K. Snellman. / Matkailulehti 1.12.1914.

Ennen maailmansodan puhkeamista. Kiertomatka Suomen Lapissa ja Pohjoisjäämerellä.


Jo ennenkin on usein sattunut, että suomalaiset virkamiehet ja tiedemie-het, jotka ovat käyneet Lapissa, ovat hakeneet itselleen mukavamman paluutien kotimaahansa Jäämeren ja Norjan kautta. Matka on silloin kestänyt noin kuukauden. Nykyisin verrattain mukavasti järjestetyn mat-kustuksen kautta, kuten automobiileja ja moottoriveneitä käyttämällä, voidaan sellainen matka tehdä melkoista lyhyemmässä ajassa kuin en-nen. Niin, ehkäpä voitaisiin keskustella jo siitäkin, eikö matkailureittiä ilman erityisen suuria kustannuksia voitaisi mahdollisesti tänne järjestää.

Matkani tein viime keskikesällä. Ja vaikkapa se olikin yksinomaan virka-matka Suomen Lappiin, saattanee sen kuvaileminen jossain määrin olla matkailun edistämiselle hyödyksi kaukaisessa pohjolassa.

Matka alkoi Helsingistä heinäkuun 17p:nä, jolloin vielä viime kesän kuu-ma helleaika vallitsi, ja jatkui aluksi rautateitse Seinäjoen, Oulun ja Ke-min kautta Rovaniemelle. Sellainen rautatiematka on kumminkin kuuma-na ja kuivana aikana rasittava. Pohjanmaan tasangolla tunkeutuu hieno pöly kaikkialla vaunuihin lisäten yksitoikkoisen matkan vastenmielisyyttä. Matkailijan on sentähden paras matkustaa Savonlinnan, Kuopion, Ka-jaanin kautta Vaalaan sekä sitten Oulunjoen koskitietä pitkin Ouluun.

Rovaniemen asema-alue. Kuva: Uusi rautatielehti 08.11.1909 no 41.

Kolmenkymmenen tunnin keskeytymättömän rautatiematkan jälkeen saavuimme klo puoli yksi yöllä Rovaniemen kirkonkylään, missä liike vielä myöhäisestä yöstä huolimatta oli sangen vilkasta. Ahdinkoon asti täysi majatalo veti huomion puoleensa siisteytensä ja huokeahintaisuu-tensa takia, joka viimemainittu ominaisuus ei aina ole tavallinen, ei aina-kaan keskikesän aikana, tässä "Lapinmaan pääkaupungissa". Kirkonky-lä, joka sijaitsee kolme kilometriä napapiirin eteläpuolella, on komea ja hyvin rakennettu, ollen korkealla ylängöllä Kemijärven rantamalla; joen toisella puolella kohoaa Ounasvaaran yksinäinen vuorenhuippu. Juuri sieltä ihailee juhannusöisin joukko matkailijoita ja paikkakuntalaisia sy-dänyön aurinkoa.

Kirkonkylän pohjoispäässä laskee Ounasjoki Kemijokeen, muodostaen suvannon, jonka yli kuljetaan höyryveneen hinaamalla lautalla. Siitä al-kaa Kemijärvelle viepä tie, jota pitkin kuljemme aina Vikajärven majata-loon saakka.

Rovaniemen ja Sodankylän kirkonkylän välinen tie, joka on 135 km:n pituinen ja jota katkaisee kolme lauttauspaikkaa, on ellei nyt juuri erittäin luonnonihana kumminkin vaihteleva, varsinkin lähempänä Sodankylää, missä Lapin luonto häämöittävine tunturihuippuineen sekä yhä enem-män ja enemmän harvenevine koivikkoineen käy näkyviin.

Sodankylän kirkonkylä, jonka läpi juoksee Kemijoen syrjäjoki nimeltä Kitinen, on hyvin rakennettu; sen talot ovat siistit ja keltaisiksi maalatut, onpa siellä komea sairaalakin. Yleensä asutaan täällä Lapissa hyvin tilavasti. Samaa saattaa sanoa pappilastakin, missä vieraanvaraisen jaystävällisen rovastinnan tarjoama kahvi maistui mainiolta.

Suvannon majatalo.

Suvannon majatalo. Kalle Kunelius perheineen.

Sodankylän kirkonkylä v. 1930. Kuva: Mikkola, Erkki. / Museovirasto.

Sodankylän pappila.

