Karjala 18.07.1914.

Inarissa juhannuksena v. 1914.


Kirje Lapista.


Inarin kirkonkylä ei ole suuren suuri pohjoisen Lapin keskuspaikaksi ja sydämeksi ollakseen, ei edes kymmentä taloa, joista ainakin puolet vir-kamiesten asuntoja. Melkein ainoa kylä Inarinjärven länsirannalla, jonne suomalainen asutus on tunkeutunut, ainoa, jonka leima ei ole täysin lap-palainen. Mutta siitä huolimatta vilisee siellä alituiseen Lapin kansaa hauskoissa, värikkäissä puvuissaan, neliskulmaisissa lakeissaan, paula-kengissään ja poronnahkaisissa sääryksissään.

Ketkä ovat siinä tunturilappalaisia kahvin ja sokerin ostomatkoillaan, ket-kä muita matkalaisia, ketkä paikkakuntalaisia. Kiirettä ei siinä kellään ole ja mihin olisikaan. Työtä ei kesällä ole minkään näköistä, ei ainakaan päivällä, jolloin kalastus ei runsasta saalista anna. Porot ovat vapaina tuntureilla ja metsissä eivätkä paimenta kaipaa. Maanviljelys ei myös-kään työhön kutsu, sillä näin pohjan perillä ei se enään kannata, vilja ei menesty. Niinpä eivät lappalaiset näy muuta tekevänkään kuin varjopai-koissa istuen tai loikoen tupakkaa tupruttelevan ja sääskiä pois hätiste-levän.

Saamelaisia Inarin kirkolla v. 1890. Kuva J. J. Sederholm. / GTK.

Saamelaisnaisia Inarin kylässä juhannuspäivänä 25.6.1904. Kuva J. H. Saarinen. / GTK.

Oli juhannusaatto, kun Inarin kirkonkylään saavuimme ja olimme uteliaat näkemään, miten lappalaiset tätä keskikesän juhlaa viettäisivät. Aika ta-vallapa me petyimme, jos olimme odottaneet näkevämme mitään juhan-nuksen viettoa muun Suomen malliin kokkoineen ja tansseineen. Ainoat, jotka sitä jollain tavoin viettivät, olivat kylän suomalaiset, eikä nekään kaikki.

Pari, kolme veneellistä, pääasiassa säätyhenkilöita, lähtivät noin peni-kulman päässä sijaitsevaan Ukonsaareen, jyrkkä kalliosaari, jossa mui-noin pakanallinen uhripaikka oli sijainnut ja josta tarina kertoo vedenalai-sen käytävän vievän toiseen Akka-nimiseen kallioon. Tätä käytävää myöten oli Ukko kerran vuodessa Akkaa tervehtimään mennyt, niin ker-too tarina.


Kahvit täällä keitettiin, hetkinen istuttiin ja juteltiin, jonka jälkeen paluu-matkalle lähdettiin, siinä koko juhannuksen vietto. Ettei kokkoja poltettu, sen kyllä ymmärtää voi, sillä en usko niiden miltään voivan näyttää au-ringon ollessa korkealla taivaalla ja valaisten seutua yhtä kirkkaasti kuin päivällä ainakin. Tanssi ei taas tullut kysymykseenkään, sillä, kumma kyllä, pidetään sitä täällä ainakin vanhempien ihmisten keskuudessa hyvinkin suurena syntinä. Lappalaisten mielestä niin suurena, että siitä ikuiseen kadotukseen joutuu. Niin Lapissa!

Kirkkoväki kahvilla juhannusaattona 1912 Kuva: Itkonen T. I. / Museovirasto.

En ole koskaan nähnyt missään niin ystävällisiä ja vieraanvaraisia hen-kilöitä kuin juuri täällä. Erikoisesti tulin sen kokeman liikkuessani Inarin kirkonkylän ympäristössä, jossa etenkin Muddusjaurin (Mutajärven) ym-päristöt olivat luonnonihanat. Korkeat, penikulmien pituiset ja levyiset Muotkatunturit kohoavat heti sen länsipuolella ympäristöään halliten ja sen pohjoisrannan vaaroilta leviää laaja näköala Utsjoelle päin.


