Eräästä Karl Resen matkakertomuksesta:

Inarijärvi


19 p. Elokuuta asetuimme Paavo Wallen viisihankavenheeseen. Matti ja Pekka kävivät kumpikin airopariinsa käsiksi, Walle istuutui peräsimen viereen ja me neljä matkustajaa asetuimme keskelle tuota suurta ven-hettä. Suunnaten kulkumme itään päin hiljaisella lounastuulella, oli meil-lä suoraan edessämme korkea kalliosaari, joka kaukaa muistutti täysis-sä purjeissa olevaa laivaa. Se oli Ukonsaari, muinaisaikoina hyvin suu-ressa kunniassa pidetty paikka, missä lappalaiset Ukko Ylijumalalta pyy-sivät hyvää ilmaa sekä kalastus- ja metsästysonnea. Siellä on vielä la-honneita jäännöksiä peuransarvista, joita on tuotu sinne uhrilahjoiksi.

Muutamien englantilaisten matkailijain kerrottiin v. 1876 erään kallion rotkon halkeamista kaivaneen esiin pronssisen koristeen, jota he olivat väittäneet ikivanhaksi. Saaren jyrkiltä rinteiltä poimimme paljon lakkoja ja muita marjoja, joita oli runsaasti saatavissa. Sen, joka tulee Inariin, ei pidä jättää käymättä Ukonsaaressa. Sitä todellakin ansaitsee katsella sen omituisuuden tähden. Monet luolanmuotoiset halkeamat vuoren juu-ressa näyttävät manalan aukoilta, ja haaveellisesti muodostuneet kalliot seisovat ikäänkuin ovenvartijat luolien suilla.

Inarijärvi. Kuva: Volker von Bonin. Museovirasto. / finna.fi

Ukonsaari. Kuva: Helena Taskinen. Museovirasto. / finna.fi

Näkymä Mahlattinuoralle juhannusyönä 1904. Kuva: J. H. Saarinen, 24.06.1904. GTK.

Näköala kesäpäivällä tältä kahden ison selän väliseltä komealta kallio-saarelta on sellainen, että kauvan saa turhaan etsiä sen vertaista. Län-nessä päin on Ukonselkä ynnä kaunis Juutuanlahti, jonka rannalta kirk-ko ja pappila näkyvät suoraan yli selän muutamat niemet tekevät taulun vaihtelevaksi.

Kalliot ja luodot muodostavat tiheän saariston etelään päin. Ne ovat niin taajassa, että koko se puoli näyttää yhtenäiseltä maalta, ainoastaan muutamat sinne johtavat merimerkit ilmaisevat, että maaksi luultu on ve-den halki viiltelemää. Itää kohden avautuu yli näkymätön meri, jonka ra-jana on kaukainen taivaan ranta. Se on Kasarinselkä. Siitä laulaa runoi-lija:

- Ja kerran tietää tahtoi

- Nyt lappalaiset nuo

- Kuin syvä olla mahtoi

- Inarin järvi tuo.

He täyttivät sitä varten kattilansa kivillä ja hiekalla ja upottivat sen aal-toihin; mutta Köys' katkes, laulu kuultihin:

- Niin syvä on kuin pitkäkin!

Sen syvyyttä ei ole mitattu sittemmin.

Panoraama Inarista v. 1931: näkymä eräältä pienimmistä Malkosaarista Kasariselälle. Kuva: Erkki Mikkola. Museovirasto. / finna.fi

Metsänhoitajan virkatalon ranta Inarijärvi, taustalla Ukonsaari. Kesä 1931. Kuva: Erkki Mikkola. GTK.

Jää pysyy ainoastaan poikkeustapauksissa Juhannukseen asti; joskus on tapahtunut että sitä muutamin paikoin on jäänyt aina heinäkuuhun asti, mutta se lienee harvoin uudistuva poikkeus. Sitä vastoin ei syys-kuun yö vielä ole voinut sitoa sen aaltoja uudestaan; se tapahtuu vasta marraskuun lopulla, joskus vieläkin myöhemmin. Venheillä Inarinjärvellä on ainoastaan yksi raakapurje, samoin kuin Jäämerenkin rannalla; mutta kuitenkin voi niillä sangen hyvin luovia.

Ukonsaaresta purjehdimme kauniin ja taajan saariston läpi suoraan poh-joista kohden. Inarinjärvellä kulkiessa tapahtuu usein, että luulee näke-vänsä lappalaistaloja rannoilla, mutta kun tulee lähemmäksi, huomaa kaikkien rakennusten muuttuneen kiviksi. Me, jotka emme tienneet, että koko Inarin pitäjä on täynnä kuutionmuotoisia kivilohkareita, jouduimme monta kertaa kiivaasen väittelyyn Metsäherran ja Wallen kanssa, kun he väittivät, että olimme niin ja niin kaukana lähimmästä talosta, vaikka me selvään näimme taloja paljoa lähempänä.

Välistä olivat isot kivet samassa järjestyksessäkin, jossa lappalaistalon rakennukset tavallisesti ovat. Meidän oli siitä syystä joskus varsin vaikea tunnustaa erehtyneemme; mutta silloin, kuten ainakin näkyi, että ”vanha on vanhin," ja että Walle oli oikeassa. Kuitenkin nämä kivet auttavat an-tamaan eloa ja vaihettelua muuten autiolle luonnolle; erämaa näyttää niiden kautta sangen tiheästi asutulta.

