Olli-Pekka. / Lapin Kansa 7.9.1929.

Kairalta kairalle 2.


Siinä Kutunivan pihalla ympäristöä tähyillessämme kiinnitti huomiotam-me valkoiseksi maalattu talo muutamalla Jerisjärven niemellä. Sanottiin olevan Eelis Keimiöniemen(* talo. Niemi, jolla talo sijaitsee, on myöskin Keimiöniemi ja niemen kapeassa tyvessä kohoava tunturi on Keimiö-tunturi. Sen kautta kulkee Muonion ja Kittilän pitäjäin raja.

*) Edvard Aapo Kutuniva (s. 1892).

Keimiöniemi! Vai siinä se nyt oli. Isännän olemme nimeltään tuntenut jo pari vuosikymmentä. Lukuisia hänen kirjoituksiaan olemme käsitellyt ja niitä painoon toimittanut. Ja mistäpä on tämä Keimiöniemen isäntä niin ahkeraan kirjoitellut? Mistäpä muusta kuin siitä, mikä on ollut sydäntä lähinnä: Kittilän - Muonion maantiestä.

Aivan Keimiöniemen taitse kulkee Kittilän - Muonion ratsutie, sama tie, jota pitkin Kutunivaan olimme tulleet. Se kulkee vielä lyhyen matkan Ku-tunivan ohi Pallasjärven suuntaa, mutta kääntyy sitten Kittilän pääkau-punkiin käsin ja jättää kulun Pallasjärvelle tavallisen kinttupolun varaan.

Tämän polkutien suuntaa on Keimiöniemen isäntä hartaasti ajanut Kitti-län- Muonion maantien suunnaksi. Tämä suunta olisi hänen mielestään ollut maantielle paras ja edullisin. Mutta onko hän saanut kirjoitella sano-malehtiin rauhassa?

Mitä vielä! Tuskin on hänen kirjoituksensa nähnyt päivänvalon, kun jo Rauhalan Kalle, joka asuu Jerisjärven eteläpuolella, on sysännyt vihai-sesti kynän mustepulloon ja iskenyt vastaan. Rauhalan isäntä on jyräy-tellyt, että ei sitä maantietä Jerisjärven pohjoispuolelta kannata tehdä. Eteläpuolella on enemmän asutusta ja asutusmahdollisuuksia. Sen kautta on Kittilän Muonion maantie kulkeva.


Mutta ei Keimiöniemen isäntä tuosta ole säikähtänyt. Onpahan taas tarttunut kynään ja sanonut, että vai niin sinä Kalle meinaat, että sieltä sinun puoleltasi järveä se kruunun sarka kynnetään. Ei kävele, tämän kautta se on tehtävä.

Ja näin jatkui kirjoittelu, kunnes valtio tuli väliin ja päätti rakentaa maan-tien Jerisjärven eteläpuolitse. Sieltä Rauhalan kautta se siis lopultakin tulee menemään, mutta kaikesta huolimatta on tunnustettava, että Kei-miöniemen isäntä taisteli kotikulmansa puolesta aivan loppuun saakka.

Ei hellittänyt, vaan aivan suomalaisella sisulla yritti. Ja yrittänyttähän ei laiteta, sanotaan. Päätimme käydä paiskaamassa kättä Keimiöniemen isännälle. Kutunivan Eeti-isäntä tarjoutui hyväntahtoisesti soutajaksi sille viiden kilometrin matkalle, joka on Kutunivasta Keirniöniemeen.

Merkillisen lyhyiltä ne matkat järvellä näyttävät. Tämäkin Keimiöniemi tuntui olevan korkeintaan parin kilometrin päässä, mutta kun istui venee-seen, totesi pian, että kyllä sinne matkaa kertyy paljon enemmän

Edvard Aapo Kutuniva pirtin uunin edessä Muonion Kutunivassa 1929. Kuva: Manninen Ilmari. Museovirasto.

Nuotta otetaan luovasta veneeseen Jerisjärven Keimiönniemessä v. 1929. Kuva: Manninen Ilmari. / Museovirasto.

Heti rantaa lähetessä saattoi havaita, että talon isäntä on maanviljelijä. Ja varmasti maanviljelijän poikakin, sillä Keimiöniemen talo viljelyksi-neen on laitettu paikalle, jossa halla harvoin vierailee. Niemen kahden puolen velloo vesi ja uhkuu lämpöä myöhään syksyyn. Mihin vain kat-soo, näkee pitkäaikaisen uurastuksenjäljet maatalouden hyväksi.

