Frans J. Rantanen. / Viikkosanomat 1937.

Jäämeren messut


On tässä marraskuu lopullaan ja vettä sataa. Mutta siellä Lapissa on jo talvea kaikki. Siellä Länsi-Lapin perukoilla, perimmän "käsivarren" puut-tomilla aavoilla, siellä jo viheltää viima ja kotakansan yllä on talvinen pi-meys. Jo marraskuun lopulla sen jättää aurinko kokonaan. Siellä on Sii-las-Viikin tupanen ja tästä yli tunturien norjalainen vuono ja perukassa Skibotten. Skibottenissa "kolmen kansan markkinat" - Jäämeren messut.

Kun pääsimme täällä meidän Turuntien hallissa kutakuinkin alkuun, niin joutukaamme jatkamaan! Ne alkavat yhdestoista marraskuuta ja silloin on talvi. Kilpisjärvi kumahtelee. Keli on mainio ja Kaartinporissa kinok-set, kuin "pahan maan" vuoria. Raijo raijon kannoilla "nulkastelee" pi-meässä ehtoossa. Porokello kalahtelee. Rannoilla autiot tunturit. Selän-taa on penikulman hämyinen aava ja tuontuosta mustana reksuna ete-nevä raijo: hilloja, riekkoja, kärppiä, kettuja, taljat ja paistit. Lapin kansa jutaa, ruotsalainen, suomalainen, Enontekiön Hettaa ja Muoniota myö-ten. Tunturin kupeelta tuikahtelee valokiila. Siilastuvalla yövytään.

Ollaan siis markkinamatkalla mutta kuinka oli lappalaisen kotonaan? Ja lantalaisen myös? Mutta asutus "Käsivarren" perukoilla on lappalaista kaikki: siis isäntäväki ensin.

Ensinnäkin varakasta kansaa. Petsamon koltta on köyhä, Inarissa lap-palainen samoin, Utsjoella sekalaista, mutta Enontekiön poromies on rikas. Porojen lukumäärä lähentelee 20,000, lappalaisperheitä 24. Köy-hin "Käsivarren" lappalaisperhe oli, ainakin kolme vuotta sitten, Kaltto-pään Pieran kotakunta: 250 poroa, a 200 - 300 Smk kappale. Siis jo sie-voinen omaisuus. Muut siitä ylöspäin: Antti Palojärven poro-elo hiukan yli tuhannen päätä, Kalttopään Antilla 1,200, Aslak Juusolla 1,300 ja Vilkunan Antilla samoin - noin pyörein luvuin, sillä kappaleen päälle en enää muista. On kruunusia myös.

Mutta siinäpä se: kyllä kruunuja on mutta markkoja puuttuu. Sen katse on tähdätty Ruotsiin ja Ruijaan - Suomelle silmäys vain.

Kun katselemme tuollaisen paimenkodan taloutta - taikka sitten pirttiä; kumpaakin käytetään — kun katselemme emäntää ja isäntää, niin huo-maamme kohta, että siinäkin kulutetaan jotakin ja kulutetaan paljonkin. Mutta emämaan kautta ei sanottavammin mitään! Ei ole teitä, on tulli-vapaus ja vanhat perinteet. Ehkä jälkimmäinen ratkaisevin — sillä eihän niitä teitä ole Ruijaan sen paremmin! Ei ole saatu viriä viileyttä Suomeen - eikä edes järjestetty niin, että suhteita syntyy. Ruijaan myydään ja Rui-jasta ostetaan.Kaikki, mikä syödään, juodaan ja kulutetaan aina pikanel-lirullaan saakka on ulkolaista tuotetta norjalaisvuonolta - sinne käy Uts-joen ja Enontekiön kuntien kauppa - vieras vie voitot ja pääoman, Suomi senkun pystyttelee Kouluja miljoonalla markalla miljoonanperään.

Tullivapaus, onhan se puolin ja toisin! sanotaan. Kyllä kai! Onhan se kyl-lä, kun toinen maksaa pillit ja toinen saa sadon: tuleeko nyt norjalainen tännekäsin kaupalle, kun ei edes oma kansa!? Enhän mene sanomaan lopullista varmaa, mutta kun katselen syyskauden poroviljan vaellusta rajan kautta maailman keskuksiin, tuhansia ja jälleen tuhansia päitä, riekkojen, turkisten ja lantalaistuotteiden kauppaa ja tuossa tuota mark-kinakansaa. Siilas-Wiikin pirtillä, joka ei tunne, tätä emämaan tavaraa edes tuppensa helana, niin lamassa on luonto. Ja tulee kun tuleekin sel-laista mieleen, että eikö tuota tullivapautta voitaisi korvata jollakin muul-la?

Siilastupa. Kuva: Turistliv 1939.

Skibottenin eli Jyykeän markkinoilla v. 1918. Kuva: Lagercrantz Eliel. / Museovirasto.

Suomen saamellainen jauhojen ja muiden kamppeiden hakureissulla Skibotenissa 1920-30-luvulla, täältä matka jatkui takaisin Kilpisjärvelle ja mahdollisesti muualle maakuntaan. Kuva: Franz Dubbick

Esim. Ruotsin Lappi on tuottava maakunta. Kysymys on sentään miljoo-nakaupasta puoleen ja toiseen. Esim. poro-"viljan" vienti: voisimmehan yhtä hyvin meillä sen jalostaa ja lähettää saksalaisen pöytään, turkikset Lontoon markkinoille. Tämä tässä silmäimme alla on vain osanen lappa-laiskaupasta, mutta "Skibottenin messut" on sentään värikästä nähtä-vää.

