Y. A. / Poromies 1939.

Eräs haastattelu susijahdista.


Yhdistyksemme toimistossa käväisi hiljattain Lapin paliskunnan poro-isäntä Oula Aikio Vuotsosta kertomassa kokemuksiaan viime keväälli-sestä "susisodasta". Hän kertoi olleensa Saaritunturien rinteillä kaksi viikkoa keväällä ajelemassa susia kokoon tunturin huipulle lentokonei-den pommitettavaksi. Meistä tämä kertomus oli niin mielenkiintoinen, et-tä koetamme siitä tarinoida Poromiehen lukijoille.

Ensinnäkin hän vakuutti, että lentokoneet ovat erinomaisia välineitä su-sien pyynnissä, kunhan niitä totutaan siinä käyttämään. Oula Aikio sitten kertoi, että armeijan "susikoneet" olivat ensin lennelleet aivan sudetto-milla alueilla, mutta he olivat lähettäneet miehen Raja-Jooseppiin ilmoit-tamaan oikeat tunturit ja niinpä ensi kerralla, kun koneet tulivat heidän ilmoittamiensa tunturien yläpuolelle, ajoi hän yksinään lentokonemiesten nähtäväksi seitsemän hukan parttion. Koneessa ollut ampuja ei kuiten-kaan kyennyt niistä yhtään saamaan hengiltä. Oliko syynä tähän ollut ampujan taitamattomuus vai pysyjen ja panosten sopimattomuus tätä tarkoitus tavarten, sitä hän ei osannut arvostella.

Saarituntureilla myrkkyihin kuollut hukka tapetaan sompasauvalla toisen kerran.

Sitten hän kertoi, että heillä koko kahden viikon ajan oli tiedossa, mistä hukat nousivat tunturille, sillä ne käyttivät ainoastaan kahta tunturirinnet-tä nousuunsa, mutta nämä rinteet olivat niin laajat, etteivät siellä olleet neljä miestä, joista parin piti olla aina hukkia ajamassa, riittäneet tarpeel-liseksi havaittuun lymyammuntaan. He kyllä useana päivänä näkivät hukkien nousun, mutta ne olivat niin kaukana, 500 -1000 metrin etäisyy-dessä, etteivät miehet voineet niille mitään. Poroisäntä Aikio kertoi, että he eräänäkin päivänä ajoivat tunturiin 15 hukan parttion, mutta sinä päi-vänä eivät lentokoneet tulleet.


Tämän vuoksi kenttäpuhelimet olisivat olleet tarpeelliset, että niillä olisi koneiden asemapaikkaan voinut ilmoittaa, milloin hukat ovat tunturissa ja millä kohden.

Aikio myös kertoi tulleensa siihen käsitykseen, että jos Saarituntureille keväällä järjestetään 20-30 ripeää ja hyvää pyssymiestä määrätietoisen johdon alaiseksi partioimis-ja kyttäystehtäviin, he varmaan nujertaisivat siellä huomattavasti susia. Sillä näistä jo huomattava määrä voi asettua tunturinrinteelle lymyammuntapaikkoihin, joille ainakin jollekin päivittäin tulee hukka ammuntamatkan etäisyyteen, kun vain osa miehistä on pe-toja oudasta karkoittamassa tunturiin, sillä niin vissejä paikkoja sudet käyttävät tunturiin suoja-asemiinsa noustessa.

Meistä tässä poroisäntä Aikion kertomuksessa on paljon sellaista koke-musta ja tietämystä, joka olisi ensi talvena susisotaa järjestettäessä otettava huomioon.