Kertojat: Elli Ketomella-Valkeapää, lapinmuori, 77 v. - lisko Kuru, talon isäntä, 61 v. - Karoliina Kuru, talon emäntä, 60 v. - Kaisa Rantatalo, mö-kin emäntä, 64 v. - Maija Sonka, mökin emäntä, 66 v. - Heikki Ylikyrö, kulkuri-äijä, yli 80 v.

Maahiaiset ovat Aatamin lapsia, jotka tämä kätki Jumalalta lehmustoon. Kun Jumala sitten tuli ja kysyi Aatamilta ja Eevalta: "Tässäkö teidän kaikki lapsenne ovat?", niin nämä vastasivat valheellisesti: "Herra,tässä ne ovat kaikki!" Kun Jumala oli lähtenyt pois, menivät Aatami ja Eeva hakemaan lapsiaan piilosta, mutta siellä ei ollutkaan ketään. Jumala oli siirtänyt heidät maan alle asumaan. Silloin Jumala antoi tämmöisen tuomion:

- Jotka on kätketty, ne olkoot kätketty maailman loppuun asti.

Näistä lapsista ovat maahiaiset alkunsa saaneet.

Tämän tietää todeksi vanha lapinemäntä, Elli Ketomella, samoin kuin hänen koko kyläkuntansakin Ounisjärven rantakentällä. Ja moni äijä on täällä niin tarkoin Raamattunsa lukenut, että tietää todistaa: - Puhutaan siinä Raamatussakin kyllä maahiaisista, ja ne ovat samat kuin maanhaltiat.

Sekin täällä tiedetään, että nämä maan alla asujat ovat hyviä ja jumali-sia, eivätkä kenellekään pahaa tee, jos heitä vain kuuntelee ja tottelee. Eivätkä he ole ensinkään samaa joukkoa kuin ruma ja peloittava man-honväki, joka on riettaan väkeä ja tulee kuolleista. Manhonväki on piruja, vanhoja, riettaita ja vihollisia, jotka kuljettavat toisten kateellisten ihmis-ten panemia ja lähettämiä kiroja toisten päälle.

Aivan eri ihmisiäkin ovat ne, jotka näkevät maanalaisia, hyviä naapurei-taan, kuin ne, jotka näkevät ilkeitä, pahan näköisiä ja mädänneen hajui-sia manhoja.

Maahiaisia näkevät vain sellaiset ihmiset, jotka eivät kiroa, eivätkä vää-ryyttä rakasta, vaan vaeltavat rehellisesti ja pysyvät vanhassa uskossa.

Sellainen mies oli ollut Elli Ketomellan isä, vanha poromies, Johan Erkki Kyrö, joka on kuollut noin 20 vuotta sitten 80 vuoden vanhana. Hän oli oikea näkijä, joka ei nähnyt ainoastaan maanhaltioita, vaan näki myös tulevia asioita niin kuin Raamatun profeetta. Eikä se ole rietashenki, joka näkijällä on, mutta noita palvelee rietasta ja panee kiusaa toisen päälle.

Toisilla näkijöillä on jo syntymästä näkemisen lahja. He ovat syntyneet lakki päässä, joka pitää kuivata ja tallettaa mukanaan koko elämänsä ja kuoltua saada mukaansa arkkuun.

Samoin kuin maanpäälliset eläjät valitsevat parhaat seudut asuinsijoik-seen, niin ovat maanalaiset asujametkin etsineet itselleen sopivat olin-paikkansa.

Ruijan rannoilla, missä vuoret ulettuvat taivaan reunalle asti, siellä Hald-den takana, Torisenon varsilla ja Hammerfestin takalistoilla sekä mones-sa muussa tunturin kurussa, on maahiaisten kaikkein mieluisinta oles-kella, ja siellä heitä onkin enimmän. Mutta toiset ovat tyytyneet alempiin maihin ja elävät tavallisen tunturijärven rannan tai läheisen hiekkatievan uumenissa. Toiset ovat täälläkin asettuneet sellaisten tunturipahtojen al-le, joiden vieressä hetevesi virtailee, sillä hetteistä, kaltioista ja lähteistä kulkee maahiaisten tie. Siinä on maan alle reikä, josta he ja heidän kar-jansa kulkevat.

