Olli-Pekka. / Lapin Kansa 1934.

Huuskosen pappa.



Juhannus, suuri juhla ja Jussin päivä,on taas sukeltanut esille vanhaa tuttua tietänsä. Päivän ja yön välillä ei näinä aikoina ole sanottavasti eroa, sillä aurinko maksaa korkojen kanssa sen, minkä talvella jättää vaille.

Näinä päivinä näyttää myöskin matkailijaliikenne osoittavan elonmerkke-jä. Turisteja on painunut pohjoiseen ja lisää on menossa. Entisaikaan oli Ounasvaara etelän ihmisten, varsinkin ulkomaalaisten, pohjoisin matkan määrä, mutta ei ole enää. Ei ole ollut sitä pitkiin aikoihin. Mutta nythän ovatkin liikenneolot aivan toiset kuin ennen. Pitkät matkat ovat muuttu-neet lyhyiksi ja helpoiksi. Mukavasti nyt maan äärestä toiseen mennä viilletetään. Elämänmenossahan on nyt muutenkin aivan toinen tahti kuin ennen. Se on tuonut kiireen sinnekin, missä sitä ei aikaisemmin tunnettu.

Tulee joskus mieleen, että mihinkähän ihmisillä oikeastaan on näin tuli-nen kiire ja hoppu. Pitäisi juhannukseenkin suhtautua yhtä rauhallisesti kuin se englantilainen, joka aikoinaan matkusti juhannusaatoksi Rova-niemelle ja aikoi Ounasvaaralle, mutta ei viitsinytkään kiivetä vaaralle, vaan nukkui matkustajakodissa yönsä kaikessa rauhassa ja lähti aamul-la paluumatkalle.

Tämä tapahtui siihen aikaan, jolloin juna runnasi vielä Rovaniemen ja Kemin väliä kuutisen tuntia eli noin 20 km. "nopeudella" tunnissa. Mat-kustajia oli juna tupaten täynnä ja siinä ahtaudessa kykötteli palvelijoi-neen myöskin engelsmanni. Juna saapui Rovaniemelle verrattain myö-hään illalla ja muut tänne juhannuksen viettoon saapuneet matkustajat alkoivat pyrkiä junalta suoraan Ounasvaaralle. Mutta engelsmanni meni matkustajakotiin ja päätti ottaa pienet unet, ennenkuin lähtee tervehti-mään keskiyön aurinkoa. Antoi palvelijalleen määräyksen, että hänet on herätettävä puoli kahdentoista aikaan. No, palvelija teki niinkuin oli mää-rätty, kosketti herransa kylkeen ja sanoi, että nyt sitä sitten olisi noustava ja lähdettävä. Mutta engelsmanni käänsi kylkeä ja lausahti unisena: - Tullaan ensi vuonna uudelleen

Ja oli kohta sen jälkeen taas unenhelmoissa. Jotkut saattavat sellaista pitää hulluna tekona, mutta meistä tuntuu, että se mies oli hyvän osan valinnut.

Rovaniemen ja Kemijärven välinen maantie lounaasta käsin katseltuna. Taustalla Niskavaara. Kuva: J. J. Sederholm, 1898. GTK

Tuo juttu tuo mieleen niiltä ajoilta vähän muutakin. Rovaniemellä oli sii-hen aikaan vain yksi ajuri, kaikille tuttu Huuskosen pappa, jolle luontais-ta huumoria oli annettu hyvänpuoleinen saunakauhallinen. Leveällä sa-volaismurteellaan hän osasi aina herättää ympäristössään hilpeyttä ja hyvää tuulta.

Kerran muuan kauppamatkustaja, joka tunsi vanhastaan Huuskosen, määräsi noustessaan ukon rattaille asemalla reippaasti: seurahuoneelle!

Huuskonen ei siihen virkannut mitään, vaikka hyvin tiesi, ettei Rovanie-mellä ole sellaista seurahuonetta, jota kyydittävä oli tarkoittavinaan. Näppäsi ruunaansa lautasille ja kyyditsi miehen rauhanyhdistyksen ta-lolle, jota myös kutsutaan seurahuoneeksi.

Eräs toinen kyydittävä oli kerran ruvennut mielistelemään Huuskosta ja kehunut hänen vanhaa ruunaansa. Sanoi, että tämä taitaa vielä olla ai-van varsahevonen.

- Ei tämä mikkään varsa ou, mutta on tämäkin hiukan emmäänsä vana-hempi, vastasi Huuskonen, antaen siten ymmärtää, että kyllä tiedetään, missä mielessä kysymys tehtiin.

Joutuipa Huuskonen myöskin erään kerran käräjille todistajaksi. Jossain Sahanperän torpassa oli vietetty sellaista elämää, joka ei ollut säädylli-sen menon mukaista, ja kun Huuskosen tiedettiin suorittaneen torpalle eräitä kyytejä silloisesta taajaväkisestä yhdyskunnasta, oli Huuskonen haastettu todistamaan jutussa.

Oikeuden puheenjohtajana oli tuomari Stenius, toinen savolainen, ja heidän välillään oli syntynyt hauska keskustelu.
- No, mitäs Huuskonen tietää tähän asiaan? kysyi tuomari.
- Mistä sitten on kysymys? tokaisi siihen Huuskonen.

Tuomari selitti, että kun te olette kyydinnyt eräitä henkilöitä sinne torpal-le, niin satuitteko koskaan huomaamaan, mitä siellä oikein puuhailtiin. - - Minulle kun ei kuuluuna laenkaan se sisäohjelma, niin mistäpä minä. Myö outeltiin voan ruunan kanssa ulukona, sanoi Huuskonen.
- Mutta eikö teitä koskaan haluttanut mennä sisälle, aivanko tosissaan olitte aina ulkona? kysyi taas tuomari.
- Minulla kun ei ollunna niitä oereita! torjui Huuskonen ja iski silmää tuo-marille.

Ja pöytäkirjaan merkittiin Huuskosen kohdalle: ei tiennyt mitään asiaan vaikuttavaa. Mutta tuomarilla ja lautamiehillä oli hauskaa. Sodan aikana tuotiin Rovaniemen sairaalaan Koillis-Suomen taisteluissa haavoittunei-ta. Muutamana yönä niihin aikoihin puukotettiin eräs mies Sahanperällä henkihieveriin ja Huuskonen haettiin kuljettamaan miestä sairaalaan. Tapaus sattui yösydännä.
- Miltä rintamalta? kysyi sairaanhoitajatar ovea aukaistessaan Huusko-selta.
- Sahanperän rintamatta! ilmoitti Huuskonen.

Sellainen leppoisa ja hyvätuulinen mies oli ajuri Huuskonen. Hän kuului siihen aikaan, jolloin autot eivät vielä olleet hevosmiesten ristinä. Hän kai se oli, joka myös muutaman kerran antoi eräälle matkailijalle sellai-sen "osoitteen" Sahanperälle, että se riitti. Matkailija oli udellut Huusko-selta, että missäs täällä on se kuuluisa Sahanperä.
- Kun määtte tätä tietä niin kauvan, että lyyvvään pullolla peähän, niin silloin outta tullunna Sahanperälle, opasteli Huuskonen.

Mies ei lähtenyt sille tielle.

Niin, tämäkin tapahtui siihen aikaan, jolloin Sahanperällä oli vielä enti-nen maineensa. Nyt ei Sahanperästäkään ole siinä mielessä kuin raamit jälellä.

Eikä sitten muuta kuin hauskaa juhannusta!