Teksti ja kuva: 01.01.1913 MDS no 12

Justus Elias Montell


Kuva: Fyren 27.02.1904 no 9.

Löytyy ihmisiä, joille Luoja on antanut enemmän tyotarmoa kuin he lei-pänsä ansaitsemiseen tarvitsevat, ja jotka tällä liikatarmollaan, eli miksi sitä voisimme nimittää, eivät välitä kartuttaa omia aineellisia tulojaan, vaan käyttävät sen erilaisten tieteiden palvelukseen, siten auttaen ra-kasta isänmaatamme sen leiviskän hyvin hoitamisessa, jonka sallimus kunkin kansan osalle on asettanut.

Kun matkustamme etelästä päin Muonion kirkonkylään, niin tulee kirkon alapuolella vastaamme kaksi tietä, joista oikeanpuoleinen vie Enonte-kiölle ja vasemmanpuoleinen Ruotsiin. Nyt valitsemme jälkimäisen tien ja kuljemme sitä noin satasen metriä. Tällöin huomaamme tien vasem-malla puolella sievän, soman huvilarakennuksen ja sen edustalla paitsi sadevesimittaria koko joukon kukkia ja pensaita istutettuina ja hyvin hoi-dettuina.

Tämä seikka panee meidät heti aprikoimaan, että tässä mahtanee asua joku, joka kukista paljon pitää ja niitä hellyydellä vaalii. Teemme siis par-haiten, jos päätämme käydä sisälle tervehtimään huoneenhaltijaa ( Jus-tus Elias Montell 1869 - 1954. ). Mutta sisäänkäytävää parhaillaan et-siessämme huomaamme keski-ikäisen, rotevan herrasmiehen valkoi-sessa pukimessa sääskiharso pään ympärillä täydessä touhussa kuk-kiensa kanssa.

Menemme häntä puhuttelemaan ja ilmoitamme, että meille olisi sangen mieluista saada hänen kanssaan keskustella, koska huhu ympäri Suo-men niemen tietää hänen olevan erittäin innokkaan botanistin. Kohteli-aasti pyytää hän meitä astumaan sisälle. Jo heti sisään tullessamme huomaamme olevamme erittäin innokkaan tieteenharjoittajan kotona. Näemme ison luonnontieteellisen kirjaston, jonka kasvitieteellinen puoli tietenkin herättää enimmän huomiotamme. On siinä mitä erilaisimpia luonnontiedettä koskevia teoksia, vieläpä itse tekijäinkin lahjoittamia.

Justus Elias Montell (1869 - 1954.) kotonaan Muoniossa v. 1913. Kuva: 01.01.1913 MDS no 12.

Monien kasvioiden ohella pistää enimmän silmiimme iso saksalainen Scheichlendal-Hallin kuvitettu kasvio käsittäen 31 nidoksessa 3,300 vä-rillistä kuvataulua ynnä tekstiä noin 10,000 sivua. Kahdessa isossa kaa-pissa on, mitä kokoon ja väriin tulee, mitä erilaisempia linnunmunia pe-säkunnittain aina hippiäisestä strutsiin saakka. On siinä monikin lintu saanut veronsa munissa maksaa.

Niitä on hän koonnut vasta jonkun vuoden ajan joko itse keräämällä tai vaihtamalla ulkomaalaisten kanssa, joten munakokoelma on vasta alulla käsittäen vähän yli 300 eri lajia. Kirjoituspöydällä oleva monenlaisilla suurennuksilla varustettu mikroskooppi puhuu meille selvää kieltä. Nyt ilmoittaa puhelias isäntämme, että kahvi pöydällä, ja pyytää astumaan seuraavaan huoneeseen.
Mutta suureksi paisuu hämmästyksemme, kun täällä huomaamme sei-nät miltei taulujen peittämiksi. On siinä maisemaa jos mistäkin maasta, paitsi omasta maasta, on Muurmannin rannikolta, Saksasta ja Italiasta.

Aiheet hyvin valittuja ja hauskoja: tuolla etelän tummasilmäinen neitonen Eevan pukimessa merta tähystämässä, tuolla kaksi pöllöä iltahämyssä niityn aidalla aamua vartoamassa, tuolla ikuisen lumen peittämä Kuolan tunturi pilviä tavoittaen.

