Eräästä Karl Resen matkakertomuksesta.
Utsjoki.
Sattumalta nimismies oli rannalla, kun lähestyimme; hän tuli ystävälli-sesti meitä vastaan ja pyysi meitä tulemaan sisälle kotiinsa. Sen hän te-ki sitä mieluummin, kun hän hiljan oli ostanut suuren ja lihavan lohen, jo-ka oli saatu samana päivänä. Se tulisi, hän arveli, maistamaan hyvältä ainakin hänestä, kun hän saisi syödä seurassa, joten ei tavallisesti ollut laita, koska hän oli poikamies.

Näkymä nimismiehen virkatalosta "Onnela" Tenojoen laakson ylitse pohjoiseen. Kuva: Emil Sarlin, 1901. GTK.
Me tietysti suostuimme kutsumukseen mielellämme ja tunnustimme kai-kissa tapauksissa aikoneemme käydä hänen luonaan matkallamme. Kä-velimme siis ylös rantapengertä, joka muodosti yhtäläisen äkkijyrkän rin-teen, kuin Tenojoen rannat melkein kaikkialla, ja astuimme nimismiehen hauskaan asumukseen.
Tänne Utsjok njalmille, joka muodostuu Teno- ja Utsjoen yhtymisestä, kruunu on rakennuttanut asunnon, joka sisältää kolme huonetta ja ison kyökin ynnä etehisen ja pienen ullakkokamarin. Sen ohessa löytyy tar-peellisia ulkohuoneita, niiden joukossa saunakin, jonka kelvollisuutta toivoimme saavamme koettaa vielä samana päivänä.
Osa pihamaasta on raivattu ja tehty perunamaaksi ja puutarhaksi; siinä rehoitti parhaillaan useita ruokakasvia. Asuinrakennuksen eteläpuolella-kin on pieni kukkaistarhaksi tehty aitaus. Koko niemellä ei ole muuta kuin ihmisen pään kokoisia mukurakiviä sekä ainoastaan vähäisen hie-kansekaista multaa. Siitä voi päättää, kuinka sanomattoman suuri työ tarvitaan vaatimattoman puutarhan aikaansaamiseksi semmoiseen maaperään.


Utsjoen kirkkotuvat. Kuva: Hämäläinen Antti. / Museovirasto. / finna.fi

Kirkonmäki ja kirkkotupia, taustalla Mantojärvi, Birit Guttorm Garnjargas-ta vasemmalla. Kuva: Hämäläinen Antti. / Museovirasto. / finna.fi
Iltapäivällä isäntämma ehdotti, että lähtisimme vähän kävelemään nie-melle, johon mielellämme suostuimme. Sillä kasvaa kaunis koivikko; to-sin puut ovat pieniä ja monirunkoisia, niin että ne lähestyvät pensas-muotoa mutta täällä 70:nnellä leveysasteella tyytyy siihenkin. Monet Pe-rä-Pohjolan kasvit kaunistavat sitä paitsi maata; arctostaphylos alpina peitti monta neliökyynärää kauniin vihreällä lehtiverhollaan, josta puolek-si kypsyneet marjat loistivat.
Lähellä löytyy Utsjoen rannalla eräs lappalaistalo, Puoris paikke, s. o. kaunis 1. hyvä paikka, (puoris merkitsee sekä kaunis että hyvä "kun on hyvä, niin on kaunis", arvelee lappalainen). Tässä talossa samoin kuin lähimmäisessä Tenojoen varrella olevassa Äimejoen talossa asuu eräs Helander. Nimismiehen kummankinpuoleiset naapurit ovat siis sitä su-kua.
Hetken kuljettuamme tulimme Mandojäyren rannalle, missä kirkko, pap-pila ja joukko pieniä tupia näkyi vastapäiseltä rannalta. Kun katselimme edessämme olevaa sangen kaunista taulua, ilmestyi järvelle venhe. Nimismiehen huudosta se laski rantaan. Venheestä nousi pitäjän kirkko-herra ja tuli meidän luoksemme. Hän oli käynyt padollaan ja toi nyt muu-tamia kauniita lohia. Hän kutsui meitä tulemaan mukaansa pappilaan.
Tuo tunturien ympäröimä, pitkänkaita järvi näytti sangen hauskalta ke-säisen ilta-auringon valaisemana. Itärannalla tunturi päättyy äkkijyrkästi järveen, mutta toisella puolella on tasaista maata vuoren ja järven välillä. Lähellä tätä sijaitsee pappila ja sen luona eräällä kummulla seisoo pitä-jän komea kivikirkko.
Vierasvaraisessa pappilassa vietimme ehtoopuolen ja illan; aika kului nopeasti, kun nyt jälleen saimme olla sivistyneessä seurassa. Ennen kuin edes voimme aavistaakaan, oli aika lähteä pois, mutta meidän isän-täväkemme ei sallinut meidän samana päivänä jättää heitä.
7 p. elokuuta olimme jälleen Tenojoella ja saavuimme puolenpäivän ai-kaan Aliselle isolle koskelle Alakönkäälle. Siitä ei voi ensinkään kulkea venheellä ja se on siis vielä vaikeampi kuin Yliköngäs. Äkkijyrkkien kal-liorantain välitse syöksyy tuo mahtava vesijoukko kuohuen ja tyrskien alas kivistä uomaansa pitkin ja näyttää sanovan niille, jotka meren ran-nalta tahtovat tuoda tarpeitaan ylös: ”tähän asti, mutta ei kauemmaksi!"

