Olli-Pekka. / Lapin Kansa 14.9.1929.

Kairalta kairalle 3.


Pallasjärven kaakkoisrannalle oli ilmestynyt asukas. Valkoinen teltta nä-kyi yli järven. Maunusen Nestori iski silmää sen teltan suhteen. Kittilän kautta olivat nämä vieraat tulleet, mies ja nainen. Mikä lienee etelän puolen »mettäherra» tai joku muu sellainen. Ja siitä naisesta ei saa sel-vää aivan ensi näkemältä, että nainenko se on vai mies, jutusteli Nesto-ri. Se on miehen pukimissa, mutta tuosta vyötäisten seutuvilla keikkuu niin somallisesti, että kyllä sen naiseksi huomaa, kun oikein tosissaan tarkastelee.

- Vai keikkuu somallisesti!

Me näimme, että Nestorin silmät saivat aivan uutta eloa, kun hän ryhtyi kertomaan havainnoitaan »mettäherran» seuralaisesta. Vaipui sitten
mietteisiinsä. Pihtiputaan poika Nestori on Pihtiputaalta kotoisin muisteli menneitä. Hetken kuluttua purskahti hän nauruun ja hihitti niin, että har-tiat hytkyivät.
- No, mitä nyt? kysyimme uteliaana.
- Tuli vain mieleen muuan juttu, kertoi Nestori. - Oltiinpahan ilman aiko-jaan menossa Kittilästä Inariin. Siihen aikaan ei sillä tiellä talot haitan-neet, miten lienee nykyisin, en ole kulkenut, Meitä oli muuan tokka iloisia miehiä, jotka taipaleella kohtasimme yksinäisen talon. Ja siinäkös osui olemaan tyttöjä! Meillä oli evästä nipin napin niin vähän, että Inarin puo-lelle olisimme sen turvin tavallisella menolla päässeet, mutta emmehän me malttaneet lähteä. Niitä tyttölapsia vaan nauratimme niin kauan, että eväs loppui ja talosta ei saanut mitään. Siinä ei ollut mistä antaa. Elämä kulki pääasiallisesti järvisiikojen varassa. Leipää ei ollut.

- Mikäs auttoi. Ei muuta kuin painele syömättömänä seitsemän penikul-maa.

- Lystinpito maksaa, huomautimme Nestorille. Ja hän päästi taas hela-päänaurun.


Tällä välin oli teltta järven takaa kadonnut. Se oli pantu kokoon.
- Kertoivat tänään palaavansa, ilmoitti Nestori. - Menevät Muonioon ja Enontekiölle. Älkäähän pitäkö kiirettä tunturille menon kanssa, niin näet-te pariskunnan.

"Koklaninäijän kirkko" Pallasjärven rannalla 1900. Kuva: von Julin, Albert. Åbo Akademin arkistokokoelmat. / finna.fi

Pallasjärven taloja. Kuva: Matkailulehti no 1. 01.02.1914.

Matkailijapariskunta seuraamassa paikallisen kalastajan avantokalastus-ta Pallasjärven jäällä 1938. Kuva: Osmo Pietinen. / finna.fi

Ei aikaakaan, kun jo ilmestyi vene näköpiiriin. Vähitellen se läheni. Mies veteli paitahihasillaan tasaisin vedoin ja housu jalka piteli perää. Saapui-vat rantaan. Päivä paistoi lämpimästi. Molemmat olivat avojaloin ja tuu-len henki hyväili housujalan kutreja. Pitkä, solakka tyttö ... ei, ei! rouva meidän piti sanoa, astui keveästi polkua ritarinsa jälessä.


Molemmin puolin tarkkailtiin toisiamme tutkivasti. Vieraat meitä ja me heitä. Muutama sanakin vaihdettiin ja housujalka hymyili viehkeästi kai-ken aikaa. Annalan Mattia se hymy hiveli vielä tunturillakin. Joka tapauk-sessa Nestori oli ollut oikeassa: keikkui somallisesti.

Mutta meidän selässämme keikkui reppu vähemmän somallisesti kun päästiin tunturin kupeelle. Tunsi jäsenissään, ettei ihminen ole mikään poro, joka vaeltelee vaivattomasti tunturilta toiselle.

