Pentti Stoor.

Hillakesä 1954.


Kesä -54 oli Enontekiöllä erinomainen hillakesä. Silloin hillastelin isän kanssa heinäkuun lopun ja elokuun aikana yhteensä viisi viikkoa - kuu-tena päivänä viikossa. Muutamat perheet Peltovuomassa poimivat myyntiin marjoja lähes kaksi tuhatta kiloa. Hyvälaatuisten hillojen kilo-hintakin oli sadon runsauteen nähden todella korkea. Kaupan kuumim-pana aikana hilloista saattoi saada 350 markkaakin kilolta, mikä nyky-rahassa vastaisi 35 €/kg. Suurin osa sadosta vietiin Ruotsiin, mutta liik-kui Peltovuomassa myös isoilla pakettiautoilla Lapin omia marjanostajia.

Isän kanssa olimme useampien porukoiden kanssa ylisellä Käkkälöllä. Ensin kokosimme isän siskon Niskakosken Olgan ja Anteron sekä Ol-gan lasten Pikku-Onnin ja Ailin mukana viikon Muna- ja Saaravuomalla. Sitten Tuurin Yrjön ja Vilhon kanssa perkasimme Anterus- ja Saukarai-sen vuomat. Veneellä nousimme jokea vastavirtaan. Päivät kokosimme hilloja jokirannasta alkavilla laajoilla soilla. Illalla majoituimme Käkkälön kuiville niittytörmille, joille perustimme asennon ja pystytimme teltan yöpymistä varten.

Iltaruokana oli yleensä kalakeittoja, joihin tuoreet siiat saatiin parista ver-kosta, jotka pyysivät sillä aikaa jokea, kun porukat perkasivat jänkiä. Päivisin ehdimme hillakiireiltä tuskin kahvin keiton ajaksi kerääntyä yh-teen. Samalla syöpäsimme muutaman voileivän ja taas rannattomalle aapalle, jota aina joku pientä mäntyä kasvava saajo rajasi pienemmiksi alueiksi. Jokainen valitsi oman palsijuonteen, jonka yritti mahdollisim-man tarkkaan puhdistaa hilloista. Itse olen tarkka noukkija, joka kerää omilta mättäiltään kaikki marjat. Joskus yksi ja kaksisilmäisiä hilloja, joita on vielä harvassa, en viitsinyt kumartua ottamaan maasta.

Benhartin Arvon kanssa tehty reissu oli värikkäin. Arvo kiusasi isää, et-tei me suinkaan vietetä viikkoa läskiä paistamalla, kun hyvässä lihassa olevia poroja juoksee asennon vierestä solkenaan. Arvo olisi varmaan niestakan ottanutkin, mutta isä aikoi ilmoittaa asiasta poliisille. Siihen ai-kaan metsässä liharuokana oli paksua Kyrön makkaraa, joka oli valmis-tettu hevosenlihasta ja ”Amerikan läskiä” – kahden tuuman vahvan ras-va-kerroksen peitossa olevaa suolaista sian kylkeä. Tästä leikattiin sen-tin paksuisia siivuja, joita paistettiin nuotiolla tikun nokassa. Valuva ras-vakin otettiin talteen tiputtamalla se leivän päälle, mikä takasi, ettei ain-akaan energiat päässeet loppumaan.

Olkajärven eteläpuolen jänkällä, jonka Olga-tädin porukka oli nimennyt Ottama-jänkäksi tasaisten mättäiden takia, poimimme monena päivänä. Sitten satuin avonaiselle paikalle, jossa oli paljon auringon valkaisemia isoja hilloja. Niistä kertyi äkkiä 10 litran ämpärillinen. Kun isä näki vaa-lentuneet hillat, hän käski minun kaataa ne maahan. Silloin Benhartin Arvo ehti hätiin ja ojensi isääni:

- Älä herratunaika kaaja hyviä hilloja maahan. Anna ne ennemmin vaik-ka mulle. Mie menen kotona kaivolle, vinttaan sangollisen vettä ja kaa-jan sen joukhoon. Ko mie myyn ne Pounun Hannalle, ja Hanna pyöritte-lee kauhaa nelikossa, ja sannoo, mistä ihmeestä sie oot koonnu näin mehukkaita hilloja.

No minä kaadoin hillat Arvon vanerinelikkoon. Menetyksestä huolimatta myin sinä kesänä 360 kiloa Lapin herkkua. Paras päiväsaalis oli 28 kg, mitä voi pitää hyvänä tuloksena 13-vuotiaalle pojalle.

Erityisesti mieleen on jäänyt Olkajoen rannassa lehtilaavussa nukutut yöt. Kun elokuun lopulla yöt olivat jo viileitä ja teltassa tahtoi tulla kylmä, Arvo tekaisi koivuista vastatuulen puolelle puolilaavun, johon polttopuiksi kaatamistamme lehtirisuista muotoilimme makuupaikat. Isot tuoreet koi-vut lämmittivät koko yön. Ainakin loisteessa oleva kylki pysyi lämpimä-nä.