Mutta vallan soikeaksi venyy naamamme, kun saamme kuulla, että ne ovatkin hänen omia maalaamiaan. Olemme siis tekemisissä kahden mestarin kanssa samassa persoonassa, nim. Forstmestarin ja maalari-mestarin. Selvittyämme ensi hämmästyksestä, saamme kuulla, että hän harjoiteltuaan jonkun vuoden luonnontieteellisiä opintoja ja päästyään niin pitkälle, että olisi pian saanut ruveta tenttimään, päätti yhtäkkiä va-lita toisen uran ja matkusti Saksaan ja Italiaan antautuakseen taidemaa-lariksi.

Mutta palattuaan kotimaahansa hän jonkun vuoden perästä katsoi edul-lisemmaksi jättää maalarin ohdakkeinen ala ja antautui nykyiselle alal-leen, joka mielestäni parhaiten sopii käytännölliselle luonnontieteilijalle. Että isäntämme on innokas zologisti, sen huomaamme m.m. niistä mo-nista täytetyistä linnuista, jotka tätä huonetta koristavat. Komeat pöllöt minua eniten viehättivät; olenhan aina tuntenut jonkinlaista pyhää kunni-oitusta pöllöjä kohtaan. Joukossa löytyi iso kotkakin silmät pyöreinä le-vitetyin siivin ikäänkuin ollakseen valmiina hyökkäämään saaliinsa kimp-puun.

Saamme kuulla, että suurin osa linnuista säilytetään tilan puutteen takia laatikoissa täyttämättöminä. Kodikkuutta täällä ovat omiaan lisäämään monet aika somat ruukkukasvit, kuten palmut, dracenat, ruusut, bego-niat, kaunis gladiolus sekä rehevät asparagus lajit. Näiden siimeksessä istuttuamme pitemmän aikaa jutellen minkä mitäkin zologiasta ja botanii-kasta, joista isännällämme riittäisi puheenaihetta vaikkapa moneksi vuo-deksi, menemme seuraavaan huoneeseen, jossa herbaario sijaitsee.

Seinät täällä ovat tyysten kasvihyllyjen peittämät. Kasviarkit ovat pienis-sä palttinapusseissa, etteivät hyönteiset pääsisi konnantöitään harjoitta-maan. Sanoi koettaneensa jos jonkinlaisia keinoja päästäkseen niistä irti, kunnes näki parhaaksi säilyttää arkit tiiveissä pusseissa hävitettyään ensin kaikki toukat rikkihiilellä. Tulos on ollut mitä parhain. Onpa siinä herbariossa hoitamistakin, kun ottaa huomioon, että pussejakin on kaik-kiaan noin kaksi sataa.

Eri kasvilajia sanoi olevan noin 12 tuhatta; ja kun useita kasveja löyty monta arkkia otettuina eri maista, niin nousee täten kasviarkkien luku 20 - 30 tuhanteen. On selvää, etteivät ne läheskään kaikki ole Suomesta otettuja, vaan on suurin osa ulkomaalaisia, joko hänen itsensä ottamia taikka ulkomaalaisten kasvinvaihtoyhdistysten kautta hankittuja. Ollen jäsen monessa tällaisessa yhdistyksessä saa hän vuosittain noin tuhat kasvia korvaukseksi niistä kasveista, joita hän edeltäkäsin on niille lähet-tänyt.

Voidakseen pysyä vikkaassa vuorovaikutuksessa ovat kesät käytettävät hyvin tarkkaan kasvien keräämiseen. Mutta kyllä niitä sitten tuleekin ai-na Amerikasta ja Indiasta saakka. En tullut kysyneeksi, josko mustat muriaanit myöskin lähettävät. Vaihtoarvot määrätään pisteissä. Meidän ainoa kasvinvaihtoyhdistyksemme Helsingissä käyttää riippuen kasvin harvinaisuudesta vaihtoarvoja 1 - 10, mutta ulkomailla voidaan kasville, jos se on hyvin harvinainen, antaa yli satakin pistettä, poikkeustapauk-sissa aina kolmeen sataan.

Tämän arvon määrää useassa tapauksessa itse kasvin lähettäjä. Näin vaihtokasveista puhuttaessa ansaitsee ”Herbarium normale” erittäinkin mainitsemista. Sen ulosantaja on eräs J. Döfler Vienistä ja sitä julkais-taan vuosittain tavallisesti 100 tahi 200 numeroa, joista kukin sisältää vain yhtä kasvilajia.