Terassi- ja harjumuodostumia Tenojoen Ylä Könkäällä, kuvattu Norjan rannalta Suomeen päin. Kuva: Emil Sarlin, 1901. GTK.
Moni on sen pauhaavissa aalloissa menettänyt henkensä koettaessaan taivuttaa luonnon voimaa, mutta tähän asti eivät ihmiset ole tehneet, mi-tään voittaakseen sitä estettä, minkä Alaköngäs tekee liikkeelle tässä maailman etäisessä nurkassa. Ainoastaan tai suomalaista lappalaisper-hettä asuu tämän kosken alapuolella. Kaikkien muitten utsjokelaisten täytyy tuoda tarpeensa Tenojokea myöten ylös ja siinä molemmat isot kosket ovat heille suureksi haitaksi.
Tavallisissa oloissa voi kaksi henkeä sauvoa venhettä, jossa on kuor-maa aina sataan leiviskään, mutta Ali- ja Yliköngäs tekevät sen mahdot-tomaksi täällä Tenojoella. Näitten koskien tähden täytyy lappalaisten tehdä vähintään kolme matkaa, ennen kuin he saavat niin raskaan kuor-man kotiinsa, ja kuitenkin on suurin osa kuormasta kannettava mainittu-jen koskien ohi maata myöten.
Ilman mainittavia kustannuksia voitaisiin niitten ohi tehdä tie venheiden ja tavarain kuljetusta varten. Siten saisi koko se väestö, joka asuu Uts-joen, Tenojoen, Inarinjoen ja Karasjoen varsilla, suuren huojennuksen kylläkin vaikeassa taistelussaan nälkää, ja puutetta vastaan. Jos tänne tehtäisiin viertotie, vieläpä raitiotie, niin kustannus siitä tulisi vain vähä-pätöiseksi, verraten siihen hyötyyn, joka siitä olisi odotettavissa.
Kulkuneuvojen parantaminen on elinkysymys kaikilla seuduilla, mutta etenkin tässä maanääressä, jossa ei löydy mitään kulkuneuvolaitoksia, ei kerrassa. mitään muita, kuin luonnon antamia, vaikeammin tai hel-pommin kuljettavia jokia. Maaperä näitten molempien isojen koskien luo-na on Suomen puolella kovaa, kiviperäistä soramaata, jonka voisi tasoit-taa hyväksi ja helposti ylläpidettäväksi tieksi.
Sattumalta nimismies oli rannalla, kun lähestyimme; hän tuli ystävälli-sesti meitä vastaan ja pyysi meitä tulemaan sisälle kotiinsa. Sen hän te-ki sitä mieluummin, kun hän hiljan oli ostanut suuren ja lihavan lohen, jo-ka oli saatu samana päivänä. Se tulisi, hän arveli, maistamaan hyvältä ainakin hänestä, kun hän saisi syödä seurassa, joten ei tavallisesti ollut laita, koska hän oli poikamies.

