Olli-Pekka. / Pohjolan Sanomat 14.6.1923.

Erään katekeetan ”ryöppeät” puheet kouluasioista



Palattuamme kotiin viikon kestäneeltä matkalta Sortavalasta ja 41 ylei-sestä raittiuskokouksesta olemme jälleen ottaneet entisen paikkamme täällä, ja juotuamme tervetuliaiskahvit sekä lausuttuamme itsemme ter-vetulleeksi pyydämme esittää terveiset Karjalan kauniilta seuduilta, ru-non ja laulun kotimaasta, johon me aikaisemmin olemme tutustunee: vain Karjalaisten laulussa ja Karjalan marssissa.


Jaa, että mitäkö sinne päin kuuluu? Ei oikeastaan mitään erikoisempia. nimittäin mitä itse tähän vuoden aikaan, jota näihin asti on nimitetty ke-säksi, tulee. Kesä ei ollut siellä sen pitemmällä kuin täälläkään, huomat-tavampi eroavaisuus oli rukiinlaihoissa. jotka siellä yleensä olivat parem-min menestyneet kuin täällä ja olivat jo koko lailla pitkiä. Muu kasvulli-suus ei Juuri ollut paljoa paremmin edistynyt kuin täälläkään. Mutta täs-sä ei ole tilaisuutta tällä kertaa pitempään matkaselostukseen, sillä edessämme on juuri Enontekiöltä saapunut kirje, joka hitaaseen postin-kulkuun ja asian laatuun nähden kuuluu niihin, joille mielellään suo etu-sijan;


Enontekiö on juuri saanut uuden kirkkoherran, jonka hartioille kirjeen-vaihtajamme sälyttää heti tervetuliaisiksi toivomuksen, että Enontekiön olot - jos kirkkoherra tulee siellä viipymään - tulisivat korjatuiksi "pare-malle ja sietettävämälle kannale kouluihin nähten".


Sitten saamme tietää, ettei Enontekiöllä ole lukkaria, joka taitaisi urkuja soittaa. Onko Enontekiön kirkossa sitten urkuja, siitä ei mitään mainita, vai olisiko asia käsittettävissä niin, että kun on kerran sellainen lukkari, joka myöskin osaa soittaa urkuja, niin kyllä urutkin silloin jostain löytyvät.


Urkujen asemasta on Enontekiön kirkonkylässä kuitenkin kaksi naista, joilla on "ääni ja nuottitaito". Veisuu menee siis sentään jotenkuten näi-den kahden naisen varassa. Mutta miten sitten käy, jos ne naiset joutui-sivat muuttamaan kirkonkylästä joko muualle tai sitten molemmat yht-aikaa saisivat pitemmän puoleisen nuhan, joka estäisi heitä laulamasta.


Vaikeneeko seurakunta silloin virren aikana vai osaako se lukkari edes laulaa. Ainakin viimeksi mainittu taito on hänen kiireellisesti kaiken va-ralta opittava. Joka tapauksessa on enontekiöläisten syytä huolehtia hy-vin niistä kahdesta naisesta, joille on annettu "ääni ja nuottitaito", jottei laulu kokonaan kuolisi siellä Lapin pohjoisilla ja kylmän karuilla perukoil-la, jossa ei ole ketään, joka osaisi edes urkuja soittaa.

Hetan kirkossa. Urkujen vihkimisjuhlaa vietettiin 26.8.1959.

Mutta kirjeenvaihtaja jatkaa:


"Peltovuoma on myös senlainen kylä. jossa kyllä osataan antaa arvo opille ja tietopuolille, mutta Jatuni ja osa palojokilaisia on kirouksen ja yn. yn. muun sastutamia. Ja onko kumma kun Opetaja Palojoella akitee-raa, että kansakoulut on tarpetomia ja selitää nistä tulevan kansalisso-tan - näitä ryöpeitä esityksiän hän on esittänyt kunnan valtuston kokouk-sessa jossa oli läsnä kruununimismies I. Itkonen ja Kansakoulun johtaja Santala ynnä muut valtuston jäsenet ja sen tietää millainen semoisen kateketan toimi on, joka sotti omaa aatetansa vastan eikä olekan tuloja jäsen toimelansa ollu ja on hän kieltänyt pitämästä koulua senlaisissa paikoin, joissa vatitan käytää sivistynyttä elämää."


Kylläpä ne olivat todellakin "ryöpeitä" esityksiä . Kehtasi vielä esittää moisia kruununnimismies Itkosen ja kansakoulunopettaja Santalan läs-näollessa, vähääkään häpeämättä.


Ylläolevan kirjeen mukaan on siis Enontekiöllä olemassa katekeetta, jo-ka sotii "omaa aatettansa" vastaan. Toimii siis vakaumuksesta vastoin vakaumustaan, joten hänelle voidaan asettaa sama kysymys kuin ase-tettiin erään kerran "Tuulispään" Ajattelija A. Lindströmille, että onko mies joka vakaumuksesta toimii vastoin vakaumustaan vakaumuksen mies.


Joka tapauksessa on synti ja häpeä katekeetan puhua ryöpeitä sanoja kouluoloista ja olisi hänellä täysi syy muuttaa kiireesti kantaansa tässä kohdin. Ennenkuin enontekiöläiset ryhtyvät yhtä "ryöpeihin" vastatoi-menpiteisiin.