S. Paulaharju. / Kansan kuvalehti 1933.

Johan Tuuri.


Ruotsin-Lapin tunturimaiden kiertäjänä sattui matka suurelle Tornionjär-velle, joka 7-8-penikulmaisena altaana on ylhäällä luoteisessa, Norjan rajoilla ylpeiden tunturien lomassa. Jyristen ajaa Narvikin juna pitkin jär-ven etelärantaa, laskee matkamiehen asemalle, ja sitten saa veneellä lähteä halkomaan laajaa ulappaa, jota tuhatmetriset lumihuippuiset kai-sset piirittävät puolin ja toisin. Autiot ovat järven rannat. Vain Laimolah-den pohjukassa asustaa kesäisin tunturilappalaisten kotakuntia, ja Kat-tuvuoman piiloissa on pieni suomalaiskylä sekä itäpäässä, Lattilahden poukamassa vielä pienempi lapinkylä.

Tänne Lattilahden lapinkylään vetää vene. Sillä siellä, kaikkein piiloisim-massa perukassa asuu Johan Tuuri, vanha tunturienkiertäjä.

Kuka on Johan Tuuri?

On jo yli kaksikymmentä vuotta, kun ilmestyi merkillinen kirja, "Muittalus samid birra" (Muistelus lappalaisista). Lapinkielellä se oli kirjoitettu, tun-turilappalaisten elämästä siinä kerrottiin, ja lappalaisen se oli kirjoittama, jopa kuvittamakin - kuvat seurasivat kirjaa eri vihkona. Kirjan tekijä oli Johan Tuuri, tunturilainen. Tanskalainen, Lapissa paljon matkustellut neiti, Emilie Demant, oli tutustunut Tuuriin, ja kehoittanut häntä kirjoitta-maan lapinelämästä. Tuuri oli ryhtynyt töihin, vääntänyt vihon toisensa perästä, piirrellyt kuviakin, Tanskan neiti oli sitten kirjoittanut asioista tanskankielisen käännöksen ja toimittanut paperit painoon, ja tunturi-miehen teos ilmestyi Köpenhaminassa 1910.

Ja se on kerrassaan mielenkiintoinen kirja. Koulua käymättömän kan-sanmiehen yksinkertaiseen tapaan siinä kerrotaan koko tunturilaisen maailman vaellus. Lukija saa seurata lappalaista porotokan kintereillä kesät, talvet, pyryt ja pakkaset, kevään solijut ja syksyn sadesäät. Saa hän kuulla myös lappalaisen joikaamista, saa tutustua tunturilaisten muisteluksiin, taikoihin, tarinoihin, uskomuksiin ja kaikkeen, mikä sisältyy erämaidenikuisen vaeltajan ankaraan elämään.

Oppimattoman tunturimiehen teos herätti aikoinaan kaikkien Iapinhar-rastajain huomiota, jopa niin, että se käännettiin muillekin kielille, mm. englanniksi. Vanhan tunturilaisen nimi tuli tunnetuksi etempänäkin, ja hänen kirjastaan tuli lapintutkijoille hyvä lähdeteos. Tuurin kotimaakun-takin sai kohta koulukirjassaan nähdä ukon kuvan sekä lukea hänen lapinmuistelustaan."Författuriksi" rupesivat lähiseululaiset Tuuria nimit-telemään, muutamat kyllä vähän naureskellen, että ukko muka kirjoittaa, ja herrat pränttäävät ja antavat rahaa ja sitten vain nauravat äijällä.

Johan Tuurin talo Lattilahden rannalla.

Johan Tuuri.

Mutta vanha Tuuri ei naura, elelee vain vaatimattomana vanhanapoika-na vähäisessä talossaan Lattilahden kaukaisimmassa sopukassa. Lä-himpänä naapurina on pikkuinen turvekömmänä sekä poukaman toisella rannalla pari kolme pientä kalastajalappalaisen taloa, pari Svonnia ja pa-ri Sarrea. Kotirannan niittyä ukko on piikoineen parhaillaan korjailemas-sa, kun vieras sattuu paikalle.

- Johan Tuuriko, författare?

- Hm, niinhän ne muka sanoo, ukko hymähtää.