Kirkonkylästä jatkoimme matkaa pohjoiseen päin pitkin 165 km:n pituista tietä, jonka loppupää on Ivalojoen rannalla. Meitä oli peloteltu sillä, että irtohietaisen tien alkupää oli huonoa, mutta vaikkapa meidän 20 hv. voi-mainen Benz automme työskentelikin raskaasti pienimmän vaihdoksen ollessa toiminnassa, emme kumminkaan tarvinneet lumiketjuja käyttää. Kun savimaata ei ole saatavissa, kuluu melkoinen aika, ennen kuin tien-pinta kovettuu.

Suvannon majatalo, kuten Tankapirtinkin majatalo kauvempana, on uusi ja kruunun rakennuttama. Siellä on kaksi siistiä matkustajahuonetta. Vuoteet ja tarjoilu olivat moitteettomia, varsinkin kun ruuaksi annettiin tuorretta harjusta, joka oli ongittu Kitisessä olevasta läheisestä koskesta.

Seuraavana päivänä jatkoimme Suvannosta matkaa Lohijoen, Vuotson, Tankapirtin ja Laanilan majatalojen, Paljakaisen levähdyspaikan sekä Ivalojoen rannalla sijaitsevan Törmäisten majatalon kautta alempana joen rannalla olevaan Kyrön kylään.

Kitisen lautalla.

Vuotson majatalo.

Matti Hetta ja hänen eukkonsa kodassaan Vuotson majatalon luona.

Vuotso on harvinaisuus alallaan ollen ainoa lappalaisten omistama ma-jatalo maassamme. Sen lähellä saa myöskin nähdä todellisen lappalais-kodan, jossa asuu Matti Hetta perheineen. Laanila, Prospectorin entinen kullankaivamisasema, on korkealla paikalla Laanilanojan partaalla. Tääl-lä sekä läheisessä Hangasojassa voikoettaa onneaan huuhtomalla kul-taa huuhtomiskattilassa, ainoa tapa, mitä nykyään kullankaivauksessa Ivalonjoella ja sen lisäjokien varsilla käytetään. Yleensä ovat kultajyvä-set hyvin pieniä, mutta eräs seurueen jäsenistä sai kumminkin 60 mar-kalla ostaa melko suuren kultapalasen.

Mitä kauemmaksi pohjoiseen tullaan, sitä enemmän muuttuu luonto al-kuperäisemmäksi ja sitä korkeammiksi käyvät tunturit. Jonkun matkan päässä Laanilasta kohoudumme kiemurtelevia teitä pitkin ylös Kaunis-pään ja Urupään tuntureille, joilta on viehättävä näköala yli laaksojen ja tunturihuippujen. Sitten kuljettiin taas useita kilometrejä alamäkeä Pal-jakaisen majapaikkaan, joka on tarkoitettu turvapaikaksi niille, jotka mat-kalla lumimyrsky on yllättänyt. Jottei eksyisi tunturien yli johtavalta tieltä, on varmojen välimatkojen päässä paaluja, joihin on kiinnitetty ristikko-puu.

Pitkän erämaanmatkan jälkeen tekee Ivalojoen jokilaakso viljeltyine vai-nioineen ja vihannoivine niiltyineen hämmästyttävän suurenmoisen vai-kutuksen. Joenvartta ylöspäin mennessä ahtautuu laakso korkeiden tun-turien väliin, jotka vihdoin äkkijyrkkinä laskeutuvat jokeen. Parin kolmen päivän venematka Kultalaan ja kauvemmaksikin maksaa kyllä vaivan, varsinkin niille, jotka pitävät erämaan luonnonihanuudesta ja tuottavasta kalastuksesta. Joen alajuoksuun päin laajenee laakso suistamaaksi, jota tunturit reunustavat.

Tie Kaunispään tunturilla.

Nuoran-Juhani (Juhani Matti Saijets) perheineen kesäpaikkansa kasvimaalla 28.07.1902. Vas. Nuoran-Juhani eli Juhani Matti Saijets, vaimonsa Anna, poika Juhan Petter sekä tyttäret Agneeta, Maria Heleena sekä Valbo Miina.Taustalla Mahlatinsaari. Kuva: Museovirasto.

Kuljettuamme lautalla Ivalojoen yli saavuimme vihdoin tien päätekoh-taan, Kyrön kylään.