Postivenettä kuljetetaan rullarataa myöten Hakokönkään ohi, sillä ei ole sitä huimapäätä, joka lähtisi sitä alas laskemaan. Kuva: Suomen Kuva-lehti 40/1923.
Maamme etelä- ja keskiosassa rakennetaan joka vuosi useita peninkul-mia kalliita rautateitä, mutta sen pohjoisin seutu, Lappi, joka ainoastaan mitä suurimmalla vaivalla voidaan pakoittaa antamaan asukkaille niukka toimeentulo, on kokonaan kaikkia kulkuneuvoja vailla, ottamatta lukuun Kittilään viepää vielä keskentekoista maantietä. Yksinkertaisin oikeus vaatii, että Lappiakin on muistettava ja sen köyhän väestön toimeentu-loa jossakin määrin turvattava.
Mitä Utsjokeen tulee voi se parhaiten tapahtua siten, että tehdään tie tavarain kuljetusta varten Tenojoen molempien n. s. isojen koskien ohi. Hevosten ja kärrien puute ei tekisi suurta haittaa etenkin maakuljetuksel-le, sillä soveliaita rattaita voitaisiin pian hankkia, ja Nuorgamin kylässä heti alemman kosken alapuolella, kuten useimmissa muissakin lappa-laistaloissa löytyy vetojuhdiksi kelpaavia ja niiksi usein käytettyjäkin här-kiä, jotka täällä voisivat toimittaa hevosen virkaa; Ylikönkään keskiosan kohdalla on Suogissalon talo, johon helposti voitaisiin saada samanlai-nen vetäjä, jos vaan tie saataisiin toimeen.
Koska Utsjoen väestö ei voi saada ravintoaan köyhästä maasta, on sen pakko hankkia sitä Jäämeren rannalta. Kesän aikaan pyydetään sangen paljon seitiä merestä ja myydään hyvin helposta hinnosta. Tapahtuupa usein sekin, että kalastajat mielellään lahjoittavat pois ne, koska niitä etupäässä on pyydetty maksan vuoksi. Tenojoella kohtasimme useita tällä kalalla lastatuita venheitä.
Lappalaiset ripustavat kalat kuivamaan ja nauttivat niitä syksyn ja talven kuluessa keitettyinä ja käyttävät liemen asemesta kalanrasvaa. Pitkällä venhematkalla kala kerkiää paheta, mutta siitä lappalaiset eivät pidä suurta lukua, sillä lie eivät ole herkkusuita eikä heillä ole paljoa välittävä-näkään. Samoin on lappalaisen kaikkien muidenkin tarpeiden laita, ne täytyy tuoda Jäämeren rannoilla olevilta kauppapaikoilta. Siellä hän myös saa parhaat tulonsa, työskennellen talvikalastuksessa.
Kotiseudullaan häneltä puuttuu työtä ja siellä vietetään siitä syystä aika mukavassa toimettomuudessa. Hiukan yläpuolella 70:nettä pohjoista leveysastetta laskee vasemmalta Skorajoki Tenojokeen ja sen lasku-paikka näyttää kuinka kauas pohjoiseen Suomen alue ulottuu. Tästä raja kääntyy eteläkaakkoon ja kulkee yli tunturien, soiden ja järvien yh-densuuntaisesti siitä muutaman peninkulman päässä olevan meren ran-nan kanssa.
Utsjoen muodostaman kolmikulmion äärimmäisessä nurkassa on muu-tamia lappalaistaloja, pohjoisimmat Suomessa. Erään niistä isäntänä on Holmberg, yhden noista kolmesta, herrasiniehistä polveuvasta suvusta, päämies. Hän on vanha kunnianarvoinen ukko, ylpeä tuuheasta parras-taan, joka on varmana todisteena siitä, ett'ei hänen sukuperänsä ole lap-palainen, josta hän puhuu hyvin mielellään. Varsinaisilla lappalaisilla ei ole ensinkään partaa.

