Väinö Siikaniemi. / Kansan kuvalehti 1931.

He soutivat viliseviä virtoja.

Kulttuuriretki Länsipohjaan.


Kesäkuun kulttuurikongressissa Helsingissä tapasivat suomea ja suo-mensukuisia kieliä puhuvat heimot toinen toisensa, tuoden sanoin ja sä-velin ilmi heimoustunteitaan. Mukana oli myös pari edustajaa Länsipoh-jasta, missä Suomesta joitakin satoja vuosia lähteneiden elämänretkei-lijäin lapset asustavat konnuillaan, muokaten enemmän tai vähemmän karua maata ja opettaen uusien sukupolvien ihmisvesoille perittyä äidin-kieltään. Näinä päivinä päätettiin tehdä täältä käsin kulttuurimatka, lau-lun ja runon retki samaisten lasten asumatiloille. Se retki oli kahdessa mielessä merkittävä: Tornion- ja Kainuunjoen varsilla asuvat suomea pu-huvat Ruotsin alamaiset saivat ensi kertaa kuulla äidinkielellään laulet-tavan ja lausuttavan heidän omissa kylissään, ja kolme suomalaista, joil-la ei ennestään ollut minkäänlaista käsitystä kolmenkymmenentuhannen suomea puhuvan elämäntavoista, sai tutustua lämminsydämiseen, hen-gen janoiseen ja tarmokkaaseen heimohaaraan ja kuulla heidän kaunii-na säilyneen kielensä.

Lämmittävä, elämyksiä antava suvinen matka!

Aavasaksan asemalta yli Tornionjoen, jonka alaspäin virtaavan veden navakka etelätuuli nosti korkeisiin laineisiin. Vastaisesta Ruotsinpuolei-sesta Ylitorniosta, Matarengista vievät autobussit, pohjoiseen, Pajalaan ja luoteiseen, Korpilomboloon, Täräntöön, Vittankiin ja hamaan Kirunaan asti. Retki käy nyt luoteiseen. Mutta postiautoa odotellessamme on ai-kaa käydä katsomassa Matarengin kirkkoa, joka pyhäin pihlajain siimes-tämässä kirkkotarhassa satoja vuosia on seisonut vastarannan valtavaa Aavasaksaa päin. Ne eivät ole vieraat toisilleen, juhannusyön näky vuo-ri, jonne kansa kerran vuodessa vaeltaa hakemaan tyydytystä ikuisen valon kaipuulleen ja tämä kirkko, jonka maalien alta viime vuosina on kaivettu esille alkuperäiset suomenkieliset lauseet:


Tulkat te Jakobin huonesta. Waeltacam herran walkeudes. Tehkät pa-rannus, sillä taivwan waltacunda on Iähestynnyt. Weisatcat ja soittacat herralle teidän sydämessänne. Basuna soi ja cuollet pitä turmelematoina ylösnouseman.


Kolmilaitavene lähellä Kainuunjoen ja Tärännön yhtymäkohtaa.

Matarengin kirkko.

Emäntiä lautalla.

Merttasen malmivuori näkyy.

Nykyinen kirkko on rakennettu 1768, mutta sen kauniiseen ja historialli-sesti mitä arvokkaimpaan sisustukseen kuuluu mm. apostolien kuvia, jotka kautta vuosisatojen kuuluisa "Keksin tulva" 1677 vei mennessään entisestä kirkosta ja jotka sittemmin löydettiin Tornionjoen pohjasta.

Kävelemme kesäisessä kirkkotarhassa ja luemme patsaista nimiä: Arvid Härmä, Rantahetta, Kultainen, Rovainen, Luttu, Huhtasaari, Ruisniemi, Muotka, Rovanpää jne. Nimet kertovat omalla tavallaan niiden edes-menneistä kantajista. Paikkakunnan asutushistoriaa, jonka ohikulkija voi lukea koska tahansa.

