Suomen Kuvalehti 1.7.1925.




Tulin Kolarin kappeliseurakuntaan 1887. - Kolari sijaitsee sillä kohtaa, jossa Muonionjoki laskee Tornionjokeen. Oli syksy. Olin hankkinut itsel-leni kolme ajoporoa, pulkan ja valjaat. Minun oli tehtävä kiertomatka hoi-toalueella yhdessä metsänvartija Aleksanteri Luosujärven kanssa, jota kutsuttiin "Muusaksi". En ollut koskaan ennen istunut poronpulkassa. Muusan oli opetettava minulle tämä taito. Muutamassa minuutissa oli teoria selvillä. Oli vain harjotettava tullakseen taitavaksi

- Kun kovaksi jäätyneellä maalla on ainoastaan pari tuumaa lunta, apri-koi Muusa - ja kun meidän on taivallettava runsaat viisi penikulmaa tä-nään, pelkään, että metsänhoitajan ruumis käy aivan araksi ja että me emme pääse perille Luosujärvelle. Arvelen olevan parasta, että yövym-me Venejärven kylässä ja kylvemme siellä, jolloin voimme jatkaa matkaa huomenaamuna.

- Minä selviydyn kyllä siinä, missä toisetkin. Ei ole kenenkään ennen-kään tarvinnut odotella minun takiani.

- Olen kuullut, että olette ripeä kävelijä, mutta se on toista kuin poron perässä pulkassa ajaminen, kun keli on niin kova kuin nyt. Sitä paitsi on meidän matkattava halki poluttomien metsämaiden, yli tuulenkaatopui-den ja mättäällisten soiden, niin että kyllä siinä mies ruhjoutuu. Vaikka olenkin vielä nuori olen ainoastaan 32 vuoden vanha ja mies parhaissa voimissa, ja vaikka äitini oli lappalainen ja vaikka olen aina pojasta saakka reistaillut porojen kanssa, niin käy ruumiini aina näin syksyisin, kolean aikana, niin araksi, että minun on vaikea iltasin liikuttaa jäsen-täkään. Niin on laita kaikkien poromiesten. Mutta Venejärvelle saakka menee kyllä hyvin. Aina sinne asti on meillä tämä polku käytettävänäm-me ja se on verrattain tasainen, ja lisäksi ovat poromme rauhallisia.

Minulla ei ollut tähän mitään vastattavaa, vaan jäin odottamaan tulosta joltisellakin uteliaisuudella.

Venejärvelle, jonne oli 24 kilometriä, sujuikin kaikki hyvin. Luonnollisesti oli aluksi vaikeata ylläpitää tasapainoa ja alkutaipaleella tipahdinkin sil-loin tällöin pulkasta. Varsinkin kävi näin myötämäissä ja jyrkissä kään-teissä. Mutta sain hyvää harjotusta ja opin myöskin heittäytymään pulk-kaan, vaikka porot syöksyivät eteenpäin täyttä laukkaa. Puolen tunnin kuluttua olin jo "pulkkavarma".

Kun saavuimme Venejärven kylään, kysyi Muusa minulta:

- Tehän opitte pian pysyttelemään pulkassa, mutta miltäs tuntuu ruumiis-sa? Eiköhän ole mielestänne parasta, että jäämme tänne ja kylvemme ja jatkamme matkaa aamulla?

Nousimme ylös pulkistamme. Hämmästyksekseni huomasin, että Muusa näytti väsyneeltä ja ontui hieman, kun minä sen sijaan saatoin täysin totuudenmukaisesti vastata:

- Minun on hyvä olla, ja hauskaa on ollut, ja minä puolestani voin kyllä jatkaa, kun olemme syöneet, mutta kuinka on itsenne laita. Näyttää siltä kuin olisivat jäsenenne kankeat.
- Tietysti kolottaa ruumistani ja olen kankea ja niin olette aivan varmasti tekin, mutta te olette vain niin vietävän ylpeä, ettette tunnusta sitä. Kyllä te saatte tahtonne läpi, mutta muistakaa, että meillä on pahin ja pisin taival jälellä, ei polkua muuta kuin palanen tässä lähinnä kylää. ja pari kilometriä ennen kuin tulemme Luosujärvelle. Saadaanpas nähdä, olet-teko yhtä karski illalla kuin nyt.

Kytkimme poromme ja astuimme sisään avaraan pirttiin, joka kuten kaik-kialla Tornionjokilaaksossa oli korkea, jossa oli maalattu lattia ja lähinnä ovea valtava uuni, jonka pangolli myös oli makuupaikka, jos tarve vaati, 3-4 hengelle. Pitkin seiniä oli penkkejä ja suuri pöytä päätyseinällä ik-kunan ja vasemman pirtinnurkkauksen välissä. Siisteys oli yläpuolella kaiken kiitoksen. Ihmiset olivat ystävällisiä, avomielisiä, puheliaita ja itse-tietoisia.


