Erämaan asukas.


Eivät Pallasjärven tienootkaan ole aina olleet asumatta, noin toistakym-mentä vuotta sitten asusti siellä muuan erämaan asukas, jonka viimeisiä vaiheita tässä aion lyhyesti kertoa.

Järven itärannalla on vähäinen vaara, tahi tieva kuten Lapissa sanotaan, jonka laidassa oli vähäinen talo. Siinä asui kahden tyttärensä kanssa Ni-ku, jonka paras elinkeino oli ampua toisten ihmisten poroja, ja syödä ne vatsaansa. ”Talosta”, kutsun sitä sillä nimellä, ehk'ei se vastaa tietysti samaa, mitä muu'alla Suomessa talolla ymmärretään, oli tupa, yksi ka-mari, navetta ja joku lato.

Maanviljelykseen sopivaa maata olisi kartanon ympärillä kyllä ollut, vaan säännöllistä elämää ei Niku rakastanut, hän oli jo aikuisin tottunut elät-tämään henkensä ampumalla muiden poroja. Potaattia hän kyllä hiukan kasvatti höysteeksi poronlihan kanssa. Kaloja olisi myöskin hyvin saanut Pallasjärvestä, jos Nikusta olisi ollut miestä pyytämään, mutta tätä ei tehnyt muulloin kuin kesällä, jolloin porot olivat permuja (oestrus tarandi) täynnä.

Tämä ei ole kumminkaan miksikään ansioksi hänelle luettava, sillä silloin poroja eivät syö sudetkaan, kun näet porojen liha ja nahka on niin tautis-ta kesäkuumalla.

Huvikseen ja saadakseen jotakin vaihtelua, kalasti hän kesällä hiukan tyttärineen, vaan talven aikana ei poronliha Nikun padasta koskaan puuttunut. Melkein vuoden Kittilän ja Muonion poromiehet kyllä tiesivät, että Niku söi suuhunsa heidän porojansa, vaan kukaan ei uskaltanut hä-nelle tehdä mitään, sillä Niku oli tunnettu varsin rohkeaksi ja väkeväksi mieheksi.

Käräjiinkään ei kukaan tohtinut Nikua haastaa poronvarkaudesta, sillä näkijää ei ollut, joka olisi voinut todistaa nähneensä Nikun ampuvan muiden poroja. Kaikki kumminkin tiesivät että heiltä joka vuosi väheni poroja. Nikulla ei ollut itsellään kuin muutama poron kanttura, ja yhtä hyvin söi hän tyttärineen parhaastaan poronlihaa. Usein miettivät poro-jen omistajat keinoa, miten he tuon sukkelan ja viekkaan poronvarkaan, joskus saisivat kiinni luvattomasta työstään, vaan koskaan ei tavattu Ni-kua pahan teossa, hän taisi välttää kaikkien vaanijansa silmät.

Useita kertoja vahtivat poromiehet Nikun toimia nähdäksensä hänen jos-kus poroa nylkemässä ja voivansa haastaa Nikun oikeuteen, mutta Niku osasi varoa, ei koskaan saavutettu häntä silloin kuin hän lihasi varasta-miansa poroja tai ampui niitä laitumelta. Rohkeimmatkin lähtivät pötki-mään pakoon, kun vaan sattumalta Niku sattui metsässä vastaan tule-maan, pelättiin häntä enemmän kuin paholaista.

Nikun kotiin ei myöskään uskaltanut kukaan mennä, tuskin rutonpesää kammotaan pahemmin kuin poromiehet väistelevät tuota vähäistä taloa rauhallisen tunturijärven rannalla. Niku olisi hyvin voinut elää poroja va-rastamatta, sillä Pallasjärveen laskee useita jokia, joiden varsilla on run-saasti niittymaita, ja hän olisi karjan hoidolla toimeen tullut.

Mutta, kun hän jo nuoruudessaan oli harhaantunut pahalle tavalle, nimit-täin ampumaan ihmisten poroja, niin ei hän siitä voinut luopua.

