Eräästä Karl Resen matkakertomuksesta.

Inarin pitäjä


Korkea harju, Tuuliharju, jota pitkin tie kulki pitkän matkaa, jäi mieleem-me, koska siltä oli varsin kaunis näköala. Järvi järven vieressä niin pit-kälti kuin silmä kantoi ja kaikki ne kimaltelevina ilta auringon valossa. Monet niistä olivat kai ainoastaan muta-allikoita, jotka toisenlaisessa va-laistuksessa luultavasti olisivat näyttäneet vähemmin edullisilta. Nyt nä-kyi vaan niiden välkkyvä vesi, joka teki koko maiseman ystävällisen nä-köiseksi.


Kaksi penikulmaa kuljettuamme tulimme Kaamasjoen varrella olevaan samannimiseen taloon. Tänne on eräs Ikalisten mies, joka aikoinaan oli seurannut rovasti Andelinia Utsjoelle, rakentanut talon ja ottanut viljelyk-seen tilan, jonka hän uutteralla työllä on vähitellen saattanut varsin hy-vään kuntoon. Nyt hän on vanha ukko, hiukan huonokuuloinen, mutta hyvin puhelias, tietää kertoa monta hauskaa piirrettä vaihtelevaisesta elämästään viljelyksen etuvartijana täällä pohjan perillä 69:11ä asteella.


Muun muassa, mitä hän on tehnyt viljelyksen edistämiseksi, on eräs ka-nava, jonka ukko voimakkaampina vuosinaan on kaivanut Kaamasjoes-ta Vastusjärveen. Sen kautta hän on hankkinut joen vedelle melkoista lyhemmän väylän sinne ja tehnyt mahdolliseksi monen joen rannalla olevan niityn viljelykseen ottamisen. Lukuisan lapsijoukon hän on kas-vattanut kunnollisiksi ihmisiksi ja hän voi nyt jo olla tyytyväinen nähdes-sään heidän jatkavan hänen työtään erämaassa.


Yrri Kangasniemi, se on miehen nimi, ansaitsee olla ja onkin kunnioitettu mies. Puoli kilometriä alempana saman joen varrella asuu seudun Met-säherra. Täällä näimme ainoan kaksinkertaisen talon, joka Lapissa löy-tyy. Sen omituisen ulkomuodon tähden siihen kuuluu ainoastaan kaksi päälleysten olevaa pientä huonetta on kansan sukkeluus antanut sille nimen kartuusi. Metsäherra otti meidät ystävällisellä vierasvaraisuudella vastaan ja antoi meille hyviä neuvoja matkamme jatkamiseen.

Palovaara v. 1927 Kaamasjoelta moottoriveneestä kuvattuna. Kuva: Eero Suominen. Museovirasto. / finna.fi

J. H. Saarisen leiri Roavvi Tievjalla Inarin ja Utsjoen pitäjien rajalla. Kuva: J. H. Saarinen, 1904. GTK.

Thulen talo ja Kaamasjoki v. 1927 Kuva: Eero Suominen. / Museovirasto. / finna.fi

Sillä pitkällä ajalla, joka oli kulunut siitä kuin Levitunturin juurella heitim-me hyvästit Kittilän herrasväille, oli posti kahdesti saapunut Inariin ja tuonut kirjeitä meillekin. Saimme nyt kotoamme jälleen terveisiä, jotka olivat sitä rakkaampia, kun sikseenkin kauvan olimme olleet niitä saa-matta. Uutisia saimme täällä suurestakin maailmasta, kun koko kuukau-den sanomalehdet annettiin meille luettaviksi. Vietimme siten hauskan iltapäivän ja illan Inarin Metsäherran yksinkertaisessa kodissa Tuulen talossa.

Kaamasen Thule v. 1931. Kuva: Erkki Mikkola. / Museovirasto. / finna.fi

Metsätarkastaja Mauritz Wolmar Waenerberg perheineen ja neiti Dagnar Waenerberg (kuudes vasemmalta) sekä norjalaisia matkailijoita Kaamasen Thulessa. Kuva: Emil Sarlin, 1901. GTK.

