Saima Rantanen. / Emäntälehti 1935.

Erämaan kansan keskuudessa



Olimme matkalla Könkämäjokea ylös Kaaresuvantoon, missä minun oli määrä toimia jonkun aikaa sikäläisen katekeettakoulun virkaatekevänä opettajana. Koskimatka, jonka jouduin suorittamaan, on ainutlaatuinen elämässäni. Pelonsekaisella jännityksellä seurasin kahden miehen mittelyä vaahtoavien pyörteiden kanssa, toisen sauvoessa voimainsa takaa, toisen rannalla vetäessä veneeseen kiinnitettyä köyttä. Onnelli-sesti selvisimme kuitenkin Ruupenin taloon Suomen puoleiselle rannal-le. Mieleeni on jäänyt pelästynyt emäntä, joka polvillansa tuuditteli puo-livuotista poikansa tytärtä. Lapsi oli kauheasti pöhöttynyt ja kokonsa puolesta olisi häntä luullut ainakin kolmivuotiaaksi. Hervottomin jäsenin makasi tämä isoäitinsä sylissä, silmissä älytön ilme. Mummoparka kertoi lääkärin sanoneen, että seitsemänvuotiaaksi elää, sen jälkeen kuolee. Paranemisesta ei ole toiveita.

Yö yllätti meidät Kurkkiokoskien vaiheilla ja oli etsittävä yöpuuta. Ruotsin puoleisella rannalla kyykötti harmaa, kurjan näköinen maja. Menimme sinne sisään. Se oli kolkoin ja ikävin koti, missä milloinkaan olen ollut. Saatuamme lopulta käsiimme kaksi pelästynyttä naishenkilöä, jotka ku-ten myöhemmin kävi ilmi, olivat tässä talossa sekä isäntänä että emän-tänä, pääsimme yöksi katon alle. Pelkäsin kallellaan olevien seinien joka hetki kaatuvan ylitsemme. Lattiasta ei voi puhua. Tosin laudanpala peitti multaa siellä ja täällä, mutta sangen epämääräinen se oli. Koskimatkalla oli tullut ankara nälkä, ja kun tiedustelimme emänniltä illallista, vastattiin, että viiliä on ja voita myös. Mutta leipää puuttuu. Mutta, Luojan kiitos, oli toki sentään erämaan talossa tällä kertaa jauhoja ja kädenkäänteessä vatkattuaan taikinan paistoi toinen emännistä leipää kuumennetun rau-talevyn päällä.Pöytään kannettiin kaksi viilipyttyä sekä voita, joka oli här-skiä ja pahanmakuista, ja viili oli epämääräisen kirjavaa. Siivottomuus ja suuri likaisuus oli kaikessa niin ilmeinen, että ruokahalu melkein tyystin hävisi. Ja ajatelkaa, hyvät etelän emännät, tätä kotia hallitsi vain kaksi naista. Makuusijoiksemme kannoimme niityltä suuren läjän heiniä, joi-den päälle levitimme mukanamme olevat huovat ja lakanat. Mieleeni on vielä erikoisesti jäänyt näiden naishenkilöiden perin omituinen käytös: he nauraa kikattivat kaikelle ja olivat olevinaan kovin salaperäisiä. Ranna-ton, autio erämaa oli varmaankin tehnyt heidät sellaisiksi.

Syyskuussa aloin koulunpidon eräässä sikäläisessä talossa. Huone, jo-hon koulumme sijoitettiin, oli niin hatara, että joka nurkasta tuulet tulivat sisään. Nurkassa oli kuitenkin suunnaton kivitakka, johon lapset haalivat märkiä, maassa makaavia puita, mistä kulloinkin sattuivat löytämään, ja heikosti kituva tuli antoi toki senverran lämmintä, ettemme puikoiksi pa-leltuneet. Opetusvälineet olivat sangen vaillinaiset, puuttui esim. niinkin tärkeä havaintoväline kuin luokkataulu, mutta sen sain toki sentään kor-vatuksi talon isännän leveällä lankkusahalla, jonka kiinnitin seinälle vaakasuoraan asentoon, ja siihen kirjoitimme lasku- y. m. esimerkit. Vi-ran vakinainen hoitaja oli katekeetta, ja vaikka melkein kaikki oppilaani olivat olleet hänen "koulussaan", eivät he osanneet edes kunnollisesti tavata, luvunlaskusta ja muusta puhumattakaan. Kurittomiakin olivat, ensi aluksi aivan mahdottomia, mutta koulun loputtua tulin kuitenkin sii-hen tulokseen, että oppilas-aines siellä on yhtä hyvää kuin missä tahan-sa etelän rintamaissa.

