Teksti ja kuva: Y. Kortelainen.

Hiinu Kyrö.


Varsinainen uuni oli niin suuri, että talonväki ja joukko vieraitakin olisi mahtunut sinne si­sälle, eikä ahdasta olisi ollut. Oskari oli oikein ylpeän näköinen komeas­ta lämmityslaitteestaan.


Oli se vain, sellainen kita, jotta varmaan nielee kerralla poronkuorman puuta. Ma­talat penkit kiersivät pirtin seiniä, pieni pöytä oli päätyseinällä ikku­nan edessä ja sen molemmin puolin sellaiset puusängyt, joita avi-suu­nissa näkee. Hiinu istua kenotti toi­sen sängyn päällä piippu suussa.

Hiinu Kyrö kotonaan Ylikyrössä 1950-luvulla.

Oskari puhuskeli laupiaalla ää­nellänsä ja kertoi kylän uutiset. Nii­tä ei ollut paljon: Kelotti oli lähte­nyt postia noutamaan. Siinä kuulumiset. Jo tuli ensimmäinen kyläläi­nen vierasta ihmettelemään, Au­kustin Jussi. --

- Päivää, Jussi, miten maalarin uran alkutaival sujuupi? sanoin hänelle.

Ei Jussi oikein us­kaltanut ruveta sujumista kehu­maan.