Neiti Dagmar Waenerberg (toinen vasemmalta) ja 4 norjalaisnaista Sarlinin teltalla Thulessa. Kuva: Emil Sarlin, 1901. GTK.

Thulen majatalo Inarin Kaamasessa. Kuva: J. H. Saarinen & all., 1902 - 1903. GTK

Thulen majatalo Inarin Kaamasessa. Kuva: J. H. Saarinen & all., 1902 - 1903. GTK.

Itse paikkaa ei juuri voi sanoa kauniiksi, vaan sillä on kuitenkin oma vie-hätyksensä. Joki juoksee tyynenä ja hiljaisena aivan sen ohitse ja sen tuuheilla koivuilla, pihlajilla ja tuomilla reunustetut rannat tekevät yksin-kertaisen maalaiskuvan. Kaamasjoki on, kuten kaikki muutkin Inarin pi-täjässä olevat vedet, hyvin kalaisa, vaikka lohi ei nouse yhteenkään niis-tä.


Kaikki Inarin vesi juoksee Jäämereen lohirikkaiden jokien kautta, mutta luonto on asettanut ylipääsemättömiä esteitä lohen nousulle Inariin asti. Sekä Paatsjokea että Neidenjokea haittaavat lähellä niiden toisessa val-takunnassa olevia suita niin jyrkät vesiputoukset että, lohet, jotka tuhat-määrin kokoontuvat putousten alapuolelle ja kaikin tavoin ponnistelevat hypätäkseen näiden esteiden yli, eivät jaksa päästä edemmäksi.

Kaamasjoella. Kuvan lienee ottanut prof. Väinö Tanner 1900-luvun alussa. Museovirasto. / finna.fi

Jos nämä putoukset jollakin tavalla voitaisiin saada siivotuksi, niin lohi epäilemättä nousisi Paatsjokea myöten Inarinjärveen ja siihen laskeviin jokiin, sekä Näytämä eli Neidenjokea myöten suuriin lijärven vesiin, jon-ka kautta rikas tulo ja ansiolähde hankittaisiin tämän pitäjän asukkaille. Aamupuolella seuraavana päivänä metsäherra saattoi meitä venheel-lään Kaamasjokea pitkin jonkun matkaa, jonka jälkeen me jo mainitun kanavan kautta tulimme Vastusjärvelle.

Toivoniemen väkeä nuotalla Vastusjärvellä v. 1947. Kuva: Pentti Heilala. / Museovirasto. / finna.fi

On omituista, että joki ikäänkuin sivuaa kahta järveä oikeastaan sekoit-tamatta vettään kummankaan kanssa muuten, kuin keinotekoisen kana-van kautta. Muutamia satoja syliä tämän alapuolella joki koskee Jouk-haisjärveen, joka jää sen oikealle puolelle ja juuri Toivoniemen kohdalla se on melkein samassa suhteessa Vastusjärveen, jota joki on seurannut lähemmäs puolen penikulmaa, ainoastaan pari kolme sataa syltä leveän niittymaan erottamana siitä.


Heti järveen tultuaan joki tekee äkkikäänteen oikealle kapean niemen ympäri. Kanavalta huomasimme järven toisella puolen sievän herras-talon eräällä havumetsän ympäröimällä korkealla niemellä. Se on Toivo-niemen nimismiehen-puustelli. Tästä paikasta ja siitä erinomaisesta maanviljelyksestä, jota siellä on harjoitettu yhtä mittaa monta vuotta, olimme sekä lukeneet sanomalehdistä että kuulleet suullisiakin kerto-muksia Kemissä ja Torniossa, kenties vähän Lapissakin.


Sen tähden teki kovasti mielemme saada nähdä paikkaa ja sen peltoja. Kannalta lähtee käytävä, jonka molemmille puolille on istutettu muuta-mia vattupensaita, jotka silloin olivat vasta kukalla ja kuihtuneen näköi-siä, sekä muutamia penkkiä sokeriherneitä; taempana oli toisella puolel-la perunamaa ja toisella puolella siementä tekeviä nauriita; myöskin nä-kyi muutamia valmuja ja muita enemmän loistavia kuin kauniita kukkia. Asuinrakennus, joka on hiukan ylempänä mäellä, on sievä ja siro.


