Kimmo Saras. / HS. 1931.

Eräs asevelvollisuuskutsuntamatka



Muutamia vuosia sitten kohtalo viskasi minut ”Lapin raukoille rajoille, poloiselle Pohjanmaalle", jossa silloin lappalaistenkin keskuudessa piti toimitettaman asevelvollisuuskutsunnat säädetyssä järjestyksessä, ku-ten kaikkialla tasavallassa, Ahvenanmaata lukuunottamatta. Ne olivatkin viimeiset kutsunnat, joihin lappalaisia vaivattiin saapumaan, sillä jo seu-raavana vuonna he saivat lainsäädäntöteitse vapautuksen asevelvolli-suutensa suorittamisesta rauhan aikana. Se olikin oikeus ja kohttuus tuolle yhä heikkenevälle ja vähenevälle muinaisten suurten noitien ja tietäjien heimon hajanaiselle rippeelle.

Yleisvaltakunnallisen ja isänmaallisen velvollisuutensa he täyttävät par-haiten asuttamalla porolaumoineen Lapin auhtoja tuntureita ja rikastut-tamalla alkuperäisellä olemuksellaan ja luonnonomaisella elämällään maamme pohjoisimman kolkan viehätystä, taustanaan suuri, jylhä, kos-kematon erämaan luonto. Kunpa he edes pysyisivät sillä luonnonasteel-la, millä he vielä nyt ovat! Kulttuuri-ihminen, kotimaisesta konttoristineito-sesta (joka myös harrastaa Lapin-matkoja) aina saksalaiseen tiedemie-heen, ranskalaiseen diplomaattiin ja italialaiseen markiisiin saakka, en-glantilaisista ja amerikkalaisista rahapohatoista puhumattakaan, ovat heille siitä kiitollisia.

Paitsi minua, Etelä-Suomesta ensi kertaa Lappiin joutunutta, oli siellä toinenkin ”lantalainen”, Kittilän pitäjän uusi nimismies, jolle paikalliset olot olivat yhtä oudot. Perehtyäkseni uusiin oloihin mitä pikimmin ja elääkseni ”maassa maan tavalla”, ostin ensi töikseni poron, oikean ajo-härän vehkeineen, ja niin pian kuin lumi lokakuun lopulla tuli maahan, aloin harjoitella porolla-ajoa ja pulkassa pysymistä. Mutta uudella nimis-mieheliä ei ollut sellaisia harrastuksia. Hän oli yksinäinen vanhapoika, ja koska varsinkin Lapissa yksinäisyys alkaa aivan luonnostaan vaivata ja oikein kalvamalla kalvaa sellaisia, jotka eivät ole siihen tottuneet, kävi se nimismiehelle aivan sietämättömäksi. Mutta hän etsi siihen varsin luon-nollista parannuskeinoa, sillä hän alkoi päivät päästään aivan toden teol-la ajatella naimisiinmenoa. Mennä hurauttaa naimisiin, toisin sanoen: ot-taa akka ja alkaa aluksi elämä kahden kesken kyllähän sillä vedolla yk-sinäisyyden peikko toki tulisi laudalta lyödyksi, ainakin Lapissa, jossa jo kahden hengen yhdessäoloa pidetään varsin kohtuullisena ja riittävänä seura-ja seurustelumuotona. Tämä oli nimismiehen mielestä järkevää filosofiaa.

Mutta ei siinä kylliksi. Nimismies oli saanut päähänsä, että miehellä nai-misiin aikoessaan pitää olla myös erinäisiä hyvin perusteltuja vaatimuk-sia tulevaan aviosiippaansa nähden. Siinä hän olikin vallan oikeassa, ja hänellä oli tähän nähden eräs päävaatimus, jonka hän osasi varsin sel-keästi perustella. Nimismiehen tulevan emännän piti olla ainakin rikas, mieluimmin hyvin rikas. Hänellä olikin tapana isäntämiehiltä, joiden kanssa hän vähitellen tuli tutuksi, tiedustella:
- Voitteko esittää minulle jonkin rikkaan talon tyttären, jota minä lähtisin kosimaan?
- Joo, kyllähän sitä voithanee - tuumivat isännät.
- Kunhan tästä lähethään Könkhään kylhään, niin minä esithän siellä yhen sanoi lautamies Kariniva.
- No onko tuo kuinka varakas? uteli nimismies.
- Navethas on kuusi pääthä kytkyessä, hevonen tallissa ja velathon talo, eikhä ole muitha perillisiä.