Voidakseen joka vuosi päästä osalliseksi näistä 100—200:sta eri lajista eli 1—2:sta eli 1—2:sta centuriasta *), täytyy asianomaisen lähettää vuosittain Vieniin kolme tahi kuusi kasvilajia a 60 arkkia, siis yhteensä 180—360 arkkia. Näiden suhteen on olemassa sellainen sääntö, että kaikki saman lajin yksilöt on kerättävä samalta paikalta.

Tatu. *) Yksi centuria = 100 numeroa.

Dörflerillä on aikomus tällä tavoin julkaista kaikki eurooppalaiset kasvit. Pysyväisiä Herbarium normalén jäseniä ei taitane löytyä muita suoma-laisia kuin isäntämme itse. Näin Herbariota tarkastellessa on aikaa jo vierähtänyt monta tuntia, joten meidän ajateltava poislähtöä.

Mutta vieläkään emme malta sanoa hyvästi, sillä isäntämme on keskus-telun aikana tullut vähän maininneeksi Kilpisjärven tunturikasveista, joita hän on istuttanut puutarhaansa. Näitä me vielä pyydämme saada näh-dä. Ne ovat istutetut seinän viereen. Useimmat ovat tunturieläjiä, joista jotkut hyvinkin harvinaisia, kuten kaunis, valkokukkainen Ranunculus glacialis.

Sitä kasvaa muuten vaan pohjoisimmilla tuntureilla. Saxifraga oppositi-folia, jonka usea lukija ehkä on nähnyt keväällä kukkivan botaanisessa puutarhassamme, kukki paraallaan toistamiseen tässä; ei kai tahdo olla ”ahkeraliisaa” huonompi. Muita saxifraga-lajeja on täällä cernua ja azoi-des ynnä jälkimäisen kaunis kellanpunainen muunnos aurantia.

Silene acaulis kasvaa niin rehevästi, että se siitä kohti vallan maan peit-tää. Wahlbergella (Lychnis) apetala, joka ensi silmäykseltä näyttää terät-tömältä, Thalictrum alpinum ja Alsine biflora kuuluvat myös perimmäisen pohjolan tunturiyrtteihin, Kilpisjärven aarteihin kuuluu Antennaria alpina, läheistä sukua Edelweissille, sekä Erigeron uniflorus.


Melkein ihmetellä täytyy, kuinka yllämainitut tunturikasvit voivat alhaisel-la maaperällä niin hyvin viihtyä ja lisääntyä ja samaa täytyy sanoa Salix polaris ja Salix reticulata pensaista, jotka myöskin näyttävät hyvinvoivil-ta. Komea Salix myrsinites pensas kasvaa aivan portaan vieressä. Vaik-ka olemmekin saaneet näin paljon nähdä ja kuulla, niin silti olisi meillä vielä täällä sangen paljon näkemistä ja oppimista.

Mutta kun otamme huomioon, että botanistilla on kesällä aikaa niukasti, niin emme henno enempää kuluttaa isäntämme aikaa, vaan katsomme parhaaksi sangen kiitollisin mielin kaikesta näkemästämme ja kuulemas-tamme sanoa hyvästi sillä varmalla päätöksellä, että vastakin, milloin vaan tilaisuutta tarjoutuu, käymme puhuttelemassa perehtyneempiä tie-teenharrastajia päästäksemme osallisiksi heidän tietovarastostaan ja ko-kemuksistaan ja siten laajentaaksemme omaa näköpiiriämme, että meissä heräisi yhä suurempaa innostusta syventymään siihen suureen luomakuntaan, jonka keskellä me elämme, liikumme ja olemme.

Justus Elias Montellin talo Muoniossa. Kuva: 01.01.1913 MDS no 12.

Jukka Parkkinen:

Justus Montell


Metsänhoitaja Justus Montell (1869 - 1954) rakennutti vuonna 1906 ma-jan tunturiin Vuontisjärven yläpuolella olevaan Vuontis- ja Keräskeron muodostamaan tunturihankaan kasvi- ja eläintieteellisiä tutkimusmatko-jaan varten. Saksalaiset polttivat rakennuksen syksyllä 1944.

Raattaman ja Kerässiepin poromiehet rakensivat tilalle uuden vuonna 1946. Nykyään majaa hallinnoi Metsähallitus. Justus Elias Montell syntyi Ahvenan-maalla Getassa. Hän tuli ylioppilaaksi Åbo svenska klassiska lyceumista 1890 ja opiskeli luonnontieteitä Helsingin yliopistossa 1890-93, josta valmistui filosofian maisteriksi.