Nikun talonpaikka oli muutenkin hiukan kummallisempi, siinä ei näet koskaan kesällä halla käynyt ei yhtenäkään kesänä pannut potaatin var-sia, joten maanviljelyskin olisi hyvin menestynyt. Tunturilla sai syksyllä sataa jo lunta ja rakeita, vaan aivan vihantina säilyivät potaatin varret Nikun peltotilkulla.

Niku oleskeli siis aivan muista ihmisistä erillään tyttärinensä Pallasjärven tienoilla. Harvoin näki hän muita ihmisiä, sillä eipä kukaan halunnut Pal-lasjärven yksinäiseen erämaan asuntoon poiketa. Ei Nikuakaan juuri usein nähty ihmisten ilmoilla, silloin kun joku välttämätön asia niin pakot-ti, täytyi hänen lähteä asuttuihin kyliin. Vaan pitkiä aikoja ei hän viivytellyt poissa, eikä juuri tohtinutkaan, sillä hänellä oli vihamiehiä kaikkialla, joil-ta ei mitään hyvää juuri ollut odottamista.

Nikun tyttäret kyllä joskus kesillä kävivät Ala-kyrön kylässä ja vanhempi taisi jonkun viikon olla siellä heinänteossakin, hankkien siten suoloja tal-ven ajaksi. Kyrönkylän Nikulla oli usein jahtiretkillä ollessaan toinen tyt-tärensä mukana. Kerrankin syksyllä kuulivat ampumista muutamat po-romiehet takalistolla.

Miehet lähtivät menemään sinne päin, josta pari pyssyn laukausta oli kuulunut. Pian kuulevatkin he, kun sattuivat olemaan tuulen alapuolella, Nikun äänen. Niku hoihkasi kumppanilleen silloin,

- No peijakas, ei tästä porossa ole rasvaa.

- Ei sitä niin liiaksi ole, tähän vastasi naisääni jostakin - sen kuulivat - lähtivät he kilpaa lyhentämään taivalta kylään päin. Kun miehiä kam-moksutti joutua tekemisiin tuon väkivaltaiseksi tunnetun poron varkaan kanssa.

Miehet menivät sitten kruununvoudinsijaisen luo ja kertoivat nähneensä omin silmin Nikun kuljettamassa varastettua poroa.

Nyt oli viimeinkin kaksi näkijää, jotka voivat todistaa Nikua vastaan. Ni-kulle lähetettiin sana, että hänen on saavuttava kruununvoudin luo, jon-ka sanottiin jo palanneen Etelä-Suomesta, vaikkei hän ollut vielä sieltä kotiinsa tullutkaan. Niku ei osannut aavistaakaan, että häntä kiinni ah-disteltiin ja luuli kruununvoudilla muuta asiaa olevan hänelle, kruunun-vouti kun näet oli luvannut hankkia Nikulle asutusoikeuden luvan, jos hän parantaa elämänsä eikä enää pyydä muiden poroja.

Vaan, kun Niku saapui kruununvoudin luo, pistettiinkin hänet siellä heti kiinni. Niku koetti selittää, ettei hänen aikomuksensa ollut varastaa sitä poroa, jota ne kaksi miestä olivat nähneet hänen kuljettavan, vaan aikoi ainoastaan viedä omistajallensa. Mutta Nikun selvityksiä ei uskottu.

Piakkoin pidettiin käräjät ja Niku tuomittiin poronvarkaudesta linnaan kol-meksi vuodeksi. Hän oli kaiken elämänsä ajan varastanut poroja, niin ai-nakin yleisesti väitettiin vaikka ei yhtäkään varkautta voitu toteen näyt-tää. Viimein tuomittiin hän syypääksi varkauteen, jota hän ei oikeastaan ollut tehnytkään, sillä Niku vakuutti juhlallisesti, ettei hän aikonut varas-taa sitä poroa jonka miehet häneltä olivat pois ottaneet, ja niin taisi ollakin asian laita.