Maarit, Johannes, Jouni ja Fredrik Holmberg v. 1918. Kuva: Auer Väinö. / finna.fi

Kauppias Fredrik Holmberg v. 1918. Kuva: Väinö Auer. Museovirasto. / finna.fi

Tenojoki, etualalla Rajala. Kuva: Väinö Tanner, kesäkuu 1907. GTK.
Hänen kätkyensä ääressä, jota kaikellainen rikkaus ja yltäkylläisyys oli ympäröinyt, ei kai kukaan voinut aavistaa, että hän tulisi viettämään suuremman osan ikäänsä lappalaisvaimon vaivaloisessa eikä suinkaan kadehdittavassa asemassa. Sellaista Amor kuitenkin voi saada aikaan, ja tässä hän teki sen. Eivät kaikki voi olla tyytyväisiä ja iloisia sellaisissa koko elämää koskevissa muutoksissa, mutta hän oli ollut sellainen hiljan tapahtuneeseen kuolemaansa asti, vaikka hänellä toden perään oli vaan ”yksi maja ja yksi sydän".
Täältä Suomen pohjoisimmasta kolkasta käänsimme kokan vastavirtaan ja lähdimme paluumatkalle. 10 p. Elokuuta olimme Utsjoen nimishiehen luona ja seuraavan päivän aamuna menimme ylöspäin pitkin Utsjokea, josta koko pitäjä on saanut nimensä.
Nimen synnystä kielimiehet ovat eri mieltä. Sjögren ynnä monet hänen mukaansa johtavat nimen lappalaisesta sanasta uzza, joka merkitsee pieni ja nimi siis tarkoittaisi pientä jokea; mutta Andelin selittää ansiok-kaassa teoksessaan nimeltä kertomus Utsjoen pitäjästä Suomi-kirjassa 1858, että mainittu johto on väärä, koska Utsjoki ei ole pieni verraten muihin pitäjässä oleviin jokiin, vaan päinvastoin suurin kaikista, lukuun ottamatta Tenojokea, joka kuitenkaan ei juokse Utsjoen läpi, vaan ai-noastaan sen rajaa pitkin. Nimi on sen tähden oikeastaan, Andelinin väitteen mukaan, Ozzjoki ja johtuu lappalaisesta sanasta ozza, povi, koska joen molemmin puolin on korkeita tunturia ja se siis juoksee ikäänkuin povesta.
Kumpiko selitys on oikeampi, voimme jättää ratkaisematta ja kielimies-ten riidoista huolimatta lähteä matkalle Suomen sisälle, sitten kun kyllä-kin kauvan olimme kulkeneet sen rajaa pitkin. Koko joesta nimitetään ainoastaan viimeistä peninkulman pituista osaa Mandojärvestä Teno-joelle joeksi, koko yläosa on ainoastaan järviä ja lyhyitä, enemmän tai vähemmän virtaisia salmia niiden välillä. Sill'aikaa kuin miehet sauvoivat venhettä ylös koskista jokea, kävelimme maata myöten pappilaan, jossa vietimme muutamia hauskoja tuntia ennen kuin jälleen istuuduimme venheeseen ja lähdimme Mandojärven kristallikirkkaille aalloille. Sen yhdistää salmi Naamijäyren kanssa ja sen toinen salmi Suopujäyren kanssa, jonka eteläisellä rannalla on Oudragardin tunturimaja.

Utsjoen kirkkoherra tekee matkaa veneellä v. 1907. Kuva: Haataja Kyösti. / Museovirasto. / finna.fi
Kaikkia näitä järviä kaunistaa useat somat saaret, etenkin kahta viimeksi mainittua. Kuorruvuopijäyre on pitkänkaita ja keskikohdaltaan lyhyen, tyynen salmen kautta yhteydessä lähimmän järven kanssa. Me emme olleet kyllin tarkkaavaisia, jonka tähden menimme oikean paikan ohi, jota pidimme järven lahtena ja tulimme siten sen toiseen päähän, josta meidän oli pakko kääntyä takaisin ja urimoida salmen läpi Kiertosjäyrel-le, edelleen Kirdassaijäyrelle ja sieltä lohipadolla varustettua virtaa, ni-vaa, ylös Jorbajäyrelle.
Täälläkin menimme väärään. Kun näimme rakennuksen edessämme, laskimme sinne, vaan saimme kääntyä takaisin, koska olimme tulleet järvenlahteen. Soutamalla lähimmän niemen ympäri, tulimme vähävir-taisen salmen kautta Aittikoadijäyrelle. Tätä lähellä, sen vasemmalla rannalla on Jomppalan talo, jonka isäntä on Juho Högman. Hänen isän- sä oli täällä nimismimiehenä samaan aikaan kuin Jaakko Fellman kirk-koherrana, eli vuoden 1825 paikoilla.
Jomppalan talo, jonka lähimmässä ympäristössä on laaja heinämaa, on pitäjän varakkaimpia. Lähellä asuinrakennusta on noin kymmenkunta pi-täjän tunturilappalaisten aittaa, joissa he säilyttävät kaikenlaisia tavaroi-ta, joita he eivät voi kuljettaa mukanaan alituisesti muutellessaan tuntu-reilla. Kun jauhot, ryynit, suolat y.m. loppuvat teltistä, lähetetään joku Jomppalasta noutamaan, mitä kulloinkin tarvitaan.

