Olli-Pekka. / Lapin Kansa 7.9.1929.

Kairalta kairalle 1.


Terveisiä nyt sitten vaan kaikesta maailmasta ja erikoisesti Maunusen Nestorilta, joka kaukana Pallasjärven rannalla ylväässä yksinäisyydes-sään olla kököttelee puuhakkaan emäntänsä ja virkeän Joonas-poikan-sa kanssa. Naapureista ei ole haittaa, sillä matka lähimpään naapuriin mitataan penikulmissa.



Olemme olleet »reissun päällä» ja mittailleet taas Lapin huikosia. Tällä kertaa taivalsimme muutteeksi läntisiä kairoja vähän tarkemmin kuin ai-kaisemmin on tullut tehtyä. Vaelsimme siis sillä alueella, jota Lapin taan-noisen kiihkeän vaalitaistelun tiimellyksessä myöskin länsirintamaksi kutsuttiin. Taistelun mainingit olivat nyt jo asettuneet, joten voimme maa-ilmansodassa mukana olleen kuuluisan kirjantekijän tavoin yleisvaikutel-mana merkitä lyhyesti: »Länsirintamalta ei mitään uutta».



Ne elävät ihmiset siellä kiveliöiden kätköissä, järvien tai virtojen varsilla, rauhallista elämäänsä. Suuren maailman pauhu ei ulotu sinne. Hitaasti, mutta varmasti laajeneva asutus, vilkas liikenne valtateillä, puhelin ja ra-dio, ovat kuitenkin merkkejä siitä ajasta, joka kerran tuleman pitää. Nyt vielä syrjäisen metsäjärven asukas saattaa nauttia saloseudun rauhas-ta.



Leipähuolia tosin on viljalti ja elämä saattaa usein heilua yhden kortin varassa, mutta annappa olla, että pieni peltotilkku jonakin kesänä innos-tuu puskemaan leipää, perunamaa hirveitä potaatteja ja järvi kalaa, niin jopa taas passaa pullistella Pallasjärvenkin rannalla, jossa nyt valiteltiin huonoa kalansaalista.


Laittausimme linjavaunuun muutamana elokuun aamuna. Sillä linjavau-nulla oli suunta Ylitorniolle, siis poikki »Tornion kairan». Tie Ylitorniolle kääntyy, kuten tunnettua, Sinetästä. Totesimme, että Koivurannan Jan-nen puuhaamaa tietä kyllä kelpaa ajella. Ja siinä kulkevat lisäksi sellai-set linjavaunut, että ne eivät jätä matkamiestä maantielle.


Ne ovat nimittäin tavattoman vetäviä. Ensimäiset paikat, joista onnis-tuimme hyvissä ajoin yhden valtaamaan, täyttyvät kyllä yhtä helpohti kuin muidenkin linjojen autobusseissa, mutta peräpuoli ei mene umpeen vähällä kummalla. Jo puolivälissä matkaa se oli meidän mielestämme täysi kuin nuotan perä hyvin vedetyn apajan jälkeen, mutta aina vaan sinne sopi. Ja kun oikein tiukalle otti, niin ei muuta kuin seisomaan oven pieleen, korin reunoille ja eteen.


Hankalimmat paikat oli edessä seisovilla, sillä heidän täytyi painaa päänsä konetta vasten, etteivät pimittäisi ohjaajan näköalaa. Meitä oli vain pieni seurakunta siinä autossa kun rovaniemeltä lähdettiin, mutta ennenkuin oltiin Ylitorniolla, oli lukumme legio. Ylitorniolla oli »junan-muutto». Ajettiin kymmenkunta kilometriä etelään käsin kunnes tavattiin Torniosta Muonioon menevä samanlainen linjavaunu.



Se oli yhtä vetävä kuin Rovaniemen-Ylitornionkin vaunu. Kaulirannan asemalla poikettiin katsomassa olisiko kenelläkään halua istua kyytiin. Olihan niitä sellaisiakin. Vaunu oli taas melkoisesti turvoksissa kun käännettiin kärsä pohjoista kohti.

