E. Lagercrantz. / 23.09.1920 Etelä-Saimaa no 106.

Junkka


Kuulin syksyllä 1919 puhuttavan kylästä, joka on lappalaisten asuma ja sijaitsee suomalaisen asutuksen keskellä Pajalan pitäjän Muonionalus-tan kappelissa. Kylää nimitetään väliin Junkaksi, väliin Parkalompoloksi. Kerrottiin vielä, että heidän lapin murteensa olisi hyvin omalaatuista.

Päätin ensi tilassa käydä siellä. Tämmöinen tilaisuus minulle avautui uu-della vuodella odotellessani uuden matkarahan saantia. Muutama sana matkastani tänne. Pääsin hevoskyydillä Ruodusniemeen Kaaressuvan-nosta. Tie kulki yli Kaarevaaran ja Tulenkivaaran, kunnes tulimme puu-rajan sisälle.

Ruodusniemessä viivyin pari päivää katsellakseni lappalaisten poronhoi-toa siellä. Päinvastoin kuin mitä ehkä uskotaan, on poro verrattain rau-hallinen eläin. Tunturilappalaisten porot ovat paljon kesymmät kuin met-sälappalaisten, joita ei kuljeteta niin pitkiä matkoja, vaan saavat kulkea (palkia) samoja aloja ympäri vuoden.

Kaaressuvannon tunturilappaisten porolaidun, joka käsittää yli 250 km. pitkän ja noin 50 km. leveän maa-alueen Ruotsin ja Norjan maata, on jaettu kalmeen osaan: pohjoisempi tunturialue, käytetään kesällä, eteläi-nen metsäseutu talvella; keskimäinen kapea kaista on rauhoitettu ja säästetään kevääksi, jolloin jäkälä on loppunut metsäalueelta. Suurin osa on tunturialue ja siellä vietetään koko kesä ja syksy likelle joulua.

Lasse Marainen Ruodusjärven jäällä v.1919. / Lagercrantz Eliel. / finna.fi

Siellä ei ole sääskiä, jotka muualla kovin vaivaavat poroja ja ilma on lauhempi. Kun lappalainen ei ole jutaamassa ja ilmat ovat suotuisat on hänen elämänsä verrattain helppoa. Porot silloin pysyvät yksillä sijoilla. Joka aamu lähdetään niitä katsomaan ja siirretään ne silloin uusille si-joille kaivamaan jäkälää lumen alta.

Siirron suuntaa näyttää mies, joka hiihtää edellä ”laitistaen" ja kuljettaa yhtä poroa hihnassa perässään. Muut porot silloin seuraavat ”juovatta-vat" tätä. Uudelle sijalle tultua jätetään porot sinne ilman vartioimatta seuraavaan aamuun. Iltatyönä on usein kadonneiden tai tielle vaipunei-den porojen hakeminen. Vaan milloin susia on liikkeellä on poroja vartio-itava tarkasti koko yö.

Luonto Ruodusniemen ja Suijavaaran pikku kylien välillä on pikku met-sikköjä, puroja, laajoja soita ja lännempänä isot, aukeat Pessinkitunturin laet. Nämä paikat ovat painuneet mieleeni siitä erikoisesta syystä, että minä siellä eksyin.

Huolimatta vilustumisesta läksin huvikseni hiihtämään tämän 12 km. vä-lin. Huviretkeni kesti 18 tuntia ja oli vähällä tulla vaaralliseksi. Kun päi-vän lyhyt hämärä oli päättynyt klo 2:den aikoihin, tuli lumipyry ja siinä kadotin oikean tien joutuen kulkemaan lappalaisten ahkioteitä Pessin-golle.

Iisko Maraisen talo Suijavaarassa v. 1919. / Lagercrantz Eliel. / finna.fi

Huomasin liian myöhään erehdykseni. En enää löytänyt omia jälkiäni takaisin. Jouduin isolle järvelle, josta en ollut koskaan kuullut puhutta-van. Täällä näin hyvin kuulaan valon loistavan talosta. Lähdin hiihtä-mään sinne, vaan kadotettuani valon jouduin metsään, jonka lumikinok-sissa en jaksanut kahlata enempää kuin hiihtääkään.

Yht'äkkiä vajosin kerran avoimeen jokeen ja kastelin jalkani. Pääsin tääl-tä vihdoin pois. Vaan nyt ei valoa enää näkynyt eikä minulla ollut kom-passia. Harhailin monta tuntia pyörien samoja paikkoja. Voimat aleniva sitä mukaa kun aika kului. Kun suksi sattui kantoon kaaduin suin päin lumeen ja makasin siinä kauan, ennen kuin jaksoin nousta.

Huomasin, että kuljin aivan ilman järjestelmää: en jaksanut kiinnittää päättäväisyyttäni lähteäkseni yhteen määrättyyn suuntaan. Lopulta en jaksanut enempää; heittäydyin kaatuneen puun viereen lumen tuiskues-sa ympärilläni. Tällä samalla välillä oli kerran eräs mies kadonnut ja jää-nyt sille tiellensä niin tyystin, ettei löytynyt kuin toinen kinnas, vaikka kauan oli etsitty.

Samana päivänä kun hän katosi oli kaksi miestä ollut hirviä ampumassa ja ovat mahdollisesti ampuneet tuon miehen vahingossa hirvenä, tai ta-hallisesti saadakseen hänen rahansa: hän oli kerran anastanut paljon rahoja juutalaiselta, Norjan rannikolta ja hukuttanut tämän sinne kivi kaulassa. Oli kuinka oli; hirvenampujista toinen ei tohdi koskaan olla yk-sin metsässä; toinen pälyy aina pelokkaan näköisenä ' ympärilleen ja kääntyy alinomaan nopeasti katsomaan taaksensa.