Mutta tällaiset esitykset eivät kelvanneet nimismies Artturi Välkepääile, sillä hän tiesi, etteivät niin pienet myötäjäiset takaa hänelle huoletonta elämää, eivätkä kohota häntä sellaiseen varallisuuteen, josta hänelle virkauralla ja myöhemmin poliittisella kilparadalla olisi vastaavaa hyötyä. Sillä päästä vaikutusvaltaiseksi poliitikoksi oli Artturi Välkepään kunnian-himoisten unelmien korkein päämäärä.

Ei - eivät kelvanneet hänelle tällaiset esitykset. Sadoissatuhansissa ja miljoonissa piti akan perinnön pyöriä jos mieli nimismiehen kanssa kauppa tulla. Ja niinkuin vanha kissa pitää tuoreesta maidosta, niin lä-hinnä varallisuutta nimismies piti naisen nuoruutta sellaisena ominai-suutena, johon kannatti kiinnittää huomiota. Minkä näköinen naisihmi-nen muotojensa puolesta oli, sillä ei enää ollut nimismiehen silmissä mitään väliä.

Tulipa sitten käräjäaikana nimismiehen tietoon, että Muoniossa oli rikas-kauppias Junnola, jolla oli nuori ja päälle päätteeksi komea tytär. Ylei-sest ipuhuttiin, että tytär saisi varsin kunnioitettavat myötäjäiset naimisiin mennessään, ainoa tytär kun oli talossa.Tämäkös lisäsi nimismiehelle vettämyllyyn! Hän oli sellaisessa naimakuumeessa, että kruununvouti sai häneltä käräjien jälkeen kolmeen kertaan pyytää sakkoluetteloja, en-nenkuin hän ankarilta naima-ajatuksiltaan sai sen verran vapautta, että ehti saada sakkoluettelot valmiiksi. Nyt hän alkoi hautoa ajatusta lähteä kosiomatkalle, mutta Muonioon oli matkaa 85 kilometriä ja lisäksi tam-mikuun pakkaset paukkuivat parhaillaan, jotta matka ei ollut niinkään helposti toteutettavissa.

Niin päästiin helmikuun alkuun, jolloin minun oli lähdettävä kutsuntamat-kalle Muonioon. Kyllähän nimismies oli ehtinyt naimatuumistaan syksyn kuluessa jo monen moneen kertaan minullekin jutella ja kysyä mielipi-dettäni niistä, sillä hän oli sitä lajia miehiä, joka niinkin kohtalokkaassa kaupassa kuin naimiskaupassa kuunteli mielellään muidenkin ihmisten mielipidettä. Mutta nyt kun minun oli lähdettävä virkamatkalle juuri sinne, jossa tuo nimismiehen toivottu ”kultakaivos” asusti, alkoi hänkin kovasti miettiä siellä käyntiä. Virkatoimet eivät vain tahtoneet antaa hänelle ai-kaa siihen, sillä tuon matkan tekoon tarvittiin joka tapauksessa neljä päi-vää. Muuten yllytimme häntä kovasti painamaan päälle, eikä laskemaan noin lihavaa paistia ohi suun, ja nimismies itsekin tuli vakuutetuksi, että Junnolan tyttöä on yritettävä, jos mieli kohta puoleen leveärnmille leiville päästä.

