T. Itkonen. / Kyläkirjaston Kuvalehti 1.1.1917.

Juhannuskirkolle.


Kesä on tullut Lapin maille, hanget ovat vuolaina vesinä virranneet Ina-rijärven syliin ja ulappain mustuneet jäät murtuneet rajun etelämyrskyn kourissa. Yötä päivää helottava auringon kehrä avaa nopeasti lehtipui-den umput ja nostaa maasta vihantaa ruohon-orasta; lintujen laulu helaa kaikkialla, metsissä, vaaroilla, laaksoissa. Jättäen talviaskareensa ovat asukkaat laskeneet poronsa nuorine kevätvasoineen vapauteen ja käy-neet käsiksi kalastusneuvoihin; pienet perunamaatkin vaativat huolenpi-toa.


Nytpä työkiireiden ohimentyä inarinrantalaisen tekee mieli hetkeksi irtau-tua arkipuuhista ja hankkia itselleen lähestyvän valonjuhlan, juhannuk-sen, tarjoamaa virkistystä lähtemällä kaukana järven takana olevaan kir-konkylään.

Lähdön on määrä tapahtua jo aaton edellisenä iltana. Pitkin päivää on havaittavissa tavallista vilkkaampaa hyörinää vuonon pohjukassa sijait-sevan Nellimin lapintalon ympärillä. Osa väestä liikehtii patsaskantojen varaan kyhätyissä aitoissa vyörytellen esiin matkavarustuksia, vuode-taljoja, kirkkovaatteita, kenkäheiniä sekä eväs-aineita, suola- ja kapaka-laa ynnä kuivaa lihaa; toiset taas panevat kuntoon isoa Ruijan-mallista purjevenettä, joka on uudelleen tervattuna miehissä työnnetty törmältä valkamaan.

Vuonoon laskevan järvireitin varrelta saapuu taloon ylimaalaisia, toiset venein, toiset jalkaisin. Heillekin on luvattu sija kirkkoveneessä. Iltapuo-leen kylvötään saunassa, - talo on näet lapinasunnoksi tavallista parem-min varustettu - miehet käyvät rannassa itseään karkaisemassa löylyn päälle, ja atrioitua ryhdytään sijottamaan veneeseen "kapistuksia", säk-kejä, lankkuja ja arkkuja, joiden lomassa lähtijätkin saavat paikkansa parikolmikymmenhenkisenä parvena. Vain kotimieheksi ruvennut vanha mummo ja pienemmät lapset jäävät rannalle toisen matkatilaisuuden toivossa.

Nuoran-Pekka eli Pekka Saijets suolaa taimenia. Kuva: Museovirasto.

Peränpitäjäksi asettautunut talon vaari antaa soutumerkin, ja alus alkaa viiltää vuonon tyyntä pintaa kolmen airoparin kiidättämänä. Onpa siinä kirjavata joukkoa sullottuna vieri viereen vaihteleviin asentoihin, miehet sinisissä, harmaissa tai mustissa verkatakeissaan punavalkeine voineen ja pauloineen, naiset heleävärisissä mekoissaan ja hohtavissa huiveis-saan ja vanhempi väki enimmäkseen valkeissa lapinsarkaisissa puvuis-saan. Kahdella vaimolla on sylissään kasteelle vietävä pikkulapsi nahkakehtoonsa, komsioon", katettuna.

Veneestä kaikuu iloinen hälinä ja puheensorina; jokainen ikäryhmä siinä juttelee milloin erikseen, milloin muihin yhtyen. Muistellaan äskeisiä ja entisiä tapahtumia, tehdään hauskoja kepposia ja nauretaan oikein sy-dämen pohjasta. Lappalainen onkin luonteeltaan yleensä sävyisä ja ta-vallaan hilpeä; hänen mieltään eivät yhteiskunnalliset tai taloudelliset epäkohdat suuresti askarruta.

Taival katkeaa väleen. Vuononperän hietaiset äyräät häipyvät näkyvistä, ja rannat jyrkkenevät molemmin puolin harvametsäisiksi vaaroiksi, joilla vielä pilkottaa jokunen lumitäplä. Kun on peninkulman verran edetty, tul-laan selkävesille ja vaihdetaan soutajia, sillä vuoro tulee kullekin, ken vain kynnelle kykenee.

