Entisestä ja nykyisestä Tenosta ja sen asukkaista

Teno, Taka-Lapin valtaväylä, on ollut sekä eroittajana että yhdistäjänä. Ja sitähän se on vieläkin. Eroittajaksi se on muodostunut monien poliit-tisten toimenpiteiden johdosta, kun siitä tehtiinkahden valtakunnan välinen raja. Lähes pari vuosisataa sitten ratkaistiin Ruotsi-Suomen ja Tanska-Norjan monia riitaisuuksia ja välillisesti sotiakin aiheuttanut kysy-mys Lapin ja sen kohdalla olevan Jäämeren rannikon omistusoikeudes-ta. Strömstadin rajasopimuksella v. 1751 määriteltiin vihdoinkin tarkat rajat Suomen ja Ruijan välille. Ja tämä sama raja se on vieläkin luonnot-tomana pohjoisrajanamme. Kierrellen ja kaarrellen se lännestä tullen ikäänkuin hakee jotakin luonnollista rajaviivaa ja päästyään Skietsam-joen latvoille se sitä seuraten juontuu ensiksi Inarijoelle ja sitten varsi-naiselle Tenolle. Tämä onkin rajaosuuden ainoa luonnollinen osa.

Silloin kun raja käytiin, tehtiin vielä suurempi leikkaus: Lapinheimo eroi-tettiin tuolla kylmällä viivalla kahteen eri valtioon kuuluvaksi. Ei silloin ollut puhettakaan kansallisten rajojen noudattamisesta. Loppujen lopuk-sihan kenenkään puolustamaton lappalaisten asuma-alue tuli jaetuksi neljän eri valtakunnan kesken.

Aivan kuin kohtalon ivana Teno, tuo sydän-Lapin pääuoma tulee yhdeksi eroittajaksi. Sen kahden puolen jokirannoille ja laajoihin tunturiseutuihin olivat lappalaiset saaneet rauhalliset olosijat. Muualle ei enää ollutkaan tilaisuutta väistyä voimakkaamman tieltä. Etelästä uudisasutus kunin-kaallisten ja keisarillisten asetusten turvin vapaavuosien ja muiden etu-jen avulla jo 1600-luvulta lähtien oli vallannut kaikki kiinteälle asutukselle kelpaavat seudut, samalla tehden lappalaisten oleskelun porotokkineen mahdottomaksi näillä paikoilla aivan käytännöllisistä syistä. Porojen tuot-tamat vahingot rasittivat ylenmäärin. Pohjoisessa taasen Jäämeren ran-nikon valtaaminen tuottoisalle kalastukselle ja sen mukana kiinteälle asutukselle toi tienoille niin paljon vierasta väkeä, että lappalaiset eivät voineet enää käyttää ranta-alueita entisessä määrässä hyväkseen, vaik-ka suurien porolaumojen laiduntaminen olisi vaatinutkin entisen olotilan jatkumista. Näin lappalaisten täytyi mukautua.

Mutta kaikkien näiden poliittisten ja kehittyneempien asutuksellisten toi-mintojen jälkeenkin Lapin heimo jatkoi entistä elämäänsä kehittyen sekin sekä omin avuin että naapureilta lainatuin ja omaksutuin. Mitä varsinkin Taka-Lappiin tulee, niin siihen sittenkään eivät laitamilla tapahtuneet muutokset vaikuttaneet kokonaan mullistavasti. Mielivaltaisen rajan ve-täminen ei katkaissut niitä sukulaisuus- ja ystävyyssiteitä, mitkä olivat syntyneet jo sitä ennen. Lienee ajateltu rajaa alunperin pääasiassa po-liittiseksi ja taloudelliseksi. Ja täytyy sanoakin, että henkisen kulttuurin jakajaksi sitä ei ole koskaan yritettykään. Juuri Teno toimi rajanvetämi-sen ja v. 1852 tapahtuneen rajan sulkemisen jälkeen edelleenkin yhdis-täjänä.

Mutta paitsi tässä henkisessä mielessä, yhdistelmällä kahden eri valta-kunnan alamaiset, jotka kummatkin ovat saaneet ja saavat edelleenkin sivistysvaikutteita hiukan eri tavoilla, Teno toimii konkreettisempanakin yhdistäjänä. Se on todella valtaväylä, valtatie tai -keino, kuten sitä lapit-tain sanottaisiin. Joki on pitkä: rajaviivakin seurailee sitä jä sen lisäjokia lähes kolmekymmentä penikulmaa. Ja ennen laskuaan Jäämereen se ehtii kulkea vielä Norjan alueella kuutisen penikulmaa. Kun ottaa huo-mioon lisäksi päälisäjoet Utsjoen ja Karasjoen, lisääntyy keinon pituus vielä huomattavasti.