Ruoka ja kahvi poronjuustoineen oli hyvää. Tulimme hyvin toimeen asukkaiden kanssa ja olimme tyytyväisiä kestitykseen. Hylkäsimme kui-tenkin heidän tarjouksensa kylpeä ja jäädä heidän luokseen yöksi.

Oli onni minulle, että olin saanut harjotusta paremmalla tiellä, sillä kun jätimme polun, kävi matkamme yli koleikkojen, jotka olivat täynnään tuu-lenkaatoja ja kaikenlaista törkyä. Sitä paitsi kaarreltiin yhtä mittaa, joten minun oli aluksi tavattoman vaikea pysytellä pulkassa. Kaikki kävi kui-tenkin hyvin tasaisella maalla. Mutta eräässä paikassa lasketeltiin alas hyvin jyrkkää ja pitkää rinnettä, joka oli aukea, mutta täynnä liekoja.

Muusa oli opettanut minulle, että alamäissä oli jarrutettava pulkkaa ja-loilla, ettei se iskisi poron takajalkoihin. Silloin se käy hurjaksi eikä sitä voi pidättää. Mutta se käy laatuun vain tasaisella maalla. Jos tekee sil-lälailla paikoilla, missä on kantoja ja liekoja, voi helposti taittaa jalkansa, jos vauhti on kova.

Tällä kohdalla emme näin ollen voineet jarruttaa. Vauhti kiihtyi, varsinkin kun minun poroni tahtoi syöksyä Muusan ohi. Syntyi kilpajuoksu porojen kesken. Meillä ei ollut muuta tekemistä kuin antaa mennä Jumalan hal-tuun ja koettaa pysytteleidä pulkassa. Aluksi kävikin kaikki hyvin, mutta melkein keskivälissä mäkeä oli tavattoman suuri lieko, joka heitti sekä Muusan että minut korkeassa kaaressa pois pulkistamme, jotka kaatui-vat lennettyään ensin hyvän matkaa ilmassa.

Kun tulin maahan, salpasi henkeäni, mutta huomasin, että en ollut sa-nottavasti loukannut itseäni. Muusa sen sijaan pyysi minua luokseen auttamaan häntä. Hän oli surkean näköinen ja kärsi ilmeisesti kovia tus-kia. Sidoin poromme kiinni ja menin sitten Muusan luo.

- Jalka on mennyt sijoiltaan, sanoi hän, menkää tuonne pulkalle ja tuo-kaa sieltä nuoranpätkä, joka on sevissä. Mutta nopeasti, ettei jalka ehdi turpoa.

Tein hänen toivomuksensa mukaisesti.
- Sitokaa nuoran toinen pää jalan ympärille. Sillälailla. Raahatkaa minut nyt tuon lieon luo ja sitokaa nuoran toinen pää sen ympärille niin, että minä saan potkia toisella jalalla tuota kantoa vastaan.

Kun olin täyttänyt hänen pyyntönsä, potkaisi hän voimakkaasti terveellä jalalla kantoa vastaan, niin että sijoiltaan mennyt jalka asettui naksah-taen taas oikealle paikalleen. Kasvot vääntyivät tuskasta ja hiki pursui otsalta. Mutta hetken kuluttua hän alkoi itse irroittaa nuoraa jalasta, nou-si ylös, meni poronsa luo, järjesti kuntoon pulkkamme ja kertoi:

- Minulla on sellainen vika, että vasen jalka menee helposti sijoiltaan, ja minulla täytyy aina olla matkassa nuoranpätkä, jotta saisin sen taas pai-koilleen. Jalka on ollut sijoiltaan ainakin sata kertaa, mutta aina olen saanut sen uudelleen paikoilleen. Ensimmäisellä kerralla olin yksin, mut-ta minulla oli matkassa suopunki ja silloin opetti hätä minulle keinon, jon-ka juuri tein, ja hyvä keino se onkin.

Jatkoimme matkaa enemmittä seikkailuitta ja vähemmässä kuin kahdes-sa tunnissa tulimme perille Luosujärvelle, Muusan kotiin. Ero tämän ko-din ja Alatalon välillä, jonka muutamia tunteja aikaisemmin olimme jät-täneet, oli hämmästyttävä. Täällä vallitsi sanoin kuvaamaton epäjärjes-tys. Likaa ja törkyä kaikkialla. Syynä oli tähän se, että Muusan vaimo oli täysverinen lappalaistyttö, joka ennen naimisiin menoaan oli asunut ainoastaan kodassa. Hänellä ei ollut käsitystäkään siitä, mikä koti on ja miten sellaista on hoidettava.