Sen eteläpuolella on pieni kiviaidalla ympäröity puutarha. Siinä kukoisti muutamia lajeja sipulia ja muita kyökkikasveja sekä puutarhamansikan taimia. Umpinainen taimilava oli tuon pienen aitauksen kulmassa ja siinä kasvoi kurkkuja, joita niin pohjoisessa hyvin voisi verrata kuuman ilman-alan kasveihin Rukiistakin on joskus saatu hyvä sato. Sitä kasvoi eräällä Vastusjärven saarella, missä halla ei helposti tavoita sitä. Ohrapelto oli näin pohjoisen seudun oloihin nähden verrattain hyvässä kunnossa.


Kun olimme kauvan kulkeneet erämaissa ja seuduilla, joissa ei mitään viljelystä harjoiteta, oli varsin hauskaa saada katsella paikkaa, jossa sitä oli koeteltu. Ne, jotka joka kesä ja joka päivä ovat tilaisuudessa näke-mään sekä laajoja peltoja että hyvin viljeltyjä puutarhoja, eivät tiedä, kuinka hauskalta pienimmänkin viljelyksen alun näkeminen tuntuu erä-maassa matkustajasta.


Talon isäntä, joka halukkaasti oli näytellyt meille kaikkia näitä Toivonie-men viljelyksiä, mainitsi, että hän niiden hoitamista varten oli yleisistä varoista saanut apua, jonka suuruutta en enää muista, mutta kyselles-sämme osaksi siellä osaksi muualla huomasimme, että ainoastaan yh-den vuoden raha-apumäärällä olisi monta lappalaisperhettä voinut huo-letta elää monta vuotta. Pieni lentokirja, jonka joku matkailija on tehnyt, näytettiin meille, ja siitä luettiin se, mikä koski Toivonientä.


Silloin saimme hämmästykseksemme kuulla, että paikalla viljellään, pait-si mitä jo olimme merkinneet, myöskin tattaria, maissia ja Kanadan suvi-vehnää, jotka kaikki ilmoituksen mukaan olivat antaneet kypsyneen sa-don, jonka tähden lausuttiin se toivomus, että "lnarin maanviljelyksellä on tulevaisuus". Aivan varmaan sillä, kuten kaikella muullakin, on tule-vaisuutensa, mutta millainen sitä lienee vaikea ennustaa.


Kenties tulee se aika, jolloin lappalainen saa jättää vaivaloisen, järvillä, joilla ja puroilla viettämänsä kalastajaelämän, ja sen sijaan kuluttaa va-loisan kesäajan lainehtivain maissi- ja nisuvainioiden keskellä katsellen, kuinka nämä kasvit hyötyvät ja kypsyvät antaakseen hänelle runsasta ja voimakasta ruokaa sen niukan ja huonon ravinnon asemesta, jonka hän nyt heikkoja voimiaan äärimmäiseen asti ponnistamalla voi hankkia?


Kenties, mutta kyllä minä tahtoisin kehoittaa Inarilaisia, ett' eivät he liian pian odottaisi sellaista muutosta luonnon järjestyksessä. Meistä omasta puolestamme oli vaikea toden perästä yhtyä keskustelemaan maanvilje-lyksen loistavista toiveista Inarissa, jotta olimme varsin tyytyväisiä, kun venhe hyvää vauhtia lähti rannasta ja me saimme jättää Toivoniemen ja sen paljon puheena olleen maanviljelyksen taaksemme.


Muduisjäyre, jolle nyt tulimme pitkin Kaamasjoen loppujuoksua, on iso järvi, jonka pituussuunta käy pohjoisesta etelään. Itäpuolella on iso nie-mi, joka on hyvin kapean kannaksen kautta mannermaan yhteydessä. Kovalla tuulella on sen tähden sopivinta kulkea sitä lahtea pitkin, jonka niemi muodostaa mannermaata vasten, ja vetää venhe kannaksen yli vastapäisen lahden pohjaan. Niin teimme mekin ja saavuimme hyvissä ajoin Leutolahden luona olevaan Martin taloon.


