Perä-Pohjolainen no 107. 19.09.1912.

Entisajan taikauskoisia tapoja Rova-niemellä


Kirkkoherra Jaakko Fellman kertoo Lapinmaata koskevissa muistoonpa-noissaan vanhoista taikauskoisista tavoista Rovaniemellä seuraavaa:

Vaikka kansaa täällä täytyy pitää valistuneimpiin kuuluvina, niin tavataan kumminkin vielä, varsinkin naisten keskuudessa, paljon kaikenlaisia en-nakkoluuloja.

Maanantaina, keskiviikkona tai perjantaina ei aloteta peltotöitä eikä mui-takaan tarkeämpiä toimia, kuten kalastusta y.m., vaan ainoastaan vä-hemmän tärkeitä hommia. Vielä jossakin määrin huomioon otetaan niin sanotut ”Santtipäivät" eli entiset pikkupyhät, kuten apostolein päivät, vuotuisten suurien juhlain kolmas ja neljäs juhlapäivä y. m.

Niinä päivinä ei kehrätä eikä myöskään lauvantaisin iltapäivällä. Sama on laita Tuomaanpäivänä ja Loppiaisena, koska siten lampaat eivät me-nestyisi. Silloin on naisten työnä villain karttaaminen. sukkien ja vanttui-den kutominen tai vaatteen kudonta.

Joulurauhan aikana eli Tuomaanpäivästä loppiaiseen: ei saa maahan kaataa yhtään kasvavaa, tervettä puuta, sillä muutoin karhu repii karjaa kesällä. Jos tarve kateellisen pakottaa sinä aikana sellaista tekemään, niin tapahtuu se naapurin talon ja hakamaiden takalistolla, ettei siten vahingoitettaisi oman karjan menestymistä naapurin karjasta huolitaan vähän.

Jos huomataan, että joku kateellinen naapuri on tehnyt itsensä syyllisek-si tällaiseen syntiin, niin täytyy loitsimalla laittaa asiat sille tolalle, että seuraukset kohdistuvat häneen itseensä. Ken ei itse pysty siihen, hänen on turvauduttava johonkin ”runoniekkaan".

Joulunaattona leivotaan suuri leipä, josta jokainen talossa asuva saa syödä palasen ensimmäisenä kylvöpäivänä. Ellei tämä leipä riitä ateriak-si, voidaan syödä muutakin leipää, vaan, kunkin tulee joulukakusta saa-da ainakin palanen, siitä pitää emäntä tarkoin huolta.

Matinpäivää, helmik. 24 päivän jälestä ei enää pärettä sytytetä pihtiin palamaan aamuilla eikä maaliskuun 25 päivän jälestä illoillakaan, sillä sanotaan, että Matinpäivänä nakataan aamupihti ja maarianpäivänä il-tapihti uunille.

Jokaisena juhlapäivän aattoiltana keitetään ja syödään maitovelliä, las-kiaistiistaina, Martinpäivän ja pyhäinmiesten päivän aattoiltana sitä vas-toin lihaa ja lihavelliä.

Jos se laiminlyödään, niin saapuu Martti viluisena porstuaan, värisee ja tutisee niin ettei kukaan saa talossa yörauhaa. Sinä päivänä, jolloin hei-nänteko on lopetettu, keitetään illallis-ateriaksi makeaa juustoa, jota ni-mitetään viikatejuustoksi. Samoin valmistetaan ensimmäisenä leikkuu-päivänä leikkuujuustoa ja viimeisenä leikkuupäivänä leikkuupuuroa.

Viljanleikkuuta alotettaissa kiinnitetään ensiksi leikatut tähkäpäät vyön alle eli kaulukseen ja annetaan siinä olla melkeinpä koko päivän, etteivät sivut puutuisi. Joka kerran pellolle tullessa on leikkaajan itse sidottava ensimmäinen lyhde samon kuin viimeinenkin, ennen kuin hän menee syömään.

Sirppiä ei saa viedä huoneeseen, vaan lyödään se kiinni pirtin nurkka-salvokseen, eikä sirppiä saa koskaan ojentaa toiselle, vaan on nakatta-va maahan, josta sen toinen ottakoon ylös, ettei leikatessa sillä vahin-goittaisi itseään. Leikkuuaikana ei saanut puhaltaa oljenkorteen, sillä siitä seuraisi sade.

