Pääskynen no 13. 23.06.1871

Kääpiöin muutto


Jos olet ollut Helsingissä niin olet varmaan myöskin käynyt tuossa kau-niissa, äskettäin laitetussa n.k. eläintarhassa. Siellä on hauskaa kävellä ja nauttia luonnon ihanuutta, mutta hauskinta on kuitenkin katsella rauta-tien junaa, kun se viheltäen rientää esiin kapealla, vuoren sisään haka-tulla kalliotiellä.

Me, jotka iloitsemme kaikesta tästä edistyksestä, emme muista kuinka paljon huolta tämä on tuottanut vuoren pienille asukkaille, noille ahkeril-le, uutterille kääpiöille. Monta, monta sataa vuotta asui tämän vuoren si-sässä kääpiöitä ja juuri tähän oli Suomen kääpiökuningas rakentanut asuntonsa; tähän oli hän rakennuttanut pajansa, jossa hänen palvelus-henkensä tekivät työtä väsymättömällä ahkeruudella, yöt päivät, takoivat kultaa ja hopeaa suuriksi kangeiksi ja harkoiksi, jotka he sitte kätkivät syvälle vuoren sisimpään helmaan.

Ihmisten ahkeruudesta ja toimeliaisuudesta he tämän kullan ja hopean takoivat. Heidän ei tarvinnut muuta kuin kääntää viittansa väärin puolin, niin tulivat he kohta näkymättömiksi ja taisivat silloin hiipiä jokaiseen asuntoon ja koota rahtusen työtä ja huolenpitoa joka taholla; työmiehen raskaista töistä, lastenhuolesta läksyistänsä, perheen-emännän toimista omaistensa hyväksi, tiedemiehen tutkimuksista, runoilijan ja taideniekan unelmista, jokaisesta vähimmästäkin työstä Isänmaan hyväksi poimivat he yhden kipinän ja näistä kipinöistä sitte takoivat he kultansa.

Ystävälliset ja avuliaat olivat nämä kääpiöt Thölönlahdella, varsinkin kaikkia pieniä lapsia ja ennen kaikkia köyhiä ja turvattomia kohtaan. Pie-niä koirankuria tekivät he tosin aina väliin. Lasten leikitellessä Kaisanie-messä olivat he usein muassa; he käänsivät viitat väärin puolin ja olivat kohta näkymättömät; silloin he sieppasivat pois pallin, kun pojat löivät ”poltinpallia," kamppasivat erästä suurta poikaa, niin että hän kaatui pit-källensä, kun ”hiippasilla" ollessa armottomasti ajoi pientä tyttöä takaa, niin että tämä kerkesi pelastaa itsensä sill'aikaa kuin hän nousi ylös.

Usein tapahtui, että joku poika leikistä väsyneenä oli nukahtanut peh-meälle nurmikolle Kaisaniemessä ja silloin olivat kääpiöt kohta saapu-villa ja kertoivat makaavalle kaikenlaisia satuja ja tarinoita.

Kernaimmin kertoivat he pieniä kertomuksia Suomen kansasta ja sen elämästä; olivathan he eläneet täällä ikivanhoista ajoista asti ja nähneet kaikki, mitä täällä oli kärsitty ja nautittu. Ruvettiin kerran rakentamaan rautatietä Helsingin ja Hämeenlinnan välillä. Insinörit selittivät ihan var-maksi asiaksi, että tie oli johdatettava suorastaan vuoren läpitse. Haka-tiiin ja porattiin päiväkaudet.

Pohjolan perillä, Ounastunturin sisusta.

Työmiehet ulkopuolella olivat melkein yhtä ahkerat kuin kääpiöt vuoren sisässä. Vuorikuningas pudisti ensin päätään ja sanoi: ”kuinka he tohtoi-sivat häiritä meitä, emmehän me tosiaan ole tehneet heille mitään pa-haa, vaan päin vastoin aina lemmellä suojelleet Suomen nuorta pääkau-punkia,"

Mutta siitä huolimatta edistyi työ edistymistään. Näkymättömät kääpiöt tekivät tosin työmiehille monet kepposet, häiritsivät työtä, kätkivät työka-luja, kaasivat vettä kruutin päälle j.n.e., mutta mitä se auttoi.

Silloin sanoi kääpiökuningas kansallensa: ”Tässä ei meidän enää ole hyvä olla; muuttakaamme pois Pohjanperille, siellä saanemme toki olla rauhassa!"

Ja niin rupesivat vuoren pienet asukkaat varustautumaan muttoretkelle, aarteet vedettiin esiin salaisista kätköpaikoista ja eräänäkolkkona syys-yönä lähtivät pienet kääpiöt kaikki liikkeelle, pois nyt häiritystä tuhatvuo-tisesta asuinsijastaan.

Viitat väärin puolin vaelsivat he sitte koko Suomenmaan läpitse, aina Ounastunturille asti Lapin maassa. Tämän korkean vuoren sisään kai-voivat he aarteensa, rakensivat sinne pajansa ja toivoivat siellä saada pysyä rauhassa kivenhakkaajan porasimelta ja höyryveturin vihelkyksel-tä.

Matkalla tapahtui kuitenkin Ivalojoen laaksossa, että erään kääpiön sä-kki, jossa hän kantoi hienoa kultaa, meni rikki. Muutamia vuosia sen jäl-keen löysi muuan kalastaja muutamia kullan murusia; tieto tästä levisi ympäri koko Suomea, ja monta ihmistä matkustaa tähän aikaan Ivalo-joelle etsimään pakenevien kääpiöin pudottama kultaa.

Useampaan muuhun paikkaan Suomessa ovat he myöskin jättäneet jäl-kiä muutostaan, ja sentähden tulee meidän ahkerasti kyntää peltojam-me, niin löydämme kyllä aina vähäsen kääpiöin kadottamia aarteita. Meidän tulee muistaa, että ne ovat taotut kansan työstä ja ahkeruudes-ta.

Ounis-Pallastunturin kansallispuisto