Penikulma, runsaskin, oli kuljettu ja lopulta oli tultu Pallastunturin kero-ryhmän välittömään vaikutuspiiriin. Illan hämyssä kohosivat tunturin hui-put mahtavan näköisinä kohti taivaan korkeuksia. Sieltä jostakin tuntu-rien kainalosta solisi ohitsemme iloinen tunturipuro, jonka rannalla hu-misivat satavuotiset korpikuuset.

Muutama sata metriä vielä ja metsä alkoi kadota olemattomiin. Kituvia tunturikoivuja vain lopulta ei niitäkään. Meillä oli sellainen ajatus, että kunhan saamme koipemme oikaistuksi tulen ääreen, niin mehän emme liiku siitä ennenkuin ehtoo on muuttunut aamuksi. Mutta miten ollakaan, kun siinä verryteltiin, syötiin ja ryypättiin kahvia palan painikkeeksi, niin jopahan kiivettiin keskellä yötä lähimpänä olleen keron huipulle. Alaston kahvi on merkillistä lääkettä.

Olemme nyt siis tutustuneet siihen alueeseen, jota taannoin valtavalla pauhulla yritettiin luonnonsuojelualueeksi. Ja miksei, jos maamme olisi niin rikas, että sillä olisi varaa korvata niille käyhille asukkaille, jatka suunnitellusta luonnonsuojelualueesta joutuisivat aineellisesti kärsi-mään, reilusti kaiken sen, minkä he menettävät.

Mutta onko koskaan puhuttu sanaakaan korvauksista? Ja kuitenkin, jos hanke olisi toteutunut, olisi se tietänyt leivän loppumista Keimiötunturin laitojen pieneläjiltä ja kaventanut pahasti Raattaman,Kurkkiovaaran ja Tepaston kylien asukasten toimeentuloa. Sillä ei tässä ole ollut kysy-myksessä yksistään Pallastunturin pyhittäminen luonnonsuojelutarkoi-tuksiin, vaan olisi samaan karsinaan otettu suorastaan käsittämättömän laajoja alueita Pallastunturin ympäristöstä.

Yhdeksättäsadan neliökilometrin sisälle mahtuu paljon tavaraa. Saman tien olisi mennyt Keimiötunturikin, josta Pallastunturille on suorinta tietä matkaa noin puolitoista penikulmaa. Sen tunturin Jerisjärven puoleisella laiteella asuu kruununtorppari Matti Trasti, joka menetti järkensä tämän luonnonsuojelutouhun takia. Olisi mennyt myöskin Lompolotunturi, jonka huippu näkyy Pallakselle 8-9 kilometrin päässä. Rauhoitettu olisi myös-kin Pallasjärvi sekä monet muut kalaiset järvet, joita tämä mahtava alue olisi sisäänsä sulkenut

Retkeilijä oppaineen soutelemassa erämaajärvellä Pallastunturin maise-missa 1938. Kuva: Pietinen. Museovirasto. / finna.fi

Pentti Rastas Laukukeron huipulla Pallaksella Suomen Geologisen Seuran ekskursiolla syksyllä 1964. Kuva: Vesa Perttunen. 1964. GTK.

Kun me katselimme Taivaskeron, jota myös Himmelriikiksi kutsutaan, laelta muutamana selkeänä syyskesän päivänä koko sitä komeutta, joka sieltä, Etelä-Lapin korkeimman tunturin korkeimmalta huipulta, katsojan eteen avautuu, niin me varsin hyvin ymmärsimme, mitä on liikkunut nii-den miesten mielessä, jotka seudun koskemattomuuden olisivat tahto-neet lailla suojata.

Mutta he eivät ole käsittäneet sitä, että he saman tien olisivat asettaneet silmukan seudun vähäväkisten kaulaan. Itse paikalla alueeseen tutus-tuessa ei voi tulla muuta kuin siihen tulokseen, että asiaa on ajettu, mut-ta ei ole oltu sen tarkoituksenmukaisuudesta selvillä. Jos luonnonsuoje-lualueeksi olisi tarkoitettu vain Pallastunturi ja jokunen ala siltä virtaavaa puronvartta, saattaisi hankkeen ymmärtää, mutta sellaisten laajojen alueiden maineen, metsineen ja järvineen rauhoittamista, josta tässä oli kysymys, on mahdoton käsittää.

