Tähystäjä. / Rovaniemi 1933.

Hukka-Salkko - Länsi-Lapin jutajista kuuluisimpia.


Eräitä muisteluksia Salkosta, joka nyt on ikuisilla porokaarteilla.


Lappalaiskansan - saamelaisten - vanhat tervaskannot kaatuvat samalla tavalla kuin lantalaistenkin vanhat juurikkaat. Yhä harvemmin ja harvem-min heitä enää kohtaa. Kulttuuri tunkee jo etäisiimpäänikin soppeen. Maantie, puhelin, posti ne ottavat vaikutuspiiriinsä porojen kanssa juta-van tunturikansankin ja kulttuurin nimellä kulkevan suuren maailman toilauksien rippeet pirahtelevat kaikkialle jättäen omalaatuisia vaikuttei-taan luonnonkansan keskuuteen. Kuluupa vielä muutamia vuosikymm-eniä, niin tuskin saamelaistenkaan keskuudessa enää tapaa oikeata vanhaa poro-ukkoa, jonka koko elämänsisältö keskittyy omaan suppe-aan erämaan ja tunturien tarjoamaan kokemuspiiriin.

Viimeiset lumet näki tämän vuoden keväällä Länsi-Lapin ehkä tunnetuin porolappalainen Hukka-Salkko, joka kirkonkirjoissa tunnetaan nimellä Salomon Salomoninpoika Näkkälänjärvi. Näkkälän paliskunta oli Salkon valtakuntana ollut yli kuusikymmentä vuotta. Muun maailman tohinalle hän antoi pitkät vihellykset, joskin sentään sen verran kurkisteli oman säännönmukaisen elämänratansa ulkopuolelle, että talvisin kävi muuta-man reissun Koutokeinossa markkinoilla ja samoin Ruotsin Kiirunassa ja kevätpyhinä Hetan maalikylässä kuulemassa kirkossa jumalansanaa niinkuin oikean kristityn tuleekin tehdä.

Kesämatkani ulotin muutamia vuosia sitten Salkon valtakuntaan Näskä-län paliskunnan alueelle ja silloin tuli meillä molemminpuolinen kosketus ja yhdessä aprikoitiin usean päivän aikana kiirehtivän maailman menoja ja turhuuksia. Salkko oli tienviisarina Norjan rajan äärelle asti, jossa si-käläiset paliskuntalaiset paimentavat porojaan ja syöttävät niitä Norjaa-kin puolella. Salkko oli niin paliskunnassaan kuin koko Länsi-Lapissa Norjaa ja Ruotsia myöten kuuluisuus. Hänestä oli juttuja melkein jokai-sella tiedossaan ja monet merkilliset tekemiset ja olemiset, joihin var-masti Salkolla ei ollut osaa eikä arpaa, pantiin Salkon tilille koskapa niitä entisestäänkin hänellä oli.


Nyt hänkin on nähnyt viimeisen lumensa, kuten mainittu, ja ajanut vii-meisen jutonsa. Ei liene pois tiellä, vaikkapa muistinkomeroista yritäm-me kaivella muutamia luonteenomaisia piirteitä Hukka-Salkosta.

Vas. Eemeli ja Inka Vanhapiha sekä Salomo ja Elli Maria Näkkäläjärvi v. 1923. Kuva: Auer Väinö: / Museovirasto.

Hukka Salkko hakkaa puita Näkkä-lässä v. 1921. Kuva: Paulaharju Samuli. / Museovirasto.

Hukka-Salkko eli Salomo Näkkäläjärvi v. 1923. Ku-va: Auer Väinö. / Museo-virasto.

Yöseen aikaan satuimme Näkkälän lappalaisten asumasijoille ja työn-nyimme Salkon tupaan. Ei sattunut väkeä kotosalle, mutta mitäpä se tunturimaailmassa meinaa. Kiehautimme kahvit ja löysimme porontaljan, jolle vääntäysimme nukkumaan. Aurinko oli kiivennyt jo melko korkealle kun heräsimme matkatoverimme Enontekiön silloisen vallesmannin ol-lessa ja puheen pidossa kalamatkallaan aamuvarhaisella palanneen isännän kanssa.

Ei Hukka-Salkon ulkomuoto suuresti eronnut muista saamelaisista. Sa-manlainen käpsehtijä kuin toisetkin, joskin tavallista hiukan rotevampaa lajia. Salkko oli tavallaan maailmanmies omassa tunturikunnassaan. Ei hän liikoja ujostellut vieraansa kanssa, vaan juttu alkoi heti alusta luistaa ja tomerasti sanat paukahtelivat. Ei liikoja siekailtu, sillä lantalaisten kanssa on Salkko elämänsä varrella siksi paljon ollut tekemisissä, ettei häntä häkellytetä. Suuretkin herrat, mitä lienevät olleet milloinkin kielentutkijoita ja kallonmittaajia, ovat Salkkoa apunaan käyttäneet eivät-kä vikaan ole valinnassaan varmaan osuneetkaan.

