Y. Kortelainen:

Enontekiön entiset kirkot.


Virallisten tilastojen mukaan sota tuhosi n. 90 % Enontekiön rakennuk-sista. Seurakunnan osalta tuho oli lähes 100 %, koska ainoastaan Vuo-majärven laho autiotupa oli jäljellä. Ajan hammas ja omistajat ovat jatka-neet tehokkaasti hävitystä ja nyt kahtena viime kesänä suoritettu vanho-jen rakennusten inventaus osoitti, että rakennusperinteen loppu on käsil-lä muutaman vuoden, enintään vuosikymmenen kuluttua. Nykyinen nuo-ri polvi ei tiedä, millaista täällä oli ennen sotia, heidän vanhempiensa lapsuudessa tai iso-vanhempien aikana.

Ehkä he ovat kuulleet, mitä kaikkea vailla täällä silloin jouduttiin elä-mään, miten paljon köyhempää kaikki oli. Mitäs moista surkeutta muis-telemalla suotta pahoittaisi mielensä? On toki niitäkin, jotka ovat kiinnos-tuneita entisestä kiireettömästä elämänmenosta, joka kuitenkin välistä vaati niin kovia ponnistuksia, kun yhteiskunnan apu ja tuki olivat vielä tuntemattomia, sekä niistä matalista ja meidän mielestämme alkeellisista rakennuksista, jotka kuitenkin niin hyvin sopivat näihin karuihin maise-miin.

Oikeastaan ainoat näyttävät, sanoisimmeko edustavat rakennukset oli-vat kirkot, jotka joutuivat kaikki hävityksen kohteiksi kukin vuorollansa. Jospa lähtisimme retkelle tutkistelemaan, miltä nämä kadonneet kirkot näyttivät ja ottaisimme oppaaksi Samuli Paulaharjun, koluamaan näiden entisten kirkkojen sijoja.

Hän kuvailee "Lapin muisteluksia"-teoksessaan näitä kadonneita erä-maan temppeleitä, niiden pappeja, kirkonpalvelijoita ja kirkkokansaa niin elävästi, että entisen kirkon paikalla voi helposti kuvitella kirkon ennal-leen ja alkaa ihmetellä, kun kirkkokansa loistaa poissaolollaan. Tämä paikalla käynti on tärkeä varsinkin Rounalan kirkon osalta, koska siitä ei ole mitään kuvallista esitystä ja kun sen taustamaisema tuntureineen on oleellinen osa näkymästä.

Kirkko sijaitsi pari "pelikuormaa" Kilpisjärvestä alaspäin ja noin viisi ki-lometriä Rajaväylästä länteen komealla paikalla paljaslakisen pystyn Kirkkovaaran juurella. Matkaväylän rannasta Vittangintalon pihasta on alkumatkan pystyä nousua lukuun ottamatta tasaista, hyvin teloitettua jänkää. Kirkon paikalle pystytetty kivinen muistomerkki näkyy hyvän matkaa polulle, samoin läheisyyteen pystytetty siisti turvekota, jossa kävijä voi levähtää ja sadesäällä kuivatella vaatteitaan kaminan ääressä.

Kirkon pohja on merkitty kivillä, samoin kellokatoksen tolppien sijat ja kirkkomaan rajat. Kenttä kasvaa harvahkoa tunturikoivua, parimetristä ja käykkyrärunkoista. Jängän takana lounaiseen katsottuna levittää moni lakinen, paljaspäinen tunturi kerojansa koivua kasvavien rinteidensä yl-le, samoin pohjoisessa Kirkkovaaran jatkeena kohottaa kaljupäinen tun-turi lakeansa kuin vanhan kirkkopaikan rauhaa vartioiden.

Koillisen ja idän suunnalla, jänkien ja Rajaväylän takana, seisoo Suo-men puolen tunturien rintama uljaimpana mahtava Ropi. Rounala on kaukana eteläisestä outamaasta ja siksi kai kirkon hirret muistelusten mukaan vedätettiin Norjan meren rantamaasta. Poroilla ajettuina ne ei-vät voineet ollapaksuja. Kirkon rakentamis-ajaksi arvelee P. 1500-luvun puoliväliä, Itkonen sanoo tätä erehdykseksi ja hänen mukaansa rakenta-misaika oli 1607.

