Suomen Kuvalehti 1944:

Kaapin Jouni


Kaukana pohjoisessa, yksinäisen Inarinjärven takalistoilla, siellä missä Lemmenjoki juoksuttaa kirkkaan vuonsa Paadarjärveen, siellä kyyhöttää talonen. Sen katto peittää pirtin ja kamarin. Sauna on järven rannalla. Ja pieni perunamaa pihalla. Jotakin laihon tapaistakin niukkojen ulkoraken-nusten kulmakunnilla.

Kaapin-Jounin talo. Jounin tyttäret Anni ja Katri, Kutturan-Niilan Kuttura ja Äijä-Jouni. Inari kesä v. 1934, Kuva: Erkki Mikkola. / GTK.

Mutta taivaanrantaa vasten piirtyvät tunturipaljakat - siellä on talon elä-män lähde, porokarja. Vuoroin tuossa pirtissä, vuoroin tunturissa on tä-hän syksyyn saakka isännöinyt pieni lappalaisukko, pororikas Kaapin


Jouni. Kun hän on poroerotuksesta tullut, on hän liikkunut aidalla kuin ruhtinas valtakunnassaan. Muutenkin Jouni on pysytellyt uskollisena omalle heimolleen; lannanmaa saa pitää pukunsa ja muut elintapansa, lappalaiset taas omansa.

Kuva: Kaapin Jouni. / Kuva: E. Mäkinen. / finna.fi

Siinä Jounin elämänohje, jota hän on varsinkin nuorille teroittanut. Ja Lemmenjoen pikku äijä on paimennellut porokarjaansa ja pitänyt huolen siitä, että luku on ollut aina kasvamaan päin. Eikä Jouni ole turhaa poro-jaan hoitanut.


Talvisodan jälkeen Lapin läänin maaherra kutsui hänet luokseen Rova-niemelle. Siellä hän ojensi Jounille - oi, ihanuutta! - ritarimerkin tunnus-tukseksi poronhoidosta. Ja silloin olisi kaikkien pitänyt saada nähdä Kaapin äijän loistava naama, kun hän vakuutti: "En elämässäni ole ko-kenut näin onnellista päivää! Akanotto ei ollut mitään tämän rinnalla!"


Sillä Jouni rakastaa kauniita nauhoja ja prosseja. Lähtipä tämä tuskin puolentoista metrin korkuinen ukko tulemaan viime suven aikaan sieltä Lemenjoeltaan taas alas lannanmaan puolelle. Aina pääkaupunkiin saakka. Ei toki neitsytmatkalleen - kyllä Jounin umpitakin helmukset ovat ennenkin jumppasseet Bulevardilla.


Mutta minkä sille voi, kun on niin hyviä ystäviä, että oikein Helsinkiä myöten juoksuttavat. Eivätkä suinkaan aiheetta: olipahan Hammastun-turin paliskunnan miehiä asemalla vastassa ja saattelivat Jounin oikein kuvanveistäjän luokse. Mutta ei äijä suinkaan ujostellut. Ukko oli Rova-niemellä läänin pääpaikassa valmistettu matkaa varten, ja nyt hän näytti, ettei Taka-Lapin mies hätkähdä edes taiteilijan edessä.

Kuva: Suomen Kuvalehti 1944.

Niin sitten kävi, että viime heinäkuun helteisinä päivinä saattoi nähdä lapintakkisen Jounin juosta kiikertävän Rauhankadulta Hakaniemenka-dulle, koura pistettynä varmuudeksi nuoren, siron naisen käteen: Essi Renvall oli noutamassa malliaan atelieeriinasa. Toinen oli uupua päivän kuumuudesta, toinen ei ollut milläsikään, vaikka oli vetänyt ylleen kaksi sarkaista umpitakkia. Toinen kaappasi paljain säärin puukengissä. Toi-nen heitteli heinäkengissä. Ja matka joutui.


Alkoi päivän työ. Jounilla se lähti siitä, että ensin oli peilattava oikein pe-rustellisesti. Kammattavakin oli, vaikka pää on äijällä jokseenkin paljas. Mutta minkä sille voi, kun kuvanveistäjä-rouvalla oli niin sievä kampa. Si-ninen. Jouni piti siitä väristä melkein yhtä paljon kuin punaisesta. Sitten istumaa. Kipsi alkoi elää taiteilijan käsissä. Jouni oli innoissaan. Istua tö-kötti kuin kynttilä hetken. Mutta seuraavassa tuokiossa tömähti pystyyn: -Laita sie vain pystyyn tämä näin, se on silloin komeampi, neuvoi äijä taiteilijaa ja näytti nenänpäätään.