Siinä matkavalmistuksia tehdessä unohtui minulta sitten koko juttu, kun en nimismiestäkään niinä päivinä tavannut. Määräpäivänä lähdimme matkalle koko kutsuntatoimisto, lääkäri hevosella ja minä sihteerin kans-sa kumpikin omalla porollaan, ja hyvää kyytiä mentiin. Kuljettuamme pari majatalonväliä ja saavuttuamme pitäjän rajamaille, kuulimme puheliaalta majatalon emännältä, että samana päivänä varhain aamulla oli siitä läht-enyt kihlakunnantuomari Portimo nimismies Välkepään kanssa Muo-nioon. Nimismies oli ollut pitäjällä asioilla ja viettänyt yönsä majatalossa.

Varhain aamulla oli tuomari Portimo tullut majataloon, ollessaan matkalla Muonioon välikäräjiä istumaan. Tuomari tiesi myös nimismiehen naima-puuhista, ja miten ollakaan, sai hän nimismiehen lähtemään mukaansa, kun lupautui vielä hänelle puhemieheksi. Välkepäällä ei ollut edes turk-kia mukana, talvipalttoo vain, mutta majatalosta hän oli saanut turkin lainaksi, että kärsi lähteä kosiomatkalle kovassakin pakkasessa. Onnek-si oli hänellä ollut poronnahkakengät jaloissa, etteivät ainakaan jalat pa-leltuneet.

Lapin virkakuntaa vieraisilla.

Tulimme sitten mekin perille määräpaikkaamme ja toimitimme kutsun-nan nopeasti, sillä eipä siellä liioin työksiasti tarkastettavia ollut, vaikka kahdenkin pitäjän asevelvolliset olivat koolla, nimittäin Muonion ja Enon-tekiön. Varsiakin lanpalaissyntyiset olivat olivat sikäli heikkoa väkeä, että heistä voitiin muistaakseni vain pari miestä hyväksyä vakinaiseen palve-lukseen. Kun siis matkamme virallinen puoli oli selvä, aloimme mekin harrastaa epävirallisesti nimismiehen naittamista. Etsimme tuomarin kä-räjätuvalta ja siellähän se löytyi nimismieskin. He olivat saaneet sieltä asunnon.

Ennen käräjäin alkua oli tuomari todellakin vienyt nimismiehen kauppias Junnolan luo ja tehnyt herrat toisilleen tuttaviksi. Sitten hänen oli täytynyt lähteä virkaansa hoitamaan, mutta nimismiehen hän oli jättänyt kyläpaik-kaan toivoen, että tämä jo alkaisi vähitellen itsekin viedä asiaansa eteenpäin. Mutta eikös mitä! Ei asiasta ollut tullut vielä sen valmiimpaa. Syytimme kovasti nimismiestä nahjusmaisuudesta, kun hän ei ollut otta-nut asiaa vielä puheeksi niinkin hyvässä tilaisuudessa. Mutta hän väitti, ettei hän ollut päässyt tytön kanssa kahden kesken, että olisi voinut en-siksi kysyä tämän mielipidettä. Hänen mielestään oli turhaa ukolle jutella siitä ennenkuin tytön mielipide oli tiedossa.

- Mutta taivahan talikynttilät olisiko minun pitänyt järjestää sinut tytön kanssa kahden kesken heti ensituimaan taloon tultuamme ? Hyvä mies,niin pitkälle “eivät minun puhemieseikätuomarinvaltuutenikaan riitähuusi tuomari Portimo nimismiehelle.

- Ky-kyllä, mutta kun se tyttö ei jäänyt siihen huoneeseen sen pitemmäk-si aikaa, kuin sen minkä kahviapöytään toi tankkasi nimismies itseään puolustellen,

- Siinä sitä oikealle miehelle olisikin ollut tarpeeksi. Olisit silloin aloittanut puheen tytön kanssa vaikka kauniista ilmoista, pakkasista, poron paistis-ta mistä hyvänsä, kunhan olisit tehnyt edes viittauksen, että tahdot tehdä talon tyttärenkin tuttavuutta pauhasi tuomasi.

