Olli-Pekka. / Lapin Kansa 1936.

Janne Poikajärvi.



Lukija lienee pannut merkille, että lehdessämme on aina näin kevätkor-valla julkaistu tietoja siitä, miltä hauen maksa näyttää. Siitä näet men-neet sukupolvet, joilla ei ollut allakkaa, ennustelivat alkavan kesän vai-heita. Valitettavasti tämä taito on häviämässä. Harvassa ovat enää ne ukot, jotka taitavat hauen maksaa lukea.

Kun allekirjoittanut on aina ollut sitä mieltä, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, niin mepäs läksimme puhuttelemaan helatorstain tienoilla poroisäntä Janne Poikajärveä, joka elää ja vaikuttaa saman ni-misen järven rannalla Rovaniemen laajassa pitäjässä. Hän, niinkuin tunnettua, on. uskollisesti joka kevät toimittanut lukijoillemme hauen maksassa oleviin merkkeihin perustuvat mielenkiintoiset ennustuksensa kesästä ja vuodentulosta. Ja ne ennustukset ovat olleet siitä merkillisiä, että ne suurin piirtein ovat aina pitäneet paikkansa. Sen vuoksi niihin monet luottavat. Kysykääpä esimerkiksi saarenkyläläisiltä, jotka asuvat alavalla maalla ja pelkäävät kovia kevättulvia, mitä mieltä he ovat Janne Poikajärven kesää koskevista tiedoituksista, niin saatte kuulla, että siinä kylässä luotetaan Janne Poikajärveen. Hän lähetti tänäkin keväänä jo hyvissä ajoin Saarenkylään sellaisia terveisiä, ettei ole nyt pelkoa tul-vasta, sillä tulva ei tule olemaan korkea. Ja kun tulva tuli ja meni, saatiin jälleen nähdä, ettei Poikajärven isäntä ollut taaskaan hauen maksaa väärin tutkinut eikä selittänyt.

Mutta mennäänpä sitten siihen matkaan.

Liikkeellepanevana voimana siinä oikeastaan oli kauppalamme tirehtöö-ri, jolla on kalakämppä Pikku-Toramon rannalla. Janne Poikajärven van-hoilla erävesillä, ja jolle kerran talvella ilmaisimme halumme päästä jos-kus kursseille tässä maksa-viisaudessa. Hän otti ja kilautti meille hela-torstai-aattona, että nyt lähdetään. Ei muuta kuin äkkiä töpinäksi

Tapasimme hänet täydessä kämppätällissä. Niin oli kalaukon, näköinen, että jos äkkiä jossain selkosilla olisi tullut vastaan, niin tarkoin olisi pitä-nyt katsoa, jos mieli tuntea.

Ei siinä pitkiä aikoja siekailtu, kun jo pihalle porhalsi autotirehtööri Aarne Aho autollaan. Hän oli lupautunut kyytiin, sillä hänkin on vanhoja Tora-mon-kävijöitä. Tällä kertaa ei hänellä kuitenkaan ollut kalahommiin tilai-suutta, mutta olipahan saanut autoonsa matkan varrelta miehen, jolla oli hieman enemmän aikaa. Kun nousimme kärryille, istui siellä nimittäin mustapuseroinen mies, jonka lyhyen tarkastelun jälkeen tunsimme Poh-janmaan Kauppiaiden Oy:n tirehtööriksi.

Janne Poikajärvi v. 1938. Kuva: Metsämuseo.

Näin olimme eräänlaisena "sekatyömiehenä" joutunut aivan, tirehtöörien seuraan, mutta ei siinä ikävä tullut. Peräti tuttua väkeä ja aivan laatu-miehiä sekä sitäpaitsi hyviä leikinlaskijoita. Pohjanmaan tirehtööri osoitti jo alkutaipaleella lähteneensä matkaan kujeilumielessä. Hän ei voi nuk-kua ilman pajuköyttä vasemman polvensa ympärillä ja sen vuoksi hän käärii jalkansa yöksi "Ajan Suuntaan", mutta sen sijaan, että olisi itse kantanut rohtonsa erämaahan, työnsi hän tietenkin, salavihkaa iikollien äänihuilun meidän konttiimme.

