F. A. Hästesko. / Kyläkirjaston Kuvalehti 1.2.1915.

Halki Suomen Lapin.


Tuntuu kuin varsinaisten matkailijoittemmekin taholla Lappimme jäisi yh-tä unhotettuun asemaan kuin se on viime aikoihin asti ollut valtion huo-lenpidon syrjäyttämä. Siksi sopinee lukijoille hiukan avata tätäkin maam-me kolkkaa siinä toivossa, että Lappi kerran tultuaan matkailijoittemme kiertomaaksi siten alkaisi saada edes jonkun verran parannuksia kulku-neuvoihinsa ja muihin elämänmahdollisuuksiinsa.

Nykyäänhän kulkee Lapin ainoa maantie, Tornion jokilaaksoa lukuunot-tamatta, Rovaniemesta Sodankylän kautta Inarin etelärannalle Kyrön ky-lään asti, ja viime kesänä sitä on sadan miehen voimalla jatkettu Inarin kirkolle mikä toimenpide on Lapin elämälle ollut suurenmoinen voitto. Näin on siis Lappi Inaria myöten hyvällä kulkutiellä liittynyt muuhun Suo-meen, kun sen sijaan pohjoisempi Lappi on aivan tietön ja liikeyhteydes-sä yksinomaan Norjan kanssa.

Lapin maantie, kokonaan valtion rakentama, on todellakin uudenaikai-nen: kilometrimääriä se saattaa mennä aivan viivasuorana; kukkuloita ei etsitä, että niitä saisi hevosella kiipeillä kuten Etelä-Suomessa, vaan ne joko kierretään tai halaistaan ja joen yli ajetaan komeata siltaa myöten.

Toistaiseksi on tie tosin vielä pehmeätä, joten se ei polkupyöräilijöille ole oikein sovelias, mutta autolla on sitä jo muutama kesä porhallettu So-dankylään ja kävipä tuo kone viime heinäkuun 3:ntena päivänä ensi ker-ran Inarissa asti. Rautatietä lappalaisetkin toivovat edes Sodankylään.

Ja niin tuumi muuankin kyyditsijämme, joka nyt tuo jauhosäkkinsä 22 peninkulman päästä Rovaniemesta, että »jos se rautatie tulisi tuohon (Sodankylän) kirkolle, niin siitä olisi niin nätti hakea säkit", kun matka ei olisi kuin 90 km!

Rovaniemen ja Sodankylän välin suorittaakin hyvin mielellään sellaisella nopeakulkuisella liikeneuvolla kuin auto on, sillä taival on Lapin epäkii-tollisimpia: seudut ovat perin harvaan asuttuja kuten Lapissa yleensä, mutta luonto ennen kaikkia on kuollutta. Siinä on suo suon reunassa kuin järviä Savon järvirikkaimmilla seuduilla, niin että silmä ei kauan löy-dä sellaisessa katseltavassa mitään mielenkiintoista, vaan mielellään tyytyy autosta saamiinsa „pikakuviin".

Vasta Laanilan valtion ylläpitämästä, hämmästyttävän hyvin hoidetusta ja siististä kestikievarista Maanselän etelärinteellä alkaa Lapin luonnon suuruus. Ihmetellen katselee alastonta, silmänkantamattomaan ulottu-vaa tuntuna, jonka yli tie kiemurtelee tehden nousun sangen helpoksi, ja ajattelee niitä lumimyrskyjä mitkä siellä talvella mahtaa riehua, kun tiekin on täytynyt kauttaaltaan viitottaa, ettei kulkija eksyisi tunturille ja siellä löytäisi loppuaan kinoksissa.

Rovaniemi, Lapin pääkaupunki. Näköala komealle Kemijoelle.

Kun viime heinäkuun p:nä monen seikkailun jälkeen saavuimme Inarin kirkolle ihailtuamme sydänyön auringon valossa Inarin kirkasta ja saari-rikasta järveä, osoittautui onni meille suotuisaksi, sillä seuraavana päi-vänä oli inarilaisten ensimäinen kirkkopyhä sinä kesänä. Siksi saapuikin kirkolle satakunta lappalaista koko laajan pitäjän alueelta. Kun Inarin kir-konkylä on verraten nuori, vasta noin kolmisenkymmentä vuotta vanha, on se toistaiseksi sangen pieni. Lukuunottamatta valtion rakentamaa komeata pappilaa, lääkärin asuntoa ja sairaalaa, ei kylässä ole kuin viisi kuusi rakennusta.

Kestikievaria pitää sangen vaatimattomassa kunnossa muuan lappalai-nen. Tällainen kylä ei tietystikään voinut majoittaa koko kirkkoväkeä ja siksi osan täytyi viettää leirielämää rannalla juuri kievarimme edessä. Siinä rankisten alla nukkuminen kävikin erittäin hyvin päinsä niin lämpi-minä ja aurinkoisina päivinä. Etelästä tulleelle oli mielenkiintoista katsel-la noitten aina kansallispuvuissaan kulkevien ihmisten elämää. Tuossa lappalaisisä komsiossa kantelee sääskien ahdistelemaa pikku lasta; tuossa lyhyt lappalaiseukko piippunysä hampaissa myyskentelee kuto-miaan kintaita, kauniita nauhoja, vöitä j.n.e.

