Lapin kiertäjä. / Kaiku no 249. 03.11.1920.


Ivalon suistosta Tenon latvoille



Kaukaa Enontekiön ja Kittilän rajamailta, laajan Inarin seurakunnan lou-naiskulmalta, lähtee Ivalojoki liikkeelle. Sen latvalähteet purkautuvat tun-tureista, vähän alempana joen uomassa tasankoja ja niittymaita sekä muutamia asutuksiakin: Salkokylä ja ”Ivalon Matti", viimemainittu Kitti-län-lnarin vanhan postitien varrella.

Vielä vähän matkaa alajuoksussa yhtyy siihen pohjoispuolelta Repajoki, ja nyt taas syöksyy Ivalojoen uoma monia penikulmia leveän tunturihar-janteen välistä milloin ryöppyisinä koskina milloin kiitävinä somerikko-pohjavirtoina alaspäin kohti isoa Inarin vesistöä.

Tällä välimatkalla ovat Ivalon kultaalueet ”Vanha Kultala" missä kuluvan kesän aikana on tehty kokeita timanttiporalla — ja aiottanee edelleen etsiä Ivalon kulta-alueen lähdekallioita, jotka ovat jo pitkän aikaa pitä-neet kullanetsijäin mieliä jännityksissä.,

Päästyänsä nämä Maanselän tunturit (Hammas ja Tolosturien välistä) lomitse muodostaa Ivalojoki viljavan suistomaan. Rannat ovat runsas heinäisiä nurmikoita, metsät reheviä. Täällä ilmestyvät uudelleen solakat kuuset, suoravartiset valkokuoriset koivut, täällä on tuuheat tuomikot ja tiheät pihlajikot: täällä kasvaa runsaasti villiä viinimarjaa (”herukoita") y.m. viljavan alueen kasveja,

Kyrönkylän seuduilla on kilometriä laajat savimulta-alueet ja hyvät mu-tasuot vallitsevina maalajeina kahtapuolta Ivaloa. Ja kansan varallisuus-kin on hyvä. Vauraat Törmäsen- ja Kyrönkylät ovat hyvin rakennettuja. Karjaa on Lapin oloihin katsoen runsaasti (8—10 lehmän talotkaan eivät ole harvinaisia). Ohrapellot Kyrönkylässä y.m. antoivat kuluneena kesä-nä hyvän sadon. Niittokoneitakin näkee useissa taloissa, separaattoreja samoin.

Eikä talojakaan ole, kuten muissa osissa Inaria on laita, joutunut ”metsä-keinottelijain" haltuun. Täällä unohtaisi olevansa Lapissa. elleivät kau-kaisemmat tunturihuiput muistuttaisi sitä. Ivalon suisto onkin jo huomat-tava liikekeskus. Siinä on lennätin- ja puhelinlaitos komeine rakennuksi-neen, samoin kansakoulu ja postitoimisto. Siinä on Inarin ja Petsamon maanteiden haarautumiskohta ja vastaisen Rovaniemen - Petsamon rautatien yksi huomattavimpia asema-alueita.

Kyröstä eli Ivalojoen suulta, kuletaan kesäisin venekyydillä Inarin kirkon-kylään. Oli kuluneen elokuun loppupuolen kaunis sunnuntai-iltapäivä kuin mekin kulimme sanotun 50 kilometr. pitkän vesimatkan Kyrönkylän majatalosta Inarin kirkonkylään ensin Ivalojoen monihaaraista matalaa suistoa ja sitten ison saaririkkaan Inarijärven eteläisiä salmekkeita, ”nuo-ria" pitkin isommalle ”Ukonselälle".

Inarin kirkonkylän kansakoulun ensimmäiset oppilaat todistuksen saanei-na. Edessä opettaja Iida Lilius, taustalla luokkahuoneen etelänurkkaus, koulun lahtea sekä niemeä -- Edessä vuonna 1897 avatun koulun opetta-ja Iida Lilius. Vasemmalta Sammu Kyrö?, Irene ja Arvi Lehtola, Toivo ja Heli Kangasniemi (pitkiä) sekä Eetu Törmänen. / Kuva: Museovirasto. / finna.fi

Välimatkan puolitiessä kävimme päivällisellä lappalaistalossa, jossa saimme Inarin lohta ja viiliä sekä kahvia. Talo on Saijeksin omistama, kutsutaan ”Nuoran-Juhaniksi", sillä se sijaitsee noin pennikulman pitkän kapean suoraan juoksevan salmen varrella (Salmi on lapiksi ”nuora"). Talo on puhdas, vaikka onkin lapintalo.