Ja tälle paikalle rakennettiin niistä ohkaisista hirsistä tämän maanäären ensimmäinen kirkko. Perimätiedon mukaan rakentajat olivat kolme lap-palaisveljestä. Saamelaiset eivät suinkaan ottaneet avosylin vastaan uutta uskoa jota lantalaiset heille tyrkyttivät mutta poikkeus vahvistanee säännön tässäkin tapauksessa. Kirkon suunnittelu ja rakentaminen lie-nee tapahtunut maallikkovoimin ja kunkirvesmiehen lahjat eivät olleet la-pinihmisten vahvoja puolia uskoisin urakoitsijan olleen lantalaista lähtöä.

Vaikka valmiit kirkkorakennukset olivat kaukana vielä tällöin, löytyi var-maan kirkon nähneitä ja niiden sisällä käyneitä, jotka tiesivät, mitä kaik-kea kirkkoon tarvitaan. Ja niin nousi neliseinäinen hirsikehä tälle paikalle yli 350 vuotta sitten. Pituutta oli 12 ja leveyttä 9 kyynärää eli metreissä suunnilleen 7,2x5,4 m. Korkeutta häätyi olla ainakin pari metriä ja vähän päälle, koska saarnastuolin pohjan piti olla ainakin jonkin verran lattian pintaa korkeammalla, jotta lantalaispappi olisi mahtunut siihen suorana seisomaan.

Ikkunoita oli pari, todennäköisesti yksi kummallakin sivuseinällä, pieniko-koinen ja pieniruutuinen. Vesikatto lienee ollut malkakatto koska paanu-aton teko olisi ymmärtääkseni ollut ylivoimaista näissä olosuhteissa. Erään myöhäisemmän tässä kirkossa saarnanneen papin mukaan kir-kossa oli välikattokin. Sanankuulijoita varten tarvittiin penkit, alttari oli välttämätön, pienten ikkunoiden takia oli kynttiläkruunu tarpeen ja lisäksi useampia kynttilänpitimiä. Todennäköistä on, että jonkun papin toimesta hankittiin alttaritauluksi mahdollisesti Diirerin sarjapuupiirrosjäljennös, joka on vieläkin tallella Hetan kirkon sakastin seinällä.

Pientä kahdeksan-naulaista vaskikelloa varten pystytettiin neljän tolpan varaan kellokatos, oviseinän oikeata nurkkaa vasten. Kirkon viereen ja taakse aidattiin hautausmaaksi 12x15m siten, että kirkko jäi kirkkomaan sisään, sen länsinurkkaan. Kirkkomaan aita on käsitykseni mukaan ollut koivua sillä mäntyhirret olivat kovin vaikeasti saatavissa. Koivuaita oli lyhytikäinen, mutta oli helposti uusittavissa paikalla kasvavista koivuista. Rounala oli ikivanha lapinihmisten kokoontumispaikka ja nyt kirkon noustua sille sen merkitys kasvoi suuresti.

Kesän ja suurimman osan vuotta paikka sai olla omassa rauhassaan. Kirkkopaikalla oli vain kaksi lyhyttä sesongin-pätkää vuoden mittaan. Toinen oli syystalvella, kun saamelaiset jutivat poroineen kohti talvilaitu-mia oudassa tästä Rounalan ohi. Silloin sopi viivähtää paikalla muuta-man viikon. Kevätpuoleen taas palattiin kesäpaikoille, ehkä silloin Norjan meren rantaan ja Rounalassa voi taas pysähtyä vaikkapa viikon päivät.

Noina aikoina saapuivat jonkun eteläisen seurakunnan pappi ja lukkari hoitelemaan lapinihmisten sieluja, pelottelemaan helvetin tulella ja lu-pailemaan taivaan ihanuutta parannuksen tekijöille. Samoihin aikoihin saapuivat etelän kauppamiehet viina- ja rojulasteineen, rukattipa kunin-kaan verokarhukin samoille apajille ja tuomari "kirjurinsa" kanssa voi myös olla paikalla setvimässä riitoja ja rötöksiä, joita tunturikansa oli sat-tunut tekemään.