Monet tulet paloivat rannalla ja kypsentelivät lappalaisten mielijuomaa, mustaa kahvia, jota juodaan joko vain juomana tai käytetään »lapinka-kun" ja poron ytimen painikkeeksi. Mustasta nahkapussista pannaan muutama täysi kahmalollinen jauhoja noin 6 kuppia vetävään kahvipan-nuun ja siitä syntynyt musta liemi visakupista juodaan. Jos käyt tulen ääreen juttelemaan kahvin aikana, niin saat pyytämättäsi maistaa tuota herkkua, josta kuitenkin on pysyttävä erillään, jos on taipumusta vatsa-katariin.

Inarista jatkoimme matkaa jalan ja veneillä suoraan länttä kohti Norjaa vastaan rajajokena olevalle Inarinjoelle, jonka jatkona sitten on Tenojoki. Matka on noin 6 penik. pitkä ja oppaaksemme saimme iloisen lappalai-sen lisko Aikion, joka ei suinkaan näyttänyt olevan ensi kertaa "pappia kyydissä". Tämä väli kävi matkamme kaikkein raskaimmaksi osaksi.


Riutulan orpokodista lähdettyämme ja syötyämme mainion päivällisen saimme samota ja soudella koko sen iltapäivän ia seuraavan yön kun-nes aamulla kahdeksatta käydessä pääsimme Pierra Niilon lappalaista-loon Vaskojoen rannalla. Siinä nukahdimme sadetakit lattialla polsterina kolmisen tuntia ja muistamatta aamiaista syödä lähdimme koittamaan Angelia kohti Inarinjoelle. Päivä oli sangen kuuma ja reput painoivat se-lässä. Ei ollut ihme, jos sitten perillä emme istualla jaksaneet odottaa Angelin mummon puuron kypsymistä, vaan täytyi oikaista itsensä tuvan lattialle, kunnes aimo annokset puuroa olivat taas ruumista vahvista-neet.

Seuraavan yön aijoimme nukkua niinkuin täällä etelässä on tapana: klo 11 -8, ja siirryimme sitä varten Norjan puolelle valtion autiotupaan, jonka sen hoitaja vakuutti olevan vilpoisan ja sääskistä vapaan. Toimitimme ensin tuvassa perinpohjaisen sääskiteurastuksen ja kävimme vuoteille viimekesäisten lehdettömien koivuvarpujen päälle, jotka toimittivat matrassin virkaa. Mutta tupa oli yhtämittaisesta auringon paahteesta kuuma kuin uuni ja nurkan rakosista tuli yhä uusia sääskiä, joten uni katosi kauas. Pikiöljyvoitelukaan ei auttanut, sillä sen haju hävisi jo puolisen tunnin jälkeen.

Venettä "seimetään" kovassa koskessa (Alakoski, Joenjoki.) Toinen mies vetää keulaan kiinnitetystä "seimiköydestä" toisen "ropsilla" vältellessä kiviä ja pahimpia kopruja.

Kun tällaisissa puuhissa oli jo aamupuoli yötä tullut, ei auttanut muu kuin mennä ulos mäenrinteelle tuuliselle kohdalle, kääriytyä sadetakkiinsa ja peittää kasvonsa pikiöljyssä lioitetulla sääskiverholla. Vasta sitten saim-me muutaman tunnin unen. Mutta Lapin ilmasto on merkillisen virkistä-vä. Raskaitten ponnistusten, epäsäännöllisten ruokailujenkin sekä vain muutamantuntisten öitten jälkeen Lapissa tuntee itsensä niin käsittämät-tömän virkeäksi ja reippaaksi.

Tarkoituksemme oli laskea Inarin- ja Tenojoki Jäämerta kohti ja sieltä meritse palata takaisin. Tilasimme sentähden soutajat, jotka lähtivät mei-tä viemään alaspäin. Inarinjoki on hyvin koskista, ja samalla niin mata-laa, että se kauttaaltaan on vain noin puolen metrin syvyistä. Siksi täy-tyykin useat kosket laskea sauvoimilla, joilla voi venettä ohjailla kivien lomitse ja pysäyttääkin, ellei se mahdu jostakin kolosta menemään.