Evinrude-moottorilla jatkui matka Kyrön kylästä aluksi pitkin jokea ja edelleen Inarin järven yli kirkonkylään. Matkalla poikkesimme Ukonjär-ven pitkään ja luonnonihanaan lahteen ja vietimme yön lappalaisen Juhani Saijetsin luona Nuoraselän rannalla. Saapuessamme tähän moitteettoman siistiin taloon paloi jo,lappalaisen tavan mukaan, ratiseva takkavalkea vierashuoneessa. Väki oli ystävällistä ja iloista joukkoa, ku-ten lappalaiset yleensä, ja vuoteet olivat hyvät. Tavallisissa oloissa ehtii hyvin, vieläpä soutu- tai purjeveneellä, yhdessä päivässä tuon peninkul-maa pitkän matkan Kyröstä kirkonkylään.

Inarin kirkonkylä on Ukonselän päässä kymmenen metriä vedenpinnan yläpuolella olevalla ylängöllä. Kylä ei ole suuren suuri, mutta siinä on useita hyvin rakennettuja taloja: palaneen sijalle rakennettu uusi pappila, sairaala, postitalo, kauppias Kangasniemen talo, jonka omistaja on yrit-teliäs ja laajatuumainen mies; hän antoi meille yösijan ja runsaan kesti-tyksen.

Inarin kirkonkylä v. 1910, vas. Ransu Kangasniemen talo, taaempana kauppias Enblomin talo (jonka paikalle tuli myöhemmin lääkärin asunto ja sairaala). Kuva: Ilmari Itkonen. / Museovirasto.

Kirkonkylän läheisyydessä on matkailijalle koko joukko mielenkiintoisia paikkoja. Näköala Juutuanvaaralta, johon on puolisen tunnin kävelymat-ka, sanotaan olevan suurenmoisen. Mutta vieläkin suurenmoisempi on näköala 8 km:n päässä olevalta Otsamotunturilta, jonka näkee peninkul-mien päästä Inarinjärveltä mahtavana kohoavan muita ylemmäksi. Var-sin mielellään käy läheisellä Jäneskoskella, missä rautuja ja harjuksia useinkin saadaan sangen runsaasti.

Inarista on valittavana kolme päätietä Pohjoisjäämerelle. Pisin näistä kulkee Utsjoen kirkonkylän kautta, mihin on matkaa kaksitoista penin-kulmaa, osittain jalka-, osittain venematkaa. Utsjoelta on sitten otettava soutaja, joka pitkin Tenonjokea saattaa Nyborgin läheisyyteen Norjassa, missä oivallinen viertotie kulkee Varanginvuonon pohjoista rantaa Vadsöhön.

Toinen tie kulkee yli kymmenen peninkulmaa pitkän Inarinjärven Tshuo-lisvuonon päähän, missä rullatietä pitkin vene vedetään kannaksen yli Tshuolisjärveen, joka on 11 km pitkä; tästä on 35 km:n pituinen jalka- ja 10 km:n pituinen venematka Neideniin Norjassa. Eduskunnan anomus, että maantie rakennettaisiin Tshuolisjärveltä Norjan rajalle, ei ole aiheuttanut vielä muita toimenpiteitä kuin sen, että tiensuunta on tutkittu.

Kolmas päätie kulkee vinosti Inarinjärven yli Paatsjoen suuhun, sekä tä-tä Venäjän ja Norjan välistä rajajokea pitkin Etelä-varangeniin ja Kirke-naesiin.

Ellei matkan varrella viivytä aikaansa kalastamisella tai muuten, kestää matka Inarin kirkonkylästä Utsjoen kautta noin viikon, Tshuolisjärven kautta kaksi vuorokautta ja Patsjoen kautta kolme vuorokautta, edellyt-täen että Inarin järven yli voidaan kulkea moottoriveneellä ja että ilmat ovat suotuisat. Matkustettaessa sekä Tshuolisjärvelle että Paatsjoelle ei ole pakko poiketa kirkonkylään. Kunhan maantie on jatkunut aina sinne saakka, kulkenevat kumminkin useimmat matkustajat, ainakin ne, jotka käyttävät automobiilia, kirkonkylään, pitäen sitä lähtökohtana jatkuville retkilleen.