Rounalan kirkon ulkonäkö oli erittäin suurella todennäköisyydellä ohei-sen kuvan mukainen. Veistetystä hirrestä tehty ulkoseinä saa maalaa-mattomana vuosikymmenien ja satojen kuluessa värin, joka ei ole suin-kaan eloton ja yksitoikkoinen harmaa. Ajan hammas, säiden vaihtelu, kesän helteet, syksyn, vuosien kuluessa värittävät hirsipinnan lukemat-tomin hillityin värivivahtein, - jotka sointuvat yhteen ja jotka syvenevät ja kaunistuvat vuosi vuodelta.

Rounalan kirkko lounaasta katsottuna Taustalla seisoo Suomen puolen tunturien rintama jänkien ja Rajaväylän takana. Kirkko seisoi paikallansa ainakin vuodesta 1607 vuoteen 1796, jolloin se myytiin ja hirsistä tehtiin välitupa Rajaväylän varteen Vittankiin. Maalaus ja teksti: Yrjö Kortelainen. (Maalaus Enntekiön seurakunnan hallussa.)

Ympäröivä maisema on suurimman osan vuotta kovin hillitty väreissään, melkeinpä värittömyydessään keskitalven aikana, mutta kevätpuoleen alkaa koivun silmut punertaa ja sitten seuraa käsän yletön vihreys joka riehahtaa ruskan tullessa hillittömään värihurjasteluun, jonka ensimmäi-nen syysmyrsky armotta riipii maahan.

Toinen kirkko rakennettiin jo ylempien kirkollisten viranomaisten toimesta lähemmäksi laajan seurakunnan niitä osia joissa lantalaisasutus oli saa-massa jalansijaa.

Itkonen sanoo "Suomen lappalaiset"-teoksessaan Markkinan - kirkon rakentamisvuodeksi vuotta 1661 ja myös, että toinen kirkko samalle pai-kalle rakennettiin 1728 sekä torni 1732. Tämän toisen Markkinan kirkon ulkonäön suhteen emme ole enää kokonaan arvailujen varassa.

Markkinan kirkko vuoden 1791 remontin ja maalauksen jälkeen. Luultavasti kirkkomaan hirsiaita uusittiin samassa remontissa. Itkonen sanoo rakentamisvuodeksi 1661 ja toisen Markkinan kirkon rakentamisajaksi vuotta 1728. Tämä kuvassa näkyvä kirkko törrötti Markkinan kummulla vuoteen 1827, jolloin se hajoitettiin ja isona lauttana uitettiin koko hökötys alas Rajaväylää Palojoensuuhun ja kasattiin taas kirkoksi. Maalaus ja teksti: Yrjö Kortelainen. (Maalaus Enontekiön seurakunnan hallussa.)

Kuva: Pohjois-Suomi no 71. 25.06.1906

Vuonna 1799 heinäkuussa vieraili Markkinan pappilassa ja kirkolla kak-sikin ulkolaista retkikuntaa. Ensiksi saapui englantilainen E. D. Clarke seurueineen ja päivä hänen lähtönsä jälkeen tuli italialainen Giuseppe Acerbi mukanaan mm. ruotsalainen upseeri Skbldebrand. Clarkelta on kivipiirros Markkinan kirkkokummusta suunnilleen etelästä katsottuna ja Skbldebrantilta akvarelli, jossa kirkko ympäristöineen näkyy lännestä katsoen.

E.D. Clarken retkikunta lennätti kuumailmapalloa Enontekiöllä heinäkuussa 1799.(*


Jos Markkinassa on ollut kaksi kirkkoa, ei ensimmäisen lyhyttä ikää voi-da selittää muuten, kuin että sen olisi salama tai muuten alkunsa saanut tulipalo polttanut tai sitten olisi tullut Ison-vihan aikana poltetuksi. Valtion ja kirkon taloudellinentila pitkän sodan jälkeen selittäisi uuden kirkon rakentamisen viivästymisen.

