ERNST LAMPEN. / JÄÄMEREN HENGESSÄ. / DIGI. KANSALLISKIR-JASTO.Fi

Heinäsaaret.


Kuuluisat ja omituiset ovat nuo kaksi suurta saarta Kalastajasaarennon edustalla, nuo 17 km. Petsamonvuonon suusta ja noin 5 km. Kalastaja-saarennosta sijaitsevat Heinäsaaret. Kuuluisat ne ovat linnuistaan, hei-nästään ja muuramistaan. Omituiset mataluudestaan tässä korkeitten rantojen seudussa, omituiset rakenteeltaan, niiden pohjana kun on paa-simaiset liuska- ja hiekkakivet, jonka päälle multaa, lantaa ja soraa on vuosituhansien aikoina kerääntynyt.

Nämä saaret ovat merilintujen paradiisi, jommoista toista tuskin on. Nor-jan lintuvuorille on tosin lintuyksilöitä kerääntynyt yhtä paljon, mutta ne ovat sullotut ahtaalle alalle, jonkun jyrkän kallioseinän rosoisille särmille ja hyllyille.

Lintuvuorilla ovat lintulajit köyhemmät kuin täällä Heinäsaarilla. Sieltä puuttuu täydelleen kahlaajat. Lintuvuorilla vallitsevat ylivoimaisesti lokit, ruokit ja riskilät, Heinäsaarilla taas on näitten lisäksi lukemattomat parvet iloisia lunneja, inhoittavia räiskiä, kuikkia, haahkatelkkiä, alleja, sorsia y.m., y.m.

Meren vesi on peloittavan kirkasta Heinäsaarien ympärillä. Väriltään se on sinisenvihreää kuin keitetty »vihtrilli»-vesi. Se hohtaa kuin smaragdi, mutta tuntuu silmälle miltei myrkylliseltä. Paksut, limaiset, liukkaat pohja-kasvit peittävät pakoveden aikana rantapaadet. Niistä kai saisi puserre-tuksi ulos aamittain jodia.

Miten paljon rehevämpää tämä pohjakasvullisuus onkaan kuin Itämeren höttöpensaat vedenalaisilla kallioilla ja kivisoralla. Onhan omituista,että tässäkin kasvullisuudessa valtameren mahtavuus ilmenee. Meren pohja täynnä epälukuisia näkinkenkiä, meritähtiä, kivettyneitä kasveja kaikissa sateenkaaren väreissä.

Ei Heinäsaarille kaikilla ilmoilla pääse, yhtä vähän kuin sieltä kaikilla il-moilla pääsee pois. Jos sinne pääset onnellisesti, ei ole sanottu, vaikka-pa Jäämeri heti lyö ovet kiinni perästäsi. Kun Jäämeren aallot rupeavat lyijyn raskaina vyörymään kohti rantoja, pysy vain vankilassasi, kunnes tyyntyy. Monta kepposta monelle henkilölle on Jäämeri Heinäsaarilla tänäkin kesänä tehnyt.

Vanhan metsäherra H. R. Sandbergin, joka myöskin tahtoi tutustua Hei-näsaarien lintumaailmaan, se lukitsi 4:ksi päiväksi saareen. Siellä sai vanhus tuulessa ja sateessa loikoa munkkien tuvassa yhdessä kolmen vartiosotilaan kanssa ja tutkia kyllältään Heinäsaarten siivekkäisten asukasten kuherruspuuhia.

Ei puun näköistäkään kasva näillä aukeilla saarilla. Maakamara on hei-nän ja marjanvarren peittämä. Voitodellakin runottaren kanssa sanoa, että nurmi on täällä mesinukka, sillä muuramien kukat piipottavat joka taholta heinikosta. Kerrotaan, että näitä muuramia ennen kerättiin ja lä-hetettiin suuriruhtinaitten hoveihin Pietariin, missä niitä maisteltiin erin-omaisina herkkuina.