Talvinen tunturimaisema porojonoineen.

Kaaresuvannosta oli muutettava Maunuun, pari penikulmaa Könkämä-jokea ylöspäin, ja viimeinen paikkakunta johon jouduin, oli Saarenpään kylä, seitsemän penikulmaa pohjoisinta tunturimajaa,Siilastupaa, ete-lämpänä.

Ajoimme joulukuisessa yössä porokyydillä Lapin aavoja ja jänkiä. Vihuri puhalteli korvissamme, mutta onnellisesti saavuimme kuitenkin määrä-paikkaan. Huone, johon ensiksi astuin, oli niin täynnä pitkällään lojuvia lappalaisia, että katsoin parhaaksi hakeutua porstuan toisella puolella olevaan pirttiin. Yhätikö vain huonompaa! välähti surullisessa mielessä-ni, kun silmäni alkoivat hämärästä erottaa yksityiskohtia: lattialla pelmeh-ti kuusi puolialastonta, likaista lasta. Kylmä oli: Nurkissa paukkui napa-maan pakkanen ja vihuri repi nurkkapieliä ja rievuilla tukittuja ikkunapa-hasia. Haen katseillani emäntää, ja jonkun ajan kuluttua saapuukin na-vetasta nuorekas, kärsineen näköinen naishenkilö. Ei tule tervehtimään eikä opettajaa tervetulleeksi toivottamaan. Tuumin: keittäneeköhän edes viluisille tulokahvia. Ei keittänyt. Todennäköisesti kahvia ei ollut. Kaksi kuukautta vietin sitten tässä talossa, opettaen luvunlaskun ja sisäluvun alkeita talon neljälle lapselle.

Tornionjokilaakso aina Palojoensuuhun saakka on kuulua siisteydes-tään. Kodit ovat kauniita ja maalattuja. Mutta sitten tapahtuukin jyrkkä muutos: mitä pohjoisemmaksi tulemme, sitä siivottomammaksi käyvät kodit. Sauna kuuluu kyllä jokaisen n. s. lantalaistalon rakennusryhmään, mutta perin harvoin sitä käytetään, ehkä kolmen tai neljän kuukauden väliajoin. Syöpäläisten runsaus ei myöskään näy asukkaita häiritsevän.

Satuin joinakin aamuina sikäläisiin taloihin, kun väki juuri oli ylösnousu-puuhissa. Ja voi sitä vuode- ja alusvaatteiden löyhkää, mikä silloin täytti ilman! Köyhyys ei monessakaan talossa ole varsinaisena haittana, mutta tietämättömyys ja saamattomuus ovat murheellisia tosiasioita. Tilasipa eräskin neitonen hattunsa, pukunsa ja kenkänsä Helsingin ja Tukholman tavarataloista. Mutta hienon silkkipuvun alla saattaa olla mitä likaisimmat alusvaatteet. Pintakiiltoa ja koreilua harrastavat erämaan neitosetkin, mutta järjestyksen ja siisteyden tärkeys ei ole heille vielä selvinnyt. Tosin alkaa heistä jo yksi ja toinen apurahojen turvin päästä etelän kansan-opistoihin. Mutta päästyään suuren maailman makuun, alkavat nämä erämaan tyttäret haaveilla palvelijattaren paikkoja Tukholmaan, Kiru-naan, Helsinkiin y.m.

Benjaami Uusitalon pihapiiri Ropinsalmella. Taustalla Naimakkajärvi ja Ruotsin tuntureita.

