Pentti Stoor.


Juhannus v. 1954


Vuoteen 1954 juhannusta vietettiin aina 24 päivän kesäkuuta, joka oli äitipuoleni Hellin syntymäpäivä. Kakkua oli tarjolla. Aattona, joka on muuten oikeastikin Aaton nimipäivä, otettiin vastaan Juhanin päivää val-vomalla koko yö. Naapurissa Rovalla haettiin aina neljä hiirienkorvalla olevaa koivua sisäänkäyntiä koristamaan. Yhtä varmasti isäntä Aarnen eläessä joka juhannuksena pihalle ilmestyi 4 hanhenpoika, jotka taaper-sivat Aarnen perässä luullen tätä emokseen.

Me viisi vähän toisella kymmenellä olevaa kläppiä – Vuontisjärven Aarno ja Inkeri, Salmelan Seija, siskoni Sirkka ja minä – päätimme lähteä vas-taanottamaan juhannusta Ounastunturiin. Pyhäkeron autiotupaa ei vielä tuolloin ollut. Päivätupa valmistui vasta 1957. Meidän kahvittelupaikkana oli tunturin päällä Pyhäjärven rannalla olevan, saksalaisten polttaman Ounastunturin retkeilymajan rauniot.

Kun olimme kiikkuneet tunturin päälle, meidät vastaanotti lyhyillä vihel-lyksillä kapustarinta koiras. Lapin tuntureilla pesivä pieni kahlaaja yritti eksyttää meitä lähellä olevalta pesältään, juoksemalla polkua edelläm-me ja välillä pyrähtäen lentoon. Linnun tunnistaa helposti kauhaa muis-tuttavasta kuviosta, jonka valkoinen reunus erottaa mustasta rinnasta. Kun asetuimme raunion viereen syömään eväitämme, viheltelijäkin rau-hoittui.

Kahvittelun jälkeen lintu paljasti pesäpaikkansa pyrähtämällä alueelta lentoon. Hautomassa oleva suojaväriinsä luottava naaras jätti samma-likossa olevan kuopansa vasta, kun olimme muutaman askeleen päässä pesästä, jossa oli 4 tummanvihreää mustatäpläistä munaa. Jätimme lin-nut rauhaan ja siirryimme noin kilometrin raunioista koilliseen Pyhäkeron jyrkänteelle.

Aarnon kanssa vähän aikaa kiipeilimme loivemmalla, helpommin liikut-tavalla osalla 50 metrin korkuista lähes pystysuoraa seinämää pitkin. Mutta kun tyttöjä kiikkuminen pelotti, siirryimme aivan seinämän jyrkim-pään kohtaan, josta heitimme muutaman kivenmurikan alas. Kivet pu-tosivat ensin suoraan ja sitten pomppivat pitkin tunturin rinnettä – par-haat aina puurajaan saakka. Joku pyöreä möhkäle saattoi tehdä satojen metrien loikkia.

Kesän pisimpänä päivänä aurinko paistoi ympäri vuorokauden. Puolen yön tunteinakin keskiyön aurinko oli tunturilta katsottuna korkealla – se ei käynyt lähelläkään taivaan rantaa. Pehänkeron paljaalla laella kävi sen verran tuuli, ettei sääskistäkään ollut enemmälti kiusaa.

Ounastuntureiden vanhan merkkitunturin, laelle. Pyhäjärven rannalla voit käydä katsomassa vanhan matkailumajan perustuksen raunioita, jotka ovat peräisin Ounastunturin hiihtomatkailun alkutaipaleelta 1930-luvulta. Kurun Heino ja Alina pitivät tätä majataloa ennen sotia.

Ounastunturin Pahankurun suupuolta v. 1932. Kuva: Mikkola Erkki. / Museovirasto.

Puoli kilometriä puhelinlinjasta, jonka johdot oli poistettu, itään löysimme pohjoisrinteeltä 300 metriä pitkän jäätikön. Pakkautunut lumi oli niin ko-vaa ja jäätikkö niin jyrkkä, että sitä saattoi hyvin lasketella kumisaappail-la. Lumikenttää pitkin alas ja tunturin sulaa rinnettä ylös. Iloa riitti niin kauan, kunnes Seija kesken laskemisen kaatui ja liukui takamuksellaan hurjaa vauhtia kohti alla olevaa rakkaa. Juuri ennen syöksymistä päin kivikkoa hän sai vauhdin pysäytettyä kengillään reunalla olevan peh-meämmän lumen ansiosta. Järkyttyneinä ja hiljaisina palasimme asen-nollemme.

Aamu oli jo pitkällä, kun lähdimme väsyneinä paluumatkalle. Myös vii-meinen läheltä-piti-tilanne vaivasi porukkaa. Ennen rantaan tuloa lupa-simme, ettemme kerro asiasta kenellekään – varsinkaan vanhemmille.

Osallisilla ei liene mitään sitä vastaan, että muistelen tätä lähes 70 vuo-den takaista lasten juhannusseikkailua toisenlaisen, Koronan jälkeisen juhannuksen alla. Harvalla tämän päivän 10-vuotiaalle juolahtaisi edes mieleen lähteä jalkaisin pentuporukan kanssa viettämää juhannusta 15 kilometrin päähän tunturiin. Ja harva vanhempi antaisi siihen luvan.

Kaikille lukijoilleni – HYVÄÄ JUHANNUSTA.