Edg. S. / Karjala no 157. 12.7.1914.

Jalkaisin Kittilästä Inariin.

Hämärät ovat itse asiassa meillä etelä-suomalaisilla käsitykset Lapista, sen luonnosta ja kansasta. Se vähä, minkä siitä koulupenkillä opimme ei kykene oikeastaan mitään kuvaa siitä luomaan, se on joko liian ylimal-kaista tai toiselta puolen liioiteltua. Joko pidämme Lapin luontoa jotenkin samanlaisena kuin jotain Etelä-Suomen vuoriseutua, mutta harvemmin asuttuna tai menemme toiseen äärimmäisyyteen ja ajattelemme, ettei siellä ole muuta kuin pelkkiä tuntureita, joiden huiput kesäisinkin ovat lumen peitossa, ja joitten väliset notkot ovat täysin metsättömiä ja jylhiä.


Itse asiassa on Lapin luonto sentään paljonkin vaihtelevampaa. Jokien rannat ovat ainakin Kittilään asti koko lailla asutut ja viljellyt ja siellä tääl-lä pistävät metsän yli esille syrjemmässä olevat tunturien laet. Mainitta-vimmat Rovaniemen-Kittilän maantielle näkyvät ovat Kumputunturi ja muutamat Pyhä- ja Pallastunturien osat. Kittilän kirkonkylää ei voida vie-lä tyypillisesti Lappiin kuuluvana pitää, niin Lapin rajain sisällä kuin se onkin, siksi paljon eroaa se suuruutensa, asemansa ja asukkaittensa, joiden joukossa ei lappalaisia näekään, puolesta Lapin ylimalkaan pie-nistä kylistä.

Jeesiöjärven kylä v. 1932, taustalla Kumputunturi. Kuva: Mikkola, Erkki. / Museovirasto.

Kittilä v. 1934. Kuva: Erkki Mikkola. / Museovirasto.

Kittilään on pääsy vielä helppo, sillä sitä yhdistää Lapin oloihin nähden hyvä maantie Rovaniemeen, rautatiehen. Siitä edelleen pääsee kyllä vielä pari peninkulmaa maanteitse, mutta Inariin menijöille merkitsee se pariin kolmenkymmenen kilometrin kierrosta, joten on edullisempi jo Kit-tilän kirkonkylän kohdalla soudattaa itsensä Ounasjoen yli ja seurata n. k. vanhaa postitietä.


Matka, eikä niin lyhytkään, n. 20 peninkulmaa, on siinä edessä tiellä, joka ei Etelä-Suomessa edes kylätien nimeä ansaitsisi. Koko matka on tehtävä jalan, selässä laukku, jossa paitsi muuta välttämätöntä tavaraa on myös parin päivän eväs mukana kannettava. Lujat jalkineet, mieluim-min lappalaiset paulakengät ovat enemmän kuin välttämättömät, sillä vaikka alkumatkassa soiden yli löytyykin siltoja, pari vierekkäin- asetet-tua puuta, niin ovat ne jo paikottain, etenkin suuremmilla soilla, siksi liuk-kaat jopa lahotkin, ettei jalat kuivina tahdo nyörikengissä pysyä.

Kuivasalmen kylä, pari taloa, on ensimäinen Kittilästä lähdettyä. Sen tie-noilla eksyimme pois tieltä, kun seuraten mukana ollutta karttaa etsimme Kuivasalmen järvestä laskevan joen ylimenoa järven pohjoispäästä. Noin peninkulman soita rämmittyämme tapasimme vihdoin, erään kalas-tajan, jolta saimme tietää, että meidän olisikin ollut soudatettava itsem-me järven yli; mitään tietä ei kartan osottamaa kautta kulkenutkaan.


Tämä osotteeksi, kuinka pieni ja paikoin täysin hämärä ja helposti eksyt-tävä tie oli. Hyvänä sitä vielä siihenkin asti oli pitäminen, mutta pahem-maksi se muuttui, yhä märemmäksi. ja pienemmäksi. Lähellä Pokkaa n. 70 - 80 km. Kittilästä tuli vastaan ensimäinen sillaton suo, jonka kiertä-minen olisi ollut peninkulmien taival. Ei muuta, kuin rohkeasti vain eteen-päin, upottipa se miten tahansa. Olivataan toisetkin sen saaneet tehdä.

Pokan talo v. 1934. Kuva: Mikkola, Erkki. / Museovirasto.

Pokasta eteenpäin oli vaikein taival edessä. Niin kauan se vielä veteli, kun seurasimme tuota vanhaa postitietä, mutta n. 5 km. Pokasta pohjoi-seen yhtyi se n.k. uuteen tiehen, jota meidän nyt oli seuraaminen Inariin asti. Tämä uusi tie, joka lienee tehty noin 10 – 12 vuotta sitten, lienee ai-koinaan maantieksi aiottu, siksi leveä se on, onpa toiselta puolen ojitet-tukin. Kuivilla paikoilla sitä aivan huvikseen käveli, mutta ei totisesti suo-kohdissa.