Matka Inarinjärveä pitkin kauniina kesäpäivänä on hauskaa ja rauhallista sekä suuremmoisen lumoavaa. Kaikki on asumatonta, jylhää. Kallioiset alastomat rannat, mäntymetsäsaaret ja eteläisellä rannalla korkeat tun-turit, joista lähimpänä Akuniemi (”Akku" - lappalaisnimitys isoäidistä) ja tuolla toisaalla suippupäinen korkea Ukonsaari. (”Ukko"- isoisä). Vesilin-tu ja kalaparvet sekä täällä kesäisin vierailevat Jäämeren tiirat ainoas-taan häiritsevät erämaan rauhaisaa luontoa täällä 114 metriä meren pin-taa ylempänä olevalla Inarijärvellä.

Inarin kirkonkylä eli ”Juutua”, kuten sen alkuperäinen lappalaisnimi on ollut, sijaitsee ison Inarijärven lounaisimmassa osassa, siinä missä län-tisen ja keskisen Inarin seurakunnan laajat järvi- ja jokialueet vesirik-kaan Joenjoen (”Jokai-Johkin") kautta työntyvät Inarijärven Ukonselän alueelle. Kylä on kauniilla niemekkeellä ja on nykyään uudestaan raken-nettu sekä kaikki asumukset maalattuja. Kirkko, pappila, kansakoulu, lääkärin- ja metsänhoitajan virkatalot, sairaala, liikemiesten talot ja kie-varitalo (”Ranta-Antin") sekä apteekki ja postitoimisto ovat yhdessä ryp-päässä.

Lähellä Inarin kirkonkylää on Joen-joessa huomattava putous, Jäniskön-gäs, joka pudottaa vettä lyhyellä matkalla noin 5 metriä ia sisältää run-saasti hevosvoimia, on siis Inarin vastaisten voima ja sähkölaitosten eh-tymätön käyttäjä, Vastapäätä Kirkonkylää on Inarin uusin hautuumaa, jonka multiin on viime talvena raivonneen taudin uhreina peitetty lähes 200 ruumista, siis 10 osa Inarin asukkaista.

Samalla puolen Juutuan lahtea kuin, hautuumaakin, on ollut huomattava muinais-aikainen asutus (kyläkunta), jonka kivisiä jäännöksiä kävimme, niiden löytäjän, nimismies Ilmari Itkosen, ohjaamana katsomassa. Nämä muinaisasumukset ovat kivikauden ihmisten asuntoja, ja lienevät tuhan-sia vuosia vanhoja. (Arkeoloogit ovat selittäneet niiden olevan noin 1000 vuoden ikäisiä).

Kun vielä mainitsen Inarin kirkonkylän tunturit: pohjoispuolella Luossa-tunturi, lännessä, Otsamatunturi ja eteläpuolella Rauta ja Tuulilaet, niin jätän Inarin kirkonkylän ja jatkan matkaani länteen päin kohden Tenojo-en latvoja. Matkamme Inarin kirkolta kulki ensin 10 km. maankannaksen ylitse Muddusjärven vesist, kaakkoiseen kulmaan, Riutulaan. Riutula, nuorten naisten kristillisen yhdistyksen perustama ja ylläpitämä hoitola, Lapin orpokoti, on kuten keidas keskellä erämaita. Komea kaksikerrok-sinen päärakennus kouluhuoneineen, ajanmukaiset navetta- ja pirttira-kennukset, saunat, ladot ja tallit ovat kolme hehtaarinalaa laajan viljellyn vainio-alan keskellä; kymmenkunta lehmää, hevonen ja lampaita on tal-lissa.

Nuoran-Juhanin kesätuvassa v. 1930. Kuva: Museo-virasto./ finna.fi

Nuora-Juhani (Juhani Matti Saijets) perheineen kesäpaikkansa kasvi-maalla 28.7.1902. Juhani, Anna Agneetta, Maria ja Valbo Saijets. Kuva: Museovirasto. / finna.fi

Pororaito Inarin pappilan edessä. Kuva: T. Itkonen 1914. / Museovirasto. / finna.fi

Perunaa oli viime kesänä kylvetty 20 hehtaaria: nauriita, lanttuja, pork-kanoita, punajuuria y.m. Ruokakasveja oli kylvetty aikalailla ja satotulok-set saatu hyvät. Olipa viinimarjojakin omassa alueessa kasvamassa päärakennuksen eteläpuolella, ja kasvulavassa kurkkuja y.m.s. Riutulas-sa on nykyään noin 20 ala-ikäistä hoidokkia ja 1 Lapin vanhus. Johtajat-tarena on nti Esteri Jauhiainen ja lasten opettajattarena nti Iba Lehmu-virta sekä taloudenhoitajana, agronomi, neiti Anni Tuomala.