- Ky-kyllä, niin olisi pitänyt tehdä. Mutta mitäs minä nyt teen sen asian kanssa? Kutsuihan se kauppias meitä vielä käymään luonaan. Pitää yrittää uudelleen hätäili nimismies.

- Yritä sinä vain tiuski tuomari.

- Mutta tulkaa tekin mukaan. Johan kapteenikin joutaa, kun kutsunnasta pääsi toimitti nimismies.

- Kyllä muuten, mutta meidäthän on kutsuttu tänä iltana kello puoli kah-deksan aluelääkärin luo vieraisille, ja tänään kuuluu olevan lisäksi hänen nimipäivänsäkin. Sinne on meidän kaiketi mentävä huomautin.

- Sinne menemme kaikki vahvisti tuomari.


Mutta kun nimismies halusi joka tapauksessa vielä yrittää ajaa naimaasi-aansakin, ehdotin, että hän koettaisi heti tehdä jotakin asiaa kauppiaan luoja yrittäisi saada pudottamansa ohjakset uudelleen käsiinsä. Sovim-me sitten, että hän menee ja ostaa kaupasta poronnahkaiset käsineet itselleen ja koittaa siinä sivussa päästä puheisiin tytön kanssa.

Niin Artturi Välkepää lähti koettamaan uudelleen onneaan. Kun häntä
ei alkanut kuulua takaisin, läksimme määräajan tultua tuomari, sihteeri ja minä lääkärin luo vieraisille. Jonkin ajan kuluttua saapui sinne nimis-mieskin.

- Kunkas luonnisti? Taisi käydä hyvin, koska näin kauan viivyit? - tiedus-telimme häneltä tilaisuuden tullen.

-Ky -kyllä, mutta tyttöä ei näkynyt missään - ei tainnut olla kotona?

Ukko juttelutti ja poltti tupakkaa ja kun ostin häneltä poronnahkakintaat, koetti hän saada minut tekemään lisää kauppoja puodissaan. Silloin mi-nä katsoin kelloani ja huomasin, että lääkärin kutsuille menon aika on käsillä. Sanoin hyvästit ja läksin.

- No voi pakana. Ei vieläkään tullut sen valmiimpaa. Mutta koita huo-manna uudelleen - päivittelin ja kehoittelin minäkin nimismiestä.

-Et kerkiä huomenna mitään, jos aijot minun mukaani matkaan joutua, sillä minä lähden aamulla kello seitsemältä - sanoi tuomari.

- Ja me kuljemme poroilla, ettei niistä ole sinulle kyydin turvaa lisäsin miltä.

- Jääköön tällä kertaa koko juttu! Kuka piru tällaisilla pakkasilla pysyy oikeassa naimavireessä. Pitää kevätpuolella tehdä uusi reissu - koetti nimismies lohdutella itseään.

- Aivan oikein! Ja koeta sillä välin pitää asiaa suonessa ja tyttöä lämpi-mänä kirjeenvaihdon avulla neuvoi tuomari.

- Osta sellainen ehdottomasti luotettava ”Rakkauden tulkki”, jossa on parisataa kirjekaavaketta, ettet jää sanattomaksi silloin kun sinun pitää puhua koetin minäkin häntä evästellä.

Niin palasimme matkalta takaisina suinpaikoillemme. Parin kuukauden kuluttua päättyi komennukseni Lapissa, jonka jälkeen palasin etelään. Kun sitten noin kahden vuoden kuluttua tapasin nimismies Artturi Valke-pään Viipurissa, oli hän vielä yhtä piintynyt vanhapoika kuin ennenkin. Pitkän-ja tyhjentävän keskustelun jälkeen en huomannut hänessä enti-sestään muuta muutosta tapahtuneen kuin että haaveet koettaa akan perinnön turvin luoda itselleen varma virkaura ja vaikutusvaltainen ase-ma puoluepolitiikan piirissä, olivat tällä välin haihtuneet hänen päästään. Olisiko Lapin luonto vaikuttanut häneen tässä suhteessa terveellisesti?