Kun tiedämme, mitä v.1826 puretun kirkon hirsien oli kestettävä, ensin satavuotta Markkinassa kirkkona, sitten yli kuusi pelikuormaa koskista Rajaväylää alas, ja vielä viitisenkymmentä vuotta kirkkona Palojoen-suussa. Eikö siinä yksille hirsille jo ole ansioluetteloa? Mutta se jatkui, vielä lähes samanpituinen koskiraakki Rajaväylää alas ja yhä virantoimi-tukseen seininä ja tarvispuuna ja sakastiladon ja ullakkoladon palvelus jatkunee tänäkin päivänä.

Markkinan kaksi kirkkoa tekee vähän paremmin ymmärrettäväksi näiden hirsien ylettömän pitkän keston. Paulaharjun sanallinen kuvaus Markki-nan kirkosta on niin luotettavan tuntuinen, ettei sitä voi olla uskomatta. Perimätieto kertoo, että kirkon paikka valittiin ikivanhaa konstia käyttäen. Suunnilleen Rounalan korkeudelta, Naakelista, lykättiin hirsi väylän vie-täväksi ja alettiin seurata sen kulkemista. Kosket ja nivat antoivat hirrelle aika kyytiä, mutta suvannot olivat laiskanlaisia hirren kyytimiehiä.

Melkoisen matkan, kuusi- seitsemän pelikuormaa sai hirsi ajelehtia en-nen kuin se lopulta ajautui Lätasenon suussa väylän rantaan. Ja hyvin oli hirsi tehtävänsä hoitanut, sillä kauniimpaa ja komeampaa kirkonpaik-kaa on vaikea kuvitella. Laajan Markkinasuvannon pohjoisrannalla su-vannon ja Kuonnajärven välissä kohosi kaunis, loivarinteinen, korkea kumpu kuin vasiten kirkon paikaksi tehtynä. Tälle paikalle kohosi Enon-tekiön toinen kirkko ja mahdollisesti kolmaskin n. 60 vuotta myöhemmin.

Tämä tai mahdollisesti nämä kirkot rakennettiin hirrestä ja kun outa oli yhä pelikuormien päässä, eivät paksut hirret jutaneet poron vetäminä paikalle. Kummun laelle, ovipääty kohti etelää alettiin hakata kirkon ke-hää. Kirkon mitat, sen jälkimmäisen, jos niitä oli kaksi olivat: pitkä 22, le-veä 12 ja korkeus 6 kyynärää 6 lattiasta katonreunaan eli nykyisten mit-tojen mukaan suunnilleen 13,2 m, 7,2 m ja 3,75 m. Kirkon sisäkorkeu-den on täytynyt olla keskikäytävän kohdalla huomattavasti suurempi, koskapa Clarken paperista valmistama 17 jalkaa eli 4,8 m korkea ilma-pallo mahtui kirkkoon vapaasti kellumaan, kun se oli kuumalla ilmalla täytetty.

Salvos oli pitkänurkkainen, ensimmäiset hirsikerrat tällätty ns. multipenk-kien päälle. Sivuseinillä oli 5 ikkunaa, joiden korkeus oli 10 ja leveys 7 korttelia eli 150x105 cm. Kuorissa oli korkea ja kapea kaksiosainen ikku-na ja vastapäätä lehterin päällä 7 korttelia leveä ja 3 korttelia korkea eli nyky mittoina 105x45 cm. Kaikki ikkunat olivat lyijypuitteiset. Maininta kahdesta ovesta tarkoittanee, että päädyssä olevan pääoven lisäksi oli toinen ovi "sakastiladosta" kuoriin.

Paulaharju ei puhu mitään siitä, että "sakastilato" ja "ullakkolato" olisivat olleet jo ennen vuotta 1791. Hän kertoo nimittäin: "Ja lopuksi, v. 1791, saatiin kirkkoon lehteri sekä pieni viisi kyynäräinen sakastirakennus kir-kon kylkeen, vieläpä viereen 6x7-kyynarainen kaksiovinen "ullakko" ruu-mispaarien, jalkapuun ja multauskojeiden säilytyssuojaksi."