Ruotsin valtakunnan kuninkaallinen postiauto lähtee taipaleelleen. Se on täynnä kansaa. Matkakeskustelu viriää, suomea yleensä, vain joku har-va puhuu ruotsia. Toisia poistuu vaunusta, uusia tulee tilalle. Olemme ih-meissämme: näinkö paljon täällä puhutaan suomea! Ja puhdasta kieltä, jopa saisivat mielestämme helsinkiläiset kielemme vääntäjät tulla tänne omaa kieroon kasvanutta suomeaan oikomaan. Tiepuolessa taloja, mai-semat metsää, suota, järviä. Ajattelen: jos olisin nukutettu ja tuotu pus-sissa tänne, en tottatotisesti osaisi muuta ajatella kuin että kotona kulje-taan.

Tieto tulostamme on levinnyt. Ollaan uteliaita, luvataan tulla kuulemaan. Poikkeamme postiasemille ja majataloihin. Tahdomme katsoa niin mo-neen tupaan kuin mahdollista, nähdä miten täällä eletään, tahdomme lausua terveisiä Suomesta. Suomestako? Katseet kirkastuvat poikkeuk-setta

Hymyillään, ollaan ystävällisiä. Joku kirkaskatseinen kestikievarin emän-tä, laestadiolainen tietysti, levittää ikäänkuin auki sydämensä, jossa sel-vää selvemmin näemme syttyneen ihmeellisen ilon loimun:


- Niitäkö te olette, niitä Suomen laulajia?
- Niitä.
- Tulkaa tänne, että minä oikein saan katsoa teitä silmiin. Ja hän puris-taa kättä kauan ja katsoo silmiin:
- Mitä te laulatte, totta kai te laulatte rakkaudestakin?
Hän toivoi, että siitä olisi laulettu, sillä hänen omassa sydämessään soi sillä hetkellä vuosisatojen läpi hymissyt rakkauden laulu, joka edesmen-neen äidin kehtohyräilyssä oli hänelle periytynyt.

Tutustumme niihin "teihin", joita pitkin tämän seudun asukasten esi-isät niin vetten kuin elämän vastalaineet voittaen ovat kerran saapuneet va-litsemaan tulevien lastensa olinpaikan: Vasemmalla kosketamme Kai-nuunjokea, oikealla tavoitamme Tornionjoen. Kummatkin johtavat Poh-janlahteen ja niitä pitkin ovat saapunut esi-isien venheet, pysähtyneet kalaiselle rannalle ja laskeneet tulevien sukusarjojen peruskiven. Mutta samainen Keksin tulva, joka kerran "kaatoi maahan Kaulinrantaa" ja hu-kutti apostolit laineisiinsa teki mullistuksia täällä ylempänäkin, se teki ih-meen, jommoisia on vain yksi toinen maailmassa, se veti läpi korpien si-nisen viivan, jatkuvasti vilisevän virran Tärännönjoen, joka nyt ns. bifur-kationa yhdistää Tornion- Kainuun joet. Junosuannossa vie lautta meidät ylitse samaisen välivirran ja me juomme maljan sen läpinäkyvistä lai-neista niiden miesten kunniaksi, jotka tämän erämaan kerran valtasivat;

Käymme Kirunassa asti ja näemme sen kukoistavan rikkauden, valtavat malmivuoret ja jylhän kauneuden, napapiirin kääpiökoivut ja kaukana hohtavat korkeat jäävuoret. Mutta varsinainen kulttuuriretkemme alkaa paluumatkalla Vittangista, jonka kirkon täyttää kansa läheltä ja kaukaa - osa on saapunut runsaan sadan kilometrin takaa. Tuskin on missään muualla kättämme puristettu niin kauan ja niin koruttoman lämpimästi. Meille sanotaan: "Kuulemme tätä ensi kertaa elämässämme. Niin, olem-mehan radiossa kuulleet, seuraamme aina Suomen ohjelmia, sillä sieltä kuulemme omaa kieltämme, mutta nyt näimmekin teidät. Älkää unhoit-tako meitä vastakaan!"