Ja monet näistä maahiaisten lähteistä, kuten Santsin lähe(* Peltovuo-massa, Paljakaisen alla, ovat sellaisia, että niissä kun pesee, niin kaikki ruvet paranevat. Myöskin kasvaa näissä hetteissä sammalta, jolla voi katsoa ja painella terveeksi silmätauteja ja muita tartunnaisia.

Eivätkä maahiaiset tästä pahastu, vaikka heidän vesipaikkojaan paran-nuksiin käytetäänkin. Mutta asuinpaikkansa päälle he eivät kernaasti ota ketä tahansa ryöttää ihmistä asumaan. He tahtovat elää rauhassa omassa tummassa, mutta puhtaassa maailmassaan. Ihmiset, jotka ovat heidän luonaan käyneet, tietävät muistella, miten sinivärinen maahiais-kansa vaeltaa meidän maakamaramme alla, jalat meidän jalkojemme kanssa vastakkain, asuen taloissa ja hoitaen karjaansa niin kuin mekin näillä ilmoilla. Siitä he ovat vain pahoja työlästymään, jos maan päältä valutellaan likaisia vesiä heidän puhtaisiin asumuksiinsa.

Oli muuan lappalainen, Juhan Spiiri nimeltään, rakentanut talon Autsijär-ven rantaan, onnettomuudekseen maahiaisten talon päälle. Monta ker-taa oli käyty Juhanille sanomassa, että talo on siirrettävä pois. Tämä vain ei kuunnellut käskijöitään ja niin tapahtui, että kaksi poikaa kuoli ta-losta aivan peräkkäin. Silloin Juhan siirsi talonsa järven toiseen pää-hän,ja se paikka jäi autiomeksi.

Samoin on eräässä Ounisjärven rantatalossa ollut ainaista riitaa navetan paikasta maanpäällisten ja maanalaisten asujanten välillä. Talon entisen emännän aikana olivat maanhaltiat olleet siinä niin pahat, että aina olivat lehmät navetassa kuolleet, ja kun olivat kantaneet, niin aina niille oli joku vahinko tullut. Maanhaltia, tumma vaimo, oli ilmestynyt joskus talon emännän seuraan rantakentälle istuskelemaan ja puhellut tälle, että ta-lon navetta,on hänen maallaan, ja se pitäisi siirtää pois. Mutta ei vain ta-lonväki käskijää kuunnellut, ja vahingot jatkuivat.

Tuli sitten uusi emäntä taloon, ja kun tämä vei ensi kerran lehmiään na-vettaan, pyysi hän nöyrästi niille sijaa siellä:

"Suokaa minun eläimilleni

onni ja menestys

minun elämäni aijaksi!"

Ensi vuosi menikin rauhallisesti, mutta, toisena vuotena ilmestyi jo taas maanemäntä vaatimaan., että navetta on siirrettävä pois. Talon emäntä kyllä muistutti, että olihan hän pyytänyt karjalleen luvan olla siinä. Mutta jos navetta sittenkin olisi siirrettävä, olivat he aikoneet siirtää sen aivan järven rantaan. Tähänkään maanhaltia ei suostunut, vaan näytti emän-nälle, missä kulkee kummankin maan raja. Oikein se vaimo riitingin kä-veli ympäriinsä ja käski emännän muistaa sen. Muistaakin sen kyllä emäntä ja kaikki naapurit aivan tarkalleen vielä tänä päivänä.

Toiset kyllä arvelevat, ettei maahiaisten tarvitsisi olla niin kovin tarkkoja rajoistaan, koska itsekin usein kuljettavat eläimiään näillä maanpäällisillä laitumilla. Hetan poromiehet olivat muuan vuosi sitten nähneet Ounistun-turissa, Sillajärven rannassa ison porotokan, härätkin he olivat tunteneet sarvista, niin olivat selvästi näkyneet. Mutta kun lähelle tulivat, katosi kaikki. Ei jälkeäkään vuottunut jäkälämaassa. Mitä nekään muuta olivat kuin maanhaltiain poroja.

Mutta sitten jouluyönä oli lehmä päässyt navetassa irti ja puskenut ou-don lampaan kupeesta läpi. Aamulla kun tyttäret menivät sille hillanlehtiä ja vettä viemään, makasi se karsinassaan kuolleena, sorkat pystyssä. Tämä oli niin surullinen asia, että vaivoin kykenee Elli-muori nytkään, seitsemättäkymmenen vuoden perästä, sitä muistellessaan, pidättä-mään silmävesiään.