Tästä voisimme ehkä vetää johtopäätöksen, että jalkapuu hankittiin vas-ta tämän vuoden 1791 remontin yhteydessä, kun samalla saatiin sille käyttöpaikka, läpikuljettava ullakkolato. Tähän viittaa sekin, että seura-kunnan silloinen pappi, Erik Grape, - "Herr-Erkki" oli toimekas järjestyk-senmies ja antoi ankaria määräyksiä mm. kirkossa käymisestä. Ilman jalkapuuta olisivat määräykset jääneet tehottomiksi.

Näyttääpi tosiaan siltä, että kirkko oli joutunut palvelemaan keskentekoi-sena ylen köyhää seurakuntaa suurimman osan ajastaan eli vuoteen 1791. Jos kyseessä olisi ollut mainittujen rakennusten uusiminen, olisi siitä kai ollut maininta. Kun kirkkoon oli vuonna 1706 hankittu puoli nel-jättä leiviskää painava kello vanhan Rounalan kellon lisäksi, ei ilman kel-lokatosta oltu tultu toimeen.

Kun 1744 saatiin kolmas, kolmileiviskäsinen, jonka kappalainen Henric Canander vaimoineen lahjoitti ja kun samalla hän valatti uudestaan van-han Ruonalan kellon, oli v.1732 valmistunut torni hyvin varustettu kelloil-la. Paulaharju sanoo:"Ja länsipäädystä kohosi 6 kyynärää 6 tuumaa ko-rkea nelikulmainen kellotorni". Aikaisemmin mainitut kaksi silminnäkijää ovat kuitenkin eri mieltä tästä torniasiasta. Clarken kuvasta saa käsityk-sen, ettei oikeastaan toria ollut vielä v.1799, vaan kellokatoksen tolpat nousivat ullakkoladon kehän nurkista, joten rakennelma muistutti alkeel-lista tornihökötystä.

Sköldebrantin akvarellin mukaan torni oli myös erillinen, kuten Clarkella-kin, mutta ullakon päällä olevan kellokatoksen tolppien välit olivat laudoi-tetut umpeen, jolloin rakennelma muistutti toria. Pidän tätä viimemainit-tua todennäköisimpänä. Kun muistamme Crapen pontevuuden, - tekisi mieli epäillä häntä alttaritaulun hankinnastakin. Kirkossa oli vanha Rou-nalan aikainen väripuupiirros ja luultavasti - toinen pieni, öljyväreillä maalattu alkeellinen, ruskeasävyinen, luultavasti jäljennös.

Enontekiön Markkinan vanha kirkkopaikka Skjöldebrand Anders Fredrik, alkuperäisen kuvan tekijä 1801. Kuva: finna.fi

Tarkoitan sitä kolmatta, joka myöhemmin palveli seurakuntaa Palojoen-suun ja Hetan ensimmäisessä kirkossa. Markkinan kirkon piirustukset ja rakennussuunnitelma olivat laaditut ylemmällä taholla, jos 1600-luvulla jo piirustusten mukaan rakennettiin syrjäisten seurakuntien kirkkoja.

Tästä ylemmästä tahosta johtuen kirkkoon tuli paanukatto - mutta silmin-näkijäin mukaan ei kovin jyrkkä lappeinen, kuten ei Inarin Pielpajärven kirkkokaan ole. Kirkon rakenteiden monet yksityiskohdat edellyttivät suunnittelua ja etelästä tuotujen ammattimiesten käyttöä ja näin varsin-kin vuoden v.1791 peruskorjauksen osalta. -

Rakennettiinhan silloin kirkkoon lehteri ja sen aitauksen koristeleikkauk-set, ehkä samalla kertaa laitetut alttarikaiteen koristeleikkaukset, lehterin koristeelliset kannatinpylväät kirkon maalaukset monilla väreillä, kattojen kirkon ja "tornin" kattoratsastajat ja ehkä monet muutkin yksityiskohdat vaativat sellaista ammattitaitoa, jota ei täällä voinut olla omasta takaa.