Jomppalan perhe Utsjoelta v. 1907, lippalakkinen mies on n. k. Kalju-Wille eli Nils Wuolab, Perheen oikea sukunimi on Högman. Nils Wuolab on Utsjoen suurin porojen omistaja. Kuva: Kyösti Haataja. / Museovirasto. / finna.fi (Pekka Sammallahti: "Gádja Nillásta tuli tässä kirjoituksessa Kalju-Wille. Muistiinpanot lienevät olleet epäselviä.")
Kenties se oli jokin näistä aitoista, jossa M. A. Castren palatessaan Uts-joelta 1838 otti pitkän ruokaleponsa, joka vähällä oli pakoittaa hänet jal-kaisin kulkemaan pitkin jokivartta ylöspäin, eIl'ei hänen matkatoveriensa sattumalta olisi onnistunut löytää häntä ja kutsunut venheelle.
Talon vanha emäntä puhuu ainoastaan lapinkieltä, ja meidän olisi ollut sangen vaikea saada häntä ymmärtämään puhettamme, joll' ei hänen vävynsä sattumalta olisi ollut kotona. Tämä seurasi meitä seuraavana aamuna, koska hän oli luvannut auttaa meitä Petsikkotunturin yli men-täessä. Kevojärveltä tulimme erästä n. s. "Puhallusta" myöten ylös Puk-suljäyrelle, jonka länsirannalla on Kevonsuun talon tunturimaja. Sinne olivat kantajat tulleet Jomppalasta vähää ennen meitä.
Kun sieltäkin olimme saaneet yhden hengen lisää, läksimme liikkeelle heti aamiaisen jälkeen. Pitkä ja vaikea Kenischkoski tuli vastaamme ai-van lähellä yllämainittua kesäpaikkaa ja pakoitti meidät ottamaan pois venheestä kaikki tavarat ja sälyttämään ne omille ja kantajain hartioille. Nyt keskikesällä siinä oli vettä vaan vähän, niin että venhe usein tarttui kiville ja pohjassa olevalle soralle, mutta kevättulvan aikana, jolloin lumi sulaa ympäröiviltä vuorilta ja juoksee jokeen, kosken sanottiin olevan hyvin rajun, kun se syöksyy korkeiden kalliorantain välitse. Silloin vesi on aina kahtakin syltä korkeammalla kuin tavallisesti, eikä silloin ole hy-vä laskea alas Kenischkoskesta.
Sen saivat muutamat henkilöt kokea juhannusaatto-iltana 1880. He kul-kivat tavallisella kaksihankavenheellä, jossa oli paitsi tavaroita viisi täy-sikasvuista miestä ja yksi koira. Jo kosken alussa perämies ymmärsi, että oli tehty hyvin tyhmästi, ett'ei venhettä oltu tyhjennetty, ennen kuin se laskettiin koskeen, mutta silloin oli jo liian myöhäistä korjata erehdys-tä, koska äkkijyrkät rannat joka paikassa olivat maallenousun esteenä. Hän kehoitti sen tähden molempia soutumiehiä ponnistamaan viimeiset voimansa voidakseen, jos mahdollista, saada venheen alas koskesta, ennen kuin se kerkiäisi tulla vettä täyteen, jota alituisesti räiskyi yli reu-nojen.
Koira, joka ensinnä näytti ymmärtävän vaaran, tunkeutui erään matkus-tajan syliin ja seisoi vihdoin hänen hartioillaan. Venhe kiiti huimaavaa vauhtia, jotta rannat vilisivät matkustajain silmissä. Yhfäkkiä syöksyi eräs laine perän yli ja täytti venheen samalla. Perämies ja alahangoilla soutaja hyppäsivät rantaa kohden, ja heidän onnistui kiivetä maalle. Lappalainen, joka souti kokassa, heittää airot pois ja syöksyy arvelemat-ta kuohuvaan koskeen, vaikka hän ei osaa uida ollenkaan. Koira seu-raa esimerkkiä ja pappi myös.
Toinen herrasmies iski heti kiinni venheen reunaan ja istui paikallaan. Venhe on kokonaan kosken vallassa ja liukuu nopeasti alaspäin, pistäen milloin kokan, milloin perän syvälle veden alle, paiskautuu sitte kiveä vasten, ja nyt sen yksinäinen matkustaja ei enää voi pysytelläitä kiinni. Vesi tempaa hänet mukaansa, ja eteenpäin mennään ilman mitään alus-ta. Ollen taitava uimari ja muistaen, mitä hän muilta oli kuullut samanlai-sista tapauksista, hän koetti maata selällään, liukuen jalat edellä.