Niinpä voi Palovaaralta, joka ei suinkaan ole lähistön korkein, nähdä harmaassa etäisyydessä Norjan tunturien sinertävän jonon, jossa toista tuhatta metriä korkean, ikuisen jään peittämän Rastekaisan auringon paisteessa kimalteleva huippu erikoisesti pistää silmään. Niin hyvin sen pelkällä silmällä erottaa, että on baikea uskoa sinne linnuntietä olevan kahdeksan penikulman matkan.

Toisella puolen näkyy taas Inarin tuhatsaarinen vesipeili kolmen penikul-man päässä vaarojen ja harjanteiden lomitse, Keskellä Muddusjauria on noin penikulman pituinen saari, joka vähitellen keskeltä kohoaa tunturin-tapaiseksi harmaaksi ja metsättömäksi, tarjoten tänne kiivenneelle matkailijalle ihania, laajoja näköaloja kaikkiin ilmansuuntiin.

Näkymä Mahlattinuoralle juhannusyönä 24.6.1904. Kuva: J. H. Saarinen. / GTK.

Inarijärven Seidisuollo v. 1905. Kuva: Curt Fircks. / GTK.

Inarinjärvellä v. 1903. Kuva: Benjamin Frosterus. / GTK.

Täällä Muddusjaurin saaressa olin ensi kertaa tilaisuudessa maista-maan karhunlihaa. Kumma kyllä eivät lappalaiset sitä mielellään syö, vaan vaihtavat heti karhun kaadettua sen lihat vastaavaan määrään po-ronlihaa. Karhuja oli kertoman mukaan viime talvena ollut entistä enem-män. Niinpä oli m.m. eräs 14-vuotias poika ampunut erään karhun puus-ta, ollenkaan tietämättä, mitä hän ampui. Oli vain nähnyt isossa petäjäs-sä, jonne karhu hänen lähestyessään oli kiivennyt pakoon, jotain kar-vaista ja tummaa liikkuvan ja ahmaksi luullen sinne ampua paukahutta-nut.

Onnen sattuma oli, että luoti oli henkipaikkaan osunut, muutoin olisi seikkailu poikaselle pahoin päättynyt. Kovasti oli hän sitten pelästynyt, kun huomasi, mikä se oikein oli, joka kovalla ryskeellä puusta tantereelle tömähti. Kummalta tällainen karhunampuminen kuulostaa, mutta totta sen vain väittivät kertojat olevan. Susi sentään on Inarin vaarallisin ja karvallisin peto. Kymmenittäin poroja joutuu vuosittain sen uhriksi kaikis-ta varmuustoimenpiteistä huolimatta. Ahmat taas ovat vähenemään päin, niin niitä on vainottu.

Lähinnä Poronhoitoa voi kalastusta Pitää elinkeinoista tärkeimpänä. Lo-hi eli oikeammin taimen ja siika, ne ovat tärkeimmät ravintoaineet kesäl-lä ilmassa kuivatun poronlihan ohella. Ja kaloja, niitä on vielä runsaasti Inarinjärvissä ja joissa. Vaikka nekin luultavasti järjettömien pyydystysta-pojen takia pian alkavat vähetä.

Lapintaloon astuessa ei huomaa oikeastaan juuri mitään, joka sen poh-joissuomalaisesta talosta erottaisi. Samallaiset huonekalut, samallainen liesi, kaikki samallaista. Kodat alkavat vähitellen olla muistoja vain, pari kolme perhettä vain sellaisissa asuu.

Yhden matkallani näin, Vuotson kylässä, Inarinjärvestä etelään, mutta ei ollut sekään enää aivan alkuperäistä mallia. Kaikesta voi jo huomata, et-tä Lappi jättiläisaskelin seuraa muuta Suomea ja jo aikoja sitte on jättä-nyt nomadimaisen erikoisasemansa. Ainoat, jotka vielä ovat ennallaan, eroittaen lappalaiset suomalaisista, ovat lappalaisten kansallispuvut ja lapinkieli, jota lie vielä keskuudessaan käyttävät puhuen sentään jo kaik-ki myös suomea vieraiden kanssa.