Ensi silmäyksellä ei helposti Salkon ikää arvannut. Seitsemättäkymmen-tä lumea hän oli nähnyt, mutta yhtä helposti saattoi outo aanailla viiden-kymmenen olevan vasta menossa.

Ilkeät kielet kyllä sanoivat, ellei Salkko ole liialla työllä itseään rasittanut, vaan koettanut ottaa arkiset aherrukset mahdollisimman keveästi. ettei ole ihmekään jos ruumis on säästynyt. Mutta kukapa se kenenkin työt on mittaamassa ja minkälaisen mitan siihen oikein osaa ottaakaan.

Olivat vuodet sentään vedelleet ryppyjä kasvoihin ja kai elämän nautin-notkin ovat merkkejä piirrelleet, sillä väitetään, ettei Salkko ole nautin-noistakaan kieltäytynyt. Otti ryypyn ja oikein kuuluu pitkään sen imais-seen. On ottanut niinkin pitkiä ryyppyjä että Koutokeinon markkinoilla nuoruusvuosinaan Salkko ei saanut viettää vapaudessa enempää kuin yhden ainoan päivän. Oli tullut otetuksi pitkän paaston jälkeen markki-noille päästyä pää niin täyteen, että oikein maailmalle oli pannut huuta-maan yltäkylläistä elämänriemua. Ei siitä tvkännyt Koutokeinon kiiltonap-pinen virkakunta ja niin oli Salkko saanut viettää pulkassa markkina-ajat. Oli sentään jo Koutokeinossa Seikkoon kuulema totuttu. Myöhemmin nimismies jo sano, että antaa Sakkon huutaa, antaa päästää vailoilleen riemunsa, sillä kyllä ääntä mahtuu. Eikä Salkko muuta tahtonut. Tahtoi vain julistaa tievoille ja tuntureille, että täällä on poika. joka ei ota sur-keillen elämää.

Sellainen se oli rempseä luonto Salkolla ja silloinkin kun pää on aivan selvänä. Sanoa paukautti ajatuksensa silloin kun tykkäsi ja siinä muo-dossa kuin itseään huvitti, huvittakoonpa sitten muita tai ei. Mutta aivan turhan jaarittelua Salkko ei ollut. Syntyi syviä mietteitä ja oikein sellaisia, jotka hipovat korkeata filosofiaa. Moninaisia asioitahan ne Saikon miet-teet käsittelivät. Näytti olevan jonkinlaisia lähtökohtiakin ja yksi sellainen loputon ympyrä tuntui olevan - nainen.

Hukka-Salkko ja tyttärensä Inka. Kuva: Tarja Ylitalon albumista.

Hukka-Salkko eli Salomo Näkkäläjärvi ja professori Väinö Auer Näkkälässä v. 1923. Kuva: Auer Väinö: / Museovirasto.

Hukka-Salkko (vas.) ja takkaporoja v. 1923. Kuva: Auer Väinö. / Mu-seovirasto.

Onhan Salkolla emäntä ollut, vaikka juorut kertovat, että aivan pakotta-malla pappi pani tulemaan kuulutuksille ja vihille, sillä Salkko eleli alku-jaan sopimuskaupalla. Oikein oli melkein käräjiin manauttaa pitänyt ennenkuin Salkko saatiin pappilaan, mutta saatiinhan kumminkin sinne naisensa kanssa.

Salkko oli silloin ottamassa tärkeätä askelta, vaikka tokiko hän sitä niin juhlallisesta lienee ottanut. Oli kuitenkin kastellut suutansa juhlan kunni-aksi, kun seremoniat alotettiin. Pappi oli viranpuolesta kysynyt kuten rek-lementit määräävät, että tahdotko sinä ottaa tämän naisen

- Niin on meinattu, tuli Salkolta selkäkenoinen vastaus

Pappi ei tietysti hyväksynyt tuollaista vastausta, vaan kehoitteli vastaa-maan kirkkojärjestyksen mukaan: Tahdon.

Salkko ei niin pykälän mukaan ole elänyt muutenkaan tätä elämää eikä nytkään, vaan tokaisi uudelleen että niin on meinattu ja anna sinä pappi litanian mennä vain.

Oli se siitä mennyt ja niin oli Salkko tullut aviosäätyyn. Vaimo kuoli pois. kuitenkin sitä ennen lahjoitettuaan Salkolle tyttären. Ei elänyt tytärkään vanhaksij a niin eleli Salkko taas yksinään. Myöhemmin oli emännöitsijä huolehtimassa huushollista ja hyvin tuntui siitä huolehtivan.