Olimme tehneet »tikusta asian» taloon päästäksemme. Keimiöniemen isäntä oli nimittäin laittanut suuren moottorin, oikean Jerisjärven laivan, mutta siihen oli sattunut pieni vika ja kun moottori oli vasta hankittu, ei vikaa vielä oltu opittu huomaamaan.

Taiteilija Kari sanoi osaavansa lääkitä pienempiä moottorisairauksia ja kun tällä Keimiöniemen moottorilla olisi ollut mukava huristaa paluu-matkalla Rauhalan kylään, josta taas on helppo tavoittaa maantieyhteys Kittilään, niin me otaksuen, ettei taiteilijoilla mahda olla halua kesken matkan lähteä Keimiöniemeen rupesimme kuvailemaan soutu- ja moot-toriveneen välisiä suuria eroavaisuuksia sillä seurauksella, että Karin Yrjö oli pian kypsä matkalle ja eteläpohjalainen Annalan Matti sujui mu-kaan hänkin.

Meidän ei kuitenkaan olisi tarvinnut käyttää tällaisia diplomatiaa matka-tovereihimme nähden, sillä tuskin oli ajatus matkasta kypsynyt päätök-seksi, kun he jo totesivat, että sieltä on varmasti mainio maalata näkö-aloja. Niinkuin olikin. Kun palasimme, olimme kaikin tyytyväisiä. Taitei-lijat senvuoksi, että olivat taas useita maalauksia rikkaampia kuin siihen saakka ja me siitä syystä, että saimme tavata Keimiöniemen isäntää ja tutustua häneen lähemmin.

Isäntä puuhaili askareissaan pihalla kun taloon tulimme. Emäntä oli vie-railemassa Kittilässä, joten häntä emme tavanneet. Kahvit pantiin tulelle ja juttu alkoi luistaa. Käväistiin aluksi tutkimassa moottoriakin, mutta se oli outo kone ja sen vuoksi ei Yrjö voinut sille mitään. Meistä taas ei ollut muuta kuin kamminvääntäjäksi.

Jerisjärven Keimiöniemen kalakenttää verkkoulkuineen, saaliina "sirkkoja" (muikkuja) 1916. Kuva: Itkonen Toivo Immanuel. Museovirasto.

Verkot vapeilla Jerisjärven Keimiönniemen rannalla 1929. Kuva: Manninen Ilmari. Museovirasto.

Verkot vapeilla Jerisjärven Keimiönniemen rannalla 1929. Kuva: Manni-nen Ilmari. Museovirasto.

Jerisjärven kalakenttä v. 1929. Kuva: Manninen Ilmari.. / Museovirasto.

Isäntä kosketteli muun puheen lomassa myöskin Lapin vaaliasioita. Ää-nestysalueiden liiallinen laajuus vaikeine matkoineen tuntui erikoisesti viime valtiollisten vaalien aikana, jolloin osanotto vaaleihin Muonion ja Kittilän rajamaillakin oli ollut suurempi kuin koskaan ennen. Totesimme, että tämä on sellainen epäkohta, joka olisi viipymättä saatava korjatuk-si. Eikä se sillä parane, että puutteellisuudet todetaan ja myönnetään. Kunnanvaltuustoilla täytyy olla sen verran aloitekykyä, että ne pitkin Lappia asiaan puuttuvat.


Ilta oli jo myöhälle kulunut kun paluumatkalla lähdettiin. Mietisklimme, että somapa olisi tavata myöskin Keimiöniemen isännän »rintamatove-ria», Rauhalan Kallea, jotta olisi tullut käydyksi molemmilla »tulilinjoilla», mutta Rauhalan isäntä asuu järven eteläpuolella ja meidän kulkumme ei käynyt tällä kertaa sen kautta.

Meistä tuntui siltä, että Keimiöniemi ja Rauhala ovat jutun kumpikin hen-gessään sopineet. Rauhalan isäntä saa kerran maantien ja Keimiönie-mellä on sellainen moottorivene, että sillä pian porhaltaa maantien var-teen. Talvella taas ovat molemmat liikenteen suhteen yhtä autuaita, niin että ei muuta kuin eläköön sovinto ja rauha!

Seuraavan päivän urakkana oli siirtyä Pallasjärvelle. Keimiöniemessä käyttäneen Kutunivan isännän toimiessa luotsina suoriuduttiin illan suus-sa Pallasjärvelle. Se taival on harppomista vaaralta toiselle. Pallastuntu-rin mahtavat kerot kohoavat aivan nenän edessä, mutta kyllä sinne kes-tää vaeltaa.