Ihmisille, jotka ovat eksyneet avaralla järvellä, mikä useiden yhtäpitäväin kertomusten mukaan ei ole ensinkään harvinaista, mainittu seikka, joka meistä oli hauska, lienee erittäin haitallinen, Kun pelastuksen toivo on luulotellun talon näkyessä herännyt, on kai hyvin ikävää perille tulles-saan löytää paljaita kiviä. Eksynyt ei viimein uskalla enää uskoa silmi-ään silloinkaan, kun hän vihdoin näkee ihmisasunnon.

Muutaman tunnin purjehdittuamme tulimme Polton taloon erään syvälle pistävän lahden rannalla, joka jää kapean niemen ja mantereen väliin. Näitä yhdistävän kannaksen poikki oli asetettu puuteloja, jotka osoittivat, että on tapana vetää venheitä sen yli toiseen saman järven lahteen.

Viivyimme hetkisen talossa. Sen nimi johtuu luultavasti siltä ajalta, jolloin lappalaiset saivat parhaat tulonsa majavan pyynnistä. Jos majava oli päässyt irti satimesta tai tavannut siinä kuolleen toverin, niin se, sen mu-kaan kuin kerrotaan, tuli sen jälkeen niin varovaksi, ett' ei sitä koskaan voida saada pyydystetyksi. Sitä sanottiin siitä syystä ”Paltoksi," samaten hiljan mainittua taloa.

Illalla tulimme Väylään, joka on erään joen suulla järven pohjoisrannalla. Ikäväksemme huomasimme, että tupa oli niin sanomattoman siivoton, että olisi ollut mitä suurin kisa, jos olisi täytynyt olla siinä yötä. Metsäher-ra ehdotti sen vuoksi perinpohjaista puhdistusta, ja ehdotuksen hyväk-syivät sekä talon asukkaat, että me, jotka halusimme levätä siinä yön yli.

Luutia sidottiin ja lattia lakaistiin. Saimme silloin selityksen, miksi ilma tuossa hatarassa huoneessa oli niin turmeltunut. Paitsi lastuja ja muuta likaa löysimme useita ainoastaan puoleksi kalutuita luita, joissa isoja matoja oli syömässä, mitä ihmiset olivat jättäneet. Myöskin kaloja, joita oli pudonnut lattialle, oli saanut jäädä siihen, ja nekin tietysti puolestaan lisäsivät tuota kauheata löyhkää.

Kun luudat olivat tehneet, mitä voivat, saivat lapio, kirves ja höylä tehdä lopun. Talon väki kantoi ulos penkkejä ja hyllyjä, joita he muokkasivat niin perin pohjin, että ne näyttivät uusilta. Naiset kantoivat vettä rannasta ja pesivät lattian, jonka jälkeen me kaikki keräsimme katajia ja suopur-suja. Savutorvi tukittiin litteällä kivellä ja iso valkea sytytettiin takkaan.

Huone tuli pian savua täyteen lattiasta kattoon ja se jätettiin siten omille hoteilleen noin puoleksi tunniksi, jonka jälkeen ovi ja ikkuna avattiin ja savutorvesta otettiin tukko pois. Savulla oli ollut aiottu vaikutus, koko tu-pa tuoksusi nyt katajille ja siinä oli varsin hauska olla. Talon perinpohjai-nen puhdistus oli jotakin niin tavatonta, että sen asukkaat varmaankin siitä lähtien alkoivat uuden ajanlaskun.

Seuraavana päivänä ukko Walle näytti meille pari huomattavaa luonnon-muodostusta Toinen oli eräs korkea kivi, joka lepäsi muutamain pienem-päin päällä, niin että se oli noin kyynärän verran maanpinnan yläpuolel-la. Walle kehoitti meitä ryömimään kiven alle, ja silloin huomattiin että se oli ontto, jotta yksi mies vallan hyvin voi seisoa sen sisällä. Kiven sisällä oli eräs poronvaras säilyttänyt varastettua lihaa ja hänen oli onnistunut kauvan välttää ilmisaamista, kunnes muut sattuman kautta löysivät piilo-paikan. Myöhemmin päivällä tulimme Silbaluothin niemelle, jossa löytyi samanlaisia vuorikiteitä kuin Pisavuoressa Nilsiässä.

Päivällistä söimme Kettumatin talossa. Isäntä, joka on Kuuvan sukua, on erään vaimo Nimrodin poika. Tämä sai ammattinsa vuoksi yllämai-nitun liikanimen, joka on siirtynyt hänen saman nimiselle pojalleen. Nimi on nyt ikuistettu sen kautta että se on merkitty karttaan. Matti Kuuva ei tahdo itse tunnustaa sitä, vaan pitää sitä halventavana haukkumanime-nä. Tästä Kettumatista kertoo huhu, että hän on innokas viinanmyöjä ja kuljettaja.

Muutamia vuosia sitten hän kuljetti kokonaista kuormastoa mainittua ta-varaa pitkin Norjan ja Venäjän rajaa, mutta joutui onnettomuudekseen Venäjän rajapoliisin käsiin, jolloin hänen kuormansa ja juhtansa otettiin takavarikkoon. Pian sen jälkeen hänen itsensä onnistui paeta, mutta ta-varansa ja poronsa hän menetti. Tästä hänen onnettomuudestaan teki eräs August Säärelä laulun, joka painettiin Wesisaaressa (Wadsö) ja jo-ta leviteltiin sadottain. Sitä lauloivat kaikki Inarissa, vieläpä Matti Kuuvan omat lapsetkin.