Joka ei itse ole käyttänyt eri teitä, hänen on vaikea suositella erityisesti jotain niistä. Utsjoen tie on hyvin vaivaloinen, mutta retken Tenonjokea pitkin sanotaan olevan suurenmoisen. Kalastajalle on taas Paatsjoki miellyttävä saavutuspaikka. Venematka pitkin jokea, missä vene pitkin raiteita vedetään pahimpien koskien ohi, lienee kumminkin kalliinlainen.

Me puolestamme valitsimme lyhimmän tien ja läksimme kirkonkylästä il-man ollessa ainoastaan +6° C ja vankan koillisen puhallellessa. Käyttä-mämme vene oli rakennettu norjalaiseen malliin ja varustettu 5 hvoimai-sella arkimedes-moottorilla. Se kulki mainiota vauhtia ja selviytyi hyvin korkealle kohoavissa laineissa, jotka se terävällä keulallaan katkoi. Kauppias Kangasniemi, joka omisti sekä tämän että evinrude-veneen, oli itse mukana koettelemassa tätä äsken valmistunutta venettään. Äkil-linen kylmyys oli pakottanut meidät pukeutumaan oikein lappalaisiksi: "peskiin" (poronnahkaturkkiin), "umpitakkiin" (takki, jossa on hihat ja päänreikä) sekä "lukkiin" (vaippa, jossa on aukko kasvoja varten).

Kauppias Kangasniemi ja hänen veneensä.

Inarinjärvi on kymmenen peninkulmaa pitkä ja viisi - kuusi peninkulmaa leveä sekä on siinä noin 4,000 saarta, jotka järven itäosassa ovat tuntu-risia. Selät ovat niin laajoja,että pituussuunnassa maa paikoin häipyy näkyvistä. Järvi on hyvin kalaisa, varsinkin runsaasti on siikoja ja taime-nia, joista me Kyröstä lähteissämme vedimme moottoriveneestä laske-mallamme uistimella ylös pari kappaletta.

Parin tunnin matkan jälkeen lämmiteltyämme Tuhkasammelin kalastus-paikalla jatkoimme matkaamme laskettuja siika-verkkoja katsomaan, ja kristallikirkkaassa vedessä näimmekin verkonsilmiin takertuneet kalat välkkyvän usean sylen syvyydessä. Kymmenkunta niistä sai jättää val-takuntansa ja seurata meitä veneeseen. Seuraavassa levähdyspaikassa laitettiin niistä "keppikiiseliä", s.o. ne puhdistettiin, hiveltiin suolalla ja paistettiin vartaassa nuotiotulta vasten ja syntyipä siitä ensiluokan an-nos.

Seitsemän peninkulmaa kuljettuamme olimme saaneet kyllälti tuulesta ja aallonpärskynnästä ja laskimme maihin kolmen peninkulman pituisen Tshuolisvuonon suussa, jossa vietimme yömme Pisterinninniemen autio-tuvassa (katso kansilehti). Täältä jatkoimme matkaa seuraavana päivä-nä mainitun lahden ja Tshuolisjärven väliselle kannakselle, mistä ve-neenomistaja yhä paisuvan myrskyn takia ei kumminkaan uskaltanut lähteä eteenpäin.


Onneksi oli tännekin rakennettu yksinäinen maja, jossa saimme suojaa yltyvää rajuilmaa vastaan. Kannakselle rakennettiin juuri rullatietä venei-den kuljettamista varten, jonka tähden saimme majassa tehdä seuraa parillekymmenelle reippaalle kunnon työmiehelle.

Kun sade seuraavana päivänä iltapuolella oli ohi, kuljetettiin moottorive-ne ylempänä sijaitsevaan Tshuolisjärveen, ja kolmen neljännestunnin kuluttua olimme onnellisesti saapuneet Järvenpään siistiin majataloon järven toisella puolella. Seurueemme oli tällä välin kumminkin vähenty-nyt kahdella hengellä, sillä eräs arkkitehti ja hänen rouvansa, jotka myöskin pyrkivät Jäämerelle, olivat katsoneet mukavammaksi kulkea jal-kaisin Järvenpäähän ja niin yhä edelleen.

Järvenpään majatalo Inarin Suolisjärvellä v. 1904. Kuva J. H. Saarinen. / GTK.