Kalastajasaarennon asukkaat eivät sentään olleet samaa mieltä. He pi-tivät Heinäsaarten muuramia väkevinä ja mantereen muuramia parempi-na. Olisikohan vahva marjojen aroomi tympäissyt alkuasukasten maku-aistia?

Heinänteon aikana saaret kuhisevat heinämiehiä Kalastajasaarennon kylistä, Vaitolahdesta, Kervannosta ja Pummangista. Saarten maat ovat tarkoin jaetut, niin että kullakin on omat palstansa. Heiniä saadaan run-saasti siitä päättäen, että vielä keskikesällä siellä seisoi koskemattomia suovia, viime kesänä korjatuita.

Viileitä olinpaikkoja, lievimmin sanoen, ovat nämä puuttomat saaret. Tuulipa idästä, etelästä, lännestä tai pohjoisesta, aina vilu viima pyyhkii saarten yli ja huojuttelee heinän päitä ja kukan teriä. Tuulensuojaa tar-joaa vain kaksi munkkien rakentamaa majaa, jossa kummassakin on tupanen ja vaja.

Linnun ystävä ei malta tunnustella tuulen suuntia tässä lintumarkkinoi-den vilinässä. Et pääse rauhaan linnuista. Et malta olla seuraamatta silmilläsi sitä kiihkeää elämää, mikä ympärilläsi riehuu. Eivät korvasi saa hetkenkään lepoa. Kirkuna ja pauhu on korvia huumaava. Sieltä kuuluu jos minkälaista ääntä. Lokit kirkuvat ja kaikattavat, räiskät rähisevät ja kuikat ja kaakkurit huutavat kuten meilläkin:
- Laurvakka, laurvakka, lapsia vakassa, lapsia vakassa.

Kuva: Silva Fennica 1.1.1926.

Heinäsaaret 1940-luvulla. Kuva: Aarne Pietinen Oy. Museovirasto.

Heinäsaaret (taaempana isompi) Kalasaarennolta katsottuna. Kuva: Suomen sotilas 1.12.1923.

Heinäsaari.

Lokkeja Ison-Heinäsaaren leväkasoilla; pakoveden aikana. Abb. 28. Mö-ven auf Algenhaufen am Ufer der Insel Heinäsaari; während der Ebbe. (Foto L, Kari 1925.) Kuva: Silva Fennica 1.1.1926.

Väinönputki-(Archangelica officinalis-) niittyä Petsamon Isolla-Heinäsaa-rella. Abb. 29. Vegetation einer Archangelica officinalis-Wiese auf der Insel Heinäsaariin Petsamo. (Foto L. Kari 1925.)

Jättiläisleviä Ison-Heinäsaaren rannalla Petsamossa. Abb. 32. Meeresal- genvegetation am Ufer der Insel Heinäsaari in Petsamo. (Foto L. Kari 1925.)

Selkälokki hautomassa aarteitaan kurjenpolvien ja muiden kukkien kau-niissa kätkössä. Kuva: Suomen sotilas. 1.12.1923.

Kuva: Suomen sotilas 1.12.1923.


Suurin melu käy eräässä lammessa, joka sijaitsee keskellä suurempaa saarta. Sieltä kuuluu alituinen parkuna. Mahdotonta sanoa, mitkä linnut siellä itkevät. Ovatko alleja, ovatko telkkiä? Niitä oli varsinaisia vesilintu-ja niin lampi täynnänsä, että oli mahdotonta eroittaa eri lintujen toimin-taa.

Tuo jättiläismäinen Jäämeren kuikka siellä näkyi herrastelevan yhdessä emäntämäisten haahkatelkkä-naarasten kanssa. Mutta näiden keskellä elämöi kerhottani pienempiä uiskentelevia vesilintuja. Ja kaikki huusivat kuin humalaiset Kuopion talvimarkkinoilla. Räisäsen yksinlaulu Rovanie-mellä juhannusyönä pystykorvien ja porokoirien säestämänä oli vain kuin nukkuvan rukousta tähän hälinään verrattuna.