Tässä yhteydessä kirkon harmaantuneet ulkoseinät ja tietenkin "ladot" punattiin punamullalla ja laudoitetut nurkat eivät myöskään jääneet il-man maalia. Kummun lakea aidattiin toista metriä korkealla ja laudoilla katetulla hirsiaidalla kirkkomaaksi 35 x 40-metrinen kenttä, jonka sisälle kirkko latoineen jäi. Jäi ainoa paikalla kasvanut mäntykin joka kirkon vie-restä kadottua seistä törröttää "Markkinan uhriaihkina" paikallansa vielä tänä päivänä.

Palojoensuun kirkko. Kirkko oli rääkätyn näköinen alusta saakka. Se seisoi tällä paikalla vuodesta 1827 vuoteen 1870. Hautausmaa oli Palojoen takana, joten kirkkopalstaa ei oltu aidattu. Viime mainittuna vuonna kirkko myytiin avisuunilla muoniolaisille, hajoitettiin ja uitettiin vielä kerran Rajaväylää alas naapuripitäjän puolelle ja sinne kirkkovanhus katosi. Maalaus ja teksti: Yrjö Kortelainen. (Maalaus Enontekiön seurakunnan hallussa.)

Kirkko sijaitsi kirkkomaan etuosassa ja olen kuvassa tällännyt ullakkoladon eli "tornin" etuseinän hirsiaidan tasoon. - Tällöin se joutui toimimaan kirkon "esikartanona", jonka läpi kirkkoväen oli kuljettava mennen tullen. Siinä säilytettiin hautausvälineitä ja kirkkokurin ylläpitokonetta eli jalkapuuta. Uskon oheisen kuvan olevan erittäin todennäköisesti lähellä sitä näkymää, jonka katsoja näki Markkinan kirkkokummulla 1800-luvun alussa.

Kun kirkko oli seissyt tällä uudella paikallansa 11 vuotta, todetaan vuoden 1875 kalustontarkastus-kertomuksessa kirkon ja laitteiden olevan erittäin huonossa kunnossa. Näyttää tosiaan siltä että kirkko vain koottiin siinä kunnossa, jossa se oli, mitään korjaamatta tai uusimatta. Kirkon entinen paanukatto oli todennäköisesti purkaessa repeillyt, eikä paanuista saanut kasaan uutta, joten se lienee korvattu lautakatolla. Maantavan mukainen maan päälle rakentaminen oli ajan mittaan lahottanut alimmat hirsikerrat ja tästä aiheutui kallistelua ja painumia.

Hetan ensimmäinen kirkko Valmistui v. 1865 ja poltettiin syksyllä 1944. Kirkon ovipääty oli kohti länttä. Kuvan oikeassa alanurkassa näkyy ns. kunnan makasiini eli "Armopuoti" jonka editse maantie kulki. Makasiinin nurkalta nousi polku kirkon eteen, jota kirkkoväki käytti. Maalaus ja teksti: Yrjö Kortelainen. (Maalaus Enntekiön seurakunnan hallussa.)

Tarkastuskertomuksen mukaan lähes kaikki kirkossa olisi vaatinut pe-rusteellisen korjauksen tai uusimisen. Kirkko lieneekin ollut tarkoitettu väliaikaiseksi, kun pappilaakaan ei rakennettu ja uudet suunnitelmat lie-nevät olleet kehittelyn alaisina. Ja niinpä vuonna 1856 ylhäältä kävi käs-ky, että kirkko ja pappila pitääpi rakennettaman Hetan kylään Ounasjär-ven rantaan. Kun outamaassa oltiin, kirkko rakennettiin hirrestä 1864. Kirkon rakentajien hurskasta mielenlaatua todistaa se, että he hävittivät Jyppyrän laella seisseen ikivanhan lapinihmisten kiviseidan ja tällä teol-laan toivon mukaan pelastivat muutaman saamelaisen hukkumasta tu-liseen järveen.