Hankittuani kaksi kantomiestä ja jätettyäni hyvästit kahdelle jälellä ole-valle matkakumppanilleni, jotka palasivat eteläänpäin, lähdin matkalle valoisana kesäyönä Neideniä kohti, mihin saavuin seuraavana aamuna klo 6. Polku oli aluksi tasaista ja hyvää; matkaa helpotti myöskin vene-matka pitkin peninkulman pituista Tuulijärveä, joka luontonsa puolesta on omituinen, suurenmoisenkaunis tunturijärvi ja jonka koillispuolella taustana on Tuulispään tunturi. Seurasi sitten polku, joka kivikkoisuuten-sa tähden oli vaivalloista kulkea, ja 25 km kulettuamme saavuimme Jankkilan metsänvartian virkataloon lähellä Norjan rajaa. Se olikin ainoa rakennettu talo koko viimeisen matkajakson varrella. Kolmen tunnin le-vähdyksen jälkeen jatkettiin kävelyä pitkin tunturiylänköä.


Vaikkapa tie Norjan puolella olikin kivettömämpää, puuttui siellä kum-minkin kokonaan porraspuut soiden yli, joissa syksyiseen aikaan, kanta-jien tietojen mukaan, sai tarsia aina polviin saakka ulottuvassa loassa. Norjan puoli on nimittäin kokonaan metsätöntä, niin että kaikki puuaine on vietävä Suomen puolelta. Omituisen vaikutuksen tekivät lokit ja allit, jotka täällä, kaukana Jäämeren rannoilta, hakivat tunturijärvistä itselleen jotain syötävää. Koko kävelymatkan kestäessä näkyi lukuisia poroja, jotka loivat eloa karuun erämaan luontoon.

Metsänvartija Jankkila Könkään kosken luona v. 1920. Kuva: Lagercrantz, Eliel. / Museovirasto.

Mutta me lähestymme Neidenlaaksoa. Kimaltelevassa auringonpais-teessa avautuu eteemme laaja tasanko ja sen takana kohosivat Norjan jäämeritunturit kohti korkeuksia. Solakkeen kautta tullaan alempana si-jaitsevalle tasangolle, mihin Neidenjoki on syvän uomansa uurtanut. Vie-lä muutamia kilometrejä sekä venematka joen yli ja niin on päästy kir-konkylään.

Matka Rovaniemeltä Neideniin olisi helposti voitu suorittaa puolta lyhem-mässä ajassa, jollei muu olisi ollut kysymyksessä kuin päästä eteenpäin mahdollisimman pian. Mitä sellaisen matkan kustannuksiin tulee, niin ovat ne toistaiseksi verrattain korkeat. Osa seurueesta vuokrasi auto-mobiilin Rovaniemeltä. Kun sikäläisestä neljästä automobiilista kolme oli epäkunnossa, ei mikään kilpailu tullut kysymykseenkään, ja automobiili maksoi neljää henkilöä kohti Rovaniemeltä Sodankylään 170 mk. So-dankylän kirkonkylästä Laanilan majataloon maksettiin kahdelta hen-geltä 250 mk. Koko matkalta Kyröön olisi arvatenkin pyydetty lähem-mäksi 500 mk. On kumminkin muistettava, että tie Sodankylästä poh-joiseen päin on ihan uusi ja että kaikenlaisia rosvojuttuja siihen nähden oli liikkeellä.


Koska nykyään ei enää mielellään hevosella matkusta tätä 300 km pitkää matkaa, saattaisi terveellinen kilpailu matkailijayhdistyksen hankkiman automobiilin avulla ja bentsiinivarastojen hankkiminen Sodankylään ja Laanilaan tehdä mahdolliseksi matkailijaliikenteen järjestämisen Inariin. Sitävastoin ei moottorivenematka Inarinjärvellä, tehden noin 40 mk hengeltä, ollut liiallinen. Sekä Kyrönkylästä että Inarin kirkonkylästä on kumminkin purje- ja soutuvenekyyti saatavissa melkoista huokeammasta maksusta.

Pääasiallisimpia varustuksia Jäämerelle saakka ulottuvaa lapinmatkaa varten, ovat ruokasäkki, keittoastia, vedenpitävät kengät ja lämpimät vaatteet. Ainoastaan jos matka kulkee Utsjoen kautta tai muutoin teh-dään retkeilyjä syrjään, esim. Ivalonjokea pitkin ylöspäin, tulisi hankkia itselleen sääskiteltta, jonka helposti voi ostaa periltä.