Koilliseen pistää Inarinjärvestä eräs pitkä lahti, Tschuolisvuodno, jonka erottaa saman nimisestä järvestä muutaman sylen levyinen kannas. Kannaksen etelärannalla oli sangen taajassa irtonaisia turvelevyjä, joita ei oltu voitu ottaa lähitienoolta, sillä kelvollista turpeella peitettyä maata ei ollenkaan löydy silmänkanto matkalla. Paavo Walle ilmoitti, että sitä oli tuotu toiselta puolen järveä 10-12 peninkulman päästä. Sitä käyte-tään alustana eläimille, joita venheellä tuodaan järven yli myytäviksi Jäämeren rannalle. Sekä hevosia että lehmiä viedään maasta monta monituista kertaa joka kesä tätä tietä, mikä näkyi sekä rannalle heite-tyistä turpeista että muista selvistä merkeistä.

Kun meitä oli kylliksi monta miestä, oli verrattain helppo asia vetää ven-he kannaksen yli Tschuolisjärveen, jonka yli meillä vielä oli purjehdus-reittiä kokonainen peninkulma sen koilliseen rantaan, Olen jo ennen maininnut, että monta Suomen asukkaista vuosittain menee Jäämeren kalastuspaikoille Norjan rannikolle, jossa he tavallisesti ansaitsevat hy-vän päiväpalkan, ja josta he palaavat kerättyään verrattain suuren sääs-tön, jos vaan kalastusonni on ollut heille suotuisa ja he itse ovat eläneet ihmisiksi.

Tschuolisjärven rannalla tapasimme parikymmentä sellaista kotiin päin matkustavaa lantalaista eli Ruijassa kävijää, jotka olivat viipyneet Wesi-saaressa kesäkalastuksenkin yli, jolloin pyydetään enimmäkseen seitiä. Tahdon nyt yhdessä jaksossa kertoa, mitä minä Lapin matkallamme kuulin tästä edestakaisin käyvästä kansantulvasta. Se hyvä tilaisuus va-rojen hankkimiseen, jonka jäämerenkalastus tarjoo, houkuttelee joka ke-vättalvi satoja ja tuhansiakin Suomen asukkaista, sekä miehiä että vai-moja mainitulle rannikolle, jossa he joka tapauksessa ovat turvassa näl-käkuolemalta, sekä hyvinä kalavuosina ansaitsevat hyvän säästörahan kotiin vietäväksi, kun he kalastuksen päätyttyä palaavat omaan maahan-sa.

Tämä vaellus, jota lienee kestänyt jo pitkiä aikoja, uudistuu joka vuosi. Monet ovat matkallaan jääneet vakinaisiksi asukkaiksi Norjan kalaisille rannikoille; heitä ja heidän jälkeläisiänsä on jo melkoisen suuri luku, ja he tekevät sangen suuren prosentin Ruijan asukkaista. He ottavat mie-lellään ja ystävällisesti vastaan niitä maanmiehiään, jotka joka vuosi tu-levat rannikolle kalastusta harjoittamaan, koska siilien silloin voidaan käyttää paljoa suurempi työvoima. Etenkin nälänhädän aikoina on maini-tulla Jäämeren rannalla mitä suurin merkitys Suomen koko pohjoispuo-len asukkaille. Silloin siirtyy tuhansittain ihmisiä, joiden kotona täytyisi kärsiä kovaa puutetta, Ruijaan ja elättää henkensä Jäämeren kalastuk-sella.

Siinä hauskassa matkakertomuksessa ”Matkamuistelmia Venäjän Lapis-ta", joka oli Kirjallisessa kuukauslehdessä v. 1871, kertoo sen tekijä, kirkkoherra J. F. Thauvon, että nälkävuosina 1850- ja 1860- luvulla oli useita kymmeniä perheitä muuttanut Suomesta Muurmannin rannikolle Venäjän alueelle ja siten pelastunut siitä nälkäkuolemasta, joka silloin tässä maassa kohtasi tuhansia. Silloin kuten vielä meidänkin päivinäm-me Muurmannin rannikko oli vähemmin tunnettu ja siellä asui paljoa har-vemmassa suomalaisia, kuin saman meren rannalla olevassa Ruijassa.

Jo tästä siirtymisestä voi päättää, kuinka suurta hyötyä siitä on ollut maamme asukkaille, että he ovat voineet paeta kalastuspaikoille Jää-meren rannalle, kun köyhyys ja hätä ovat uhanneet perikatoa kotona. Jos nälänhätä vielä ahdistaa maatamme, kuten kovin usein tätä ennen on tapahtunut, on taas tuhansia lantalaisia pyrkivä Lapin erämaiden läpi Jäämeren kalarikkaalle rannikolle, jossa vaatimaton toimeentulo heille kangastaa. Matka sinne ei ole mikään huvimatka. Päin vastoin pitää jo-kaisen olla varustettu kestämään kaikenlaisia vastuksia ja vaivoja, sil-loinkin kun matkan voi tehdä edullisimmissa oloissa, nauttimalla kaikkia tarjona olevia mukavuuksia.