Hetan kirkko varustettiin rautakaminoilla lämmitettäväksi 1904, maalat-tiin 1923, peruskorjattiin ja varustettiin peltikatolla 1927 sekä poltettiin sodan aikana 1944. Tässä Hetan ensimmäisen kirkon vaiheet lyhyesti. Tämän kirkon nähneitä ja siinä käyneitä on vielä kovin paljon elossa, jo-ten kirkon seikkaperäisempi selostus lienee tarpeetonta.

Sen ulkonäössä ei ole mitään arvauksen varaan jäävää. Tulkoon maini-tuksi, että Aatu Laitisen aikana 1890-luvulla, kun laestadiolainen herätys oli voimallisessa nousussa, kirkko keräsi jatkuvasti täysiä huoneita sa-nankuulijoiksi eikä läheskään kaikki halulliset mahtunut sisälle. Erik Therman kertoo, että tällöin jouduttiin eräässä vaiheessa lehterin rappu naulaamaan umpeen. Oli sattunut, että autuuden riemusta lehterillä oli hypätty niin reippaasti, että oli tipahdettu alas muun kirkkokansan nis-kaan ja jalan katkeamisiltakaan ei ollut säästytty.

Palojoensuun taru kirkonkylänä päättyi lyhyeen kuin kanan lento. Van-han kirkon kohtalo oli murheellinen. Se myytiin "avisuunilla" 1870, kun ensin oli riisuttu irtain, taulut, kuvat, kruunut, kellot ja kaapit uuteen He-tan kirkkoon vietäviksi. Parhaassa kunnossa oleva "jumalanpalvelusvä-line", jalkapuu, vietiin myös Hettaan, koska ei uskottu ihmisten raadolli-suuden vielä aivan kokonaan loppuneen.

Muonion nimismies Nikander paukautti vasaralla kun Muotkan Salkko Ylimuoniosta huusi kirkon 50 ruplasta. Taas rötistettiin kirkko hajalle ja kasattiin hirret ja parret lautaksi ja muu kamalautan päälle ja niin alkoi kirkon viimeinen vesimatka alas Rajaväylää. Se oli lakannut olemasta kirkko, se oli vain kasa vanhaa, lahoa ja puolilahoa puuta ja puunjätettä.

Ahti Paulaharjun mukaan joitakin Palojoensuun kirkon koristeiden osia lienee ennen sotia kulkeutunut Ylimuoniosta Ouluun Turkansaaren kirk-koon ja ne lienevät siellä tänäkin päivänä. Lisäksi kirkon "ladot", sakasti ja ullakko ovat ylimuoniolaisten niittylatoina jossain Rajaväylän rantaniityillä vielä tänäkin päivänä.

Evakkoon lähtiessä otettiin Hetan kirkon kevyt ja helposti kuljetettava ir-tain mukaan Ruotsin puolelle, taulut, kruunut, tiimalasikin ja ne ovat yhä tallella. Kellot jäivät torniin ja sulivat palossa. Jalkapuu jäi myös Hettaan ja paloi kirkon mukana. Tuntuu, että tämä menetys oli erikoisen raskas. Olisihan sillä nykyisenä pahanilkisenä aikana käyttöä jatkuvasti.

Olemme käsitelleet Enontekiön seurakunnan entiset sielun ravitsemusta palvelleet rakennukset ajalta ennen sotia ja todenneet, ettei niitä enää ole. Kaikki nykyiset ovat sodan jälkeen rakennettuja. Jospa vielä tutkai-lisimme, onko mitään seurakunnan toimesta tehty ruumiillisen nälän tor-jumiseksi, jollainen ei suinkaan ollut täällä tuntematon ennen sotia. - Tä-hän kysymykseen voimme vastata myöntävästi: On tehty, ja jo viime vuosisadan puolella.

Aikaisemmin mainittu Aatu Laitinen joutui oppiriitojen johdosta joksikin aikaa erotetuksi virastaan ja tällöin hän perheineen joutui omakohtaises-ti kokemaan, mitä on ruoanpuute ja nälkä. Varmaankin hän tällöin Pöy-risjärvessä kalaa pyytäessään päätti tehdä jotain niiden seurakuntalais-ten hyväksi joilla ei ollut toivoa päästä takaisin hyvin palkattuun virkaan, vaan joilla epävarmuus toimeentulosta oli jatkuvaa.