Maantientekoa Ylitorniolla 1922. Kuva: Lapin Metsämuseo. / finna.fi

Vanha nainen kantaa keräämiään heiniä pärekontissa Ylitorniolla 1929. Kuva: Manninen Ilmari. Finna.fi

Ylitornion sk. marssii sankarihaudalle. 5.12.1925. Kuva: Suojeluskuntalaisen lehti

Maisema Filpun majatalosta pohjois-luoteeseen yli Tornionjoen laakson Ylitorniossa. Kuva: Hugo Berghell, heinäkuu 1902. GTK.

Ilmari Mannisen ryhmän tavarat saapuivat Enontekiön kunnallisen liikelaitoksen kuorma-autolla Kaulirantaan 1929. Kuskina toimi muoniolainen Niemelä ( KOP:n Hetan konttorin johtaja (1960-1970-luvulla) Osmo Niemelän isä.) Kuva Ilmari Manninen. / finna.fi

Pöntsön Oskari eukkoinen 1920. Kuva: Paulaharju Samuli. finna.fi

Pellossa poistui vaunusta kauppias Fors rouvineen. Olivat olleet Kitti-lässä turistimatkalla ja käyneet laulattamassa Pöntsön Oskaria. Siitä matkastapa riittikin tarinoimista, ja niin vähin erin oli meistä tullut kuin vanhoja tuttuja. Pellosta lähdettäessä totesimme, että olimme ainoa siitä joukosta, joka aamulla oli noussut autoon Fräntin pihassa Rovaniemellä. Ajattelimme, että mepäs emme nouse pukilta ennenkuin viimeisessä päätepisteessä.



Syömättömän vatsan kanssa on kuitenkin hankala matkustaa. Se alkaa riidellä vastaan mitä pitemmälle päivä kuluu. Kolarissa asia kuitenkin järjestyi. Siellä tapasimme varsinaiset matkatoverimme, kaksi eteläsuo-malaista taiteilijaa, joiden kanssa meidän piti jo edellisenä päivänä läh-teä Länsi-Lappiin, mutta me jäimme pois matkasta kuin muinoinen mus-talainen, joka onnettomuudekseen nukkui liian pitkään.



Kolmisin valmistutimme sitten tukevan appeen, ja sen turvissa jaksettiin taas Muonioon. Entinen linjavaunun meidät kuitenkin jätti, mutta peräs-sä tuli valtion postivaunu, jossa oli väljät tilat. Täsmälleen kello 11 illalla oltiin Reginan kievaritalossa Muonion kauniissa kirkonkylässä. Kun kello oli 7 aamulla lähdettäessä ja nyt alkoivat puoliyön hetket olla käsissä, olimme vakavasti sitä mieltä, että tämä yhden päivän osalle kyllä riittää.



Ennen yöpuulle menoa tutustuttiin vielä paikkakunnan nähtävyyksiin. Tutkittiin kirkon tienoot ja hautausmaa. Ne ovat korkealla kummulla, jos-ta on melkoiset näköalat myöskin yli rajajoen kuningas Kustaan puolelle. Jokivarsi on komeaa pitkin matkaa. Taivaan kastetta ja maan lihavuutta näytti sataneen niin hyvin tasavallan kuin kuningaskunnankin puolella yhtäläisesti.



Jyvien ja viinan suhteen sen sijaan ovat osat toisenlaiset. Jyviä tosin on tälläkin puolella rajaa, mutta viinan kanssa on niinkuin kansa hyvin tie-tää. Tällä puolen rajaa määrää laki sakot viinan viljelijöille, mutta siellä rajan takana litkitään sitä oikein »rattijärjestelmän» mukaan.

Panoraama Muoniosta: näkymä kirkon katolta kylän yläpäähän 1932. Mikkola Erkki. finna.fi

Pallasjärven venevalkama, taustalla vainio jossa "Koklanin-äijä" asusti ja Lommoltunturi. Kuva: Pouttvaara Matti. / Museovirasto.