Niissä loppuivat ojat, silloista ei haikuakaan. Loppuipa tie kerran koko-naankin erään vetelän suon reunassa. Siinä sai mennä yli, miten pääsi, koettaen parhaan kykynsä mukaan hyppiä mättäältä mättäälle ja etsiä sitten suon toisesta rannasta, mistä tie taasen alkoi. Oli kylmä ja satei-nen päivä, niin että suurella ilolla vihdoin näimme harmaan tuvan pilkis-tävät esiin puiden lomasta suolammin rannalla.

Se oli Allin autiotupa. Siellä sitten itsemme kuivattiin ja poronlihaliemi keitettiin. Tämä, Allin autiotupa, oli ensimmäinen valtion rakenuuttamista majoista, joissa matkustavaiset ovat oikeutetut vuorokauden lepäile-mään ja aivan kuin kotonaan olemaan. Vapaat ovat siellä kruunun polt-topuut käytettävänä ja leveät lavitsat levätä väsyneen matkalaisen.
Lähtiessä on tupa taasen seuraavan matkustajan varalle laastava ja sii-vottava ja uudet polttopuut pinosta sisälle kannettavat.

Kummaltapa tuntunee kuulla, että nämä autiotuvat, joita Kittilän ja lnarin välillä on kaikkiaan kolme, Allin, Karvaiselän ja Menesjoen latvan, olivat kaikki siinä kunnossa, ettei tuntunut ollenkaan epämiellyttävältä viettää niissä yötä. Ne olivat aika siistit, akkunat kaikki ehyet ja se vielä seudus-sa, jossa lähimpään taloon voi olla peninkulmia matkaa. Tulipa väkisten-kin ajatelleeksi: Missä kunnossahan olisivat tällaiset tuvat Karjalassa, jossa kansanvalistuksen muka pitäisi olla paljon korkeammalla kuin La-pissa?

Karvaselän Herberge eli välitupa v.1900.

Meneslatvan autiotupa Repojoella - Inari postitien varressa v. 1925. Kuva Aarne Laitakari. / GTK.

Ivalon-Matin Elli (Elli Eira.) leivän paistannassa Ivalojoen Ivalon Matissa kesällä v. 1925. Kuva Aarne Laitakari. / GTK.

Noin peninkulman Allin autiotupaa pohjoisempana oli ensimäinen lap-palais-talo Ivalo Matti Ivalojoen rannalla. Annettuamme soutaa itsemme joen yli jatkoimme matkaa seudussa, joka luontonsa puolesta jo suuresti oli muuttunut. Kuusi joka vielä runsaasti esiintyi Ivaloa eteläpuolella, oli kerrassaan, kadonnut ja tunturiseutu alkoi. Oikealla Hammas- ja vasem-malla Viibastunturit ja tie kulki niitten välissä Menesjoen laaksoa pitkin noin kolmisen peninkulmaa aina luonnonihanalle Manesjärvelle, jossa seuraava lappalaiskylä sijaitsi.


Matkalta tänne saimme todistuksen, miten epäkäytännöllisesti postin kulku Inarin ja Kittlän välillä on järjestetty. Vastaan tuli nimittäin posti-mies, jolle Ivalo Matti oli kauttamme sellaiset terveiset lähettänyt, että hän lähtee lääkärille ja vie veneensä mukanaan. Asianlaita olikin se, että näihin terveisiin sisältyi enemmän kuin voisi ensi kuulemalla huomatak-kaan. Sanalla sanoen vene, jolla posti Ivalon yli vietiin, oli poissa ja toista taloa, josta venettä olisi voinut lainata, ei ollut viittä peninkulmaa lähempänä.

En tiedä, miten posti lie sillä kertaa Kittilään tullut, kiroillen jatkoi vain mies matkaansa, ehkäpä aikoi kahlaamalla joesta selvitä. Kovin kuivaksi oli tie muuttunut heti Inarin rajain sisälle tultua ja Menesjärven ja Inarin välillä, viimeisellä n. 4 peninkulman taipaleella muuttui se kiviseksi ja vuoriseksi. Jyrkkiä mäentöyräitä ylös ja alas, ylös ja alaa, joku tunturi silloin tällöin aivan lähellä, jopa jonkun liepeen poikkikin, sellainen oli tie lähinnä Inarin kirkonkylää, joka äkkiä pistäytyi näkyviin taustanaan au-ringon paisteessa kimmeltävä Inarinjärvi.