Matka taukoo tuokioksi, kun perämies salamyhkäisenä rupeaa varovasti vetämään veteen laskemaansa uistinsiimaa ja nostattaa "väsytyksen" jälkeen veneenlaidan yli komean taimenen. Jonkun ajan kuluttua painuu väylä pitkään Keikunuorasalmeen, joka suoraviivaisena pistäytyy mante-ren ja suuren Kaamassaaren väliin.

Ollaan sivuuttamassa erästä nientä, niin huomataan rannalla soutuvene ja sen luona istumassa kaksi ihmisolentoa, iäkäs mies ja nainen, nähtä-västi kirkolle pyrkivä pariskunta. Heillä on kummallakin valkea lapinvaat-teus ja suupielessä aivan kuin juotettuna jykevä piippu. Lähellä savuaa nuotio kahvipannuineen, jonka suloinen näky pusertaa matkuetta kalva-neen kahvituskan julki sanoiksi ja teoiksi, vaikka perämies vaatii ponnis-teltavaksi ilman viivytyksettä seuraavalle selälle asti.

Kirkkovene laskee rantaan, väki työntyy myttyineen maalle, karsii suitse-vaan tulensijaan kuivia hongan oksia ja asettaa virinneisiin liekkeihin neljä mustakylkistä pannua. Kahvisteltua käydään taas veneeseen ja ahtaudesta huolimatta tehdään tilaa noille kahdelle vanhuksellekin, joi-den karpio saa jäädä saareen paluuseen asti. Kuusi verestä soutajaa käyttelee airoja aluksen sivuuttaessa saaren toisensa jälkeen.

Aika on kulunut ohi puoliyön, kun reitti jälleen avartuu saattaen näkyville aavan Kasariselän, joka. n. 1½ peninkulman levyisenä ja neljän pituise-na sijaitsee järven keskiosassa.

"Kerran tietää tahtoi

lappalaiset nuo,

kuin syvä olla mahtoi

Inarijärvi tuo.

Köys' katkes, laulu kuultihin:

niin syvä on kuin pitkäkin - - -."

Paatsjoen saamelaisia Nellimin talon pihalla: Vas. Pekka Saijets l. Nuoran Pekka (T. I. Itkosen monivuotinen koltan opas), kaksi Sulkusjärven miestä (Sarre-suvun), Nuoran-Pekan poika Juhani-Matti, ?, Ristnas-Pekan Matti (roteva mies Sulkusjärveltä, oikea isä ollut Suovatti-niminen Suomen jätkä). Kuva: Museovirasto.

Juuri näillä paikoin on järven syvin kohta, ei kuitenkaan niin pohjaton kuin runoilija arvelee, vaan ainoastaan suunnilleen sadan metrin syvyi-nen. Lappalaista, niin uskalias soutumies kuin onkin, näyttävät Inarin syvänteet ja rommakot toisinaan kammottaneen, koskapa hän vesillä-kulkua tarkottaen on sepittänyt seuraavan arvotuksen:

"Milloin ihminen on surmaansa niin lähellä, että vain yksi tuuma on elä-män ja kuoleman välillä?" —


Tukevassa kirkkoveneessä ei tarvitse sentään olla peloissaan; luonnon suurenmoinen kauneus lumoo väkisinkin mielen. Vedenkalvo päilyy rasvatyynenä, ja sitä rajottavat sinertävässä kaukaisuudessa auteresta väreilevät saaret sekä niiden takana manteren vaarat ja muutama lumikeroinen tunturi, mutta koillisessa silmä keksii kohtia, missä kuulas taivaanranta näyttää välittömästi sulautuvan veteen. Kaiken yllä loistaa öisen auringon hillitty punerrus. Vene ohjataan äärimmäiseen saareen kallioisen niemen kainaloon. Ei näet maksa vaivaa soutaa edelleen, kos-ka jo ollaan miltei matkan puolivälissä ja idän taivaalla näkyvät "tuulen-kynnet" ennustavat päiväksi purjekulkua.