Kun viljan puinti lopetettiin, jätettiin aina kaksi lyhdettä puimatta sekä pantiin riihen katolle - toista niistä kutsuttiin Ukoksi, toista Akaksi ja sai-vat ne olla katolla seuraavaan vuoteen asti, toinen oikeassa, toinen va-semmassa päätynurkassa.

Nauriin kylväjällä piti olla päässä valkoinen huivi ja sokeria suussa, että nauriista tulisi kauniita ja imeliä. Kun pirtin seinät pestiin, ei se saanut ta-pahtua vasta- vaan myötäpäivään.

Viinanpoltto kansan keskuudessa oli hyvin tarkka tehtävä, joka usein ei onnistunut. Siihen arveltiin aina jonkun vihamiehen noitatemppujen ole-van syynä. Tässä suhteessa oltiin hyvin taikauskoisia ja ennakkoluuloi-sia. Jos mieli saada viinankeitto onnistumaan oli meneteltävä seuraa-valla tavalla.

Kun seos (mäski) oli tehtävä, piti ensin roihuava tulisoihtu kädessä kul-kea sekoitusammeen ympäri, sitten oli siihen tiputettava hiukan tervaa ja tulikiveä, myöskin hiukan tuhkaa ja hilliä oli heitettävä ammeeseen ja pataan, missä vesi kuumennettiin. Toiset panivat sekaan vielä muutamia vanhoja hevosenkenkiä.

Kun vesi padasta oli ammennettava ammeeseen, missä mäskäys ja se-koitus tapahtui, nakattiin ensin pari kiulullista vettä viinankeittohuonees-sa ovea kohti ja muuan kiulullinen tulisijan taakse, jonka ohella oli suo-ritettava kaikellaisia muita temppuja.

Miehet eivät yleensä puuhanneet tässä työssä muuten kuin auttaen vii-nankeittäjätärtä sellaisissa tehtävissä, jotka vaativat suurempia ruumiin-voimia. Viinankokki kuuluu edellä mainituissa tilaisuuksissa temppuja tehdessään useampaan kertaan hiljaa höpisemän m. m. jonkunlaista rukousta, että vesi muuttuisi viinaksi niin kuin Kaanaan häissä, ja ettei kateelliset ihmiset saisi vahingoittaa keitosta. Samoin tekee hän jauhoja ammeeseen pannessa.

Jos valmistaminen ei onnistu, niin uskotaan, että joku noitumisellaan on vahingoittanut keittohommaa. Sellaisia eukkoja kumminkin on, jotka voi-vat noitain vaikutuksen tehdä tehottomiksi, toiset, joilla on vielä enem-män tietoja, lähettävät taijat takaisin sinne, mistä ne ovat tulleetkin. Oi-kean syyllisen luullaan sitten saavan koko elämänsä ajan kärsiä loitsu-jensa seurauksia, ellei joku vielä voimallisempi tietäjä vapauta häntä ki-roista.

Nykyisin uskotaan, että pahin onnettomuus, joka voidaan toiselle tuot-taa, on juopporatiksi loitsiminen. Tätä lajia loitsimista harjoittavat eri hen-kilöt eri tavalla. Muuan varsin raitis virkamies loitsittiin, kuten kansa us-koo, patajuopoksi siten, että loitsija-eukko, kun virkamies eräässä tilai-suudessa jätti osan viinaryypystä juomatta lasiin, heitti tämän jäännök-sen tuleen lausuen: ”olkoon sinulla sellainen himo viinaan kuin tällä on tulessa palamaan".

On sellaisia eukkoja ja muita viisaita, joiden luullaan voivan parantaa juoppouden tautia, jossa tarkoituksessa useimmat käyttävät seuraavia keinoja. Talon kissa pannaan viinapannuun, jonka hattu ja piiput sitten kitataan kiinni sekä annetaan kissan olla siellä vuorokauden.

Jos huomataan, että kissa on viinapannuun jättänyt jotain, päästetään kissa ulos, muussa tapauksessa saa se olla siellä vielä 2 vuorokautta, joiden kuluttua se viimeinkin päästetään ulos viinapannusta.