Vaitelias, hiljainen lapinvanhus, lähentelee kai jo 80:aa. Eihän sitä tar-koin muista ikävuosiaan, mutta kyllä kai ne on kirkonkirjoissa. Kouto-keinosta Tuuri on aikoinaan muiden porolappalaisten kanssa tullut Ruot-sin puolelle, on poromiehenäkin ollut, mutta kaikkein enimmän metsä-miehenä. Poronhoito ei ole häntä huvittanut, mutta kun on päässyt va-paana miehenä kiertelemään rannattomia erämaita villien metsäneluk-kain kintereillä, niin silloin on Tuuri ollut omassa valtakunnassaan.

Kirjallisista töistään Tuuri kertoilee hiukan alakuloiseen sävyyn. Eihän vanha tunturimies ole saanut minkäänlaista opetusta, ei ole edes käynyt kotakoulua, eikä kukaan ole opettanut riitninkiä eikä kuvan tekoa. Itse hän tiesi, eikö hänkin osaisi oikein kirjoittaa ja tehdä parempia kuvia, kun olisi saanut koulua käydä, niinkuin muutkin författarit.

On Tuuri saanut "ulos" toisenkin kirjan, "Från fjället". Se on painettu Lun-dissa 1931 ja siinä on kuvauksia opastusmatkoista, pyyntiretkistä ja po-rometsistä. Lapinkielellä vanha pyytömies siinäkin haastelee, ja Anna Bjelke on kääntänyt kirjoitukset ruotsiksi. On Tuuri saanut tätäkin kirjaa pränttääjältä koko kasan, mutta ei ole enää tallella yhtään kappaletta, kun on jo kaikki tullut kaupiteltua muille.

Olisi vanhalla tunturilaisella vieläkin sanomista. Kaivaahän kiisastaan täyteen kirjoitettuja papereita ja vihkoja. Lyijykynällä on niihin vain kirjoi-tettu milloin suomeksi, milloin lapiksi, enimmäkseen kumminkin lapiksi, koska lappi, äidinkieli, toki sujuu paremmin kuin suomi. Onpa vielä piir-roksiakin pienen nurkkakamarin pöydänlaatikossa, muutamia oikein vä-rikynin vedeltyjä tunturikuvia, kaikki tietysti vain Tuurin omaan tapaan. Mutta eipä ole ukko saanut apumiestä, joka papereita järjestäisi ja kään-täisi ruotsiksi ja toimittaisi pränttiin.
- Paljonkohan Suomessa maksaa kirjan pränttääminen? Tuuri tieduste-lee ...Onkohan tyyristäkin?
- Niin vain, eihän tähän osaa muuta sanoa kuin: -Tiesi hänet.. kyllä se tyyristä taitaa olla.Ja Lapin vanha författari katselee mietteissään pape-reitaan . ..
Tällainen on Johan Tuuri, tunturikansan kuvaaja, hiljainen vaatimaton erämaiden mies.

Mitä sisältynee hänen painamattomaan paperikiisaansa, mutta ainakin hänen painetut muisteluksensa ovat vaatimatonta korutonta kertomusta, joskus kyllä hyvinkin yksinkertaista. Mutta niissä on silti elävää elämää, tunturien suurta kiertokoulua käyneen miehen näkemystä ja kokemusta. Saattaapa hänen kirjastaan tavata joskus aivan erinomaisen eläviä nä-kemyksiä, sellaisiakuin esim. kuvauksen lappalaisten kevätmuutosta Norjanmeren rannalle. On siinä kyllä Tuuri ollut itse miehenä matkassa, ja osaa hän siitä muistella:

"Kun lappalaiset keväällä tulevat tuntureilta, missä on vain pakkasta ja paljon lunta, päiviä vain sen verran, että poro juuri elää, kun he tulevat Norjaan, niin että alkaa meriouta näkyä, ja jo erottaa ruohoa ja lehtiä, niin se on hauskaa. Ja vielä hauskempaa on, kun rupeaa kuulumaan käen kukuntaa ja linnun laulua. Se on lappalaisista niin hauskaa, että he rupeavat joikaamaan:

Ottakaa vastaan minun eloni
ja hoitakaa niinkuin ennenkin,
olkaa minun ystäviäni,
ja kantakaa terveenä minun poroni
Kauniit olinsijat,
olette niin kauniit että loistatte.

Ja se on niin hauskaa, etteivät pojat osaa muuta ajatella kuin tyttöjä ja tytöt poikia, ja että heidän pitäisi yhteen päästä. Jal appalaiset ryyppää-vät viinaa, niristävät sitä vähän maahankin ja antavat jokaiselle, joka läsnä on. Ja he joikaavat, mutta eivät kiroile."