Mitä matkustusaikaan tulee, voidaan se suunnitella juhannuksen ja syyskuun alun väliseksi ajaksi, mutta lienee siihen ehkä sopivin heinä-kuun alkupuoli, jolloin tulee varustautua tummanvihreällä sääskihunnul-la. Kunhan saadaan puhelinjohto Sodankylään ja sieltä edelleen Inariin, tulee matkustus vieläkin helpommaksi, varsinkin moottoriveneen hankki-minen Inarinjärvellä.

Matka pitkin Norjan pohjoisrannikkoa on erittäin viehättävä sille, joka ai-kaisemmin ei ole lukenut mitään tarkkaa selostusta näistä Pohjoisjää-meren seuduista. Golfvirran ja runsaan kalansaaliin ansioksi on luettava täällä vallitseva kulttuuri, joka muistuttaa vallan toisia leveysasteita mei-dän oloissamme. Lyhyt selostus matkan seuraavista vaiheista lienee sentähden paikallaan.

Neiden joki.

Neidenin (Näätämön) kirkko Finnmarkissa v. 1905. Kuva: Väinö Tanner. / GTK.

Neideniin saavuttua saatiin erittäin tarpeellinen lepohetki ja voimia vah-vistava aamiainen koulumestari Hoheimin luona, joka samalla on posti-mestari. Ainoastaan tämä ja kouluasuntolan johtaja ovat norjalaisia, kaikki muut suomalaisia. Lapset osasivat kumminkin kaikki norjankieltä. Postiveneessä, jonka kuljettaja myöskin puhui suomea, matkustamme sitten pakoveden avulla Neidenjoen syvää uomaa myöten. Matkan var-rella huudettiin useasti rannalla olevista taloista postimiestä noutamaan postia. Asukkaiden käyttämä suomi oli puhdasta, vaikkapa muutamat täällä myöhemmin käytäntöön tulleet sanat olivat niille tuntemattomat. Suomalaisia sanomalehtiä ei täällä tapaa ja koulut ovat kokonaan nor-jalaisia.

Matkustettuamme km laskimme maihin Neidenvuonon rannalla, mistä sitten muutaman tunnin kuluttua soutuveneellä pääsin "Varanger" nimi-seen höyrylaivaan, joka matkalla Kirkenaes'istä kolmen tunnin kuluttua laski minut maihin Vesisaaressa. Varanger on vanhanpuoleinen, sangen vaatimaton paikallisalus, jonka kehno sisustus unohtui kokonaan niitä ihania näköaloja katsellessa, mitkä kapeat lahdelmat ja salmet kummal-lakin puolella reittiä muodostivat, rannat olivat korkeat ja metsättömät, osittain näkyi myöskin lumipeitteisiä tuntureita.

Niin hyvin Varangervuono kuin koko merikin Norjan rannikolla, paitsi Neidenvuonon sisintä osaa ja muita pienempiä vuonoja, ovat sulat koko talven. Sen tähden harjoitetaan myöskin höyryveneliikennettä läpi koko vuoden aina Kirkenaes'iin saakka, mistä kuletetaan paljon malmia ulos-vietäväksi. Nykyään kulkevat matkustajalaivat viitenäviikon päivänä Kir-kenaes'istä Bergeniin. Kahden tunnin kuluttua paikallislaivan saavuttua siirryin kaukolaivaan, joka 54 tunnissa kuljetti minut Lödingeniin lähelle Narvikia. Piletti maksoi 41 kr, josta summasta on melkoinen alennus perheelle. Ruoka ei ollut pakollista ja maksoi se 5 kr vuorokaudessa.

Venesatama Sandnesissa Norjan Finnmarkissa. Kuva: Benjamin Frosterus, 1903. GTK.

Vesisaari, Norjan ulkovarustus idässä, on hyvin yksinkertainen kalasta-jakaupunki, vaikkapa siellä sijaitseekin Finmarkenin amtin hallitus. Toi-senlaisen, eloisamman vaikutuksen tekee Vardö, jonka laajaa satamaa suojaa aallonmurtaja ja jossa on Vardöhus-linnoitus seutua vallitsevalla paikalla. Vardössa asustanevat useimmat kalanostajat, jotka enimmäk-seen ovat venäläisiä. Tuores kala kuljetetaan Arkangeliin ja sieltä edel-leen etelään päin. Suoranainen rautatie Suomesta muuttaisi kumminkin kokonaan taloudelliset olosuhteet Jäämeren rannalla. Tätä kysymystä näkyi paikallinen norjalainen sanomalehdistökin innokkaasti pohtivan.

