Allu. / Perä-Pohja 8.3.1928.

Enontekiö ja lantalaiset


Enontekiöläinen osoittaa meitä sormellaan ja sanoo, että tuo, tuollainen on oikea lantalainen, etelämaan asukas. Mutta helsinkiläinen ja vieläpä tamperelainen osoittaa meitä sormellaan ja sanoo, että tuo, tuollainen on juuri oikea lappalainen. Pimeän perän asukas.

Käsitykset meistä ovat siis kokonaan toisenlaiset toisilla maailmankulmil-la. Annapa olla, että meikäläinen, joka asuu vain hiukkasen alapuolella napapiirin joutuu alapuolelle sen viivan, joka kulkee Seinäjoen ja Kuo-pion kautta, niin jopa pidetään miestä lappalaisena ja ihmetellen ja suu auki tölläillen kyselee ihmettelevä kansa, eitä kuinka siellä niin kaukana, lähellä napapiiriä yleensä voi ihminen asua, elää ja hengittää.

Koetamme selitellä ja pelotella kuulijakuntaamme vahvalla liioittelulla sen vuoksi, että näemme maaperän sellaiselle olevan varsin otollista. Varsin huoleti saa juhannuksena kertoa, että pari päivää sitten ajeltiin Torniossa porolla, vaikka täällä ei tänäkään talvena ole näkynyt yhtään ainutta senlaatuista elävää.

Mutta enontekiöläinen pitää meitä taas puolestaan lantalaisena elelän-maan asukkaana. Sellaisena patiinikenkäisenä, herraskaisena oliona, joka ei ole koskaan kuullut saamipojan joikua, kun hän ajaa matalan tyt-tönsä luokse kymmenpeninkulmaisella taipaleellaan. Ja sellaisena hän pitää meitä, joka ei ole nähnyt porolauman tolvaavan tunturin kuvetta koirien vihaisesti ärhennellessä kintuissa.

Mutta me olemme ainakin nähneet ja kuulleet Enontekiötä, vaikka emme ole siellä käyneetkään. Tuli kerran kävelyksi Olostunturille Muonion kir-konkylän kupeella. Sieltä saa nähdä pikkuisen vilahduksen Enontekiös-tä. Näkyy melkoinen lohkare tätä Länsi-Lapin pitäjää. Ainakin Ounastun-turi, kun osaa katsoa Pallastunturin kuvetta pitkin. Nähneet siis ainakin olemme horisonttaalisessa kulmassa sitäkin maata eikä se hullummalla näyttänytkään.

Myös me olemme kuullee! siellä jotakin ja puhuneet sinne. Mutta nämä hetket ovat tosiaan muodostuneet tuskallisimmiksi ja työssämme kärsi-vällisyyden mittareiksi. Eikä ainoastaan meidän, sillä jo Tornion, valtion-puhelinkeskuksen hoitaja huokaisee puhelun sinne antaessaan, että kunpa se vain ei heti katkeaisi.

Mutta se puhelu katkeaa.


Olemme tulleet sen kokemaan kymmeniä ja jo satoja kertoja. Henkeä pidätellen siinä saa odottaa, miiluin menee niin, ettei kuulu Enontekiöön, vaan kuuluu kalkki sellaisetkin jokivarren puhelut, joissa sovitaan ilta-hämärissä kohtaamisesta ja kysytään, että missä illalla olit. Kerran saim-me ennätykseksi kolme minuuttia kestävän yhtämittaisen puhelun. Viisi kertaa uudestaan soittamalla ja ääntämme käytellen saimme puhelun kestämään kaikkiaan kuusi minuuttia.

Mutta tämä ei ole enontekiöläisten syy, vaan muiden alempana asuvien jokivartelaisten. Heille näyttää olevan aivan yksi ja sama, saavatko enontekiöläiset puhua muuhun maailmaan ja saavatko lantalaiset puhu-tella heitä.

Sellainen maa on Enontekiö. Ei sinne hevillä pääse. Aivan kuin varkain toisinaan muutamiksi minuuteiksi. Asiasta toiseen hypäten voimme mai-nita yhden seikan, jota muulla maailmalla ei ole ollut. Se oli viimekesäi-nen auringonpimennys. Se näkyi kokonaisuudessaan Enontekiöllä. Jos saamilaiset olisivat olleet liikemiehiä, olisivat he silloin voineet periä pää-symaksunj okaiselta Enontekiölle pyrkivältä, mutta sitä he eivät tehneet.

Sellainen maa on Enontekiö. Siellä pidetään meitä lantalaisena, mutta muualla maailmassa täysiverisenä lappalaisena.