Ne lappalaisnaiset kun pitävät pystynenää kauniina, ja Jouni olisi mielel-lään täysiverinen sankari loppuun asti. Mutta Jounillahan on niin komea kyömynenä, aivan kuin noilla suurilla herroilla, houkutteli taiteilija. - Naa, naa. Tee sitten niin, että tulee kaunis. Päälle makea naurunhiherrys: - Ajatella - minut lähetettiin malliksi koko suuresta Lapin maakunnasta!

Kaapin Jouni eli Jouni Aikio.

Väliajoilla kuvanveistäjä ja Jouni kulkivat käsikädessä pitkin kaupunkia.


Kävipä Jouni Kulosaaressakin taiteilijan kotona ja hämmästeli tämän pitkiä kirjarivejä:

-Sie taijat olla rikas. Vaikka enemmän mulla on porokarjaa.


Päivät kuluivat. Kaapin Jounin piirteet syöpyivät kipsiin yhä elävämpänä. Jouni katseli veistoksen kehittymistä kuin ihmettä. Ikävöi sen valmistu-mista, mutta ikävöi myös kaukaiselle Lemmenjoelle. Viikko vierähti ja päästiin ostamaan tuliaisia. Taas olivat ystävykset menossa käsikädes-sä, tällä kerralla Stockmannille. Siellä Jouni sai valita kaikkein mieluisin-ta vietävää kotiin. Hän kävi ankaran sisäisen taistelun ja päätyi valin-taansa: osti 62 sm. kirjavaa nauhaa neljäntuulenlakin koristukseksi, kak-si sinistä kampaa "vaimoväelle, että saavat tukkansa haravoita" sekä - kaksi kynsiharjaa.


Hakaniemenkadun atelieerissa oli kipsiluonnos valmistunut. Päivänsä-teet leikittelivät veistoksen kasvoilla kuin ihastellen niiden kireitä juontei-ta. - Ne ovat varmaan kotoisin Lapin pakkasista, nuo juonteet. Mutta tuo hienoinen, hieman viekas naurunhäive oikeassa silmäkulmassa - siinä kuvastuu valkea kesäyö.

Kuva: Kaapin Jouni. / finna.fi

Nuo ankarat kulmarypyt eivätkö ne vain kerrokin pororuhtinaasta! Ja en-tä tuo tiukasti suljettu suu - se vakuuttaa, että Jouni pitää omana tieto-naan porokarjansa pääluvun, kuiskailivat säteet. Ja vanhan poromiehen piirteet jäivät odottamaan pronssiin valamista.


Oulun pikajuna on lähdössä. Jouni seisoo vaunun portailla ystäviensä ympäröimänä ja puhua pajattaa. Hänen 70-vuotispäivänsä lähestyy.

- Muistavathan vain Helsingin herrat tulla!

- Saanko minäkin? pyytää kuvanveistäjä.


Miten hankala pyyntö - niin hauska rouva ja noin lapsekkaat ajatukset. Pyrkii mukaan miesten joukkoon ja pilata sillä koko juhla! Mutta Jouni heltyy:

- Ka, tule. Panen ajokin sinuakin noutamahan. On puhas louevaateki si-nulle. Ei siinä ole nukkunut kuin nämä miehet, mutta ne ovat niin puhtai-ta poikia.


Juna viheltää ja jytkähtää liikkeelle. Jouni viittoo hyvästiksi:

- Kyllä minua on pidetty täällä hyvin. Aivankuin ulkovaltojen lähettilästä. Olisipa Juhani Jomppanen Lemmenjoelta ollut näkemässä...


Ei tiennyt vanha Jouni silloin, että parin kuukauden kuluttua hänen oli jäleen jätettävä kotipalkinen. Ei aavistanut pikku-ukko, että hänen elä-mäntolvansa johtaisi hänet ala-lannanmaahan -Ylivieskaan. Siellä on nyt Jouni - ikävöi porolaumojaan ja kiveliöitään, revontulia ja erämaan rau-haa. Mutta vielä Jouni pääsee takaisin valtakuntaansa.


Inka.