Aamulla sivuutimme Nordkynin, 71° 8' pohjoisella leveysasteella, pohjoi-simman niemekkeen Europan mantereella. Nordkap'ia, Magerön pohjoi-sinta nientä, emme sitävastoin kiertäneet, vaikkapa hyvin voitiinkin kau-kaisuudesta erottaa tuo maailmankuulu niemi parin tunnin ajan. Höyry-laivan suunta kulki nimittäin Magerön eteläpuolitse, missä kävimme maissa Honningsvaag nimisessä paikassa. Olipa jotain tällä leveysas-teella nähdä lehmien käyvän laitumella lumiläiskien kirjailemilla rinteillä ia hevosia käytettävän vetojuhtina. Mutta vieläkin ihmetyttävämpää oli havaita, että puotien ikkunat olivat peililasista, että oli olemassa elävien kuvien teatteri ja puhelinpylväät, joissa oli 32 puhelinjohtoa.

Oikea kalastusaika oli jo ohi ja kylissä asustivat vain varsinaiset asuk-kaat. Keväällä, maalis-kesäkuussa, on sitävastoin eloa ja liikettä kaikilla kalastuspaikoilla, sillä keski- ja etelä-Norjasta saapuu tänne tuhansia kalastajia turskan-, seidin-, koljan- ja jättiläiskampelanpyyntiin. Kalastuk-sessa käytetään tavallisesti 8-15 hevosvoimaisilla petroleumimoottoreilla varustettuja veneitä. Nykyään olivat kalankuivausalustat enimmäkseen tyhjiä. Ainoastaan aitat olivat täynnä kuivaa kalaa ja suolattua kalaa, ja laiturien vieressä oli suuria kalanpäävuoria, joista jauhettiin guanoa.

Pitkällinen kylmyys ja tuuli, joka oli vallinnut aina siitä alkaen kuin Inarin-järvellä aloimme matkustaa, oli nyt vähitellen väistynyt ja mitä ihanin ke-säilma auringonpaisteineen säteili, kullaten kauniin Magerön salmen ja tehden viehättäväksi koko matkanaina Narvikiin saakka.

Lähestyessämme Hammerfestia kohtasimme venäläisen avustajalaivan "Herthan", joka oli matkalla etsimään luutnantti Sedoffin pohjoisnaparet-kikuntaa, mikä 1912-13 oli talvehtinut Frans Josefin maassa. Sanoma-lehdistä on kumminkin myöhemmin käynyt selville, että retkikunnan laiva elokuun 30 p:nä oli saapunut Muurmannin rannikolle, tuoden mukanaan sellaiset tiedot, että luutnantti Sedoff oli sairastunut ja kuollut lähdetty-ään kahden matruusin kanssa laivasta ja yritettyään Jalkasin tunkeutua pohjoisnavalle, ja että toinen laiva oli murskautunut jäihin. Syyskuun 19 p:nä palasi Hertha Arkangeliin. Nykyisen sodan hälinässä eivät nämä tiedot kumminkaan ole herättäneet suurempaa huomiota.

Honningsvaag Magerön saarella. (Nordkap.)

S. Honningsvåg. Kuva: Väinö Tanner, 1905. GTK.

Lintuvuori Sværholtissa. Norja. Kuva: Väinö Tanner, 1906. GTK.

Maisema Finnmarkin Sandnesista. Kuva: Väinö Tanner, 1905. GTK.

Hammerfest näyttää hyvin somalta; se on rakennettu kaaren muotoisek-si kapealle rantavyöhykkeelle, sen talot ovat terassimaisesti toistensa takana. Kaupungin taustana on tunturi, jonka laelle on rakennettu mat-kailijamaja, mistä on komea näköala kaupunkiin, merelle ja saarille; ma-jaa ei ole erityisemmin hyvin hoidettu. Kalakauppa on Hammerfestissä hyvin vilkasta, ja satama, jossa ei ole rantalaituria suuremmille laivoille, on täynnä höyrylaivoja ja kaiken kokoisia aluksia.

Puolenyön aikana lähti laivamme "Hera" tyynen ja kirkkaan sään valli-tessa. Saatoimme sentähden ihailla sydänyön aurinkoa, joka vielä hei-näkuun 28 p:nä majesteetillisyydellään kohosi hyvän joukon taivaanran-nan yläpuolelle.

