Suomen Kuvalehdelle kirj. toht. Aarne Laitakari 9.11.1929.

Jäämerellä lipeäkalaa onkimassa.


Jouluun on vielä pitkälti, multa siltä huolimalla sitä jo valmistellaan lipeä-kala eli livekala tekee parhaillaan kauppansa tukuttain. Petsamosta sitä lähetetään Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin tukkumyyjille, jotka puoles-taan levtttävät tätä vähemmän hyvänhajuisia tavaraa vähittälskaupplail-len puoteihin. Tiedättekö, että saatte jouluksi suomalaista lipeäkalaa? Se on parempaa kuin norjalainen, sanotaan, ja sitä "juksaavat" suoma-laiset miehet. Seuraavassa hauska pakina lipeäkalan pyynnistä.


Turskan eli lipeäkalan onkimista sanotaan Suomen jäämerellä juksaa-miseksi, ja juksaamista se onkin. Se on mukavaa työtä, vaikka en kuulu-kaan niihin, joista onkiminen silloinkin, kun ei saa kalaa, on toiseksi hauskinta työtä maailmassa. Minä ongin vain silloin kun saa kalaa minkä suinkin kerkiää vetelemaan. Lapista saa kalaa, kun. vain paikan tietää. Kerran kun toverini kanssa olimme nälässä tuntureilla, Lemmetjoen lat-voilla Inarissa, rupesimme onkimaan lohen sukua muutamasta purosta, josta ei kukaan koskaan ollut onkinut. Ainakin näytti siltä, että ongen koskematon se paikka oli. Hakaneulasta väännettiin koukku, pakettinuo-rasta tehtiin siima ja koivun kääpää leikattiin syötiksi. Se lohen suku, sen puron tammukka, ei ollut koskaan nähnyt ihmistä ja juksaamista, ja sik-sipä se salaman nopeudella syöksähti nielemään veden pinnalle heite-tyn käävänpalan, pahaa aavistamatta.


Niin oli meillä yksi tammukka rannan mättäikössä. Toisille, vielä puron kirkkaassa vedessä näkyville, pantiin syötiksi ensimäisen vatsanahkaa, ja. niin jatkui juksaus, kunnes puolessa tunnissa oli kolmekymmentä tammukkaa koossa. Ne olivat pieniä tammukkoja. Vain keksityissä ju-tuissa saadaan pikku puroista isoja lohia, ja kun tämä juttu on tosi juttu, niin saatiin pieniä. Ne riittivät kuitenkin kahdelle nälkäiselle ehtoo- ja aamuruoaksi hyvinkin, ja hyvää oli vilsoninpinnassa eli amerikanläskissä paistettu punainen kala. Tämä tammukkojen juksaus on kerrottu vain esipuheeksi ja osoitukseksi siitä, että Lapissa voi kaloja juksata.


Jäämerellä on juksattava eri vehkeillä. Hakaneulat ja pakettinuorat eivät riitä siellä. Ensinnäkin tarvitaan iso vene, joka kestää jäämeren laineita; tavallisesti käytetään nykyään moottoriveneitä. Juksaus- ongessa on sii-ma lähes pikkusormen vahvuista, ja painona on noin kilon rautakappale. Koukku on noin 10 cm:n pituinen. Sen varteen on kalan muotoon valettu lyijyä, ja päässä liplattaa palanen kalan valkoista vatsanahkaa. Juksaus tapahtuu aavalla merellä 100—200 metrin syvyydessä. Moottori käy hil-jalleen. Vene keinuu aalloilla, mutta pysyy suurin piirtein paikoillaan. Juk-san siima lasketaan mereen veneen laidalla olevan pyörivän kelan ylit-se, kunnes ongen päässä oleva paino tapaa pohjan.


Sitten nostetaan onkea pari metriä pohjasta ylös ja aletaan nykiä nuo-rasta siten, että koukku nousee ja laskee noin metrin verran. Kun nyt turskat uivat katsomaan, mikä otus heidän uimavesillään nousee ja las-kee, sattuu, että koukku tarraa pahaa aavistamattoman turskan kylkeen kiinni, ellei kala ole ehtinyt jo nielaista koko koukkua pelossa, että joku toinen ehtii ennen saamaan tuon makupalan. Ihminen, joka nykii siimaa, tuntee pian, että paino on lisääntynyt, kala on tarttunut kiinni.


Silloin hän alkaa lappaa siimaa veneen pohjalle, ja se työ kestää kotvan aikaa, ennen kuin 100 metriä on vedetty ja kala on veneessä. Juksaaja pitää villalapasia kädessään, mutta vasta-alkajan on vaikea ja,hidas ve-tää lapaset kädessä, ja siksi minäkin vetelin paljain käsin. Hyvin nousi siima, ja kalan tuloa oli hauska seurata kirkkaassa vedessä, jossa sen näki jo kaukaa. Kalaa tuli hyvästi, ei tarvinnut montakaan kertaa nykäis-tä, kun taas oli kala päässä ja sai kiskoa siimansa ylös. Vuoroon tuli turskaa ja hyysää. Hyysä on hyvin turskan tapainen, mutta vähemmän-arvoinen kala. Kooltaan olivat kummatkin noin, kuinka sanoisin, lipeäka-lan kokoa.

