Matti Saanio. / Suomen Kuvalehti 1962.

Elämä jatkuu sittenkin.


Aikion Jounin vaimon kuolema Tsurnuvuonossa, olosuhteissa, joissa monen muualla eläjät olisivat selvinneet tavanomaisella sairaalamatkal-la, on havahduttanut monia. Puhelin edes lähinaapurissa, 30 km:n pääs-sä Kessivuonossa, olisi silloin saattanut tuoda avun ajoissa. Sitä ei ollut silloin, vaan nyt se on.

Miten monet heräsivätkään silloin näkemään avun tarpeessa olevan lä-himmäisensä. Miten monet kiiruhtivat ojentamaan auttavan kätensä Jou-nille tämän jäätyä yksin hoivaamaan pieniä lapsiaan.

Erään laivan miehistö otti Taimin kummitytökseen. Suuri oppikoulu suo-ritti keräyksen. Yksityiset henkilöt lähettivät kukin varallisuutensa mu-kaan paketteja. Suurta kiitollisuutta kaikkia tuntemattomia auttajia koh-taan on Jouni pyrkinyt osoittamaan vastaamalla jokaiseen kirjeeseen, postikorttiin ja pakettiin, pienimpäänkin.

Simon yritys 210 sentistä.

Laiva miesten lähettämä radio koi-vun oksalla piristi rakentajia. Tytöt olivat tehneet leikkinsä rakennus-paikalle.

Jounin ja hänen lastensa elämä Inarin perukoilla jatkuu. Vuosien mittaan on hankittu rakennustarvikkeet ja nyt on päästy uuden kodin pystyttämi-sessä hyvään vauhtiin. Vähitellen on ovet ja ikkunat kuljetettu paikalle, aina milloin veneessä tai pulkassa on tilaa ollut.

Perustan valuu oli pakko suorittaa käsin. Nellimössä, 65 km:n päässä olisi kyllä ollut betonimylly, mutta sen noutamiseen oli mennyt yhtä pit-kä aika kuin koko valuutyöhön. Apuvoimaa sen sijaan on hankittu: apu-mies rakennukselle ja naisapu ruuanlaittoon.

Nuorin lapsi on lastenkodissa hoidettavana, muut neljä ovat kotona. Po-jista, Simosta ja Niilosta, on isälle ollut suuri apu. Niilo on näyttänyt näp-päryytensä keittiöpuuhissa. Simo on kulkenut kalassa ja auttanut raken-nuksella. Ja töiden välillä on tietysti kilpailtu siitä, kumpi on haka sei-päässä.