Sitten kaadetaan viinapannuun hiukan vettä, joka tislataan ulos piipuista ja tislauksessa saatu moska annetaan juopposairaalle hänen tietämät-tään viinaan sekoitettuna kaikellaisia manauksia hokien. Toiset ottavat hevosen hikeä, joka kuivattuna sekoitetaan viinaan, mikä sitten loitsuja ja manauksia lukien annetaan potilaalle nautittavaksi.

Jotkut taikojen tekijät sekoittanevat vinaan myöskin muita aineksia siinä tarkoituksessa, että lääke aikaansaisi pahoinvointia ja oksennusta, sekä siten herättäisi inhoa ja vastenmielisyyttä viinaan.

Elukkain suhteen vallitsee kaikellaista taikauskoisuutta. Ei mitään eluk-kaa saa teurastaa maanantaina. Eläimiä keväillä laitumelle laskettaissa ja sitä ennen tehdään paljon taikoja. Muutamat ripustavat jo Pyhäin-miesten päivän, toiset Martinpäivän aatto-iltana pienen suolapussin haahloihin keittoajaksi ja vieden sen sitten pirtin uunille, missä se saa olla pääsiäisen aattoon asti, jolloin emäntä tai joku palkattu taikojen te-kijäeukko vie sen navettaan, jonne se jätetään yöksi oven päällä olevalle lavalle.

Pääsiäis-aamuna ennen auringon nousua pitää taikojen tekijän taasen yksinään mennä navettaan, jossa hän panee pussissa olevan suolan lehmänkelloon sekä antaa sitten suoloja ensin kellokas-lehmälle ja sen jälestä muille siinä järjestyksessä, kuin ne ovat navetassa.

Hänen on kuljettava myötäpäivään eikä pienintä vasikkaakaan saa jät-tää suoloista osattomiksi. Jos joku elukoista jää ilman, tulee sen elukan karhu repimää, tai kohtaa sitä joku muu onnettomuus. Suoloja jakaissa sanotaan tavallisesti: Teidän pitää muistaa kotianne yhtä hyvin kuin tä-mä suola maistuu teille.

Kelloon jääneet viimeiset suolarakeet annetaan kellokkaalle ja sitten ri-pustetaan kello sen kaulaan. Sinä aamuna, jolloin elukat päästetään lai-tumelle, menee loitsijaeukko navettaan, ottaa kellon lehmän kaulasta, täyttää sen suoloilla ja syöttää ne elukoille samalla tavoin kuin edellä on kerrottu.

Sitten menee hän metsään ja tuo sieltä muurahaispesästä osan, ripotel-len sitä kunkin elukan selkään, pirskottaa virtsaa elukoihin hokien kai-kellaisia loitsulukuja. Sen tehtyä asettaa hän turpeenkappaleen navetan kynnyksen sisä- ja ulkopuolelle ja sisäpuolelle sijoitetaan haahlat, kirves, lapio tai joku muu rautainen työkalu, sekä sirppi oven yläpuolelle.

Luulisi kaiken tämän jo riittävän vaan toimitus ei ole likimainkaan vielä lopussaan. Loitsija-akka asettaa nyt halaistun haavan tai pihlajan nave-tan oven yläpuolelle. Puun pitää olla juurineen maasta irti kiskaistu ja ilman kirvestä tai muita aseita ainoastaan paljain käsin halaistu, ja on se asetettava niin, että juuri, jonka myös tulee olla halaistu pitkin pituuttaan riippuu alhaalla ja latva ulottuu oven yläpuolelle.

Loitsija-akka kiertää sitten navetan kolmesti ja sanoo niin sukelaan kuin voi: ”Jumala varjelkoon teitä metsän pedoista, kaikista vaaroista ja tapa-turmista", jonka jälestä hän nakkaa navetan lattialle niin paljon kuin kä-siinsä vaan saapi elukkain hoitajien vanhoja vaatteitä sekä muurahais-keon jäännökset.

Loitsijan tehdessä taikatemppujaan on valmistettu juusto, jonka kaikki saapuvilla olevat ennen päätoimitusta syövät yhteisesti, että karja aina pysyisi koossa. Tällä aterialla täytyy jokaisen, niin hyvin suurten kuin pienten, maistaa hiukan viinaa, syönnin jälestä asetetaan aina pata kar-tanolle. Siihen pannaan ensi jyväpuodin avain, sitten vähän heiniä ja ko-ko hökötyksen yli se hame, jota emäntä tai piika käyttää navettatoimis-sa.