Justus Montell.

Montell halusi kuitenkin taiteilijaksi ja opiskeli kuvataiteita Helsingissä 1893-94, Tukholmassa 1894, Münchenissä 1895-97 ja Italiassa 1897.

Hänen taiteelliset kykynsä eivät kuitenkaan antaneet elantoa, joten hän hakeutui opiskelemaan Evon metsäkouluun 1900. Valmistuttuaan 1902 hän toimi aluksi metsätarkastajana ja myöhemmin metsänhoitajana Muoniossa ja Enontekiöllä eläkkeelle jäämiseensä (1930) asti.

Montell oli jo koulu- ja opiskeluaikanaan kerännyt kasveja ja perhosia eri puolilta Suomea, mm Laatokalta ja Petsamosta sekä Kuolan niemimaal-ta. Keruu jatkui taitelijaboheemielämän aikana Euroopassa. Lapissa Montellin herbaario sai lisiä sikäläisistä kasveista, joita hän vaihtoi tois-ten keräilijöitten kanssa.

Herbaario olikin aikanaan Pohjolan suurin yksityinen kokoelma. Kasvien lisäksi Montell keräsi hyönteisiä, täytettyjä lintuja, linnunnahkoja ja mu-nia. Eläkkeelle jäätyään Montell lahjoitti kokoelmansa Åbo Akademille, joka palkkasi hänet hoitamaan biologisia kokoelmiaan. Tässä toimessa Montell oli kuolemaansa saakka. Hänet vihittiin ansioistaan filosofian kunniatohtoriksi 1947.

Justus Montell oli koko ikänsä boheemi ja innostunut enemmän kasvi- ja perhosmaailmasta kuin leipätyöstään. Keväällä 1915 Montellin apulai-seksi komennettu, vasta valmistunut metsänhoitaja A. E. Järvinen -myö-hemmin tunnettu eräkirjailija - kertoo ensitapaamisestaan esimiehensä kanssa kirjassaan Viimeisellä vedenjakajalla (WSOY 1962).


Muonioon vaivalloisesti matkustanut Järvinen joutui odottelemaan pari viikkoa, ennen kuin hän tapasi Montellin ensimmäisen kerran. Esimies oli uppoutunut kasvitieteelliseen työhönsä, eikä häntä sopinut häiritä. Kun nuori apulainen lopulta otettiin vastaan, hänelle esiteltiin horsmes-tarin puustelli. Se oli varsin originellissa järjestyksessä, täynnä kasvi-, hyönteis- ja munakokoelmia, ruukkukasveja, työ- ja tarvekaluja sekä pulkkia ja rekiä. Yksi huone oli perunakellarina. Pihamaalla oli laajoja viljelyksiä, jotka koostuivat tunturi- ja suokasveista.

Järvinen kertoo, että puustellissa asusti vanha lappalaisnainen, Uuva, jota isäntä kutsui piiaksi. Järvinen oli kylältä kuullut, että Montellilla oli Uuvan kanssa kolme lasta, jotka olivat jo aikuisia ja asuivat etelässä.

Turisteja Montellin majalla 1950 luvulla.

Tämä lienee kaunokirjallista hämärtämistä, sillä Montellin ja talouden-hoitaja Milda Niskalan (1876 - 1943) avoliitosta syntynyt poika, Björn Odo Justus (1914 - 2000) oli talossa Järvisen saapuessa paikalle. Odo oli armeijan palveluksessa majurina Dragsvikin varuskunnassa. Tytär Saga Linnea (1917 - 1993) työskenteli sairaanhoitajana Tukholmassa.

Montellin merkittävin saavutus ei ollut kuitenkaan hänen kasvi- ja eläin-tieteellinen työnsä, vaan se liittyy luonnonsuojeluun. Hänen ehdotukses-taan nimittäin perustettiin Mallan luonnonpuisto vuonna 1916.

Se on Suomen ensimmäinen luonnon-suojelualue, kooltaan 3048 heh-taaria ja sijaitsee kolmen valtakunnan rajan liepeillä. Luonnonpuiston lä-hellä oleva Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologinen asema on kartoit-tanut puiston kasvistoa ja tehnyt alueesta useita tutkimuksia vuodesta 1964 lähtien.

Kuvia Montelleista: https://sites.google.com/…/3-rentolat-ja…/05-montellit

Montelin maja tänään. Kuva: Kari Autto.