Kuinka vaikea se sitten on köyhälle väelle, jolla on paljon lapsia! Usein näkee miehen ja vaimon vuorotellen vetävän kelkkaa, jossa heidän lap-sensa makaavat heiniin ja vaateryysyihin peitettyinä. Siten he ponniste-levat askel askelelta poluttomien erämaiden läpi kohti kaukana häämöit-tävää päämääräänsä, työtä ja ruokaa kalastuspaikalla vieraalla rannikol-la.

Jos sellainen vaivaloinen kulku asutuissakin seuduissa on omiaan sääliä herättämään, niin eikö se ole paljoa enemmän surkuteltava ja hengen-vaarallinen Lapissa, jossa talojen väliä on monta peninkulmaa. Jotta ne, joiden täytyy vaeltaa Lapin autioiden seutujen läpi, olisivat jossakin mää-rin turvassa, on laillisen päätöksen kautta määrätty, että talvitie on viitoi-tettava selvästi ja säännöllisesti, mutta kuinka sitä noudatetaan, en voi arvostella.

Siitä ei ole pitkää aikaa, kun eräästä Oulussa ilmestyvästä sanomaleh-destä luettiin, että muutamat ihmiset, jotka hiihtäen kulkivat mainittua tie-tä, eivät olleet osanneet perille, vaan heidän oli täytynyt viettää monta vuorokautta erämaassa, josta he ainoastaan sattuman kautta pelastui-vat paleltunein jäsenin.

Kun merenkalastus loppuu tai kotityöt kutsuvat, niin suomalaiset palaa-vat ja menevät silloin tavallisesti Wesisaaresta purjevenheellä Neiden-vuonolle, joka on sam|in nimisen joen suulla. Sieltä he kulkevat jalan pit-kin vaivaloista ja epätasaista polkua, jonka tuhansien edelläkävijäin as-kelet ovat muodostaneet, ja tulevat muutamia päiviä vaellettuaan Tschu-olisjärven koilliselle kulmalle. Mutta siellä heidän täytyy odottaa paljaan taivaan aila, kunnes joku inarilainen sattumalta tuo venheen, jolla he voi-vat kulkea tämän ja Inarinjärven yli.

Välistä tämä toimeton odotus tulee kylläkin pitkäksi, eikä mitään suojaa löydy sadetta ja lumiräntää tai jäädyttävän kylmiä tuulia vastaan. Onnel-linen se, joku on jaksanut ottaa tarpeeksi ruokavaroja ja vaatteita mu-kaansa, mutta kun niitä on kannettava hartioilla lähes viiden peninkul-man matka, tapahtuu usein, että eväs alkaa loppua ja että vaatteet huo-mataan aivan riittämättömiksi. Pienessä vihkosessa nimeltä ”Erämaas-sa, kertomuksia Suomen Lapista”, painettu Oulussa 1888, kerrotaan monta tapausta, jolloin odottajat ovat saaneet kestää sanomattomia kär-simyksiä pakkasen ja ruoan puutteen tähden.

Jää on kokonaan tehnyt mahdottomaksi järven yli menon ja jumalanilma on syytänyt, odottavien miesten, vaimojen ja pienten lasten päälle lak-kaamatta sadekuuroja ja lumipyryä, samalla kun kylmät, jäätyneen jär-ven tai lumen peittämäin tunturien yli tulevat tuulet ovat vähällä olleet jäädyttää ihmiset, kun he tiiviisti toisiaan vasten kyyristyneinä ovat koet-taneet pysytelläitä lämpöisinä sateen ja lumirännän vuoksi suurella vai-valla ylläpidetyn nuotion ääressä.

Kun mukaan otettu eväs alkaa loppua, syntyy kurjuus, jota on mahdoton kuvailla. Ne, joilla vielä on jäljellä jotakin, koettavat sitä salata ja uskalta-vat ainoastaan salaa syödä ruokaansa peläten leivättömien ruoanhimoa, koska nälkä pakoittaa heitä luvattomasti ottamaan, mitä he vaan voivat käsiinsä saada. Muutamia ihmisiä lähetetään silloin takaisin Neidenvuo-nolle lisävaroja hakemaan ja se täytyy välistä tehdä jonkun ajan perästä uudestaan.

Myöskin J. Mustakallio mainitsee kertomuksessaan Matka Jäämeren rannalle 1882 useita samanlaisia tapauksia. Ne eivät suinkaan ole har-vinaisia poikkeuksia, vaan päin vastoin sangen usein joka vuosi uudistu-via. Kun odotus on käynyt kovin vaikeaksi, ovat jotkut päättäneet kiertää järven, mutta siinä usein joutuneet tuhkasta tuleen, sillä ei mitään polkua ole sen rantoja pitkin ja sen kiertäminen on uskomattoman vaivaloista. Useita syviä lahtia pistää kauaksi maan sisään ja niiden pohjaan laskee jokia, jotka kevät-aikaan paisuvat laajalti yli äyräittensä; pohjattomat ne-vat ja pahat kivilouhut tekevät myös puolestaan jalkamatkan erittäin ra- sittavaksi, melkeinpä mahdottomaksi.

Järven kiertäminen tekee matkan monta vertaa pitemmäksi sen kautta että on kuljettava jokaisen lahden ja niemen ympäri. Moni lahti on niin pitkä ja kapea, että ennen kuin on kerinnyt sen toiselta rannalta toiselle, on vaellusta kestänyt kokonainen päivä, ja vaikka on kulkenut useita pe-ninkulmia, niin matkaa suoraan lahden poikki on ainoastaan virsta tai pari.