Mutta me annoimme hänelle anteeksi, sillä hän osaa tehdä niin oivalli-sen lättytaikinan, että se jättää parhaatkin keittokirjat varjoon. Missä lie-nee ollut keittokursseilla, mutta hyvät herkut se poika osaa pistää ko-koon. Kun emme tullut kysyneeksi, saako hänen reseptiään tässä jul-kaista joutumatta tekijäoikeuslain kanssa tekemisiin, niin. lienee parasta, että keholtamme kauppalan naisväkeä tiedustelemaan sitä suoraan kek-sijältä itseltään. Sen verran kuitenkin voimme vihjaista, että Pohjanmaan tirehtööri sekoitti taikinaan kolme käenmunaa ja vatkasi sitten taikinaa amerikalaista "kolmannen asteen pingoitusjärjestelmää" noudattaen. Niin, että kysykää häneltä lähempiä ohjeita. Me siirrymme niihin hauen maksoihin.

Kalaonni oli meille niin paljon myönteinen, että saatiin moniaita haukia, joiden oikeuslääkeopillisen ruumiinavauksen Poikajärven isäntä terä-vällä puukollaan toimitti. Ja sitä mukaa kuin maksoja tuli esille, ryhtyi hän selittämään, mistä kaikesta kesänkulkua voi päätellä. Kevätpuoli on maksassa se osa, joka vatsaa "kurkun" alta viillettäessä tulee ensiksi esille. Syksyä taas kuvailee maksan häntäpää, mikä meidänkin mieles-tämme on siihen hommaan, kaikkein joutilain. Merkillinen vehje se vain on koko värkki ja kun se joka kevät muuttaa muotoaan ja väriään, niin täytyy väkisinkin uskoa, että hauen maksalla on kesään ja vuodentuloon liittyviin seikkoihin vissejä kosketuskohtia, joiden nojalla pitkäaikainen havaintojen tekijä voi yhtä ja toista päätellä.

Tämän keväinen hauen maksa on jotenkin kauttaaltaan valkoinen ja se merkitsee lämmintä poutakesää, ei kuitenkaan peräti kuumaa, sillä oi-kein kuuman kesän kynnyksellä on maksa myös paksu, jota se ei nyt ole. Sato kärsii kuivuudesta, sillä "jyvä-uurnan" merkit viittaavat siihen. Sitten on maksassa vielä poikittaisia tummia uurnia, joiden Poikajärven isäntä selitti merkitsevän pohjoistuulia. Niitä ei tämän keväisessä hauen maksassa ole paljon ja pitäisi niiden olla myös aivan lyhytaikaisia. On se vain merkillinen vehje, kun tietää pohjoistuuletkin. Jopeloina niitä hauki-kin pitää, kun jo etukäteen maksa vääntyy kurttuihin.

Tunnettua myös on, että kun tuuli kääntyy pohjoiseen, niin ei ole kala-miehellä yrittämistä. Kala kaikkoaa sen pitkän tien, eikä mene pyydyk-seen kuin aivan vahingossa. Kolmissa miehin yritimme sellaistakin arvo-kalaa kuin siikaa, mutta juuri kun oli saatu siikaverkot vesille, niin jopa-han tuuli painui pohjoiseen ja siiat tietenkin painuivat lämmittelemään jonnekin kamiinan äärelle. Mutta emme siitä olleet miksollammekaan, sillä siika, samaten kuin lohi, on niin hyvä kala, että sitä kannattaa pyy-tää vaikka ei saisikaan.

Ahveniin saimme pääasiassa tyytyä,noihin rehellisiin kavereihin, jotka eivät hyviä ystäviään petä pahasti pohjoistuulellakaan. Niillä oli kutuaika parhaillaan ja niinpä muutamaan pyydykseen oli eksynyt puolentoista kilon painoinen venkale, jolla ikääkin oli jo siinä määrin, että silmälasit oli päässä. Kun se sitten purki mätinsä veneen pohjalle, oli sen maharustin-ki vähän saman, näköinen kuin ihramahaisella herrasmiehellä vesipa-rantolahoidon jälkeen

Tässäpä ne Toramon seudun kuulumiset sitten pääasiassa ovatkin tul-leet kerrotuiksi. Leppoisaa siellä oli oleskella erämaiden viihtyisässä rauhassa. Teeret jäivät sinne harjoittamaan "teerenpeliään." ja käet kukkumaan kilpaa. Voimme jälleen merkitä, että elämä olisi köyhä ilman sitä aitoa tunnelmaa, jonka vain suuri luonto erämaiden kätköissä voi tarjota.