Taas virkaan palattuaan hän ryhtyi toimiin varojen keräämiseksi sitä var-ten, että saataisiin autiotuvat eräiden hyvien kalavesien ääreen pyytö-miesten majoitusta varten. Rahankeräys sujui niin hyvin, että 1890-lu-vulla saatiin tuvat Pöyrisjärveen, Vuomajärveen ja Ounasjoen varteen Ällönmaahan.

Kaikki kolme tupaa olivat samojen "piirustusten" mukaan tehtyjä. Mitat olivat n. 2,5 x 3,5 m, korkeus n. 2 m tasakertaan, multipenkit alla, katto turpeesta, jolloin se tuli lämmönpitäväksi. Ovi oli päädyssä, kivipiisi ovi-päädyn nurkassa, vastapäisellä sivuseinällä oli pieni 6-ruutuinen ikkuna ja tuvan perällä tuvan levyinen laveri eli ritsi. Näiden tupien näköä ei ole tarvis arvailla sillä Vuomajärventupa oli pystyssä 1963, jolloin kävin siinä ja valokuvasin sen.

Muutamaa vuotta myöhemmin oli katto pudonnut ja vähän myöhemmin oli purettu pois. Pöyrisjärven tuvasta oli jäljellä 6 hirsikertaa, kun kävin siellä ensi kerran 1950 luvun alussa. Tämä tupa oli ollut Vuomajärven tuvan peilikuva, - ikkuna oli ovelta sisään katsoessa vasemmalla sivu-seinällä piisi, oikealle ovesta. Tuvan ikkunaseinä oli rannan suuntainen, joten ikkunasta näki hyvin järvelle.

1920-luvulla oli lompoloista laskevan vielman rannassa nuottaulut, joille mahtui kaksin uottaa. Valkaman sivussa oli kaksi kalakotaa, ensin "Jo-veeli-Äijän" eli Joel Välitalon ja sen takana Ison liskon eli Näkkälän Äijän eli lisko Näkkäläjärven hirsiseinäinen kota. Nämä seurakunnan raken-nuttamat tuvat olivat erikoisen tärkeät ensimmäisen maailmansodan jäl-keisen nälkä-ajan vuosina. Uskoisin niiden ansainneen monta hengen-pelastusmitalia.

Nyt niitä ei enää ole, mutta eihän niillä olisi enää sitä merkitystäkään, kun sosiaalihuolto tulee apuun nälän uhatessa.- Tarkoin on Enontekiön seurakunnan rakennusperinne kadonnut. Ainoat rippeet ovat ylimuonio-laisten kaksi latoa ja Oulun Turkansaaren kirkon muutama puukappale.

Vuomajärvan kunnantupa 1950-luvulla.

"Jospa vielä tutkailisimme, onko mitään seurakunnan toimesta tehty ruu-miillisen nälän torjumiseksi, jollainen ei suinkaan ollut täällä tuntematon ennen sotia. Tähän kysymykseen voimme vastata myöntävästi: On tehty ja jo viime vuosisadan puolella. Aikaisemmin mainittu Aatu Laitinen jou-tui oppiriitojen johdosta joksikin aikaa erotetuksi virastaan ja tällöin hän perheineen joutui omakohtaisesti kokemaan, mitä on ruoanpuute ja näl-kä.

Varmaankin hän tällöin Pöyrisjärvessä kalaa pyytäessään päätti tehdä jotain niiden seurakuntalaisten hyväksi, joilla ei ollut toivoa päästä takai-sin hyvin palkattuun virkaan, vaan joilla epävarmuus toimeentulosta oli jatkuvaa.
Taas virkaan palattuaan hän ryhtyi toimiin varojen keraamiseksi sitä var-ten, että saataisiin autiotuvat eräiden hyvien kalavesien ääreen pyytö-miesten majoitusta varten. Rahankeräys sujui niin hyvin, että 1890-lu-vulla saatiin tuvat Pöyrisjärveen, Vuomajärveen ja Ounasjoen varteen Ällönmaahan."