Monikin matkamies, joka on koettanut oikaista suoraan niemen poikki rannasta toiseen, on lähtenyt väärään suuntaan ja eksynyt erämaihin. Sillä tavalla hävinneiden lukua luonnollisesti ei tiedetä mutta kerrotaan, että ihmisiä, jotka ovat lähteneet sellaiselle matkalle järven ympäri, ei sit-temmin ole kuulunut Inarin kirkolla eikä Kyrön kylässä, joiden molem-pain paikkain kautta heidän kuitenkin välttämättä olisi pitänyt kulkea. Kenties heidän on onnistunut tulla kotiinsa toista tietä; kenties he ovat ainaiseksi jääneet erämaahan ja joutuneet petojen ruoaksi. Heidän koto-seudulla olevat sukulaisensa eivät voi edes tiedustella heitä; ei kukaan saa tietoa heidän surullisesta kohtalostaan ja kuolemastaan.

Että edes jossakin määrin turvattaisiin näiden kansalaistemme paluu-matka kotiin, on ehdoteltu, että saataisiin perustaa uutisasunto Tschuo-lisjärven koilliselle rannalle, ja että asukas ensimmäisinä vuosina saisi nauttia valtion apua, ja sen edestä hän olisi velvollinen sekä rakenta-maan paikalle tarvittavat huoneet ja rakennukset, että vähäistä palkkiota vastaan antamaan huonetta ja ruokaa matkamiehille ja koko sillä ajalla, jonka järvi on sulana, kerran viikossa määrättynä päivänä tekemään venhematkan kirkolle ja Kyrön kylään, jolloin matkustajia saisi määrättyä kyytimaksua vastaan tulla mukaan.

Tämä ehdotus toimenpiteeksi, jonka tarkoitus olisi auttaa niitä tuhansia, jotka mainitulla paikalla kieltämättömästi tarvitsevat kattoa päänsä pääl-le ja kyytiä järven yli, ja säästää monta köyhää suomalaista miestä, vai-moa ja lasta mitä vaikeimmista koettelemuksista, oli vähällä käydä kal-liiksi sen tekijälle.

Vaikka eräs toimelias ja rehellinen Suomen talonpoika pyysi lupaa saa-dakseen ruveta asumaan kysymyksessä olevalla paikalla sekä lupasi määräajan kuluessa laittaa uutisasunnon säädettyyn kuntoon, joko hä-nelle myönnettäisiin apua tai oltaisiin myöntämättä, onnistui muutamain kateellisten luulotella eräälle herkkäuskoiselle, että olisi suorastaan mahdotonta saada uutisasuntoa toimeen tälle paikalle, ja hän sekä kielsi sen perustamisen että haastatti ehdotuksen tekijän oikeuteen hänen menettelynsä tähden haastekäskyn syyksi mainittiin, että niin pohjoisella paikalla ei kukaan voi elää maanviljelyksestä, koska ranta on niin kivistä ett' ei mitään peltoa voida tehdä siihen.

Tunnettu on, ett'ei yksikään ihminen koko Inarissa elätä tai edes vast'-edes voi elättää henkeään ainoastaan maanviljelyksellä, joka ei koskaan kannata siellä, mutta kuitenkin löytyy Inarissa 60 taloa, joista ei yhdellä-kään ole suurempia luonnollisia etuja, kuin ehdotetulla uutisasunnolla Tschuolisjärven rannalla, paitsi kenties Toivoniemellä, joka nauttii valtio-napua n.s. maanviljelyksensä hyväksi. Inarissa, jos missään, täytyy maanviljelyksen ohella harjoittaa muitakin elinkeinoja.

Kalastukseen, metsästykseen ja muihin sivuelinkeinoihin olisi uutisasuk-kaalla Tschuo-lisjärven rannalla ollut parempi tilaisuus kuin kellään muulla koko Inarin pitäjässä. Eikkaita kalavesiä ja metsästysmaita löytyy ylt' ympäri tätä paikkaa, ja se alituinen väkitulva, jolle asukkaan olisi ollut pidettävä tarjona huone ja ruokaa, olisi voinut olla hänellä taattuna tulo-lähteenä. Hänen saaliinsa kalastuksesta ja metsästyksestä olisi pian saanut ostajia paikalla, puhumattakaan siitä maksusta, jonka hän olisi saanut venhekyydin teosta Inarinjärven yli.

Kuinka inarilaiset nykyisissä oloissa ymmärtävät käyttää hyväkseen mat-kustajain venhekyydin tarvetta, näkyy muun muassa Ervastin kertomuk-sesta hänen väitöskirjassaan ”Suomalaiset Jäämeren rannalla”, jossa mainitaan, että kahden nimeltään mainitun henkilön on täytynyt maksaa matkasta Tschuolisjärveltä Kyrön kylään kuusikymmentä (60) markkaa; joskus on tästä matkasta maksettu 100 kruunua eli 140 markkaa, s.o. enemmän kuin koko venheen hinta.

Tschuolisjärven rannalla oleva uutisasunto ei ainoastaan olisi tuottanut suurta huojennusta kaikille kotimaahan palaaville suomalaisille, vaan sii-nä olisi myös hyvin voinut elää asukas perheineen, vaikka tosin ei sillä, mitä sen paikan maanviljelys voisi tuottaa. inarilaiset saavat viljaa omis-ta pelloistaan ainoastaan hyvin vähäisen osan vuoden tarpeistaan. Jau-hot ovat sen vuoksi enimmäkseen muualta tuotavat, ja mukavin paikka, josta niitä voidaan tuoda, on Jäämeren rannikko, jonne venäläiset joka vuosi tuovat suuria laivalastia sitä tavaraa.