Tämän oikotien tähden jäi meiltä näkemättä eräs muinainen uhripaikka, jonka sanottiin olevan mainitun Syrminiemen länsipuolella. Martista vie polku vanhalle ja toinen polku uudelle kirkolle ja pappilaan; venheellä voi kulkea pitkin Keptusjokea, joka Muddusjäyrestä vie veden Paadarjärves-tä tulevaan ja isoon Inarinjärveen laskevaan Joeinjokeen. Tämä komea nimi, Jokien joki, sillä on siitä syystä, että siihen kokoontuu Kaamasjoen ja Muddusjäyren vedet toiselta sekä Vaskon, Lemmen ja Menesjoen ve-det Paadarjäyren kautta toiselta puolen.

Jäneskoski. Kuva: Leo Brörkman. Museovirasto. / finna.fi

Jäneskoski. Kuva: Leo Brörkman. Museovirasto. / finna.fi

Siinä on Jäneskoski, joka lienee suurin ja väkevin koski koko Suomen Lapissa. Kulkisimmeko edelleenkin venheellä vai maata myöten Inarin-järvelle, annoimme jäädä riippumaan siitä, saisimmeko tarpeeksi monta kantajaa Martista seuraavana aamuna. Siinä tapauksessa aioimme läh-teä lyhempää maatietä, päinvastaisessa tapauksessa olisi vesi vieläkin oleva tienämme.


Tämän päätöksen tehtyämme kävimme makaamaan tuvan takana ole-vaan kamariin ja nukuimme pian, mutta heräsimme ankarasta rapinasta ikkunan ruutuja vastaan, jota seurasi kovia jyrähdyksiä. Rajuilma pahin-ta laatua oli noussut. Ukkonen jyrähteli kerran toisensa perästä, kun sillä välin häikäisevät salamat kirkkaasti valaisivat pimeää elokuun yötä. Oli hyvä, että olimme katon alla, eikä pois lähtöönkään ollut kiirettä, sillä kello oli vasta 2 yöllä. Rupesimme uudestaan maata ja koettelimme saada kiinni katkaistun unen päästä.


Ukkosen jyrinä kuului vähitellen siirtyvän kauemmaksi, mutta sade yhä rämisti ruutuja vasten vähenemättömällä voimalla. Kun metsäherra van-han merimiehen tapaan ajoi meidät hereille klo 7 tuolla mieleisellä huu-dolla: ”Kaikki miehet kahvipöydän ääreen!" oli taivas vielä pilvessä, ja itsepintainen sade syyti vettä yli maan ja järven. Hauska näköala niille, jotka aikovat matkalle lähteä!


Koko päivän jatkoi Jupiter Pluvius tointaan, vaikka monikin aina vähän päästä arveli että paha sää aivan pian loppuisi. Heidän ennustuksensa eivät näyttäneet vaikuttavan mitään pilviin, jotka raskaina ja sateisina pi-tivät taivaslakea peitossaan myöhäiseen iltaan asti. Väsyksissä olimme vielä kävelystämme yli soiden ja rämeiden Inarin Utsjoen postitiellä.


Pakollinen viipyminen ei sen vuoksi ollut meille kovinkaan sopimatonta ja me annoimme helposti houkutella itsemme vielä vähän aikaa odotta-maan kaunista ilmaa. Ei meillä ollut mitään hätää, kun olimme sangen siistissä talossa, kun meitä oli neljä henkeä ja kun meillä oli luettavaa, jolla saimme nuo hitaasti pakenevat tunnit hauskemmiksi; metsäherra oli nimittäin ottanut mukaan kahden postin tuomat sanomalehdet.


Iltapäivällä Matti ehdotti, että lähettäisimme hänen ja Pekan sekä erään talon miehen mukana, joka sanoi siihen suostuvansa, osan kapineistam-me pappilaan, jonka jälkeen kyllä voisimme yhteisin voimin kuljettaa lo-put toisella kertaa, kun he olisivat palanneet sieltä. Metsäherra kannatti ehdotusta ja siihen suostuttiin yksimielisesti. Miehet lähtivät siis matkalle kantaen jokseenkin isoja taakkoja ja palasivat illan suussa tuoden tervei-siä kirkkoherralta, joka oli pyytänyt meitä kaikkia olemaan tervetulleita niin pian kuin mahdollista.