Mutta kun hän oli yleisesti joutunut huonoon huutoon, ei häntä uskottu. Ja kun 2 vierasta miestä tiesi todistaa, että hänellä oli hallussaan vieras poro niin hän sai tuomionsa. Niku vietiin siis linnaan.

Siltä retkeltä ei hän enää koskaan palannut sillä hän kuoli vankilassa ol-lessaan.

Nikun tyttäret vielä jäivät asumaan joksikin aikaa kotiinsa Pallasjärven taloon. Mutta kun ei näistäkään ollut toivomista vakinaisia asujia täällä erämaan uutispaikalla, eikä muitakaan hyvämaineisia henkilöitä tarjou-tunut sinne muuttamaan, niin päättivät kruununmiehet hävittää Niku-vai-naan asumuksen ettei sinne taasen joku poronvaras asettuisi.

Kruunuvouti käskikin kerran siinä tarkoituksessa Pallasjärven uutispai-kalle apulaisinensa. Kaikki akkunat ja lukot ovista särettiin, ettei kukaan saattaisi siellä enää asua. Purettiinpa uunitkin hajalle, jott'ei huoneita voisi lämmittää.

Mutta sitä miehet ihmettelivät, kun eivät missään nähneet poron luita. Koeteltiin arvailla jos minne päin vaan ei perille päästy tästä arvoitukses-ta. "Olisikohan tuo polttanut uunissa poron luut, ett'eivät muut näkisi, mi-ten täällä on poroja tapettu?" arveli joku. "Niinpä on tainnut tehdäkin" arveltiin miehissä.

Vaan viimein päästiin salaisuuden perille. Kun miehet menivät järven lahdelle, näkivät he koko syvän lahden olevan täynnä poron luita ja sar-via. Niku oli tässäkin kohden ollut kekseliäs. Hän oli upottanut kaikki po-ron luut lahden pohjaan. Koko lahden pohja näytti olevan kuin ladottu poron luista. "Kylläpä peijakas on paljon poroja lihannut" kummastelivat miehet, kun näkivät kauheat läjät luita lahden pohjassa.

Niin joutui Nikun talo autioksi. Nikun tyttäret muuttivat täältä erämaan keskeltä Ala-kyrön kylään, jossa he asuivat ensimmäisen talven. Muuta-mana päivänä talvella lähti sitten toinen Nikun tyttäristä ajamaan porolla vanhaan kotiinsa Pallasjärven rannalla. Hänen piti noutaa sieltä poron pulkassa potaattia, joita hän ja hänen sisarensa viime kesänä vielä oli-vat kasvattaneet isävainaansa peltotilkulla.

Mutta taipaleella tapahtuikin jotain erinomaisempaa, ehkei hän itse sitä ihmeellisenä pitänyt. Ajaessaan aika vauhtia porolla nevojen ja rahka-soiden halki, tunsikin hän yht'äkkiä jonkinmoista pahoinvointia. Hänen täytyi sen vuoksi hiljentää vauhtia ja jopa vähäksi aikaa pysäyttää ajami-nen tykkänään.

Pallasjärvi ja sen ranta, missä Eeti tyttärineen asusteli. Kuva: Kari Autto.

Pian hän tunsi myöskin tulevansa äidiksi. Kylään oli noin peninkulma, sinne ei hän siis voinut eikä ehtinyt takaisin palata. Tuonne Pallasjärven autiotaloon samoin oli vielä pitkä matka. Hänen täytyi jäädä taivasalle ilman mitään apua. Mutta tämä nainen oli isänsä tytär, hän ei säikähtä-nyt kahta tyhjää. Ilma kenenkään avutta synnytti hän lapsensa lumisella vuoteella poronpulkan sivulla.