Ne linnut, jotka suorastaan harjoittivat väkivallantöitä sekä ihmisiä että muita lintuja kohtaan, olivat nuo pahamaineiset raiskat (Lestris parasiti-cus). Olen ennen tavannut tämän linnun Hellmansgrundilla Ahvenan-maalla. Mutta se oli vain tavallisen taskuvarkaan tapainen, arka olento, joka lepiköstä pujahteli esille ja yritti siepata lokilta silakan suusta.

Heinäsaarten raiskat olivat mielestäni sekä suuremmat että suorastaan röyhkeitä murtovarkaita. Variksien tavoin ne vaanivat päästäkseen pa-hantekoon kiinni. Meitä Heinäsaarten vieraita ne kohtelivat röyhkeällä säädyttömyydellä. Joka minuutti aina joku tuikkasi yläilmoista takaapäin kohti kallojamme. Joku matkamiehistä väitti raiskan pudottaneen lakin hänen päästään.

Tätä hävyttömyyttä ei minulle tapahtunut - tuntui niillä sentään olleen hieman arvostelukykyä - mutta en luule, että montakaan tuumaa oli rois-tolinnun ja minun lakkini välillä, sillä korvissani soi kuin olisi silkkikangas-ta revitty siinä aivan korvan juurella. Sen äänen ne aikaan saivat siivil-lään, arvattavasti säikyttääkseen uhriaan.

Erityisesti näkyivät raiskat vainoavan noita punanokkasia, pyöreitä lun-nipallukoita. Lunneja ehkä olikin enemmän kuin mitään muita lintuja saarella. Ne ovat muuten erittäin hyvänluontoisen näköisiä, niinkuin liha-vat olennot ainakin. Pallomaisesta muodostaan huolimatta ne ovat hyviä lentäjiä, mutta ne pieksävätkin ilmaa siivillään kiihkeämmin kuin muut linnut.

Satuin näkemään tapauksen, joka todistaa, että korkeampi oikeus vallit-see lintumaailmassakin. Suuri räiskä oli juuri tuikannut minua ja kohosi kaartaen ylös. Silloin se äkkäsi lunnipallon, joka kiiti hänen allansa. Räiskä tuikkasi lunnia yks, kaks, kolme kertaa ja räiskytti siivillään.

Lunni parka hätäpäissään oksensi punaisesta nokastaan puoleksi sula-neen sillin, päästäkseen vainoojastaan. Sillinraato putosi alas, mutta eräs lähellä leijaileva lokki noppasi sen kiinni ja söi suuhunsa. Räiskä jäi lehdellä soittamaan, niinkuin sanotaan. Ähäkutti! Tämä on sitä korkeam-paa maailmanjärjestystä.

Lunni lensi merelle päin uudelleen kalaan ja lokki jäi tyytyväisenä sulat-telemaan lunnin purusta, niinkuin pieni kissanpoika leivänpupua. Ehkä-pä sama räiskä vihapäissään sitte kostoksi pudotti matkamieheltäni lakin päästä. Lunni parat! Ne ovat vainonalaisia hyvän, iloisen ja lystikkään luontonsa takia.

Kivikkoisen rantaniityn kasveja (Dianthus superbus ja Haloscias scoti-cum) Isolla-Heinäsaarella Petsamossa. Abb. 30. Dianthus superbus und Haloscias scoticum als Strandwiesenpflanzen auf der Insel Heinäsaari in Petsamo. (Foto L. Kari 1925.)

[Matricaria f'nodora-niittyä lunnien pesimäpaikalla Isolla-Heinäsaarella. Abb. 31. Matricaria no dor a-Wiese am Nistplatze des Larventauchers auf der Insel Heinäsaari. (Foto L. Kari 1925.)

Heinäsaarten linnustoa. Kuva SMY. 1926.

