkan aikana ylioppilaat keskustelivat keskenään ruotsinkielellä. Kes-kustelussaan he seikkaperäisesti käsittelivät Lapin alkeellisia oloja ja kansan heikkoa sivistystasoa, vaikka heillä el ollut asioista muuta kuvaa kuin minkä olivat koulunpenkiltä mieleensä saaneet. Keskustelun kes-täessä arvostelivat nuoret miehet yksityiskohtaisesti myös jätkiä, jotka tyhmännäköisinä ja ilmeettömin silmin kuuntelivat. Nuoret miehet ihmet-telivät kuitenkin sitä kätevyyttä ja ilmiömäistä taitoa, jota jätkät osoittivat soutaessaan ja hoidellessaan vihaisten koskien mahtavissa ryöpyissä suhteellisen kevyttä venettä.

Toisinaan taas nuorukaiset selostivat suomenkielellä jätkille Helsingin ihmeitä, kuvailemalla raitiovaunua, Stockmannin tavarataloa y.m. Jätkät kuuntelivat silmät pyöreinä ja tekivät kiinnostuneina kysymyksiä, jotka innostivat nuorukaisia kuvaamaan edelleen.

Keskustelun välillä tarjoilivat matkustajat soutumiehillekin helsinkiläis-eväistään maistiaisia, joita jätkät suutaan maiskutellen pureskelivat. Ne tuntuivatkin heistä ihmeellisiltä, jonka he joskus yhteen ääneen huudah-tamalla toivat julki, kun he ottivat hikisiin, kovettuneisiin kouriinsa uuden annoksen maustesilllä y.m. herkkuja. Eiväthän he olleet tottuneet tällai-siin ruokiin. Tuskinpa niitä Lapissa edes tunnetaan. Lapissahan saa kan-sa tyytyä etupäässä tuoreisiin kaloihin ja poronkieleen.


Matka jatkui hyvää vauhtia. Sen aikana nuoret miehet keskustellessaan keskenään käyttivät aina ruotsinkieltä ikäänkuin ylemmyyden merkkinä. He täydensivät sitä epäedullista kuvaa, jonka he olivat jo tähän mennes-sä Lapista ja sen kansasta saaneet. Jätkät soutivat edelleen. Aurinko paistoi ja sääsket ahdistelivat hirveästi hikisiä ja väsyneitä matkamiehiä, mutta he ponnistelivat kuitenkin parhaansa mukaan.

Erään joenmutkan takaa tuli näkyviin isonpuoleinen ja kaunis talo. Mat-kamiehet olivat päässeet jo kahdeksan kilometrin päähän tavoitteesta, ja kun talo sattui olemaan soutajille tuttu, niin he ehdottivat, että poikettai-siin kuivattelemaan venematkan aikana kastuneita vaatteita ja jalkineita, samalla kun he saisivat pitkästä aikaa tervehtiä talonväkeä. Vene törmä-sikin pian tasaisesti rantaan. Kun se oli pysähtynyt, niin hyppäsivät kaik-ki miehet kangistunein jäsenin maalle, jonne päästyään nuoret miehet lähtivät kävelemään suoraan taloa kohden, häviten ovesta sisälle. Jätkät jäivät vetämään venettä maalle.

Kun nuoret miehet saapuivat pirttiin, niin kyseli kotona ollut emäntä heil-tä kuulumisia ja kehoitti käymään peremmälle. Keskusteltuaan tuokion, emäntä kysyi matkamiehiltä:
- Mihinkäs se nimismies ja kapteeni menivät?

Nuoret miehet hämmästyivät emännän kysymystä ja sanoivat, ettei hei-dän mukanaan ainakaan ollut mitään nimismiestä ja kapteenia, vaan ai-noastaan kaksi soutujätkää, jotka toivat heidät tänne ja jatkavat kyydit-semistä vielä edelleen.

Nyt arvasi emäntä, että nuorukaisten asioissa oli jotain vinossa, sillä oli-han hän itse nähnyt leikillisen ja kansanomaisen nimismiehen ja kaptee-nin kävelevän rannasta taloon päin. Emäntä pistäytyi ulos, mutta palasi heti takaisin seurassaan kumpikin soutujätkä, jotka tallustelivat sisälle avojaloin. Emäntä suoritti esittelyn:
- Nimismies S. ja kapteeni K.
Tulijat tervehtivät nuorukaisia sydämellisesti.

Nuoret miehet olivat noloina. He olivat todella tutustuneet Lappiin. He ymmärsivät nyt, että jokaiselle ihmiselle on annettava oma arvonsa il-man omahyväisiä ajatuksia ja ilman ennakkoluuloja. Nuorten ylioppilai-dan ilmeet olivat tuona hetkenä rahan arvoiset, eivätkä he suostuneet enää millään ehdolla lähtemään nimismiehen ja kapteenin mukaan, vaan vakuuttivat varmasti tulevansa toimeen jo omin neuvoin.

Opetus oli nuorukasiille varmasti elämänkoulun syvämuokkausta, joka on säilyvä heidän mielessään elämän loppuun saakka. Siitä olivat va-kuuttuneita myöskin nimismies ja kapteeni, joista toinen hallitsi täydel-lisesti seitsemää kieltä.