Vaarojen välisissä laaksoissa ja metsien kätköissä pakkasi sääskiä ole-maan viijemmalti kuin aukeilla ylängöillä. Ei kuitenkaan hetikään niin pal-jon kuin lämpiminä kesinä. Niiden kuppauksen estämiseksi lurautettiin välillä pikiöljyä naamatauluun. Sääski pelkää pikiöljyä. Se kaikkoaa su-rumielisine lauluineen kauemmaksi kun sivelee iholle pikiöljyä. Ja ne saattavat olla joskus suuria nämä kaukaisten kiveliöiden sääsket. Suu-rimmat kuuluvat olevan tiiliskiven kokoisia. Nätisti ne nappaavat lihapa-lan kulkumiehen niskasta ja istuvat sitten kivelle sitä syömään. Sen vuoksi ei kulkumiehen kannata pitää vahvaa niskaa.

Pallasjärven venevalkama, taustalla vainio jossa "Koklanin-äijä" asusti ja Lommoltunturi. Kuva: Pouttvaara Matti. / Museovirasto.

Pallasjärvi ja sen ranta, missä Eeti tyttärineen asusteli. Kuva: Kari Autto.

Talvinen Pallasjärvi. Kuva: Bonin Volker von. Museovirasto.

Pallasjärven rannalla on yksi talo. Sen omistaa nykyisin kauppias Kolst-röm Muoniosta. Joitakin vuosikymmeniä sitten on sitä hallinnut Möykky-nen-niminen mies, Kittilän puulinnan vartija, jolle sattui niin hullusti, että vanki pääsi karkuun ja Möykkysen oli sen vuoksi vaihdettava virkaa.


Pallasjärvelle oli siihen aikaan asukkaaksi pyrkinyt muuan lavean tien vaeltaja Raattamasta(*. Varasteli sivutöikseen poroja ja tihutöittensä vuoksi joutui linnaan. Hänen maahakemuksensa meni sen vuoksi myt-tyyn ja niin pääsi Möykkynen Pallasjärven isännäksi. Mutta ei viihtynyt Möykkynen maanviljelijänä. Myi lopulta hyvän tilansa aivan pilkkahin-nasta ja siirtyi pois.

*) https://www.hetan-jussa.com/eramaan-asukas.


Hänen jälkeläisensä asuvat nyt Kittilän Tepastossa. Tunnemme yhden heistä, Richard Möykkysen, joka on taitava poromies ja tarmokas Poh-jois-Kittilän asioiden ajaja. Päärakennuksen lisäksi on paikalla eräs ra-kennusryhmä, johon palaamme myöhemmin.

Päärakennus on autiona. Pallasjärven ainoa asukas, Nestori Maununen, asuu perheineen kartanon vanhimmassa asuinrakennuksessa. Maunu-sen Nestori pitää talosta huolta jonkinlaisilla pehtoorin valtuuksilla ja sen vuoksi saa hän asua talossa vapaasti. Nestori tuprutteli piipustaan mahtavia haikuja ja tutkiskeli sieltä savun seasta meitä tunturinkävijöitä.

Huolimatta verrattain vaikeasta matkasta, on Pallastunturilla tänä kesä-nä käynyt yli 60 henkilöä, läheltä ja kaukaa. Ensimäinen kävijä oli tun-nettu lintumaalari Lennart Segerstråhle. Sitten niitä on tippunut Pallas-järvelle summissa ja vähittäin, mikä mistäkin. Toistakymmentä henkeä-kin kerrallaan. Nämä kävijät tarjoavat yksinäisen talon väelle vaihtelua ja uusia elämyksiä.

Sen vuoksi Nestori nytkin savupilvensä seasta tarkkaili tutkivasti ja mie-tiskeli, että ketähän ne nuokin kulkijat ovat. Emäntä hääräili takan ää-ressä ja sivumennen heitti silmayksensä hänkin. Joonas-poika, josta tu-lee poromies ja joka olisi, jos hänellä olisi ollut äänioikeus, äänestänyt valtiopäiville enontekiöläistä poromies Kumpulaista, koska tämä oli lu-vannut pojalle ensi talvena ilmaiseksi »urakan» porokarjan aluksi, tark-kaili vieraita vilkkain elein ja mietiskeli hattunsa alla omia mietteitään.

Näin vähitellen tultiin tutuiksi. Päivä alkoi taas kallistua iltapuolelle. Pal-lasjärvellä kävivät korkeat aallot. Tuulen henki oli viileä. Mutta tuvassa oli lämmintä. Takassa loimusi iloinen tuli ja kolmijalan päällä höyrysi kah-vipannu. Me joimme illalliseksi eräitä kupillisia kermatonta, mutta hyvää kahvia ja juttelimme isännän kanssa mukavia takkavalkean ääressä. Sitten kuorsattiin niin että tupa rytisi.

Olli-Pekka.