Vasta aamulla näyttäytyi aurinko uudestaan ja karkoitti sekä pilvet että sateen. Päätimme silloin lähteä matkalle tuonne vanhaan Pielbajäyren luona olevaan pappilaan. Jo ammoisina aikoina, jolloin pakanuus vielä vallitsi Lapissa, oli eräs pyhä uhripaikka lähellä hiljan mainittua järveä. Keskitalven aikaan kokoontui kansa sinne kiittämään epäjumalaansa ku-luneen vuoden tapauksista sekä rukoilemaan itselleen onnea ja menes-tystä seuraavaksi vuodeksi. Silloin he vaihtoivat turkiksiaan ja ruokata-varoitaan keskenään ja huvittelivat itseään tapansa ja luonteensa mu-kaisesti. Tästä syntyi markkinat, joita siellä vielä samaan aikaan vuodes-ta vietetään, vaikka niiden merkitys nykyään jo lienee vähäinen.


Kun kristinoppi pääsi vakaantumaan Inarissa, rakennettiin ensimmäinen kirkko jo vanhastaan pyhänä pidetylle paikalle. Se tapahtui v. 1639, jol-loin Inari oli Kuusamon kappelina. V. 1762 rakennettiin uusi kirkko lähel-le entistä, mutta sekin on nykyään vanha ja rappiolla. Kolmas kirkko on siitä syystä rakennettu viime vuosina Inarinjärven rannalle, melkein sii-hen, missä Castren 1838 tapasi kotakunnan lappalaisia Juutualla.


Tätä uutta kirkkoa alettiin rakentaa 1884, mutta se oli keskentekoisena monta vuotta, koska oli syntynyt riitaa rakennusmestarin ja urakkamie-hen välillä. Ennen on hautausmaa ollut aivan lähellä kirkkoa, mutta kar-hut keksivät sen juonen, että kaivoivat ruumiit käsiinsä ja söivät ne, josta syystä uusi hautausmaa perustettiin eräälle saarelle Inarinjärveen. Eräs naaraskarhu oli sitten syksyllä lähtenyt kahden poikansa kanssa mene-mään saareen jatkaakseen ruumiiden ryöstämistä, matta jää ei kanta-nutkaan niitä, ja kaikki kolme karhua kuolivat veteen.


Kun aamulla olimme ennättäneet järjestää taakkamme, kuljimme jok-seenkin hyvää polkua myöten tuon lyhyen, kolmen neljännespenikul-man matkan, joka erottaa Martin talon vanhasta pappilasta. Raittiin hon- kametsän läpi kävi polku mäkeä ylös ja mäkeä alas, silloin tällöin vaih-dellen pienten soiden tai somien notkojen kanssa, joiden läpi juoksi po-risevia metsäpuroja. Sisäjärviä, joilla ei ole näkyvää laskuväylää. oli siel-lä täällä tien varrella, toisia siinti kaukaa, mutta Inarinjärvestä emme vie-lä nähneet mitään; se oli metsän ja kukkulain peitossa.


Eräältä mäeltä näkyi koko kirkonkylä, jos saa nimittää kyläksi sitä sään-nötöntä majaryhmää, joka on kirkon ja pappilan alueen lähistöllä. Ne ovat enimmäkseen asumattomia, paitsi kirkkomatkain ja markkinain ai-kaan, jolloin tavallisesti joka tuvassa on niin monta henkeä, kuin siellä suinkin voi saada sijansa; muiden täytyy maata ulkona hangella. Kun Jaakko Fellman joulukuussa 1819 saapui Inarin pappilaan, kuului siihen vaan yksi ainoa huone; hän kertoo siitä seuraavalla tavalla:


”Vihdoin avattiin ovi siihen huoneeseen, joka neljäkymmentä vuotta on ollut papin asuntona, ja johon minä sydämestäni halusin tulla. Tuvassa ei ollut uunia ja tuli tehtiin takkaan, joka oli harmaasta kivestä. Huoneka-luina oli pitkin seiniä asetettuja penkkejä, seinään kiinni hirsistä tehty sängynpaikka, joka täytti vähintäänkin kuudennen osan huoneesta, ja kahdesta veistetystä laudasta kyhätty pöytä.