Kuusi viikkoa kesässä on n.s. vapaan kaupan aikaa Ruijan rannikolla. Silloin nuo tavararikkaan Arkangelin tuuheapartaiset veljekset vaihtavat itselleen vasta saatua kalaa jauhoihin, ryyneihin, hamppuihin, köysiin, y.m. Siihen aikaan ovat jauhot paljoa huokeampia kuin talvella, jolloin niitä voidaan ostaa ainoastaan norjalaisilta kauppiailta. Inarilaiset eivät kuitenkaan voi juuri käyttää hyväkseen tätä hintojen huokeutta, sillä on mahdotonta kuljettaa tavaroita kotiin kesällä, kun ei löydy mitään maan-tietä. Jotkut kuulnvat kuitenkin tekevän ostoksensa vapaan kaupan ai-kaan ja panevan tavaransa vuokrattuihin huoneisiin rannikolla, kuljet-taakseen ne sittemmin talvella poroilla kotiinsa.

Talvi tulee vasta joulukuussa, ja siten käy syksy kaikissa tapauksissa jokseenkin pitkäksi, kun on yleinen jauhojen puute Inarissa saadaan sangen runsaasti taimenia, joilla kuuluu olevan hyvä menekki Jääme-ren rannikolla. Totena kerrottiin, että rannikolla yhtä leiviskää vastaan mainittua kalalajia saadaan vaihtaa kokonainen tynnyri suolattuja pikku seitiä. Lappalainen syö päivässä leiviskän taimenia, mutta hän voisi tyn-nyristä suolattuja pikku seitiä elää perheineen kokonaisen kuukauden.

Sellainen vaihto olisi siis hänelle erittäin edullinen, vaan se ei voi tulla kysymykseenkään, kun ei ole mitään tietä, jota myöten hän voisi viedä saaliinsa rannikolle ja tuoda kotiin vaihtamansa seidit. Hänen täytyy sen tähden itsensä syödä saaliinsa ja, kun kalastusonnea puuttuu, nähdä nälkää. Toisenlaiseksi ja kaikin puolin onnellisemmaksi tulisi köyhän lap-palaisen kohtalo, jos kunnollinen kuljetustie rakennettaisiin Tschuolisjär-ven rannalta Neidenvuonolle Jäämeren luo.

Hän voisi silloin viedä rannikolle hyvät ja lihavat taimenensa, jotka kui-tenkaan eivät tyydytä hänen tarpeitaan monta päivää, ja sieltä tuoda to-sin laihempia ja huonompia seitiä, mutta joilla hän tulisi toimeen yhtä monta kuukautta. Aivan varmaan silloin monet inarilaiset ja myöskin So-dankylän pitäjässä peninkulman päässä etelään päin Kyrön kylästä ole-van Mutenian kylän talonpojat pian huomaisivat itselleen edulliseksi ke-sällä, jolloin jauhot ovat huokeita, tuoda niitä sekä omiksi tarpeiksi että myytäviksi. Heiltä voisivat sitten köyhät ostaa itselleen tätä välttämättö-män tarpeellista tavaraa kesän ja syksyn kuluessa, ja saada sitä samal-la hinnalla tai vieläkin halvemmalla, kuin mitä se maksaa talvisaikaan Vesisaaressa.

Mutenialaiset, jotka nyt joka syksy kärsivät leivän puutetta, voisivat jo syys- tai lokakuussa kuljettaa aikaiseen lumen peitossa olevain tunturien yli kotiin tarpeensa Kyrön kylästä, jota vastoin he nykyään vasta joulu-kuussa voivat ajatella lähtöä myöhään jäätyvän järven ylitse merenran-nikolle. Siten säästyisi köyhältä kansalta tuntuvasti sekä aikaa että ra-haa ja se tietysti edistäisi sen aineellista vaurastumista.

Vuoden 1885 valtiopäivillä teki Lapin tuomiokunnan edusmies anomuk-sen, että ajotie rakennettaisiin Tschuolisjärven ja Jäämeren luona olevan Neidenvuonon välille. Anomuksen hyväksyi talonpoikaissääty ja Hänen Majesteettinsa käski myös Suomen Senaattia ottamaan asian punnitta-vaksi, mutta kuitenkaan tämän avaralle paikkakunnalle niin tärkeän ano-muksen ei onnistunut saada Armollista hyväksymistä. Ainoastaan Inarin-järven ja Tschuolisjärven välisen, kapean kannaksen tasoittamiseen an-nettiin rahamääräys, mutta pääasiassa anomus, kuten sanottu, hylättiin.

Virtaniemestä Nautsiin (30 km) kuljetetaan Petsamon posti rakenteilla olevaa Petsamon maantietä toistaiseksi hevosilla. Maantie on 3 km vielä aivan louhikkoa, josta ainoastaan metsä on pois raivattu. Kuva: Bruno Mustue/Suomen Kuvalehti 40/1923.

Sota-aikana kuljetettiin Norjasta salaa viljaa Inarin hädänalaiselle väestölle ensin kantamalla poikki tunturien, sitten veneillä pitkin Inariin. Kuva esittää viljaveneen kuljetusta kannaksen yli Tjualisvuonolle. Kuva: Suo-men Kuvalehti 28/1919.

