Kyläkirjaston Kuvalehti 01.07.1903.

Jaakonpäivä ja "Ukonpyhä".


Kun vilja vainiolla on tuleentunut ja ensimäiset lempeät tähdet ilmestyvät tummenneelle taivaalle ilmoittamaan syksykauden alkua, silloin on maa-miehelle alkanut riemullinen elonkorjuun juhla. Kaunis uutisvilja korvaa hänen vuotensa ponnistukset ja virittää hänen mielessään uutta toivoa. Mikäpä olisi enemmän juhlan aika kuin tämä kiitoksen ja toivon aika!


Tähän aikaan, heinäkuun ja elokuun vaiheille, sattuvat nuo suositut lop-pukesän juhlat, Jaakon, Olavin ja Laurin päivät. Nämä nimet olivat kaikki katoolisuuden mainittavimpia nimiä ja suurella kunnialla niitä vuotuisesti vietettiin keskiajan kirkoissa. Turun paavilaisen kalenterin mukaan kaikki kolme juhlaa olivat kaksinkertaisia ja sitäpaitse oli Jaakolle ja Laurille pidettävä "aattopalvelus" sekä Laurille lisäksi vielä erityinen "viikko-muistokin".


Nämä samat juhlat ovat maallisina juhlina ja kansan merkkipäivinä kes-täneet aikain vaiheet. Jo ennakolta voisi odottaa että näissä kansanjuh- lissa olisi säilynyt jälkiä muinaissuomalaisesta elojuhlasta. Vanhat paka-nakansat näyttävät kaikkialla viettäneen alkavaa elonkorjuuta juhlilla, joissa esikoisuhrit uutisesta uhrattiin ja jumalilta rukoiltiin hyvää satoa, ja elonkorjuun päätyttyä kiittäneen jumaliansa vuodentulosta.


Näistä kansanpyhistä tarkastamme tällä kertaa Jaakonpäivän (25 p. hei-näk.) Se on vanhastaan ollut yleisesti vietetty juhlapäivä, jolloin heinän-tekoa ja muuta työtä on pitänyt karttaa. Maamiehen elämässä oli Jaa-kolla monta sanottavaa. Nyt oli elonkorjuun aika alkanut. "Ei ole tahaton-ta Jussia eikä jyvätöntä Jaakkoa", sanoi sananparsi.


Katolisajalla oli Jaakonpäivä erityinen viettopäivä niissä pitä- jissä, joiden kirkot olivat P. Jaakon nimellisiä. Sellainen pitäjä oli Rymättylä, jonka Jaakonkirkko oli tunnettu pyhiinvaelluspaikka. Vielä nytkin muistetaan kirkon pyhimystä, sillä Jaakonpäivän jälkei- senä sunnuntaina on nykyiselläkin kansalla tapana kokoontua kir- kolle »Jaakopin messuun". Mynämäen Hietamäen kappeli, jota vielä menneen sataluvun lopulla käytettiin, oli myöskin Jaakko. Siellä pidettiin jumalanpalvelusta viimeiseltä ainoastaan Jaakonpäivänä, jolloin sen mäellä pidettiin markkinoitakin. Rengon "Jaakko" Hämeessä on ollut hyvinkin kuuluisa.


Vasta v. 1675 lakkautettiin sikäläiset Jaakonmarkkinat. Pirkkalan muinai-sen emäkirkon sanotaan olleen Jaakko, ja vielä nytkin kuulutaan Pirkka-lassa Jaakon pyhiä pidettävän. Ainakin on Pirkkalan kylässä, jossa pitä-jän vanha kirkko seisoi, ollut tapana kantaa Jaakonpäivänä niittyväelle-kin parempaa ruokaa.


Jaakonpäivässä löydämme muutakin kuin keskiaikaisen pyhimyksen. Mäntyharjun pitäjän vanhassa historiassa kerrotaan, että niillä main sa-notaan Jaakon päivää Ukon vuoksi "Ukonpyhäksi", jolloin kansa ukkos-ilmoja torjuakseen huolellisesti välttää kaikkia toimia, joista syntyy melua tai kolinaa, niin ettei silloin myllyjä käytetä, viljaa puida, kangasta kudo-ta, lankoja kehrätä, eloa leikata eikä talkoita pidetä. Niinikään mainitaan 1600-luvulla Jaakonpäivää Pohjois-Karjalassa ja Kajaanin puolella "Ukonpäiväksi" kutsutun.