Muutoin huone oli kyynärää kahdanne päin, kyynärää korkea perman-nosta katonrajaan ja kyynärää kurkihirteen; ovi oli korttelia korkea ja lu-koton. Synkät tulevaisuuden tunteet heräsivät mielessäni, kun ajattelin tulevani asumaan sellaisessa huoneessa lähes 69:11ä leveysasteella".


Hiljan hyljättäväksi tuomittu pappila ei ole ollut niin yksinkertainen, kuin Fellmanin aikaan 70 vuotta takaperin ja sitä ennen; siihen kuului useam-pia huoneita ynnä tarpeelliset ulkohuoneet, mutta asuinhuoneet olivat mataloita ja synkkiä, sillä ikkunat olivat sangen pieniä. Huomio kiintyy erittäinkin siihen, että kirkon ja pappilan paikka on valittu ollenkaan huo-limatta ympäristön laadusta, sillä se on melkein ainoa ruma paikka koko pitäjässä, ell'ei ota lukuun sen syrjillä olevia rämeitä.


Sitä selittänee se seikka, että siihen aikaan, jolloin kirkko ensiksi raken-nettiin, pappi ei oleskellut siellä ympäri vuotta, vaan tuli sinne ainoas-taan muutamia kertoja joka talvi. Silloin on kaikki korkeiden lumikinosten peitossa, jotka tasoittavat luonnossa olevat epätasaisuudet, niin että sen suurempi tai vähempi kauneus ei tule selvästi näkyviin, etenkin kun pi-meys on talven alituisena seuralaisena.


Että paikkaa ei valittu ison järven luota, riippui kai osaksi samasta syys-tä, osaksi siitä, että useimmat asukkaat olivat paimentolaisia, jotka piti-vät tärkeimpänä, että oli saatavissa poronlaidunta ja metsää tulen yllä-pitämistä varten, sekä mieluimmin tahtoivat majoittua metsäisten kukku-lain suojaan niiksi moniksi päiviksi ja viikoiksi, jotka kirkkomatkat kesti-vät, kuin järven luo, missä talvimyrskyt luonnollisesti tuntuivat ankaram-min.


Nyt on sekä kirkko että pappila rakennettu Inarinjärven länsirannalla ole-valle luonnonihanalle Juutuanniemelle. Olot ovatkin pääasiallisesti toi-senlaiset, kuin 250 vuotta takaperin. Jumalan palvelusta pidetään joka pyhä ympäri vuoden, pappi asuu aina pitäjän sisällä ja kuulijat, enim-mäkseen yhdessä kohden asuvia, voivat helposti purjehtia kirkkoran-taan; suurin osa heistä asuu Inarinjärven rannoilla.


Vanha pappilan asema on alkuaan ollut oikea kivilouhikko, mutta vuosi-satojen kuluessa on siitä lannoittamalla ja täyttämällä tehty heinää kas-vava keto, josta kuitenkin vielä suuria kiviä pistää näkyviin sangen mo-nessa paikassa. Aivan ketoa ympäröivän aidan vieressä on korkea kivi, johon eräs verinen muisto on liittynyt. Kansaan tarun mukaan on sen päällä mestattu eräs lappalaistyttö, joka oli tehnyt lapsenmurhan.


17 ja 18 p:n elokuuta vietimme vierasvaraisessa pappilassa.Päätimme sitten tehdä retken ison järven ympäri, ja meidän onnistui myöskin hou-kutella tuo hauska seuramies, Metsäherra, lähtemään mukaamme. Täs-tä hänen ystävällisyydestään olemme vieläkin kiitollisia, koska matka sen kautta, että hän tunsi itse seudun ja sen väestön, oli meille paljoa hauskempi, kuin se muutoin olisi ollut. Hän toimitti sen ohessa, että saimme tuon kunnon miehen herrastuomari Paavo Wallen saattajak-semme. Se oli hyvä asia, sillä hän huvitti meitä matkalla kertomalla sa-tuja ja tarinoita menneiltä ajoilta, joita hän näytti tuntevan paremmin kuin kukaan muu nykyään elävä inarilainen.