Jomppolan talo Utsjoen varrella v. 1907. Kuva: Haataja Kyösti. / Museovirasto. / finna.fi

Jomppalan kesäpaikka Vuogujärvellä v. 1927. Kuva: Mikkola Erkki. / Museovirasto. / finna.fi

Takana vas. Kevonsuun Antti, Ollilan isäntänä Jouni Aikio ja Tsieskulan isäntä Juhani Aikio (edellisen kaksoisveli). Edessä vas. alkaen: Kadja-Nillan tytär Kirsti, nyk. rouva Sietiö Kaamasesta, Kadja-Nillan kolmas vaimo Maarit "Maarehtas" (meni Kadja-Nillan kuoltua. Kuva: Samuli Paulaharju. Museovirasto. / finna.fi

Tsuoggajärvi ja Ollilan talo Utsjoella v. 1927. Kuva: Suominen Eero. Museovirasto. / finna.fi
15—20 vuotta takaperin Ollila, kuten kerrottiin, ei suinkaan ollut hauska majatalo matkustajoille, joiden oli pakko poiketa sinne. Tuvassa ei silloin ollut permantoa ja toinen pitkä seinä oli täynnä lehmiä, jotka seisoivat pää seinään päin. Jos joku kärpänen sattui puremaan elukoita, voi mat-kustaja helposti saada muun harmin lisäksi rätkäyksen ympäri korviaan, jos hän istui liian lähellä eläimiä.

Mierasjärvi v. 1947. Kuva: Pentti Heilala. Museovirasto. / finna.fi

Mierastupa-niminen autiotupa Mierasjärven itärannalla v. 1978. Tupa sijaitsee jyrkän rinteen alla järveen laskevan puron muodostaman kosken partaalla. Autiotupa liittyy Kaamasen-Utsjoen postipolun yöpymis- ja levähdystupien ketjuun, mutta sijaitsee varsinaisesta polusta, nyk. maantiestä, noin 1 kilometrin päässä alhaalla Kuva ja teksti: Linkola Martti. Museovirasto. / finna.fi

Sammel Laitin turvekota Marrasjärven rannalla v. 1925. Kuva: Samuli Paulaharju. Museovirasto. / finna.fi
Kaikista niistä monista koskista, joiden kautta tällä kesämatkalla kuljim-me, oli Mieraskoski viimeinen, joka virtasi vastaamme; kaikista jäljellä olevista voimme laskea alaspäin aina siksi kuin jälleen tulimme sivisty-neille seuduille, missä on maanteitä ja kyytikärryjä. Mierasjäyren rannal-la, sen itäpuolella neljännes-peninkulman päässä joen niskasta, on val-tion rakentama autiotupa matkustajia varten. Muutamia vuosia takaperin se siirrettiin tänne järven eteläisestä päästä, sen länsirannalta, jonne ih-miset, jotka matkustivat Inarista Utsjoelle, eivät voineet tulla, koska ei ol-lut yhtään venhettä saatavissa ja järven kiertäminen olisi vienyt kovin paljon aikaa ja ollut vaivaloista. Tupaan, jossa oli kaksi huonetta perä-tysten, koko iso seurueemme asettui yöksi. Heti ulkopuolella syöksyy tunturipuro vuorta alas; sen pauhina lauloi meidät nukuksiin iltasella ja herätti meidät varhain