Vanhat suomalaiset kunnioittivat suuressa kevät- eli kylvy-juhlassaan Ukkoa, joka "antoi ilman ja vuodentulon", niin kuin Agricola kertoo. Aivan luonnolliseltahan tuntuu, että muinaissuomalaiset elonkorjuun ja leik-kuun tultua viettivät iloisen juhlansa tämän saman ylijumalan, ilman ja vuodentulon antajan, kunniaksi.


Elonkorjuun juhlallinen aika oli täydellisesti lopussa vasta silloin kuin vii-meinen eloriihi oli puitu. Jaakko Fellman vanhassa Rovaniemen kerto-muksessa sanoo että sielläpäin oli riihityön päätyttyä aina jätettävä rii-hen kattoon kaksi puimatonta lyhdettä, joista toista sanottiin "Ukoksi" ja toista "Akaksi", ja jotka siellä saivat olla seuraavaan vuoteen saakka, toinen oikeassa toinen vasemmassa riihen nurkassa. Riihenpuinnin näin lopetettua keitettiin talonväelle "vartapuuro".


Tällainen uhrilyhde on ollut maassamme yleisemminkin tunnettu. Sellai-sena on käytetty ensimmäistä pellolta leikattua elolyhdettä, joka siis edustaa esikoisuhria. Parkanon Kihniöllä esim. käytetään "riihitonttuna" ensimmäistä elosiikkoa (lyhdettä), joka pellolta leikataan, ja se viedään riihen parsille koko vuodeksi. Toisin paikoin on tällaista lyhdettä pidetty jouluna, joka myöskin on ollut suuria Ukon juhlia. Viitasaarelta kerrotaan että jouluaattona pantiin riihi täyteen, vaikk`ei sitä kuitenkaan jouluna lämmitetty. Sen riihen puitua jätettiin parsille yksi lyhde puimatta, että elot hyvästi menestyisivät.


Virolaisilla oli ensimmäisen elonkorjuussa leikatun lyhteen nimi "Rehe-papp". Sen leikkasi itse isäntä ja säilytettiin sitä asuintuvassa, katossa ruokapöydän päällä puimatta joulujuhlinakin.


Ne ovat muistoja muinaisista uhreista elojumalalle. Mutta sekä slaavilai-silla että germanilaisilla kannoilla oli ukkosen jumala (Thor) samalla elonkorjuun ja hyvän vuodentulon haltija. Saksassa tehdään vieläkin paikoin leikkuussa taikoja nimenomaan ukkoselle. Silminnähtävästi kuu-luvat Rovaniemen "Ukon" ja "Akan" lyhteet tähän taikäsarjaan. Mies- ja naispuolinen haltija vastaa tässä kohdin myöskin muitten kansain käsi-tyksiä. Vuodentuloa ei ajateltu syntyväksi ilman maan naisjumalaa; niin-kuin roomalaisilla ja kreikkalaisilla oli Marsin rinnalla viljan jumalattarena Ceres, samoin muinaisskandinavialaisilla Thorin ja Freyn rinnalla Freya, ja suomalai silla "Ukon" rinnalla "Akka". Katolilaisilla kristityillä oli Maria tässäkin virassa.


Ukkosen jumalan pyhä eläin oli muinoin pukki. Keski-Europan slaavilai-silla ja germanilaisilla on ollut ikivanha tapa Jaakonpäivänä uhrata pukki ukkosen jumalalle. Pukin tappaminen Jaakonpäivänä tapahtuu Keski-Europassa paikoin vieläkin monenmenoisilla tempuilla, sarvien kultaa-misella, pukin sortamisella tornista maahan j.n.e. Se oli ikivanha sovitus-uhri, jota nimi "syntipukki" vieläkin muistuttaa, ja samalla synnyttämisen ja kasvuvoiman, vastasyntyneen vuoden ja runsaan vuodentulon edus-kuva.


Merkillistä on että suomalaisessa elojuhlassa on säilynyt ainakin yksi piirre tästä Ukon pukista. Reinholmin kokoelmissa kerrotaan että Rau-man, Lapin ja Uudenkaupungin puolella vietettiin "raiskosia", kun kaikki riihityö oli päättynyt. "Raiskopukki" tuli naapurista konttaillen pukin muo-toisena, sarvet päässä, laahaava luuta häntänä ja paimen perässä. Jos joku paimenesta huolimatta kosketteli pukkia, niin se kipakoitsi, pyrski ja puski sarvillaan. Jaakonpäivän ukkosen uhrin tuntevat virolaisetkin.


Meillä on siis useampia yhteen suuntaan käyviä viittauksia siihen että elonkorjuujuhla todellakin on ollut "Ukonpyhä".