Pentti Stoor:


Enontekiön uuden kirkon rakenta-misesta.


Enontekiön uusin kirkko rakennettiin 1949-52, ja vihittiin käyttöönsä 15.06.1952. Kirkon suunnitteli arkkitehti Veikko Larkas, Jeesuksen toista tulemista ja Lapin väkeä kuvaavan alttaritaulun ”maalasi” Uuno Eskola. Rakennusaika sattui juuri minun villeimpiin pokavuosiin, joten siitä jäi paljonkin muistoja, joista muutamia raotan seuraavassa jutussani.

Vuoden 1949 syksyllä ilmestyi Hetan kansakoulun poikavaltaiselle toi-selle luokkalle kaunis vaalea pitkälettinen, Lea-niminen tyttö, johon kaik-ki luokan pojat rakastuivat. Kirkon rakentaminen oli alkanut ja vastaava mestari oli perheineen muuttanut Hettaan. Istuin Lean takana, eikä hän selvästikään tykännyt palmikoidensa hiplaamisesta.

Ensin rakennettiin kirkkosali. Seuraavana talvena taiteilija Eskola teki alttaritaulua, jonka valmistumista pääsin läheltä seuraamaan, kun Kum-pulaisen Uuno oli ottanut vastuulleen kirkon lämmittämisen. Talven jo-kaisena ilta kävin Uunon pojan Kari-Pekan kanssa lisäämässä puita kahteen suureen kattilaan kirkon kellarissa ja samalla kiikuimme 14 met-riä korkeilla tellingeillä tarkastelemassa, miten taulun tekeminen edistyi.

Ihan ylimpään kohtaan taivasta pyyhkäisin itsekin muutaman vedon ta-soittaakseni märkään laastiin tulleita sormenjälkiäni. Olen joskus kirkos-sa käydessäni yrittänyt katsella, näkyykö nojaamisesta syntynyt kämme-nen jälki taivaassa, mutta ei sitä hyvällä mielikuvituksellakaan erota muusta vaaleansisisestä. Taiteilija oli silloin jo tukevoitunut ja iäkäs, jo-ten korkealla tehtävät maalaushommat hoitivat apupojat.

Enontekiön uutta kirkkoa rakennetaan. Kuvat Tarja Ylitalon os. Riekkisen valokuva-albumista.

Enontekiön uutta kirkkoa rakennetaan. Kuvat Tarja Ylitalon os. Riekkisen valokuva-albumista.

Hetassa v.1950. Rakenteilla oleva kirkko joka valmistui v.1952. Kuva elokuvasta Tapahtui kaukana, joka on Topo Leistelän ja Edvin Laineen ohjaama elokuva vuodelta 1950. Kuva: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI)

Uuden kirkon avajaisiin saapumassa rovasti kallio sekä piispa Herman Kunst.

Ensimmäinen konfirmatio uudessa kirkossa v. 1952, toinen oikealta Elli Kalttopää, kolmas oikealta Siiri Inga Rist. Kuva: Matti Poutvaara. / Mu-seovirasto. / finna.fi

Juhla-ateria Hetan kirkon urkujen vihkimistilaisuuden jälkeinen juhla-ateria v. 1958.Tarjoilijana Raija Kumpulainen os. Syväjärvi tarjoaa piispa Olavi Heliövaaralle, vuoroaan odottavat ruustina Kerttu Kallio, piispa Herman Kunst sekä fil. Tri. Annemarie v. Herlem. Kuva: Tarja Ylitalon os. Riekkisen albumista.

Laskiaisena lainasimme työmaalta kokonaisen kovalevyn, jolla laskimme mäkeä Kumpulaisen Uunon navetan takaa Ounasjärvelle. Kyytiin mahtui iso joukko pentuja ja vauhtia oli varallisen paljon, kun oli liukas levyja jyrkkä pitkä mäki. Mitään vahinkoa ei sattunut ja levykin pysyi ehyenä, minkä palautimme rakennukselle. Sijoitimme sen varmuuden vuoksi läjän alimmaiseksi.

Tornin rakennuksen aikana sen ympärillä oli telineet, joita pitkin pääsi nousemaan ikkunaluukkujen yläosaan saakka. Vain rohkeimmat uskalsi-vat käydä tarkistamassa paikan, johon risti myöhemmin nostettiin. Ylim-miltä tellingeiltä oli vielä kivuttava 7 metrin matka tiilien kiinnityslankku-jen varassa. Kyllä pelotti, mutta ylhäällä oli käytävä.

Tornin ulkopinnan maalasi yksi nuori maalari, joka istuskeli narujen va-rassa laskettavan laudan päällä ja maalaili kyljen kerrallaan. Kyllä hau-tausmaalla kulkeneet mummot olivat kauhuissaan, kun yksinäinen ihmi-nen roikkui köysien varassa 30 metrin korkeudessa ja poltteli tupakkaa. Ei taitaisi tänä päivänä täyttää kaikkia työturvallisuusmääräyksiä.

Kerronpa vielä yhden hauskan kommelluksen itse vihkiäistilaisuudesta. Keräsin noihin aikoihin tulitikkuaskien kansia. Olin kirkon portailla lippu-vartiossa muiden Hetan koululaisten kanssa. Portaita nousi rovasti Kal-lion johdolla suuri joukko eri maiden kirkollisia edustajia. Jostakin syystä yksi mustaan kaapuun ja valkoiseen röyhelökauluriin pukeutunut ”piispa” pysähtyi jututtamaan

minua. Eihän meillä ollut yhteistä kieltä, joten vetäisin tikkuaskin taskus-tani ja näytin askin kantta tarkoituksenani vaihtaa omani hänen erikoi-sempaan etikettiinsä. Hän ymmärsi kuitenkin tilanteen väärin ja pyysi naapuriltaan lantin, jolla osti tulitikkuni. Hymyli ja vilkutti vielä muutamaa porrasta ylempää minulle.

Nähtävästi hän ei tupakoinut lainkaan, mutta hyväntahtoisuuttaan antoi lantin köyhälle koululaiselle. Säilytin belgialaista kolikkoa pitkään muisto-na uuden kirkon vihkimistilaisuudesta, mutta jossakin muutossa se on matkan varrella joutunut hukkaan.