Heinäsaarten linnustoa. Kuva SMY. 1926.

Vartiomaja Heinäsaarella. Näin komean linnoituksen on Suomi rakenta-nut norjalaisia vastaan. Kuva: SK.1.12.1928.

Heinäsaaren vartiosto kesällä 1923 kämppänsä edustalla. Kuva: Suo-men sotilas 1.12.1923.

Viime kuussa vihittiin Petsamossa Heinäsaarilla jääk. luutn. Schönberg ja yliopp. neiti Anna Koiso-Kauttila. Vihkiminen toimitettiin klo 12 yöllä. Kuvamme esittää maaherra Heleniusta onnittelemassa vastavihityitä. Kuva: Suomen sotilas 1921.

Eräs matkamiehistämme tapasi vielä lämpimän lunninraadon mättäällä. Kuka sen oli tappanut? Mene tiedä! Taajaväkisissä yhteiskunnissa ta-pahtuu joka päivä rikoksia, jotka ijäksi jäävät selittämättä. Suomen eläin-kunta on saanut uuden, erittäin hauskan lisän perheeseensä, hyvän-luontoisen palleroisen, punanokkaisen lunnin.

Niinikään ovat monet tilapäisesti meillä silloin tällöin esiintyneet linnut nykyään saaneet ja hankkineet kansalaisoikeudet lintumaailmassamme, Petsamon jouduttua meille. Näistä mainittakoon varsinkin kaksi jättiläis-tä, merilokki ja merimetso (Larus maritimus ja Plialacrocorax carbo).

Edellinen oli minulle uusi tuttavuus.Se on ruumiiltaan suurimpia lintuja maassamme. Varmaankin sillä on kotkan painavuus, jos kohta siipienvä-li voi olla lyhempi. Kotkan metkutkin sillä on. Kuuluu Heinäsaarilla huvik-seen ahmivan toisten lintujen poikasia, vaikka sillä siinä ääressä on maailman kalarikkaimpia meren poukamia. Petsamon maaherra on tosin rauhoittanut kaikki Heinäsaarten linnut perheineen päivineen, mutta me-rilokki on bolseviikkikomisaario saaressa, ja hän on kaiken lain ja ase-tusten yläpuolella.

Kaksi merilokin poikasta kannettiin tuvalle. Ne olivat korkeajalkaisia kuin kurjenpojat ja muuten raskaita nallikoita. Kävelivät tuvassa rauhallisesti niinkuin tupaan olisivat syntyneetkin, tallustelivat ihmisjoukossa huolet-tomasti kuten kuokkavieraat ainakin.

Merimetso on vanha tuttava lapsuusvuosiltani saakka. Se on ylhäinen lintu, joka ei sekaannu muitten lintujen rähinään. Se on aina puettuna nuhteettomaan juhlapukuun, mustaan hännystakkiin ja harmahtaviin liiveihin. Ei se ollut utelias edes näkemään, miten me pääsimme rantaan ja mitä me teimme saarilla. Se pysyi omalla alueellaan ja istui siellä yl-häisessä yksinäisyydessä rantapaasien särmillä. Merimetso on Heinä-saarten korkeastijalosukuista heimoa, jonka elämän ohjeena tuntuu ole-van: odi profanum vulgus! (vihaan alhaista rahvasta).

Suuren Heinäsaaren lavea alue, päälle yhden nelikilometrin, on tarkoin jaettu eri kortteereihin, niinkuin suuret kaupungit ylimalkaan. Lunneilla on oma kaupunginosansa. Ne viihtyvät mainiosti saaren kellarikerroksis-sa. Ne kaivavat pitkiä käytäviä saaren kuivimpiin kunnaisiin ja asuvat siellä luolissaan käden saavuttamattomissa lokeroissa. Siellä on heidän pienet poikapalleroisensa. Ei yhtään poikasta näkynyt, niin hyvin ne oli-vat piiloutuneet onkaloihinsa.

