Orvo Öhman.

Entisaikaan Hetassa.


Monenlaista harrastustahan nassikoilla tietysti oli kesäisin. Milloin oltiin länkkäreitä, milloin sotilaita. Ja sotaleikkeihin meillä oli erikoisetuna se, että lähirinteessä oli saksalaisten tekemät juoksuhaudat valmiina ja pari kypärääkin sitten löydettiin. Lisäksi ”lainasimme” nimismiehen aseiden löytövarastosta saksalaisen peltiheikin, eli konepistoolin. Tosin ilman patruunoita tietysti (ja onneksi)

Yksi äkkiä levinneimmistä harrastuksista kylässä oli tulitikkurasioiden etikettien kerääminen. Kova kilpailu oli, mistä kukin niitä sai kerättyä. Ai-na kun joku muualta tuli kylää, rohkeasti mentiin kysymään tikkurasian etikettiä. Kerran talvella ajoi outo lähettyvillä Volkswagen ojaan. Kaksi herrasmiehen näköistä miestä siinä oli. No meitä riensi heti muutama nassikka paikalle kerroimme, että voimme auttaa jahka näytätte tulitik-kuaskinne. Miehet ihmettelivät, että mitä ihmettä me nyt puhumme. No kerroimme vakavasta harrastuksestamme ja niin he esittivät pari erikoi-sella etiketillä varustettua rasiaa, jotka nopeasti vaihtoivat omistajaa ja Volkkarikin nousi ojasta. Myöhemmin kuulimme, että toinen miehistä oli peräti joku ministeri.

Sitten tapahtui tuolla keräilyrintamalla jotain lamaannuttavaa. Nimittäin kaksi naapurimme kaveria oli mennyt kirjoittamaan Porin Tulitikkuteh-taalle kirjeen, jossa kertoivat olevansa köyhiä poikaraukkoja kaukaa tuntureiden takaa kaameista oloista Lapista. Kertoivat harrastukses-tamme ja anoivat josko tehtaalta löytyisi heille niitä rasioiden etikettejä. Ja löytyi. Ja paljon, Ja erikoisia. . . Siihen loppui monelta tuo harrastus.

Hetta v.1950. Rakenteilla oleva kirkko joka valmistui v.1952. Kuva Topo Leistelän ja Edvin Laineen v. 1950 ohjaamasta elokuvasta "Tapahtui kaukana." "Noita tellinkejä pitkin monet kerrat kiikuimme kelloluukkujen tasolle. Ristin paikalla olen käynyt kerran tiilien kiinnityslankkuja pitkin. Kiikkuminen piti tehdä joko illalla tai pyhänä. Arkisin työmaalla ei saanut liikkua." Teksti: Pentti Stoor.

No kesäaikaan liikuimme paljon metsässä. Joku meistä huomasi, että jotkut miehet valmistavat kiljua ja vievät pöntön muurahaiskekoon val-mistumaan. No mehän päätimme, että teemme kunnon jäynää ja kai-voimme pöntön esiin, kaadoimme ja sekoitimme siiehen kunnon satsin suolaa. Joku sitten huomasi, että se suolahan on kallista meidän varois-tamme ja niin keksittiin, että voihan pönttöön sekoittaa halvempaakin ainetta . . . ja niin loroteltiin itse kukin omat lorotuksensa pönttöön.

Ja voi rietas kun alkoi kylällä ilmetä vihaisia miehiä, jotka kertoivat, että jotkut tuhoavat toisten omaisuutta metsässä. Sen jälkeen tietysti varoim-me entistä enemmän. Yhdelle tuollaisen valmistajan vaimolle kerran ker-roimme näistä touhuistamme ja hän lähes liikuttui touhustamme. Meina-si jopa jotenkin korvatakin, muta emme tietenkään halunneet mitään palkkiota moisesta.

No harrastimmehan me ihan kulttuuriakin. Nimittäin kylään, lähettyvil-lämme olevalle seuran parakille alkoi kesäisin tulla elokuvien esittäjiä. Enimmäkseenhän siellä tanssittiin joskus viikonloppuisin. Me lähimmällä parakkia asuvat, naapurin kaverit ja me, seurasimme. koska elokuva-mies saapui parakille ja kolme meistä aina muka sopivasti sattui paikalle ja avusti laitteiden kantamisissa ym. Samalla järjestimme tietysti penkit katsojille. Ja palkkioksi elokuvasetä sanoi, että saamme sitten tulla il-maiseksi katsomaan elokuvan.
Sen verran solidaarisia olimme, että vaihtelimme joka kerralle pari uutta vuoroon ja näin pääsi kukin vuorollaan sivistymään. Meistä tuntui, että muutaman kesän jälkeen meillä oli huomattavasti avarampi näkemys suuresta maailmasta, koska olimme katsoneet niin paljon sivistystä......

Muistaakseni parhaimmillaan 4 – 5 elokuvaa kesässä siellä esitettiin.