Samuli Paulaharju. / Nuori Voima 20.1.1926.

Kummiinsa lapinkävijä joutuu, kun viikkomäärin Tenoa ja Tenon maita matkatessaan saapuu Tshuoppanjargaan ja yhtäkkiä näkee kirjavan la-pinpuvun kiitävän matalassa koivikossa, niin että punainen lakki vain ok-sien välitse vilkahtelee ... Totisesti siellä lappalainen laskee polkupyöräl-lä! Niinkuin laskeekin.

Tshuoppanjargan postitupa ja kauppias Tapio.

Vesisaaren parasta katua.

Lapset leikkimässä piiritanssissa Vesisaaressa 1926. Kuva: Paulaharju Samuli. Museovirasto. / finna.fi
Pitkin vuonon pohjoista rantaa maantie mutkittelee, toisinaan vain kat-kaisten kapean niemenkaulan. Toisella puolella tietä on varana vetelä vesi, toisella kohoaa kova ja karu kallio. Väliin on ankara, pilviä hipova tunturipahta tunkeutunut aivan meren äärelle, jyrkkänä syöksyen syvyy-teen.
Silloin on kallionjylkyttäjän täytynyt pitkät matkat louhia tietä tunturin kyl-keen. Siinä suuri tunturi ja suuri meri aivan hipovat toisiaan, meri ala-maisena pesee tunturin jalkoja, ja tunturi ylpeäuä seisoen painaa jylhän kuvansa meren syvyyteen. Ja tien vieressä, meren äärellä seisovat tun-turin pienet pahtapojat pitkänä vartiorivinä.

Pitkääsiimaa eli "poukaa" laitetaan Varangin Uuniemessä v. 1920. Kuva: Lagercrantz Eliel. / Museovirasto.

Väkeä vanhalla markkinapaikalla v. 1920. (Karlbotn, Uuniemi, Varanki, Ruija, Norja) Kuva: Lagercrantz Eliel. / Museovirasto.

Kalatelineitä Varanginvuonosta Uu-niemestä.

Norjalaismallisia kalajällejä Vesisaaren rannassa v. 1867. Kuva: Friis J. A. Museovirasto. / finna.fi

Vesisaaren rantamakasiineja nousuvedessä.
Puu on Jäämerellä kallista ja harvinaista tavaraa. Eantakalliot, tunturit ja jängät komottavat yhtä autioina ja tyhjinä kuin luomistyön alkupäivinä. Vain suojaisissa matalissa jokinotkoissa on käkkyräkoivulle annettu asuinmaata.