Mutta kävellessä siellä Lunnilassa piti tarkasti asettaa jalkansa, jottei keikahtanut kumoon pesien hautoihin. Taisi räiskilläkin olla oma juuta-laiskortteerinsa, mutta se lienee ollut jossakin laitakaupungilla. Sinne emme joutuneet. Mutta kyllä raiskat olivat näkyvissä aina, kun oli kysy-mys saaliin mahdollisesta anastamisesta joltakin kalalta kotia palaavalta lunnilta.

Kyllä raiskat tuntuivat hallitsevan markkinoita; niitä lenteli kaikissa kort-teereissä ja ne tuikkivat milloin niissäkin ilmansuunnissa.Yksi leijaili kau-kana merellä, kun lähenimme saarta. Oliko sekin kalastelemassa, vai vaaniko se lunneja heidän kala-apajoillaan, sitä en tiedä. Tuskinpa ne kunnon työtä koskaan tekevät. Suurin rähäkkä ja liike oli lammikon ym-pärillä. Siellä elämä kuhisi kuin Helsingin kalamarkkinoilla lokakuun 1 :senä päivänä.

Kookkaat, mustanharmaat naarashaahkathuojuivat edestakaisin kuin torimuijat, ja kaikenkaltaiset pienemmät vesilinnut ja kahlaajat kaakatti-vat heidän ympärillään kuin tinkivät piikatytöt ja nuoret rouvat. Näkyi joukossa joku suur-kaakkurikin, joka vihasen näköisenä samosi eteenpäin, kuten vanhapoika, joka itse tekee ostoksensa torilla ja sivumennen vilkuu ostajattariin.

Monipuolisempaa on elämä Heinäsaarilla kuin Norjan lintuvuorilla. Siellä munkkien tuvassa istua kököttää kolme solttupoikaa vartijoina. Heille käy aika pitkäksi tällä yksinäisellä meren saarella. Miksi eivät eläintiedet-tä opiskelevat ylioppilaat hakeudu tänne suorittamaan asevelvollisuut-taan? Heille ei pitäisi käydä aika pitkäksi, sillä hauskempaa ja rattoisam-paa seuraa he tuskin voisivat löytää mistään kaupungista, mistään ka-sarmista tai mistään muusta vahtituvasta. Jos olisin ollut seurastani riip-pumaton, olisin suonut, että Jäämeri kolmeksi päiväksi olisi määrännyt minut arestiin Heinäsaarille.

Lintujen ruumiilla on korkeampi lämpömäärä kuin ihmisillä. Seuramiehi-nä ne sentähden ovat koko joukon vilkkaampia kuin vilkkaimmat italialai-setkin. Ihmiselle on opettavaista seurustella lintujen parissa. Niiltä oppii tyytyväisyyden jumalallista hyvettä. Niiltä oppii vaatimaan vähän ja kum-minkin olemaan iloinen. Hurskaat ihmiset sitä paitsi väittävät, että linnut iloisilla äänillään ylistävät jumalaa.

Niin luuli ja arveli jo maailmankuulu italialainen munkki, Franziskus As-sisilainen. Senköhän tähden Petsamon munkit ovat rakentaneet majoja Heinäsaarille? Elkäämme sentään käsittäkö heitä väärin! He rakastivat syödä haahkan munia, heistä muuraimet maistuivat mainioille ja heidän lehmänsä tarvitsivat heiniä talvella. Ilman näitä kahta majaa olisi kum-minkin käynti Heisäsaarilla vaaranalaista.

Kyllä siellä nytkin muistuivat mieleeni, katsellessani Heinäsaarten lam-men tuhattulimmaista elämää, seuraavat säkeet:

hyiset sorsat soutelevat

hyisen virran viertehellä,

jäiset joutsenet joluvat

jäisen lammin laitehella.


Niinkuin olla tuleekin Jäämeren puuttomassa saaressa.