Kirunan takainen vuori on kokonaan malmia.

Vanha isäntä ja vanha aitta Korpilompolossa.

Eukot polttavat piippua pyykillään.

Talo Junosuannossa.

Samana iltana olemme Tärännön kirkossa, missä meidät otetaan vas-taan lämpimin puhein ja todetaan, että käyntimme on laatuaan ensim-mäinen koko seudun kulttuurihistoriassa.

- Eikö teillä ole ollut koskaan edes iltamia?
- Ei koskaan. Meille pidetään kyllä suomalaisia jumalanpalveluksia. Raamattu on ainoa kirjamme suomenkielellä, kansakoulun ja rippikoulun saamme ruotsiksi. Meillä ei koskaan ole ollut iltamia, ei koskaan konsert-teja, ei näytelmiä. Me osaamme, useat ainakin, lukea paremmin ruotsia, mutta kirjoittaa suomea, sillä äidinkielemme on suomi.

Tämä keskustelu on käyty ennen konserttia tuvassa, mihin saapui väkeä kolmen peninkulman päästä, Kompelusvaaran kylästä autollinen kan-saa, isäntiä ja emäntiä, väkevähenkisiä erämaan lapsia, joiden luo ke-säisin voisi lähettää Suomesta suomea taitamattomia lapsia suomea oppimaan, niin kaunista kieltä he tosiaan puhuvat. He ovat enimmäk-seen kuten täällä yleensäkin, laestadiolaisia, jotka ovat hyvin hyviä ihmi-siä, mutta jotka ehkä toisinaan langettavat tuomion asioista, ennenkuin ovat ottaneet niistä selvän. Toiset olivat tuominneet etukäteen kirkkoti-laisuutemme syntinä, mutta toiset päättivät tulla kuulemaan ja päättä-mään. Juuri heistä tuli matkallamme suurimmat ja lujimmat ystävät.

Tulimme ajatelleeksi, miksi tämä kansa on laestadiolainen. Olimme löy-tävinämme vastauksen. Suuri luonto on heille antanut haltioitumisen lahjan, eräänlaisen taiteellisen purkautumisen kaipuun ja he voivat tyy-dyttää sen uskonsa avulla. He ovat rehellistä, avonaista ja vakavaa vä-keä ja he ovat ylläpitäneet moraalia ja muuta hyvää jäsentensä keskuu-dessa ja tartuttaneet sitä ympäristöönsäkin. He ovat tämän seudun suo-la.

Tärännössä on kokoonnuttu laulun ja runon pariin kahtena iltana perä-tysten. Sankat joukot kansaa, tuiki tuntematonta, ovat tulleet kattele-maan kolmea suomalaista, puristamaan kättä ja lausumaan kiitoksensa. Voisiko paremmin ilmaista tunteitaan kuin eräs Amerikan matkankin teh-nyt isäntä, joka sanoi näin:

- Siltä se tuntui kuin olisi merimies pitkän matkan jälkeen taas nähnyt kotisataman.

Kuinka otti vastaan Suomen vieraat vanha Maija, joka pienessä tupa-sessaan asuen kutoo aamusta iltaan - morsiustäkkejä! Hän näki vierai-den käyvän uimaan hänen äyräänsä ohi vilisevään virtaan. Toi kahvit nurmikolle ja vei katsomaan siistiä tupaansa ja sydämenkuvia, joita hän oman sydämensä yhä kestävällä rakkaudella tikkasi nuorille rakastaville. Hänkin oli kuullut suomalaisten laulun ja kiitti sanoin, jotka muodostavat inhimillisimmän ja herttaisimman runon kesäyön auringon alla:

- Kun joskus taas tänne tulette, niin ei Maijaa ehkä silloin enää ole, mut-ta luvatkaa mennä Maijan tupaan ja istua siellä vaikka pieni hetki! Se on rakkain lupaus, minkä voitte Maijalle antaa.