Petsamon kplastusrantoja.

Kuivattu iso turska on aina ollut arvokas tuote, mutta pikku turskat ja hyysä ovat olleet huonossa hinnassa. Nykyisin, kuulemma, nekin alka-vat mennä kaupaksi, eikä paljon turskan hintaa alhaisemmasta hinnasta. Kerrottiin, että Afrikan n....rit ovat ruvenneet ahnaiksi lipeäkalalle, ja sinne kelpaa nyt ruuppukala, joka ennen syötettiin talvella lehmille.


Kun olin kiskonut merestä puolisen tusinaa, jouti takki yltä, vaikka puhal-sikin jäämeren viima, ja kun veneen pohjalla oli tusina kauniita kaloja, oli kolmessa sormessa vesirakot ja kämmenet arkoina, vaikka en suin-kaan ollut käsiäni työttöminä pitänyt. Kun siima ei enää noussut nopeas-ti,tyydyin tusinaani. Olin juksannut tarpeeksi. Koko juksausajan lenteli isoja lokkeja veneen ympärillä saalista vainuten, ja kauempaa pisti jos-kus pyöriäisen selkä vilahtaen esiin. Elämää on jäämeren vedessä.


Matkalla Peuravuonoon, jossa pidin majaa, keitettiin osa kaloista kajuu-tan pienessä rautaliedessä (polttoaineena oli kivihiiliä) ja pistettiin pian parempiin suihin. Vuonon suulle ehdittyä oh tuuli kiihtynyt ja aallot kävi-vät korkeina keinutellen pikku moottorivenettä kuin lastua, mutta kun ka-lastajaveljeksillä nyt oli kolmas mies veneessä, päättivät he nostaa tuu-lesta huolimatta pallas-siimansa merestä. Minulla ei ollut mitään tätä vastaan, sillä en ollut ennen nähnyt vedessä pallasta, tuota jäämeren suurta ja komeata kalaa.

Lipeäkalaa varranlissa Helsingissä.

Petsamossa paaliin pantua kapakalaa. Paino 50 kg, josta tulee n. 250 kg lipeäkalaa, mikä rllttäå n. 100 perheen joulukaloiksi. Vattolahden Kala Oy.n saalista. Liikettä edustaa Helsingissä Sören Berner & Co.

Pallas-siima on pitkäsiima, jossa nuora on samanlaista kuin juksaonges-sa ja koukut myös. Syöttinä oli "n....rien lipeäkalahyysiä". Siimaa nos-tettaessa ohjaili toinen venettä ja toinen kiskoi hiki päässä siimaa. Viisi-kymmentä hyysäsyöttiä oli jo tullut tyhjänä takaisin, kun nostaja huusi, että nyt on pallas. Perämies syöksyi veljelleen avuksi, ja minä tartuin pe-räsimeen, minun oli määrä ohjata sillä aikaa. Kaksin miehin he kiskovat siimaa.



Jännityksellä seuraan vetoa, eikä aikaakaan, kun pallas on näkyvissä veneen vieressä. Se piehtaroi siinä kuin hevonen, lyö pyrstöllään vettä ja kiemuroi. Miehet iskevät isoilla rautakoukuilla kalaan saadakseen lu-jan otteen vetääkseen sen yli laidan veneeseen. Mutta koukut luiskah-tavat kalasta irti sen pyöriessä, ja painiskelu jatkuu. Vasta kymmenes isku pitää.

"Llvekalarannoilta" Petsamossa.

Litteä iso pallas livahtaa yli laidan veneen kannelle. Siinä on vielä käytä-vä ottelua, ennen kuin luja isku kalan päähän vaimentaa sen liikkeet. Miesten ottelu kalan kanssa oli niin jännittävää, että minä kokonaan unohdin veneen ohjaamisen, eivätkä miehetkään huomanneet, että ve-ne kulki omia teitään. Saatu pallas oli satakiloinen. Sen pituus oli 150 cm ja leveys 65 cm.


Kun kuulee, että paltaan tukkuhinta Petsamossa, jossa kilo, on 10 mk kilolta, ymmärtää, että siinä tekee mies parastaan saadakseen tuollaisen tuhannen markan kalan veneeseen. Loppupäässä tuota 70-koukkuista siimaa oli vielä pieni 10-kiloinen pallas. Se syötiin lähipäivinä kalastajan tuvassa. Parempaa syötävää ei enää liene merissä missään.



Tyytyväisinä palasivat kalastajat sinä iltana kotiinsa, tyytyväinen olin minäkin kalamatkaani, ja tyytyväisiltä näyttivät Peuravuonon hylkeetkin meidän hiljalleen ajaessamme vuonossa niiden ohi. Itse pyytämiäni turs-kia en saanut joululipeäkaloiksi, mutta valitsin Peuravuonon kalastajan ranta-aitan kalapinosta parisen kiloa keväällä kuivattua turskaa mukaani, jotta varmasti on suomalaista lipeäkalaa jouluruoaksi.