Orvo Öhman.


Harakanmunanpurija.


Koulunuorudessa oli meillä nassikoilla hinku keväällä kerätä harakanpe-sistä munia.Juostriin pitkin kylän reunoja ja muka jopa varatiinkin löy-dettyjä pesiä. Jotenkni ne jopa merkatiin varatuksi.. No eihän se paljon kilpailijoita haitannu. Niin keräiltiin keritiin ja kun muninta loppui, verratiin ja leuhkitthiin kenellä on minkäkinlainen kokoelma.

Keinojakin oli monenlaisia. Harakoita muka jotenkin munitetiinkin. Varma konsti kuulema oli se kun laittoi tikun pesän pohjalle pysthyyn, niin ha-rakka muni niin kauan, että tuikku peittyi. Tai kun otti joka päivä pois yh-den munan pois, se ruuttasi yöllä aina uuven tilalle. Muistan, että joku pojista oli tutkinut harakan sielunelämää syvemälti ja oli sevittäny, että harakka osaa laskea neljään. Ja kun siitä määrästä otti yhen pois, se muni aina uuden. Jollaki se oli muninut niin kamalasti että lopulta otti ja kuoli sinne munien päälle. Minulla vain jostaki syystä ei tepsinyt kum-pikhaan konsti. Sattui visiin vähän tyhmemmät harakat minun reviirille.

Kerran naapurin vähän suurempi poika tuli metsästä pihalle, pipo kou-rassa, aivan täynnä munia. Ja minua tietysti ihmetytti, että miten hän ai-na löytää kaikki pesät. Aloin ruikuttamaan, että anna mulle edes muuta-ma muna. No siinä neuvoteltiin asiasta lujasti ja lopulta päädythiin sellai-seen, että jos otan yhen hänen valittemansa munan suuhun, puren sen tohjoksi ja pidän suussa niin kauan, kunnes hän sanoo hjep, saan puolet munista. No sovithiin, että laiteaan etukäteen minun pipoon puolet saa-liista ja hän pittää käsissä molempia pipoja ja saan pipon heti kun hän ilmoittamansa aika riittää No niin hän ojensi pitkän valinnan jälkeen yhen munan ja sanoi, että alappas poika pureskella.

No tukin munan suuhuni ja yritin keskittyä ajattelemaan kaikkea muuta kun harakan munia. Heti kun puraisin munan rikki, tunsin jotakin omitui-sen oloista ja jotaki kamalan pehmeää lutkua tuli suuhun. Tajusin, että ei se ainakaan normaalia munan sisusta ole.... samperi, vaan jo haudottu poikanen... ja ne terävät oli tietysti kynnsiä. Oli se kova paikka. Kurkka-sin sitä mulle varattua pipoa ja päätin, että nyt kestetään. Ja niin kestin! Kaveri huusi lopulta, että riittää. .!!

Samassa koukkasin sen mulle varatun pipon lasteineen itselle ja kun sen sain kätheen, tuli koko lutkuinen satsi kuorien, poikasen ja oksen-nuksen kera nurmikolle. Mutta tienattu mikä tienattu. Ja hauskaa se nä-kyi olevan luovuttajallakin. Oli siinä pari muutaki poikaa katsomassa ja muistaakseni ainaki se toinen niistä pojista oksensi varmhaan ihan myötätunnosta mukana.

Kerran kouluun mentäessä havatsimme naapurin kaverien kanssa, että meidän "varraamasta" pesästä tullee pipo päässä kaveri alas. No me tietysi päätimme ottaa asian käsittelhyyn. Menimme puun alle odottam-haan kun kaveri kerkiää maahan selvittelyyn. Vähän ennen maahan laskeutumista havaitsimme hänen piponsa törröttämisestä, että siinähän ne munat ovat. Tuumasimme ennen laskeutumista ettei sielä tainnut-kaan olla munia, vanha pesä varmaan Ja heti kun poika laskeutui maa-han, me lättäsimme kämmenellä reippaasti päässä olevaa pipoa ja to-tesimme, että tyhjä mikä tyhjä. Siinä sai kuulkaa kaveri tuta miten vaa-rallista on mennä toisten varaamalle reviirille Kaamea munavoiteluhan siitä väärintekijälle tuli

Vuosia myöhemmin, kun muistelimme tätä tapausta, totesimme, että täl-le munarosvolle muuten kasvoi aivan erikoisen komea tuuhea ja tumma
tukka. Lieköhän ollut harakanmunaien ansiota. Jospa tieto tuosta levisi jotenkin shampoon valmistajalle ja sitten aikanaan kehitettiin sellainen munashampookin

Lopuksi tiedoksi, että eivät ne harakkakannat silti kyläalueella loputto-miin huvenneet.