On Salkko ollut pappien kanssa muulloinkin tekemissä. Oli kai kerrankin tuntenut tarvetta mennä ripille ja eli ehtolliselle, kun näki muidenkin sin-ne menevän. Mutta ennenkuin ehtoolliselle päästiin, piti käydä rippikir-joituksella.

Salkko painaa papin kansliaan ja selittää tärkeän asiansa. Pappi taisipa olla juuri Järventaus haistaa Salkon tuoksahtavan väkeville ja alkaa se-litellä kuinka tärkeä asia se on ripille meno.

- Mieli siinä täytyy olla nöyränä jo silloin kun on aikeissa astua ehtoolli-selle. Huomauttaa pappi, että eipä näytä Salkolla mieli niin kääntyneen, sillä viinallehan haiset

- Onpa sulla tarkka nokka, onpa tarkka nokka, tokaisee Salkko taas rem-pseään tapaansa ja alkaa selitellä, ettei itse tällä kerralla haise viinalle, mutta tuo peski se haisee. On tullut joskus sen taskussa pidetyksi vii-naakin.

Selvitettiin siinä asioita ja Salkko pääsi ripille sillä kerralla.

Ja olisi kai mennyt ilman lupaakin, sillä juorut siitäkin kertovat, että on Salkko mennyt sinne muiden joukkoon ehtoollista nauttimaan, vaikka ei olekaan käynyt papin kansliassa ripille itseään kirjoituttamassa. Sinne vain on painunut alttarin juureen muun peskikansan joukkoon.

Salomon "Salkko" Näkkäläjärven talo, aitat ovat eri porosaamelaisten. Kuva: Lagercrantz Eliel. / Museovirasto.

Hukka-Salkko odottaa. Kuva ja teksti: E. N. Manninen. / Kansan kuva-lehti 12.5.1933

Joikauksena välistä purkautui Hukka-Salkon elämänriemu maailmalle. Ainakin kaikki suurimmat ja tärkeimmät tapahtumat, jolla elämä on häntä sivunnut, ovat pukeutuneet joikun muotoon ja siinä muodossa saavat ne sitten kiiriä tunturilta huudettuna yli laakean maan, kunnes töiksähtivät taas toisen tunturin kupeeseen ja siitä palasivat takaisin taas huutajan omaan korvaan. Omatekoisia joikuja oli Salkolla paljon. Moninaisia asi-oita ja elämänkokemuksia ne tulkitsivat.

Salkko oli tehnyt joiun Nätkkälän postimiehestä, Kuru-Henmannista joka kerran viikossa talsii aina Näkkälään ja Pöyrisjärvelle saakka pitääkseen muka lappalaisetkin muun maailman tapahtumien tasalla.

Eiväthän ne elämänkokemukset varsin suuria ole Hukka-Salkolla. Mitä on nähnyt muuta maailmaa Hetassa, Koutokenossa ja Kiirunassa käy-dessään. Mutta Hetassa käydessä olikin tullut kerran se suuri kokemus, joka oli jättänyt Seikolle ikuisen muiston. Siellä Hetassa oli tuprahtanut vastaan tämä koneiden avulla itseään eteenpäin työntävä maailma. Oli tullut auton muodossa. Ensi aluksi se oli tietysti lyönyt ällistyksellä ja pelonsekaisella kunnioituksella.

Olipa Salkko päässyt itse oikein kokemaan, millä tavalla ne konevoimat vievät ihmisen lasta Lannanmaassa. Se kokemus oli riipaissut Hukka-Salkkoa sisujuuria ja munaskuita myöten pulputen ilmoille riemullisena joikauksena. Säipän Hannu oli Salkkoa kiidättänyt Hetan maantiellä ja Salkko oli siinä saanut kyytiä ottaessaan kuulla, että Lannanmaassa on muitakin ihmeitä, lentokoneitakin, jotka kiidättävät tuulien teitä. Mieliku-vitusta Salkolla oli ja lappalainen, joka ennen on joikannut poroista, joi-kasi nyt autosta.

Sellainen se oli Hukka-Salkko. Väittävät muka kielet, että laiska on. Ku-ka sen tietää. Heti siihen kielet, että näkeehän sen jo siitäkin, kun honkia tulee hakemaan alhaalta. Ei viitsisi lähteä silloin kuin muut, vaan paljon myöhemmin tulee kun muu peskiväki. Pirtissä öli vain maannut. Tulee kuitenkin vielä hyvän lumikelinaikana ja hankkii hongat jutojensa vedettäväksi.