Kuva: 1 7 1929 Rajaseutu no 6.

Valtakunnan raja Rajakummulta nähtynä. Kuva: Benjamin Frosterus, 1903. GTK.

Tähän koko Lapille niin ikävään tulokseen vaikutti kenties eräs sanoma-lehtikirjoitus, joka oli luettavana Oulunlehden 75:nnessä numerossa vuodelta 1885. Tässä kirjoituksessa selittää eräs Eerikki Keränen, että kysymyksessä oleva tie olisi aiottu ainoastaan Jäämeren kalastuspai-koille menijöiden hyödyksi heidän matkallaan kotimaasta vieraalle maal-le. Eerikki Keräsen hullunkuriseen kirjoitukseen vastattiin pian sen jäl-keen samassa lehdessä selittämällä, että Norjaan menevät kalastajat ei-vät koskaan ole matkustaneet eivätkä voi vastakaan matkustaa tätä tie-tä, koska parempi ja lyhempi tie on olemassa, jota vastoin melkein kaikki palaavat kotiin Neidenvuonon ja Tschuolisjärven kautta, jonka tähden ehdotettu tie siihen sijaan, että se edistäisi suomalaisten siirtymistä ul-komaille, päin vastoin tulisi houkuttelemaan niitä, joita hätä talvella on ajanut pois kotoa, palaamaan takaisin.

Virallinen lausunto anomuksessa ehdotetusta tiestä oli otettu erääseen Oulun sanomalehteen syksyllä 1887 ja se on huomattavassa määrässä yhtä-pitäväinen Eerikki Keräsen yllämainitun kirjoituksen kanssa. Täs-säkin supistettiin koko tien merkitys siihen vähäiseen hyötyyn, joka siitä olisi lantalaisilla heidän mennessään Ruijaan. Kuten ylempänä mainit-tiin, ei tällä tiellä ole mitään merkitystä siirtolaisiin nähden, sillä he kulke-vat talvella 4-5 peninkulmaa Tschuolisjärven länsipuolitse suoraan Bu-gön vuonolle. Kuitenkin jäi tulokseksi se että koko Lappi edelleenkin kai-paa niitä etuja, joita mukava yhteys kala- ja tavararikkaan Jäämeren rannikon kanssa epäilemättä tuottaisi.

Asettuneina nuotion ympärille vietimme monta tuntia keskustellen lanta-laisten kanssa, jotka olivat kotoisin aivan eri osista maata; useimmat to-sin Oulun läänistä, mutta jotkut kaukaisemmiltakin seuduilta, niinkuin Viitasaarelta, Suonenjoelta, Nurmeksesta y. m. paikkakunnista. He olivat ylipäänsä tyytyväisiä kalastukseen, vaikka se keväällä oli tuottanut koko joukon vähemmän kuin entisinä hyvinä aikoina, mutta seidinpyynti oli kesällä onnistunut varsin hyvin. Muutamat matkamiehistä olivat tänä vuonna olleet ensi kerran merenrannikolla, mutta, toiset olivat tehneet tämän matkan toistakymmentä kertaa ennen, ja kaikki he aikoivat vas-takin mennä sinne.

Täysikuu loi valoaan tyynen järven rannalla oleviin hauskoihin ryhmiin, yksi ja toinen tähti tuikahteli taivaalla ikään kuin toivoen, ett'ei kuun vä-kevämpi valo sitä kokonaan himmentäisi, matkasta väsyneet kalastajat painautuivat toinen toisensa perästä levolle laukku päänaluksena, ja mekin etsimme itsellemme vuoteen yöksi. Aamulla olivat kaikki aikaisin liikkeellä, varustautuakseen matkalle järven yli ja edelleen kotia kohden, josta he kylläkin kauvan olivat olleet poissa. Kaksi inarilaista oli venhei-neen rannalla ja siinäkös tuli elämää ja liikettä, kun kaikki koettivat saa-da itselleen paikan niissä.

Se onnistuikin, ja hetkisen perästä näimme heidän soutavan vähän mat-kan päässä järvellä, josta hiljäinen aamutuuli kantoi vielä heidän iloista puhettaan kuuluvamme. Heillä oli ollut erinomainen onni, kun ei ollut tar-vinnut kauvempaa odottaa tilaisuutta järven yli päästäkseen. Muutamia tuntia sen jälkeen olimme mekin Inarinjärvellä ja purjehdimme sen selkiä pitkin tämän ja seuraavan päivän. Monta kertaa nousimme maalle kau-niisiin saariin ja poimimme lakkoja, joita oli tavattoman runsaasti saata-vissa. Se marjalaji, jota kieltämättä on runsaimmin, on variksenmarja (Empetrum nigrum). Sitä kasvoi kaikkialla, missä se vaan vähänkin löysi maata juuriensa kiinnityspaikaksi, ja sen pitkät varvut riippuivat usein pitkin paljaita kallioita järven vettä kohden.