Sitten työnsi hän lapsen polvelleen ja niin läksi ajamaan potaatin noun-tiin Pallasjärven autiosta talosta. Tämä tuntuu kenties uskomattomalta, vaan tapaus on aivan tosi ja on muistettava, että Nikun tyttäret jo pie-nuudesta saakka olivat tulleet karaistuiksi kaikenlaisia vaivoja ja kipuja kestämään kuten yleensä lappalaisnaiset saavat harjaantua.

Potaatin noutaja ei kääntynyt sieltä takaisin, vaan kävi vanhassa kodis-saan niin kuin ei mitään olisi taipaleella tapahtunut ja otti sieltä potaattia mukaansa poron pulkkaan, jonka tehtyä vasta palasi jälleen kylään. Ter-veenä pääsikin tämä ketterä äiti pienen lapsensa kanssa takaisin ky-lään, jossa varsinkin naiset ihmettelivät mistä kummasta Nikun tytär oli lapsen kaapannut, kun heidän mielestään se ei ollut koskaan näyttänyt mitään merkkiä sinne päinkään.

"Johan tuo vähän kumminkin on ollut niin pyöryläisen näköinen" selitti muuan ukko, "vaan se on kaikista kumminta miten se jaksoi vielä potaat-tikuoppaan kömpiä tuossa tilassa."

Yleensä kummasteltiin kyllä kylällä tätä harvinaista tapausta ja vanhat Lapin muoritkin arvelivat, että kyllä se tyttö ei ole mikään joka yhdellä itellä toimittaa kaksi tuollaista asiaa. Nikun tyttäret olivat joskus käsillä olleet heinänteossa Ala-Kyrössä.

Näiden heinäntekomatkojen seurauksia taisi olla tämä perillisen synty-minen. Hyvin pitkään aikaa ei Pallasjärven talo ollut asujametta. Nikun tytär muutti näet sinne uudestaan omin lupinsa asumaan lapsensa kans-sa. Nyt alkoivat poromiehet taasen pelätä Pallasjärven talosta koituvan uuden vaaran porolaumoille.

Kuiskettiin yhtä ja toista porojen katoamisesta sekä pelättiin, jos tuonne yksinäiseen taloon vielä asettuu joku miehenpuolikin, ja niin taasen syn-tyy siellä varkaanpesä. Kruununmiehet päättivät sen vuoksi parasta ole-van hävittää Pallasjärven talo kokonaan kun sinne ei säännöllisiä eläjiä muuttanut. Muutamana päivänä saapuikin kruununmies apulaisineen ta-loon ja pisti sen muitta mutkitta tuleen.

Sankeina patsaina kohosi savu taivaalle Nikun kartanosta, kun tuli teki hävitystyötään. Pian oli kartano tuhkaläjänä. Sellaisen lopun sai Pallas-järven uutispaikka, josta olisi voinut kelpo talokin kehittyä, kun asukkailla olisi ollut kylliksi tarmoa käydä säännölliseen karjanhoitoon ja maanvilje-lykseen käsiksi.

Vakuutettiin näet, ettei halla Pallasjärven rannoilla koskaan ensiksi hä-tyytä, kun sitä suojaa korkeat tunturit pohjoisessa ja järven vesi pysyy lämminnä myöhään syksyyn saakka, vaikka kyllä isoja nevoja on ympä-ristössä.

Autiona on nyt Pallasjärven tienoo, merkillistä vaan ettei kukaan ole koettanut uudestaan taloa perustaa täällä erämaan sydämessä, jossa heinämaasta ei ole suinkaan puutetta ja Pallasjärvi kuohuu täynnä liha-via kaloja. Vaan paikka on muuten niin kaukana asutuista seuduista, olo siellä tuntuu kovin yksinäiseltä, sillä eipä koskaan asukas Pallasjärven rannalla näe savun nousua naapurin tuvasta, eikä tiedä paljon mitään muun maailman tapahtumista, ja se lienee syynä, ettei kukaan ole sen koommin asukkaaksi tänne ruvennut.


Teksti: Oulun Ilmoituslehti 21.7.1888.