Hameessa olevan aukon läpi pitää jokaisen elukan ottaa suuhunsa hiukkasen padassa olevia heiniä, että lypsyaika ja hoitaja paremmin py-syisi niiden muistoissa. Nyt menee loitsija-akka haltioissaan navettaan, lyödä räiskii kelpo tavalla kutakin elukkaa vitsoilla, tehden sitten kuhun-kin elukkaa kolme ristinmerkkiä, yhden turpaan, ettei käärme niitä pistäi-si, toisen lantioon ja kolmannen lavan kohdalle, ettei muuta pahaa niille sattuisi.

Jotkut vielä voitelevat turvan tervalla sekä holvaavat elukat kylmällä ve-dellä. Sitten ohjaa loitsija kellokkaan ulos navetasta sekä katsoo tarkoin, mihin paikkaan lehmän ensimmäinen jalan sija jää näkyviin. Siitä pai-kasta ottaa hän heti lapiolla maata pannen sen takaisin samaan paik-kaan vaan siten, että askenen jälki on päinvastaiseen suuntaan tai na-vettaan päin, asettaen myöskin kellokaslehmän karvoja mullan alle.

Sillä aikaa kuin loitsija-akka ja karjapiika alkavat irroittaa elukoita ja ajaa mitä navetasta ulos, asettuu väkijoukko ruoskat käsissä jokaiseen karta-nomaalta ulos johtamaan aukkoon, estääkseen elukkain poistumista kartanolta ennen kuin kaikki elukat on ulos laskettu ja loitsija-akka ehti-nyt niinikään tulla ulos navetaata, josta hän silten saapuu ikäänkuin rai-vostuneena ja puolittain humalassa, kantaen kädessään pihlajakeppiä johon on kiinnitetty palava sieni ja sieneen jonkun aikaa tervassa pidetty tikku, mikä tuleen sytytettynä palaa roihusi kuin soihtu.

Kainalossaan on hänellä virsikirja, kirves ja vanhoja vaatteen rääsyjä, katajan oksia y. m. ja kun hän juoksee kolmeen kertaan elukkain ympäri, lukee ja höpisee hän jotain. Ne sanat, joita hän epaselvään hokee, kuu-lunevat: ”Herra varjelkoon teitä kaikista pedoista, kaikista vaaroista ja tapaturmista!"

Vihdoin viimein tarttuu hän kellokkaaseen, tekee vielä joitakin taikoja, hyppää maasta korkealle ilmaan, nakkaa kaikki mitä hän on muassaan tuonut navetasta kellokkaan kaulaan ja kirkaisee kamalla äänellä: ”antakaa nyt niiden mennä", jolloin se veräjä, josta lehmäin on mentävä, jätetään vartioimatta, ja niin elukat viilättävät eteenpäin.

Loitsija-akka ottaa samassa virsikirjan ylös ja rientää lehmiien edelle, joitten kintereillä seuraa naisia ja lapsia, koiria ja kissoja y.m. huutaen ja meluten. Ensi päivinä, jolloin lehmiä on paimennettu, tulee paimenen pi-simmän matkan päästä, missä lehmät ovat seisoneet, ottaa mukaansa turveltu ja roskia lehmien savustamista varten illoilla.

Tällaisia ja muita taikatemppuja tekevät henkilöt ryypiskelevät mielellään ja suostuvat harvoin selvillä päin tällaisia temppuja tekemään, mikä kaik-ki tekee ne yhä naurettavimmiksi ja inhoittavimmiksi. Loitsija-eukkoa koetetaan senvuoksi kaikellaisella kestityksellä pitää hyvällä tuulella.

On kumminkin useita talonpoikaisvaimoja, jotka itse osaavat jonkun osan näitä taikamenoja, sekä opettavat nuoremmille enemmän tai vä-hemmän näitä menoja eivätkä turvaudu ammattiloitsijoihin, joita käytet-ään ainostaan taajemmin asutuissa kylissä ja niissä taloissa joiden kar-jalla on ollut huono onni edellisinä vuosina. Monessa paikassa on unhoitettu tai luovuttu tällaisista tavoista.