Muusa oli muuten kuin piesty ja hänen kaikki jäsenensä olivat jäykät ja kankeat, vaikkei otetakaan lukuun hänelle sattunutta onnettomuutta. Hän kääntyi puoleeni ja lausui vahingoniloisena:

- No, miltäs tuntuu nyt astella ja liikuskella? Luulenpa, että tunnette jä-senissänne, minkälaista on porolla ajaminen kolean aikana.


Kun todellakin tunsin itseni täysin pirteäksi ja normaliseksi, en voinut muuta kuin vastata Muusalle senmukai- sesti. Mutta häntä oli vaikea saada sitä uskomaan.
- Kyllä teidänkin ruumiinne on runneltunut kuten olisi kaikkien muidenkin samanlaisissa olosuhteissa, mutta te olette vaan niin ylpeä ja sisukas, ettette tahdo sitä tunnustaa. Sauna tulee varmasti maistumaan, luule minä, vai kuinka? Pahin on sillä voitettu, kun ottaa lujan löylyn.
- Sauna tekee aina hyvää ja mielelläni minä kylvenkin. Mutta katsopas, miten runneltu minä olen!

Samalla nostin Muusan korkealle ilmaan hän oli pieni mies ja pyöräytin häntä ympäri muutamia kertoja. Silloin Muusa uskoi. Tämä helppo voi-mannäyte hankki minulle muuten Muusan ihailun osakseni ja hän sanoi:
- On erehdys, että teitä ei ole luotu työmieheksi, kun teillä on niin suuret voimat ja sellainen ruumis, joka ei näytä välittävän mistään. Teistä olisi voinut tulla jotain, jos te olisitte tullut siksi, miksi Jumala on teidät luonut.

Yöni vietin käyttämättömällä porontaljalla ja pääni alle sain joltisenkin puhtaan tyynyn. Mitään peitettä ei tarvittu, sillä tupa oli kuuma kuin pät-si.

Muusan vaimo oli epäilemättä huono uutisviljelijän perheenemännäksi, mutta hänellä oli suuressa määrin sellaisia avuja, jotka ovat ominaisia lappalaisnaisille. Hänen muokatusta poronnahasta tehdyt peskinsä oli-vat pehmeitä, joustavalla ja vahvalla poron suoninuoralla ommeltuja ja sirosti punaisella, keltaisella tai viheriäisellä veralla kirjailtuja. Hänen po-ron koipinahasta valmistetut säpäkkeensä olivat niinikään ensiluokkaiset samaten kuin hänen nutukkaansa, kallokkaansa ja koivikkaansa. Paulat näihin hän kutoi itse, eräänlaisilla käsikangastuoleilla. Ne olivat sekä vahvat, että kauniit. Kaiken hän teki itse: suoninuoran, nahan, kankaan leikkaamisen ja ompelemisen. Hän oli tunnettu tästä kätevyydestään ja hänen ahkeruutensa tuotteet olivat kysyttyjä. Sitä paitsi hän valmisti luuneulalla voittamattomia neulavanttuita ja syylinkejä pehmeästä, koti-kehrätystä, paksusta villalangasta. Vantut ja syylingit olivat erinomaisen lämpimät.


Lisäksi hän kokoili eräänlaista ruohoa, joka kasvaa soissa tuuheilla mät-täillä, jotka yhdistää maahan kapea kaula. Niitä kutsutaan "kaulamät-täiksi" tahi "ryssänpäiksi". Tällä ruoholla on jopa puolenkin metrin pitui-set lehdet. Se kuivataan ensin ja hierotaan sitten pehmeäksi käsien vä-lissä, palmikoidaan ja kierretään "limpuksi", joka painaa n. 8 kg. Tätä heinää käytetään jalkineissa joko ilman tai sukkien kanssa. On vaikeata saada heinä jalkineisiin niin, että sitä on tasaisesti ympäri koko jalan. Sanottiin, että sen tulee olla kuin oravan pesä. Tätä "kenkäheinää" ky-syttiin paljon ja maksettiin siitä 1 mk kilolta. Kallis hinta siihen aikaan.

Ennen paluumatkalle lähtöäni ostin täydellisen kokoelman emännän ko-titeollisuustuotteita, myöskin limpun heiniä. Komeillen uusissa tamineis-sani lähdimme seuraavana päivänä matkalle. Olikin hyvä, että olin saa-nut lämpöisemmät vaatteet, sillä pakkanen oli kiristynyt ja aikaisemmat kapistukseni eivät olleet tyydyttävät.

Enemmittä seikkailuitta saavuin asunnolleni Sieppijärven kylään parin viikon matkan jälkeen. Muusa selitti, että olen täysoppinut pulkassa ajaja. Mutta, hän lisäsi:
- Kun tulee enemmän lunta, on teidän myös opittava ajamaan suksilla ja heittämään suopunkia. Ennen ei teistä tule oikeata poromiestä.

Edellisen opin kyllä pian, mutta en viimemainittua taitoa. Poromieskas-vatukseni jäi näin ollen puolinaiseksi.