Valkean paahteeseen pannaan kalaa ja kuivaalihaa vartaissa paistu-maan ja atrian jälkeen pingotetaan sääskiteltat, rankiset", joiden suojas-sa ruvetaan levolle. Joku vanhus kertoilee vielä nuorille Inarijärven eri paikkoihin liittyviä lukemattomia tarinoita, Sigga-neidosta, jonka kaksi kosijaa ampuivat toisensa jousilla kuoliaaksi ja joka sitten haudattiin elävältä noiden kaatuneiden nuorukaisten väliin, Laurikais-sankarista, joka entisten vainojen aikana tuhosi voimallaan ja viekkaudellaan lappa-laisia ahdistavat vienalaiset, milloin jättäen heidät veneittä ja ruoatta nääntymään jollekin saarelle tai laskien vihollisveneen Patsjoen valta-vien koskien tuhottavaksi, milloin ohjaten partiojoukon pimeässä jyrkän-teen reunalle, josta se syöksyi alas kuiluun, milloin miekalla surmaten ahkiossa nukkuvat rosvot, joiden ohitse hän ajaa karahutti parhaalla po-rollansa.

Ei jää unohduksiin myöskään kuulu Päiviön-Olavi, ensimmäinen kristin-uskoon kääntynyt inarilainen, joka juoksussa saavutti pakenevan peura-lauman ja oli niin väkevä, että kirveen puutteessa kiskoi hongan juuri-neen maasta irti ja kantoi kotiansa, voitti soudussa veneen, jonka airois-sa oli 12 miestä, ja nosti kalliolle mahdottoman ison kiven, joka vieläkin on Mahlattisaaren rannassa ja kantaa hänen nimeänsä, mutta saavutti suurimmat ansionsa sillä, että hävitti seitakivet ja kukisti pakanuuden.

Tarina raukeaa, ja matkalaiset vaipuvat unen helmaan. Luonnon hiljai-suutta häiritsee ainoastaan sääskien alakuloinen yninä ja silloin tällöin käen kukunta viereisestä saaresta tai kuikan huuto kaukaa ulapalta.

Herättäessä paistaa päivä jo puunlatvojen tasalla. Kaikkien iloksi havai-taan tuuli myötälaitaiseksi. Kun kahvit poronjuustoineen on juotu, noste-taan siis iso neliskulmainen »rovapurje" ja aletaan kelpo vauhtia viilettää Kasariselän aaltoja. Etäällä pohjoisessa näkyy kaksi purjetta, jotka kuit-enkin jonkun ajan kuluttua laskeutuvat alas kaakkoistuulen sortaessa niitä liiaksi syrjään oikealta reitiltä. Ennen pitkää saavutetaan laaja moni-sokkeloinen Petäjäsaarten ryhmä satoine salmineen.

Tie viepi aukeamasta toiseen, se näyttää tuontuostakin kapenevan um-piperäksi, mutta ainapa »kapteeni" löytää väylän. Hänellä on viittanaan milloin mikin muodoltaan huomattavampi luoto, paasi, saarenlaki tai ran-tapetäjä. Nytpä maistuu jo aamiainenkin kaloineen, kakkuineen ja kahvi-neen jossakin nimettömässä niemenkärjessä pienen Kapaselän äärellä.

Aurinko on ehtinyt sivu korkeimman kohtansa, kun päästään ulapanta-kaiseen saarilabyrinttiin, joka levennäikse manteren ja inarilaisten mui-naisen haltijasaaren, jyrkkärinteisen Ukon väliin. Täältä avautuu eteen viimeinen selkä. Sen kauniista lahdeksi suppenevasta pohjukasta pilkot- taa kirkko pappiloineen muun kylän jäädessä vielä metsikön piiloon.

Korkeahkoja mäntymetsän peittämiä vaaroja ylenee rannoilta päästäen ylitseen näkymään vielä kinosten kirjaamat Tuulis- ja Nukkumapäät ja Otsamon.

Kahvihetki Inarinjärven Kaamassaaressa juhannusaattona 1912.

Inarin kirkonkylä 1910. Vasemmalla Ransu Kangasniemen talo, taaempana kauppias Enblomin talo (jonka paikalle tuli myöhemmin lääkärin asunto ja sairaala). Kuva: Ilmari Itkonen. Museovirasto.

Saamelaisnaisia Inarin kirkonkylässä juhannuspäivänä. Kuva J. H. Saarinen, 25.06.1904, GTK.

Inarin saamelaisia ja suomalaisia tyttöjä 1900-1911. Kuva: Itkonen Ilmari. Museovirasto.

Saamelaisia juhannuksena Inarin kirkonkylässä. Kuva: Museovirasto.