Suomessa ei variksenmarjoja pidetä missään arvossa eikä ne sitä an-saitsekaan, sillä siellä ne ovat pieniä ja kuivia, mutta toisin on laita kau-kana pohjoisessa, jossa ne ovat pienen sormen pään kokoisia ja täynnä virkistävää mehua. Lappalaiset käyttävätkin niitä sangen yleisesti yksin-kertaisessa taloudessaan, ja herrasperheetkin käyttävät mehua soppa- ja jälkiruokiin y. m. Kenties voitaisiin näistä mitättömistä marjoista puser-taa viiniäkin. Meillä oli tilaisuus eräässä talossa maistaa variksenmarjan mehua, joka kaksi vuotta oli ollut kellarissa, ja sillä ajalla ruvennut käy-mään. Tuloksena oli maukas juoma ja sillä oli myös virkistävä vaikutus. Inarissa kasvaa variksenmarjoja uskomattoman runsaasti. Metsäherra kertoi, että, pulkasta, kun hän syksyllä oli ajanut ohutta lunta myöten, oli metsään jäänyt kaikkialle sinipunerva raita maata vasten musertuneiden marjain mehusta. Semmoinen rikkaus ansaitsisi tulla talteen otetuksi.

Se oli tavattoman hauska purjehdusretki, jonka teimme näinä kahtena päivänä Inarinjärvellä. Kuljimme kapeiden salmien kautta kauniiden saarien välitse ja halki selkien, niin suurten, ett'ei silmä kantanut niiden yli. Monissa paikoissa muistutti seutu Savosta, sillä Inarinjärvellä on monta paikkaa, jotka kauneudessa vetävät vertoja Saimaalle ja Kallave-delle, jos kohta luonto onkin täällä köyhempi ja harvoin näkee lehtipuita tummien honkien välistä. Kalliot, nuo lujat ja kovat graniitilohkareet ovat Inarissa saman näköisiä kuin joka paikassa muuallakin. Metsäiset äkki-jyrkät vuoret, jotka olivat laajalti valkoisen kauniin poronjäkälän peitossa, muistuttivat mieleemme Karhunsaarta, joka on aivan Kallaveden rannal-la olevan Toivolan lauttapaikan edustalla, ja muutamat kukkulat olivat Puijonmäen näköisiä, mutta ainoastaan kaukaa nähden.

Näiden kallioiden, luotojen ja saarien välissä kuului sävel ”minun kultani kaukana kukkuu" yhtä kodikkaalta kuin syntymäseudullamme. Parissa pienessä kalastajamajassa kävimme sisällä ja huomasimme, että ihmi-set olivat onnellisia ja köyhyyteensä tyytyväisiä; kun vaan Jumala antoi kaloja, ei heillä ollut mitään huolta. Kala oli heillä leivän asemessa, jota ei ollut palaakaan saatavana, sillä, talven janhovarat olivat jo aikoja sit-ten lopussa eikä uusia ollut saatavissa lähempänä kuin Jäämeren ranni-kolla, jonne ei vie mitään kesätietä. Silloinkan ei lasten koskaan tarvit-seisi nähdä nälkää, kun jauhoja voitaisiin tuoda kesälläkin!

Nyt he saavat aina vaan kalaa eivätkä mitään muuta kuin kalaa koko pit-känä, syksynä". Yön vietimme Turvesaarella, jonne muutamat suuret, pienten huoneiden näköiset kivet olivat houkutelleet meidät. Yksi niistä olisi tarjonnut oviallista suojaa sadetta ja myrskyä vastaan, jos sellainen olisi noussut, sillä sen yksi syrjä oli 45 vinossa ja sen alla oli tilaa monel-le hengelle. Toisena päivänä menimme heikolla syrjätuulella yli näky-mättömän Kasarinselän yli ja lähenimme jälleen Ukkoa.

Sieltä seurasimme ennen mainitsemiamme merimerkkiä pitkänkapealle Mahlatin saaren ja mannermaan väliselle salmelle. Sen rannalla on siist lappa-laistalo, jota jokapäiväisessä puheessa nimitetään vaan Nuoraksi. Me saavuimme sinne myöhään illalla kauvan purjehdittuamme elokuun kirkkaassa kuutamossa. Nuoran Juho, joksi isäntää nimitetään, on yksi-tyisen henkilön kustannuksella asettanut yllämainitut merimerkit, joista monella jo on ollut ja vastakin on oleva paljon hyötyä.

Kuten jo on huomautettu, on Inarinjärvi täynnä kallioita ja saaria, niin et-tä sen selillä purjehtiminen on sangen vaarallista, ellei perämies tark-kaan tunne kulkuväylää. Usein on siitä syystä tapahtunut, että ihmiset, jotka ovat lähteneet järvelle, ovat eksyneet sen salmien ja saarien se-kaan, Ja heidän on täytynyt vuorokausia soudella ja purjehtia edes ta-kaisin, ennen kuin ovat löytäneet talon tai tavanneet ihmisiä, jotka ovat voineet opastaa heidät oikealle tielle. Sen vuoksi olisi erittäin tärkeää, että oikeita ja kauaksi näkyviä merimerkkejä asetettaisiin tämän avaran sisämeren monille kulkuväylille.

Tärkeimmät suunnat, jotka pitäisi merkitä, ovat 1. Tschuolisjärveltä kir-kolle; 2. Ivalojoen suulle; 3. Paatsjoelle; 4. PaatsjoeltaIvalojoelle; 5. Kir-kolta Nuoraan ja edelleen Ivalojoen suulle.


23 p. Elokuuta sanoimme viimeiset jäähyväiset Inarinjärvelle.

Oi, järvi pohjolassa,

Sa köyhämaineinen,

Ei toista maailmassa

Sun laistas, poloinen;

Siell' lymyss' olet vuoriston,

Hylätty, halpa, arvoton,

Ja lyhyet on kesäs'

Ja talves pitkä on.