Nämä usein hyvinkin epämääräiset asuinpaikat saivat jo aikaisin kylän nimen. Näitä kohti suuntasivat lappalaisten verottajatkin matkansa. Niin-pä vuonna 1517 suuriruhtinas Vasilij Ivanovitsch mainitsee lapinvoutinsa matkasta kylään, jota hän nimittää Udziuckei:ksi, siis ilmeisesti Utsjoelle. Samapaikka mainitaan v. 1551 Kustaa Vaasan suojeluskirjeessä nimillä Vseiokij ja Wseioki. Tässä kirjeessä mainitaan vielä kylät Lappeierff,

Näin sydän-Lapin elämä vähitellen sai yhä kiinteämmät muodot. Joki on vetänyt kaikki puoleensa, joten tällä hetkellä autioissa tuntureissa asuu Suonien puolella enää vain pari perhekuntaa. Näilläkin on jo pitkät ajat ollut hirsitalonsa, niin ettei heihinkään enää voida sovittaa käsitettä tun-turilappalaisesta, varsinaisesta porolappalaisesta.

Yksi seikka on tärkeä huomata tarkasteltaessa tenolaisten elämää ja ke-hitystä. He ovat saaneet käytännöllisesti katsoen ohjata elämänkulkunsa aivan omintakeisesti. Vieraat eivät ole löytäneet Tenon varsilta itselleen sopivia asuinpaikkoja. Tenolainen on saanut ainakin tässä suhteessa olla oma isäntänsä. Ja tunnettu suomalaisten uudisasukkaiden itseensä sulattava vaikutus on näin ollen estynyt. Päinvastaisia tapauksia kyllä on sattunut: tulokkaat ovat sulautuneet alkuasukkaisiin tullen elämäntavoil-leen näiden kaltaisiksi.

Multa vaikka tenolaiset ovat saaneetkin olla tavallaan eristettyinä, niin sittenkin heidän kehityksensä on kulkenut eteenpäin. Nykyisinhän ylei-sesti kiitetäänkin heidän huomattavan korkeaa sivistystasoaan. Että he ovat tähän päässeet, siitä heidän on oltava kiitollisia Tenolle, kulkuväy-lälleen. Sitä myöten on aina saapunut vaikutteita, jotka he sitten ovat osanneet sovelluttaa parhaalla tavalla vallitseviin olosuhteisiin. Tärkein näistä vaikutteista tai lainoista on jokilappalaisten laajentunut kotieläin-ten hoito. Lehmiä he oppivat hoitamaan eteläisten naapureittensa esi-kuvan mukaan. Ainakin jo parin vuosisadan aikana lehmä on kuulunut Tenon jokilappalaisten kotieläimiin, samoin kuin lammaskin. Viime vuo-sisadan puolivälissä kerrotaan tuodun ensimmäinen hevonen. Ja nyky-ään on näitä raskaiden kuormien vetäjiä jo kaikissa vauraissa talois-sa. Kun lisäksi muistetaan, että tätä nykyä jokilappalaisetkin pyrkivät lisää-mään mahdollisimman paljon puolivilliä karjaansa, poroja,voidaan Tenon varakkaan asujamen katsoa saavan toimeentulonsa 5-6 lehmästä, 10-15 lampaasta, hevosesta tai paristakin sekä 200-500 porosta. Kalastus tietysti tuottaa huomattavan lisän, samoin kuin metsästyskin, mutta var-min "leipä" sittenkin lähtee tenolaiselle karjoistansa.

Tietäen että tenolaisilla on aina ollut kohtalaisen hyvä toimeentulo, voi-daan myöskin käsittää, miksi he ovat pysyneet henkisen ja taloudellisen kehityksen mukana. Äärimmäisen niukka ja epävarma elanto lamauttaa kuten monien muiden vielä hiljattain puoliksi luonnontilassa olleiden kan-sojen esimerkki osoittaa. Ja itse Teno on ollut hyvinvointiin pääsemisen peruslähde.

Nykyisin ei enää Tenon lappalainen odota rantaansa laskevaa vierasta pelolla kuten muinoin, jolloin muukalainen merkitsi riistäjää. Päinvastoin vieras otetaan mitä ystävällisimmin vastaan. Mutta kaikki eivät voi henki-lökohtaisesti tutustua Taka-Lappiin. Heidän tietonsa tästä maan äärestä perustuvat ylimalkaisiin tiedonantoihin. Ja juuri sellaisille tämä pieni kir-joitus tahtoo antaa edes jossain määrin uutta pohjaa, käsitteelle Teno ja sen asukkaat. Seutuja samoava taasen voi nähdä asiat tarkemmin tun-tiessaan historiallista kehityskulkua ja silloin myöskin suhtautuu usein esiintyviin puutteellisuuksiin myötämielisemmin.

(Kuvat kirjoittajan).