Niin kuljettiin edelleen vuonojen ja lumipeitteisten tunturien, m.m. Lyn-gentunturien ohi, Tromsön kaupunkiin. Matkan varrella oli kasvullisuus karttunut yhä tuntuvammaksi, ja Tromsössä, samalla leveysasteella kuin Utsjoki, oli se suurenmoisen runsasta noissa terassin muotoon raken-netuissa puutarhoissa, jotka tuuheudellaan sanomattomasti lumosivat valkoisten huvilamuotoisten rakennusten ympärillä.

Harstadissa, joka on Lofotein saariryhmällä, olimme tilaisuudessa naut-timaan sotilassoitosta, jota esitettiin eräässä kaupunginpuiston paviljon-gissa; saimme kuulla Iloisen lesken, Yhden päivän kuninkaan y.m. Oli-han se jo muhkeampaa kuin Freyn ja Ojanperän laulut gramofonissa, jo-ta Ivalonjoella kuuntelimme.

Lödingenissa jätimme Heran ja sen iloisen ja hauskan kapteenin sekä menimme klo 1 yöllä erääseen ensi luokan hyteillä varustettuun paikal-lislaivaan, joka seitsemässä tunnissa siirsi meidät Narvikiin.

Tulo Ofotenvuonoon oli hurmaava, ja Narvikkin, terassinmuotoon raken-nettuine taloineen sekä malminlastaussiltoineentekihyvän vaikutuksen, kun muistaa että kaupunki amerikkalaisesta kehityksestään saa kiittää yksinomaan Kirunasta saatua malmia ja sen kuljetusta ulkomailla.

Näkemisen arvoinen alallaan on Narvik'in rata, joka 38 kmn pituudella lävistää useampia kymmeniä tunneleja. Rata kiemurtelee vuorenrinteitä pitkin yhä ylemmäksi ja ylemmäksi Rombakvuonon ja Hunddalenin kaut-ta Riksgränseniin, joka sijaitsee tunturilla. Täällä nähtiin lumipeitteisiä paikkoja aivan radan vieressä, joka vielä jonkun verran kohoaa laskeu-tuakseen sitten Tornionjärvelle, jonka rantaa se pitkät ajat seuraa. Ruot-sin matkailijayhdistys on rakennuttanut tänne olosuhteisiin nähden suu-remmoisen matkailijahotellin, josta saattaa ulottaa retkeilyjä ympäristön tunturihuipuille, Tornionjärvelle moottoriveneellä j.n.e

Keskiyön aurinko Hammarfestissä heinäkuun 28 p:nä.

Olimme Narvikista kulkeneet erään malmijunan mukana kolmannen luo-kan vaunussa Kirunaan, jossa käytettävänämme oli parin tunnin aika käydäksemme malmivuorella, jonka jälkeen lapinpikajuna saapui. Hi-taasti kulkevasta junasta oli meillä parempi tilaisuus ihailla kauniita nä-köaloja Rombakvuonolle ja Tornionjärvelle kuin mitä muutoin nopeasti kulkevasta pikajunasta saattaisi tehdä.

Aamulla vaihdettuani junaa Bodenissa ja aamupäivällä saavuttuani Ka-runkiin sekä sieltä 27 km matkan ajettuani hevosella Tornioon olin jäl-leen elokuun 1 p:nä Helsingissä.

Matka pysähdyksineen oli kestänyt kaikkiaan 16 päivää. Tavallisen mat-kailijan ei kumminkaan pidä tehdä retkeä näin kiireellisesti. Päivän parin pysähdys Ivalojoella, Inarin kirkonkylässä, Magerössä sekä Hammerfes-tissä ja Tromsössä on suositeltava. Kun pikalaiva kulkee viitenä päivänä viikossa ja kun paikallislaivat välittävät liikennettä sisävuonoihin, on helppo lyhyemmän tai pitemmän oleskelun aikana järjestää tuntureille nousuja, kalamatkoja y.m.

Kiertomatka Suomen Lappiin ja Jääme- relle, siinä tapauksessa että lii-kennevälineet Suomen puolella järjestetään paremmalle kannalle, on suloisimpia ja viehättävimpiä matkoja, minkä liiallisitta ajan ja varojen hukkaa saattaa tehdä, ja on sitä monessa suhteessa vieläpä pidettävä edullisempana kuin noita tavaksitulleita kiertomatkoja Sweitsiin, Tyroliin ja Italiaan.