Ajattelen tätä kertomusta lumessa maatessani. Vaikken ole syönyt en tunne nälkää; raukaisee vain, ettei jaksa nousta. Kohottaudun pystyyn, vaan huomaan, etten saata seisoa suksieni päällä. Kahlaan eteenpäin joitain askelia ja lepään. Päätän sitten kuitenkin noutaa sukseni ja ryö-min takaisin. Löydän taskustani morfiinipulverin jonka syön papereinen-sa, ettei pyry sitä kulettaisi.

Pieti poroineen Suijajärvellä Lagercrantz Eliel, kuvaaja 1919 finna.fi

Piristyn vähän kadottaakseni taas voimani kokonaan. Uni pyrkii tule-maan ja silloin varmasti palellun. Yhdennellätoista hetkellä osun heinä-saaraan, nukun heinien sisällä kolme tuntia. Aamu-yöstä on kuuvalo, näen jotakin jälkiä ja löydän Suijavaaran klo 5 aamulla.

Täällä puhuttelen miestä, joka viepi minut kahdella porolla Junkkaan, jonne on jälellä 90 km. Tien varrella on joku isokin kylä, kaikki suoma-laisten asumia. Eräältä korkealta mäeltä näkyvät selvästi Pallastunturien huiput Suomen Lapista.

Junkka on täydellisesti täyttänyt sen, mitä olin siltä odottanut. Ensiksikin olen löytänyt aivan itsenäisen lapin kielimurteen, jonka tutkiminen on ol-lut virkistys ja nautinto. Toiseksi kylä on syrjäisellä seudulla; lähimpään kylään kaksi peninkulmaa. Tämä on lähentänyt sen asukkaat toisiinsa ja niiden kesken vallitsee suuri ystävyys.

Heti alussa olen päässyt osalliseksi tästä ystävyydestä. Tunnen kuukau-den perästä kaikki ja kaikkien elämäntavat ovat tulleet minulle kerrotuik-si. Kyläläiset elävät omaa elämäänsä; muu maailma ei heihin vaikuta. Kesällä ei ole mitään tietä; talvella pitkälliset tuiskut tekevät matkustami-sen mahdottomaksi väliin pitkiksikin ajoiksi.

Talot ja asumukset ovat hyvin rakennetut, sillä väestö on rikasta. Se on pohjaltansa lappalaista. Lappalaisrotu on hyvin silmäänpistävä: lyhyt vartalo, kierot sääret, heikko ruumiinrakenne, ympyräinen, pieni pää, matala otsa, tumma veri. Vaan lapin kieli on unohtumassa. Se ei sovellu taloelämään; porometsissä vielä puhutaan lappia, kotona suomea. Muu-taman vuosikymmenen perästä on lapin kieli oleva täältä kokonaan loppunut.

Poronhoito on vähenemässä. Sen jälkeen kuin entiset porolappalaiset ovat ruvenneet talollisiksi. Eikä näitä varakkaita talonpoikia kuinkaan luulisi kurjan porolappalaisen pojanpojaksi. Ne ruotsalaiset, jotka vastus-tavat tunturilappalaisten siirtymistä nomaadikannalta maanviljelijäkan-nalle väittäen, että lappalaiset silloin joutuvat häviöön, käykööt ottamas-sa oppia Junkassa. Heidän pyrkimyksensä pysyttää lappalaiset nomaa-deina ei suinkaan edistä lapinrodun hengissä pysymistä.

Moniin vuosikymmeniin he tuskin ovat lisääntyneet sen sijaan, että väenlisäys asutun väestön keskuudessa on suuri. Kodassansa elämällä lappalaisella ei ole myös aavistustakaan niistä tilaisuuksista, jotka rau-halisessa taloelämässä elävällä talonpojalla on kaikenlaiseen edistä-vään harrastukseen ja sivistyksen omaksumiseen. Ei voi ajatella edes sanomalehden lukemista kodassa, jossa savu sokaisee silmät ja vesi sateella valun sisään niin, että on pidettävä erityinen säkkivaate polvilla.

isko (Isak Marakatt/Marainen 1863-1949 ) Marainen ja hänen vaimonsa Ella-Mari ( Ella-Mari (Elsa-Maria) Marainen (Junkka) (1858-1935)). Kuvaaja: Lagercrantz Eliel. / 1919. Kuva: finna.fi (Kvinna på bilden: Ella-Ma-ri (Elsa-Maria) Marainen (Junkka) (1858-1935) var född i byn Parkalompolo (Junkka) och dotter till Nils Olof Junkka (1822-1885) och Christina Jonsdotter Lalla (1818-1895))

Kota-lappalainen on ikuisessa touhussa ja ainaisessa rauhattomuudes-sa. Hän vain harvoin, jos koskaan, saapi rauhallisen hetken yksiksensä ajattelemaan. Ja mistä hän ajattelisi ja suunnittelisi? Normaadielämä on vuosituhansien kuluessa tullut niin läpieletyksi, sen kaikki mahdollisuu-det ovat otetut huomioon, kaikki muodot toteutetut, se ei enää sisällä kehittymismahdollisuuksia. Semmoisenaan se on tylsyttävää sen harjoit-tajille ja sisältää orjuutuksen.

Kota-lappalaiset ovat kuitenkin säilytettävät kulkulaisina jotta tämä mu-seomainen normaadi-ilmiö säilyisi täällä koko maailman ihmeeksi. Kuu-situhantiselta kansalta riistetään kehityksen mahdollisuus, jotta suuri si-vistyskansa voisi ylpeillä heidän kehittymättömyydellänsä.


Ylpeys sekin!