Talon ja sen hoidokkien ylläpito ynnä opetustyö tekee nyt noin 40,000 markkaan päättyvän summan, josta talous antanee enemmän puolen. Muu osa saadaan N. N. Kr. yhdistykseltä sekä osaksi valtioapuna. Mie-lellään levähtää erämaan taivaltaja tässä vieraanvaraisessa kristillisen hengen pyhittämässä kodissa, kodissa jota ympäröivät laajat Muotka-tunturien harjanteet luoteella ja lännessä, ja jonka kotirantoja huuhtele-vat kalarikkaan Muddusjärven laineet. Tässä kodissa oli läänimme maa-herrakin yön levähtänyt matkatessaan samoja suuntia kuin mekin, Inarin kirkolta Tenojoen latvoille.

Valokuvaaja Pietisen auto Inarin matkailuhotellin pihas-sa. Kuva: Pietinen Aarne 1938. / Museovirasto. / finna.fi

Tirro, taustalla Vaskojoki v. 1948. Kuva: Jorma Heinonen. / Museovirasto. / finna.fi

Kitti Uulan tyttäret punovat suonta v. 1925. Kuva: Samuli Paulaharju. / museovirasto. / finna.fi

Elokuun kauniina aamuna aikaisin otimme matkareppumme, sanoimme hyvästit Riutulan ystävällisille haltiattarille, ja samalla hyvästit posti- ja liikemaailmalle, sillä olihan edessämme yli 20 peninkulmainen taival seutua, johon ei postikaan tule, joka on täydelleen eristettynä isänmaas-taan! Alkuosa tätä taivalta Riutulasta Tenon latvoille, noin 60 kilometriä on oikeaa erämaan taivalta, osaksi vesistöä (Muddusjärveä ja Vaskajo-kea) osaksi taas tietöntä tunturimaailmaa, mäntymetsiä, tunturikoivikoita ja kaikkialla valkosta peuranjäkälää, monin paikoin niin pitkääkin jäkälik-köä, että on vaikea kulkea.

Kuljimme oppaittemme saattamina ensin Muddusjärven eteläistä lahtea ja sitten tasaisia valkojäkälän peittämiä hietikkokankaita Tirron lappalais-taloon Vaskajoen suulle. Yhä edelleen länttä kohti käy kulkumme vasta-rintaan Vaskajoen reitti. Suu-osa Vaskajoesta on tyyntä, niittyrantoja se-kä tiheitä pajutöitä rannikoilla, josta alkavat kahdenpuolen jylhät asumat-tomat tunturi alueet. Tuolla pohjoispuolella pitkä Muotkatunturien selän-ne (Kuorrevakads, Peltoaivi y.m.). Tuolla eteläänpäin taas pitkä Maras-totunturien selänne. Yhä vain erämaata, kunnes iltapäivällä pääsemme Inarin varakkaimman porolappalaisen Niila Länsmanin (”Bierra Niilan") taloon.

Saatuamme talossa viiliä syömme päivällisen ja jatkamme matkaamme, kunnes saavuinme illalla Pyhäjärven rannalla sijaitsevaan ”Kitti-Uulan" taloon: tämäkin on Inarin varakkaimpia porolappalaisia, kuten Bierra-Niilakin. kumpikin 1,000 poron omistajia. Varallisuutta osottavat huoneen sisustukset: seinäkellot, peilit, rautakamiinit ja monet kupariset vesisan-got y.ms. Saamme talosta iltaseksi maitoa ja viiliä ja painaudumme le-volle pehmeille heinävuoteille.

Taas aamu ja taas erämaan taival Pyhäjärvestä Tenon rannikolle. Elo-kuun aurinko paistaa lämpösesti, on selkeä, tyyni sää. Polku luikertelee tunturien rinteitä nousee vedenjakajalle; mäntypuut käyvät käkkäräisiksi, kuolentuneiksi, kunnes kokonaan loppuvat ja valtiaana on nyt vaivais-koivu ja tunturivarvikko. Hiki virtaa kasvoiltamme, kunnes kajahtaa en-simäisen miehen suusta hauska huuto:

-Tenojoki näkyy!

Olemme siis nyt pitkän vesireitin päässä.