Saamelaisia juhannuksena Inarin kirkonkylässä. Kuva: Museovirasto.

Hartaasti odotettu päämäärä, Juutua, lähenee lähenemistään. Kaksi purjevenettä airot apunaan on perävilkkaa painumassa kirkonniemen taa Joenjoen suitse; niiden uraa kyntäen nellimiläisetkin laskevat kylän valkamaan yihreänurmisen ahteen partaalle sekä hajaantuvat väkijouk-koon, joka häärii monien erikokoisten aluksien ääressä ja kylän- kentäl-lä, "siljolla". Ihmisvilinä karttuu tunti tunnilta. Väkeä saapuu jalan lännes-tä, luoteesta ja pohjoisesta, Tenon latvoilta ja Utsjoen rajoilta asti.

- Venettä hoi kajahtelee ehtimiseen "poikkijoen" kalliolta poikaviikarien toimittaessa lautturin tehtäviä kymmenpennisen palkkiolla. Useimmat kirkkomiehet tulevat sentään järvitse; lahdella näkyy ajoittain viisikin pur-jetta yhdellä kertaa.

Sieltä saapuu sekä kovaonnisia pohjoisrantalaisia, jotka ovat joutuneet kiskomaan "kynsimyötäisellä" enimmän taipalen, että parempionnisia patsjokisia sekä lopuksi Ivalon suomalaisia kookkaissa 40-60:kin hen-keä kantavissa purjeveneissä. Juhlapukuista kansaa kuhisee tanhualla, siinä vilkkaa kevyttä paulakenkää ja notkeata pieksua hyvässä sovussa; etsitään tuttavia ja kerrotaan kuulumisia. Liikettä jatkuu aamutunneille saakka maalla ja järvellä.

Tarinoivia ryhmiä on varsinkin rannalla, jossa lukuisat kahvitulet leimua-vat valkoisten teittäin ja rankisten ympärillä. Kaikki eivät näet mahdu harvoihin yksityisten taloihin tai kaukomatkalaisten rakentamiin kirkkotu-pasiin. Valkamassa ihmetellään kauppiaan äsken valmistunutta suunnat-toman isoa Norjan-mallista purjealusta, "fämpööriä" tai huviretkeilijöitä kuljettavaa pientä moottorivenettä ja kuunnellaan hanurin säveliä, joita joku jätkäpoika kaiuttaa maalle vedetyn veneen kokassa purjeen alla. Yleisön kerällä on järjestysvallankin syytä olla valveilla, jotteivät sala-kauppiaat pääsisi viinallaan häiriötä tekemään.

Aamulla kajahtaa kirkonkello soimaan kutsuen kansaa jumalanpalveluk-seen. Jos temppeli on useimpina pyhinä jokseenkin tyhjä sanankuulijois-ta, niin tällöin se on ainakin täynnä ahdinkoon asti. Ilmoille nousee valta-vana kesäinen sävel:

- Jo joutui armas aika ja suvi suloinen", virsi, johon pohjolan lapsi osaa eläytyä ehkä syvemmin kuin muut.

Kirkonmenojen loputtua väen paljous palaa takaisin kylälle viettämään aikaa tuttavallisessa kanssakäynnissä. Käydään tapaamassa ystäviä ja asiakumppaneita ja pistäydytään virkamiehiä tervehtimässä. Touhua on varsinkin pappilassa: pariskuntia vihitään ja lapsia kastetaan suurien saattueiden läsnäollessa. Illalla ovat kirkossa kinkerit kestäen liki puoli-yön.

Näiden mukana juhlakin ehtii lopuilleen, ja sijalle astuvat arkisemmat käytännöntoimet, joita hoidetaan kunnan tuvassa ja kauppapuodeissa. Kiireimmät laittavat jo veneitään paluukuntoon lähteäkseen yötä myöten tyventä soutamaan. Enemmistö jää kumminkin huomiseen asti suorit-taakseen vielä laiminlyödyt asiat.

Pitkin päivää uudistuu juhannusaaton liikennenäytelmä, nyt päinvastai-seen suuntaan, kunnes idyllinen kirkonkylä on vajonnut entiseen rau-haansa. Ympäri pitäjän hajoavat juhannusvieraat vievät koteihinsa tuu-lahduksen kokemastaan, joka on tuottanut terveellistä vaihtelua elämän jokapäiväiseen aherrukseen.