Kun maanhaltian eläin jo voi näin tuoda onnea omistajalleen, niin monin verroin enemmän sitä tuo mukanaan maahiaisen tytär miehelle, joka saa hänet vaimokseen. Hän ei ole vain niin helposti otettavissa kuin joku leh-mä tai poro.

Kyrön Heikki, vanha Kittilän ja Hetan kiveliöiden kulkija, sanoo nähneen-sä monestikin maanalaisia neitosia. Kerrankin Heikki oli Joensuussa kuusikossa nähnyt vaimoihmisen kirjavissa vaattessa vilahtavan kuusen taakse piiloon.

- Vaimoihmisiä näkevät miehet mettässä. Ne suihkaavat siellä ja vilah-televat piiloon.

Tämän on moni tunturimaiden vaeltaja todennut.

Ei ole paria vuotta enempää siitä, kun eräs hettalainen nuorimies olles-saan halkoja hakkaamassa Koutokeinon metsässä, sai maahiaisen tyt-tären kotavieraakseen. Kauniisti oli tyttö tullessaan laulanut ja veisannut ja kauniin oli ollut näköinenkin ilmestyessään pojan eteen: punaverinen kasvoiltaan ja jalassa niin kauniisti paulotut kengät. Tytär oli tullut poikaa lumoamaan, mutta ei ymmärtänyt poika ottaa sitä omakseen.Puheli sille vain kuin tavalliselle naiselle, tarjosi istuinta ja kahviakin. Mutta silloin se äkkiä livahti ulos ja katosi.

- Jos ois poika ottanut rauta-aseen ja sillä pistänyt tyttöä, että ois veri tullut, niin ei se ois päässyt pois. Se ois poikaa ruvennut turvakseen pu-huttelemaan ja pyytänyt päästä emännäksi. Ei ois pojalla sitten ollut lei-vän nälkä, ois saanut tavaraa kovasti.

Näin Kaisa-muori yhä muistelee ja päivittelee poikansa huonoa onnea.

Näin sai poika mainion, siivon emännän ja vielä paljon maahiaisten po-roja, jotka kaikki olivat sukkajalat ja kalppinenät. Se emäntä sitten kas-tettiin ja ristittiin ja sai nimekseen Kristiina. Se osasi parantaa kaikki tau-dit, sellainen voima sillä oli. Mutta maan alle se ei koskaan päässyt, kun tämän maan ihminen oli siltä veren ottanut.

Ketomellan Ellin äiti on nähnyt sen emännän jälkeläisiä, ja ne ovat kaikki olleet rikkaita ja siivoja ihmisiä.

On joskus taas niinkin käynyt, että maanpäällinen tytär on joutunut maa-hiaisten haltuun, eikä ole päässyt sieltä pois. Muuan tällainen tytär oli tullut kerran unessa isälleen ilmoittamaan, että heitä menee suuri jouk-ko ratsailla vihille ja pyytänyt isää heittämään raudan ylitsensä, jotta pääsisi pois. Isä näkikin kyllä sitten maahiaisten hääjoukon ja teki niin kuin tytär oli käskenyt, mutta ei saanut lastansa takaisin. Tytär oli jo ollut niin kauan maahiaisten hallussa, ettei enää päässyt maan päälle.

Maahiaiset olivat ehkä yieneet hänet jo pienenä lapsena, jättäen vaihok-kaan, ruman vaihetuksen, oman vanhan muorinsa, sijalle. He eivät ihmi-siltä mitään niin kadehdi kuin näiden pieniä lapsia. Mikä siihen lieneekin syynä? Syntynee kait heillekin lapsia, koska ovat käyttäneet tämän maan vaimoja useasti synnytyksissä apunaan ja hyvän palkan ovat avusta maksaneetkin? Mutta eivätkö lapset heillä menesty, vai onko heillä paljon vanhoja muoreja, joista tahtovat näin päästä? Tätä ei viisas Elli-muorikaan osaa sanoa. Se vain on varma, että monenlaisilla varauk-silla on pieni lapsi varattava, jos mieli sen maahiaisilta säilyttää.