Ihmisiä asuintalon edustalla Kutunivassa 1921. (Kutunivan talon isäntäparina olivat 1921 vielä Aapo Joelinpoika (s. 1846) Kutuniva ja Maria Juhontytär (s. 1847) Alamuonion Putaalta, vaikka kumpikin oli täyttänyt jo 70 vuotta.) Kuva: Ahola Juhani. / finna.fi

Aamulla alkoi korpivaellus.


Päämääränä oli nimittäin Pallastunturi, johon halusimme tutustua kah-destakin syystä. Ensiksikin halusimme paikan päällä nähdä sen luon-nonsuojeluhomman, josta niin paljon puhetta on ollut, ja toisekseen ker-rottiin sillä kairalla olevan paljon puroja ja kohisevia koskia, joissa Rä-säs-Pekan perhoilla on kova kysyntä.



Maailman koreus saattaa joskus varsin äkisti muuttua viheliäisyydeksi. Siirtyminen autosta apostolien ajan suuruusvoimalla käyviin kulkuneu-voihin ei ole kovin mieltäylentävää. Se kiskoo hien nahasta varsinkin ensimmäiseenä päivänä. Mutta kun siihen tottuu, laputtaa korpia varsin mielellään. Sillä keinoin olemme tähän ikäämme paljon kulkenut, joten sen konstin kyllä osaa, mutta kun täällä pöydän takana istuu talvikau-den, kestää moniaita päiviä ennenkuin koneisto on korpikunnossa.



Kolströmin liikkeessä käytiin varaamassa viikon muona ja eräitä välttä-mättömiä kapistuksia. Viime mainittuihin kuului mm. neljän litran vetoi-nen kahvipannu. Siitä kun kiskottiin kerralla litra mieheen niin tunsi si-simmässään, että taisi tulla juotua kahvit. Ja se onkin vasta oikeata kah-via se metsässä keitetty kahvi. Ei siinä ole kermaa eikä muita lisukkeita. Kirkkaaseen veteen isketään kourarnitalla kahvia, suolaa sekaan, ettei hiukase, ja niin on elämänneste valmis.



Muoniosta lähdetään Pallasjärvelle, jonka pohjoisrannalla tämän kuulun tunturin mahtavat kerot kohoavat, vanhaa ratsutietä. Sitä on joku ajanut joskus autollekin, mutta ei se mitää rapiaa kuljettavaa ole. Reginan isän-tä lupautui ajamaan hevosellaan matkamieskolmikon tavarat puolimat-kassa olevaan Kutunivan taloon, ainoaan taloon koko taipaleella.



Alkumatkasta saatiin silloin tällöin istahtaa rattaille, mutta pian sieltä oli pois hypättävä. Ellei hypännyt niin kivet pitivät huolen, että rattaat en-nenpitkää olivat vapaat matkustajista. Niin siinä vähitellen kolisteltiin Ku-tunivaan.



Viihtyisä talo, jossa mielellään viipyy. Se sijaitsee Jerisjärven pohjoisran-nalla. Sen perustaja on ollut täysiverinen erämies, joka on kiinnittänyt kaiken huomionsa kalaiseen Jerisjärveen ja lähiseudun metsiin, jotka muinoin ovat vilisseet kaikenlaisesta riistasta. Hän on viitannut kintaalla maanviljelykselle, lieneekö koskaan maanviljelystä ajatellutkaan.



Mutta jälkeläiset ovat joutuneet kai moneenkin kertaan ajattelemaan, että olisipa se saanut tämä talo joutua vähän lihavammalle rannalle, sillä kovin kiviset ovat paikat. Niitä kuitenkin on viljelty siinä määrin, että karjaa voidaan pitää. Emäntäväki valmistaa hyvän voin ja kirnupiimän sellaisen, että se menee suoraan jäseniin niinkuin Maunusen Nestorille maito, jota hän pitkästä aikaa joi Raattaman kylässä

Olli-Pekka.