Lappalaisen kapeassa jokiveneessä ei ole istuimia muille kuin soutajal-le ja perämiehelle. Muut saavat loikoa miten haluavat veneen pohjalla. Sellaisessa asennossa käykin matka lopulta paljon mukavammaksi: sii-nä voi rauhassa ihailla rannalla kohoavia tuntureita ja näppäillä pikaku-via mielensä mukaan. Tenojoen laskeminen kesti 5 päivää ja matkaa siinä tuli tehdyksi 280 km. Välillä poikkesimme rannalla oleviin lappalais-taloihin yöksi ja aterioimaan. Ja hyvin sellaisissa varakkaissa lappalais-taloissa kuin Niittyvuopiossa, suomalaisen poliisi Hagelinin luona tai Norjan puolelle esim. Levojoen "fellstuessa" viihtyy sekä ruoan että asunnon puolesta puhumattakaan ihmisistä, joiden vertaisia ystävyydes-sä et muualla tapaa.

Jos Inarinjoki herättää huomiota mataluutensa ja koskiensa kautta, on Tenojoki huomattava luonnon suuruuden tähden. Kilometrimääriä ko-hoaa joen rannasta, aivan vedenrajasta, huimaavan korkeita tuntureita, joitten välisessä laaksossa joki virtailee. Tekee mieli tavan takaa nousta tuonne ylös korkeuteen, jonka suuruuden huomaa vasta sinne kiivetes-sään. Sellaisia näkyjä, mitkä sieltä aukeavat, ei tavanne muualla kuin täällä pohjoisessa ja kenties Alppiseuduilla.


Kannattaa sen todella nämä seudut nähdä, joka luonnon suuruudesta nauttii. Ja jos rantatunturien korkeus ei vielä riitä, niin voi Levojoen koh-dalla nousta Norjan puolelle RasteGaissan tunturille, joka kohoaa 1100 metrin korkeuteen. Matkaa sinne on Tenojoelta tosin lähes 2 penik., mutta etäisyys pettää kävelijän, sillä tuntuu kuin vuori olisikin tuossa pa-rin kilometrin vaiheilla. Astellessa vuori kuin pakenee edeltä houkutellen kulkijaa luokseen.

Inarin kirkonkylän ranta juhannuksen aikaan. Valok. T. I. Itkonen.

Inarijärven rannalla. Kirkkomiehiä yöpymishommissa Kasariselän laidassa. Kalliolla on ijänikuinen rajapyykki, jonka kautta valtakunnan raja kulki v. 1595 jälkeen. Valok. T. I. Itkonen.

Nuorgamin asukkaat Utsjoella. Suomen pohjoisimmat asujamet.

Tenojoki Utsjoella; taustassa Ailigastunturi.

Viimeisen yön Suomen puolella vietimme Utsjoen nimismiehen talossa ja viimeisen päivällisen söimme kauppias F. Holmbergilla Nuorgamissa. Skiippagurrassa sitten jätimme Tenojoen ja ajoimme hevosella Vesisaa-ren kaupunkiin, josta Jäämeren mukavilla laivoilla menimme Magerön saarelle ja Nordkapille ja sieltä Narviikin ja Tornion kautta kotiin.

Lapista on meillä Suomalaisilla sangen vaillinaiset käsitykset. Mitä en-sinnäkin kieleen tulee, niin osaavat kaikki Suomen lappalaiset niin hyvin suomea, että heidän kanssaan hyvin tulee toimeen. - Lappia ajatellessa johtuu heti mieleen lappalaiskodat. Mutta siinäkin on Lappi jo niin kehit-tynyt, että kodassa asuvia lappalaisia ei enää tapaa, kun kaikkialla on hirsitalot, joissa usein on kaksi suojaa.

Se, jonka täällä etelässä ei tarvitse ruokia valita, tulee senkin puolesta hyvin toimeenLapissa. Ken tyytyy lapinkakkuun", voihin, maitoon, puu-roon, velliin, loheen jamuuhun kalaan, se ei Lapissa laihdu. Yön päivän paistava aurinko ja bakteereista vapaa ilma, jommoista Lapin ilma on, korvaa monin kerroin muitten mukavuuksien puutteen.

Ja ihmiset! Tosin on ensi vaikutus taloa lähestyessä sangen pelottava. Kun olet tullut talon lähettyville, hyökkää näkymättömistä piilopaikois-taan ympärillesi kymmenkunta rajua koiraa, jotka näyttävät siihen paik-kaan tekevän murskaa luistasi ja lihastasi.

Mutta kiinni ne eivät sentään käy ja pian ilmestyy tuvasta lappalaiseukko tai ukko, suistaa koirat nukkumaan ja kutsuu vieraan sisään. Ja tule yöl-lä tai päivällä, aina ollaan valmiita laittamaan ruokaa pöydälle ja vuode sellainen kuin se saadaan syntymään allesi. Parasta mitä talossa on, on käytettävänäsi ja kun pois lähdet, niin hartaat onnentoivotukset matkalle. Harvasta talosta eroaa niin lämpimin tuntein kuin lappalaisen puutteelli-sesta kodista. Mutta siksi sinne uudelleen niin palavasti mieli tekeekin ja soisi toistenkin samaa iloa saavan kokea.