Asumukset ovat hatarat, huonosti rakennetut ja erämaan tuulet puhalta-vat nukkujan nenään. Mutta porontaljatalla ja Ruijanraanut peitteenä tar-kenee viluisinkin. Vahvat ja terveet karaistuvat, heikot kuolevat. Keuhko-tauti on varsinkin lappalaisten keskuudessa raskas vitsaus ja sen nopea lisääntyminen johtuu etupäässä suuresta tietämättömyydestä. Sillä tun-turi-ilmasto on juuri keuhkosairaille hyvin terveellistä. Rikas Laapan An-nikin piti keuhkotautia sairastavaa, kahdeksantoistavuotiasta Maaritiaan kodassa porontaljoilla, kunnes tyttö kävi aivan voimattomaksi, vasta sit-ten valjasti ajokkaansa ja toi tyttärensä Kaaresuvannon sairaalaan - kuo-lemaan. Hyvin suuri osa sikäläisistä ihmisistä oli myöskin jalkaviallisia. Ovat todennäköisesti jollakin tavoin loukkaantuneet, ja kun sairaala ja lääkäri ovat kaukana, jää vamma elämän ikäiseksi; monessa tapaukses-sa on tämän myös aiheuttanut lapsena saatu ja huonosti hoidettu riisi-tauti. Loitsuihin ja taikoihin uskotaan enemmän kuin lääkäriin. Samana syksynä, jolloin oleskelin siellä pohjoisessa, kuljeskeli siellä eräs musta-laishuijari, myyskennellen erisuuruisia pikkukiviä, "onnen ja parannuk-sen" kiviä erilaisiin tauteihin, ja hyvin hän olikin ansainnut.

Varsinainen kova köyhyys n.s. lantalaisten keskuudessa ei kuitenkaan, poikkeuksia lukuunottamatta, ole kovin suuri, sillä erämaa on antimista rikas ja asukkaita on harvassa. Järvissä ja joissa on kaloja, tuntureilla riistaa ja turkiseläimiä. Suuret lihakuormat muassaan sikäläiset asujat ajavat talvimarkkinoille Ruijaan ja tuovat sieltä takaisin tullessaan valtai-sat määrät ruokatarpeita. Vallan hämmästyin astuessani Vuopion Eeme-lin ruokatavarasuojaan. Se muistutti hyvin paljon eteläsuomalaista vilja-aittaa jauholaareineen, sillä erotuksella vain, ettei meikäläinen varakas-kaan isäntä osta milloinkaan eräitä tavaralajeja niin paljon, kuin siellä oli. Eemelin aitassa oli 100 kg paahdettua kahvia, 100 kg palasokeria, 50 kg hienoasokeria, 150 kg riisiryynejä, 300 kg vehnäjauhoja ja vielä suuret margariinilaatikot y.m. Lisäksi on joka talossa runsaasti poronlihaa, joka enimmäkseen on kuivatettu katolla tuulessa ja auringonpaisteessa.

Ruuanvalmistustaito on kovin puutteellista. Kahvia juodaan paljon ja vä-kevää. Aamiaiseen kuuluvat melkein poikkeuksetta kokonaiset perunat ja paloiteltu, suomustamaton kala, joka on keitetty häthätää perunoiden päällä. Myöskin on suolattua siikaa, joka usein on mätää ja haisee, mut-ta siihen tottuneena syövät sikäläiset ihmiset sitä mielellään.

Huokasin monesti katsellessani elämää erämaanpirteissä: jospa kerran löytäisi tieto ja valistus tiensä näillekin perukoille! Kuinka kipeästi juuri heidän naisensa tarvitsisivat neuvoja ja ohjausta lukemattomissa kodin-hoidollisissä tehtävissä. Kuitenkin on Kaaresuvanto jo saanut kansakou-lun siellä käyntini jälkeen ja Norjan rajalle rakennetaan maantietä. Ja se on jo sangen paljon sikäläisissä oloissa. Näillä toimenpiteillä vakiinnut-taa Suomi asemaansa rajakansansa keskuudessa