"Nää on veljesten markkinat!" hihkaisi miesjoukko väellä ja voimalla, Me-nevät, rysyyttävät pimeätä kyläkatua peskiniekat ukkelit, Enontekiön mies, Finmarkin kalastaja ja erämies Norrbottenin vaaroilta, pieni lappa-laisrehvana neljäntenä taarien. On aattopäivän ehtoo. Ollaan kolmen hallituksen, Ruotsin, Norjan ja Suomen kansaa, mies aina maastaan ja kuitenkin samoja kaikki. On otettu tuliaisryypyt ja hihkaistaan vielä toi-senkin kerran, että
- Veljesten markkinat! Rokki!

Mutta Vanhan Pihan Eemeli*, karesuantolainen kauppias, on vakavampi ihminen. Katselemme katukuvaa rinnan.Hän tuli viimeyönä viereeni Sii-las-Wiikin pirtillä ja supatteli hiljaa. Painuimme nurkan taakse kuormille. Tuossa seitsemän pimeän kilometrin takana juoksi raja yli Mallan.

*) Vanhapiha.


- Sinua eivät tarkasta, kuiskaa Eemeli jälleen.- Me vieritämme eräitä pakkoja Oravaisten sarkaa reestä rekeen: "Eihän siellä tulli ole tuossa rajalla, mutta perillä jos sattuvat kourimaan, hän sanoo. . Se on siellä vetkaletta myydä.

Niin, ja Eemeli näyttelee nyt palkkioksi kylää. On juotu juuri hotellissa kahvit: mennäänkö "seuroihin"?

Skibottenin markkinat ovat pikemminkin heimojuhlaa kuin kaupallinen kokous. Perinnäistapa. Vuosisadasta toiseen on siellä Lapin kansa omiansa kohdannut. Ystäviä ollaan. Ensimmäisenä yönä ei uni tule ke-nenkään mieleen. Pirtti pirtiltä hehkuu valokiila yöhön, pirtti pirtiltä re-mahtelee tuliaisriemut ja eräistä tanssikin. On jo lämmitty alulleen. Olemme käyneet kylää pitkin ja poikin, katselleen ja poikkeilleet ja tapu-tellen tervehtineet jokaista sielua: "puuris, puuris!" - nuoret ja vanhat, naiset ja miehet, tutut ja tuntemattomat, niin käski tapa. Ja tuossa oli "seurat". Joutuuko täälläkin kahta yhteen. Ruijassa paremmin kuin Norr-bottenissakaan, ettei jo "seuroiksi" käännetä: kolmas on saarnamies. Se kuuluu kerta kaikkiaan oleellisimpana osana tämän erämaiden kansan-ihmiseen.

Ja kaunista oli. Kappeli on keskellä kylää ja yötä päivää työntyy sen avoimista ovista virren sävel yli maallisten markkinain. Vieraita menee ja tulee, saarnamies vihtuu. Sen olemus syöpyi ainakin omaan kuvaani sikäli voimakkaana, että palatessa messuan unissani. Olimme ruotsa-laisella Keinovuopion tunturipirtillä. Permanto on ladottu nukkujia riviin, kuin sillit nelikkoon, ja herään messuuni. Siellä täällä hieroskeli lappalai-nen uniaan.:
- Oat sie pappi?

Tämä kappeli on koko markkinajuhlien keskeisin kuvastin, väkevästi voimallinen teholtaan.

Näin meni parisen päivää. Mutta markkinat kestävät viikon ja päästään kun päästäänkin loppupäästä alkamaan. Kesän yli nukkuneet markkina-pirtit ovat paiskanneet luukkunsa auki ja kauppa käy kuin siimaa. Ran-nassa vaihtaa tromssalainen jauhoilla taljoja, pihoissa vaihtuu norjalai-nen peiteraanu suomalaisen turkiksiin, meiltä menee riekkoja, hilloja, kaikenmoista, sieltä tulee kintaita, kankaita, villoja, sokeria, kahvia, mar-gariinia. Hotellissa kerää rahamies Bergenistä huoneensa täyteen ke-tunnahkoja, sudentaljat ja muut, mikä arvokkainta on.

Istuskelen kauppamiehen konttorissa kysellen. Huomatuimmat poroerät menevat kyllä "Käsivarresta" Ruotsiin, tänne vain häviävä osanen, mutta makasiinit täyttyvät ja tyhjenevät täällakin. Lappalainen tekee kauppan-sa syksyin, keväin. Pöytä on koreana: ''ryyppy kun satuttiin''. Johtaja ta-sailee tilejä. Peskejä työntyy makasiineista myymälään, myymälästä konttoriin. Äijällä on lappunen, johtaja takitta:
- Jaha - jahah. Etkö enempää tarvinnut.

Mies on tehnyt ostonsa, johtaja lyö tilejänsä auki: "siis noin paljon saata- vaa" Mikä on myynyt vajn eräitä kymmeniä poroja nyt tänä vuonna, mikä jo satoja. "Tahdotko rahaa?" Tämä ei tarvitse: "Pane vain kirjaasi, killa-päähäan .." tolitta vääräsääri lappalainen- Mutta toinen jää jo maksuun: älä huoli, kylläpähän tasataan. Tahdotko rahaa? Mies ehkä tarvitsi sitä-kin ja painui pois. On jälleen tili ja seuraaja:
- Jahah, jahah. Senkö verran vajn tahdotko rahaa?

Niin kiri Lapinmaan kauppa, vienti ja tuonti, norjalaisvuonolla. Hyppäsim-me rajoista yli, vaikka Suomea kysyttiin, mutta muualta et sitä näe - kun ei sitä tännekäsin käydä. No, hiukhasen tietenkin ja etelämpää kyllä, mutta puhe oli lappalaiskansasta - rajamaan herroista leivän ja tuotannon suhteen.