Ei pidä sitten kiirettä takaisin Näkkälään palatakseen. Niin oli käynyt kerrankin, että kesä yllätti SaIkon Hetassa ja hongat olivat viemättä Näk-kälään kelin aikana.

- Kesäpä tuli, tuli jo, totesi Salkko vain yksikantaan. Mutta hongat jäivät viemättä sillä kelillä.

Tuollaisista otteista näyttää, että Salkko oli saamaton. Mutta kaukana on saamattomuus. Aivan laiska ei viitsisi puhuakaan, mutta kyllä Salkko viitsii. Eikä aivan laiska pysyisi hengissäkään. Mutta kyllä Salkko pysyy. Oli porojakin, että sadoissa laskettiin. Pahat kielet ne luonnollisesti ka-teellisina ovat tuppautuneet tähänkin ja kertoivat, että eivät kaikki porot ole kasvaneet, vaan ottamalla ne on otettu eli "lainattu", kuten siellä päin se asia käsitetään.

Salkon isässä, vanhassa Salkossa kerrotaan olleen lainaamisen vikaa vähän enemmänkin ja oli pappi pitänyt haettaa kuolevan ääreen. Vanha Salkko oli sammalkieli eikä osannut sanoa selvästi s-kirjainta...

Pappi tiedustelee sielun vointia kuolevalta.

- Mitä pappi tanoo, jot on ottanut kymmenen poroa, tiedustelee kuoleva papilta.

Paippi nakuuttaa, että kyllä sellaiset synnit Vapahtajan verellä lunaste-taan.

- Mitä pappi tanoo, jot on ottanut tata poroa, jatkaa vanha Salkko.

Pappi tunnustelee ja myöntää, että kyllähän se niinkin suuri synti vielä armonhetkellä annetaan anteeksi.

Kuoleva jatkaa synnintunnustustaan ja tulee vähitellen aina tuhanteen poroon, Pappi kauhistuu. Mutta tuo ei vielä riitä. Kuoleva jatkaa tunnus-tustaan ja lisää tulee, jotka vanha Salkko tunnustaa "lainanneensa".

Se on jo liikaa papinkin mielestä ja hän tuntuu jo arvelevan. Sattuu siinä olemaan Hukka-Salkkokin läsnä ja tokaisee, kun luvut nousevat nouse-mistaan:
- Tunnusta pois isä vain, kyllä pojat höyryssä kestävät.

Siinä oli taas Salkon tunnettu tempaus, jolla hän tarttui elämänmenoon, kun se tuntui hänestä pitkäveteiseltä, vaikkapa tuo tempaus sattuikin nyt kuolinvuoteen kohdalla.

Maailmallinen mieli Salkolla oli vielä silloin. Aivan viime vuosina kertoivat Salkonkin sairastelleen. Sama rintatauti kai oli iskenyt häneenkin, mikä niin monessa muussa saamelaisessa itää ja elolangan katkaisee. Vaka-vammaksi oli mieli muuttunut ennen kuolemaa, kertovat.

Vaikka vakavista asioista mekin Salkon kanssa juttesimme. Salkko äityi toisinaan selvittelemään omaa elämänfilosofiaansa ja aivoituksiaan maailman memenosta. Kaikesta kirkon opista ja kristillisyydestä huoli-matta Salkko vielä tunnusti maahisten ja muun maan väen ohjaaman maailmankaikkeutta ja ihmistenkin elämää. Ne merkilliset salaiset voima ovat antaneet ihmisillekin sen viisauden, mitä he omakseen muka sano-vat ja jonka perusteella he ovat rakentaneet autonsa, lentokoneensa, puhelimensa ja muut kommenvenkit.

Lavea Salkon elämänrata ei ollut. Samanlaista jutamista päivästä toi-seen, kuukaudesta ja vuodesta toiseen kuin muunkin tunturikansan. Hiu-kan kylläkin tavallista rempseämpi luonto ja suustaan sulavampi kuin muut lappalaiset ja nämä ominaisuudet ne tekivät Salkosta omalaatui-sen kuuluisuuden Länsi-Lapin lappalaisten keskuudessa.

Mutta uudet porokarjat ovat Salkolla nyt paimennettavanaan siellä, mis-sä jäkälästä ei ole puutetta eikä ainaista kiusaaja riesaa siitä, että porot rajan yli pyrkivät ja siten mielelle harmia tuovat.

Hautaus Enontekiöllä.

Eilen haudattiin Enontekiöllä seurakunnan hautausmaalle lappalainen Salomon Näkkäläjärvi eli ”Hukka-Salkko” runsaslukuisen yleisön saatta-essa lappalaisvanhusta hänen viime matkallaan.

Teksti: Pohjois-Pohja 15.6.1933.