Mitä tulee itse tunturiin, niin se ei siitä katoa eikä muotoaan muuta, rau-hoittipa sen tahi oli rauhoittamatta. Emme usko, että muoniolaiset, enempää kuin kittiläläisetkään, rupeavat tätä kivikasaa purkamaan. Ja mitä tulee metsiin tunturin ympäristössä, niin nehän ovat valtion ja val-tiohan on tunnettu siitä, että sen metsistä ei saa kalikkaakaan pois vie-dä.

Otappas sieltä minkälainen maassa viruva pökkelö tahansa, niin virka-kunta on heti niskassa, Joten tuntuu siltä, että metsäkin pysyy suurin piirtein paikoillaan ilman erikoisasetuksia. Ja mitä taas tulee niihin mai-semiin, jotka tunturilta katsojalle näyttäytyvät, niin mihinkäpä nekään sieltä katoaisivat.

Kylät, jotka sieltä näkyvät, saattavat tosin laajeta, peltotilkut levetä, mut-ta mitäpä valittamista siinä olisi. Päinvastoin soisi mielellään, että ne vih-reät vaatimattomat kaistaleet, jotka talojen läheisyydestä näkyvät, jos-kus leviäisivät mahtaviksi vyöhykkeiksi. Se merkitseisi kansakunnan vaurastumista.

Emme tiedä, vieläkö ajatus luonnonsuojelualueiden perustamisesta on hengissä, mutta jos on, niin pyydämme sen harrastajia miettimään vaka-vasti, onko köyhällä maallamme varaa ottaa pois leivättömän Lapin asukkailta kalastus-, metsästys- ja laiduntamisoikeuksia niin tuhottoman laajoilla alueilla kuin tässä on kysymys.

Ja tämä oli, kuten hyvin muistetaan, vähällä tapahtua. Käsitämme val-lan hyvin sen mielialan, joka seudun asukkaiden keskuudessa silloin vallitsi. He laittoivat laajan adressin eduskuntaryhmällemme tueksi sen taistelussa luonnonsuojelulain hyväksyrnistä vastaan. Kaikesta huoli-matta eduskunnan enemmistö lain hyväksyi. Ainoa keino oli vielä vedota tasavallan presidenttiin ja pyytää häneltä, että hän ennen lain vahvista-mista pyytäisi asiasta korkeimman oikeuden lausuntoa. Se auttoi ja niin raukesi jo valmiiksi päätetty laki.

Pallaskero ja Palkaskuru Pallasjärven rannalta katsoen. Kuva: Emil Sarlin, 1900. GTK.

Mutta kruununtorppari Matti Trasti menetti järkensä ajatellessaan sitä mahdollisuutta, että hänen pitäisi lähteä konnultaan, johon oli kiintynyt ja jonka hyväksi kaiken ikänsä työtä tehnyt. Hänen kohtalostaan kantavat edesvastuun ne, jotka olivat perustamassa Pallastunturille lähes 1,000 neliökilometrin laajuista luonnonsuojelualuetta, aluetta, joka olisi riistänyt leivän monelta pieneläjältä.

Näitä mietiskelimme siellä tunturin laella. Kirkas ilma oli jälleen muuttu-nut pilviseksi. Itätuuli kuljetti vahvoja pilvenmöhkäleitä. Alimmat roikkui-vat niin alhaalla, että ne käärivät läpinäkymättömään vaippaansa tuntu-rin huiput. Kun sellainen pilvi lähestyi Taivaskeroa, tuntui tosiaan niin-kuin taivas olisi päälle kaatumassa. Ja kun kostea pilvi kätki miehen si-säänsä, saattoi hyvin käsittää, miksi lappalaiset, Pallastunturin tienoiden muinoiset asukkaat, ovat tämän korkean tunturin korkeinta huippua »Himmelriikiksi» nimittäneet.

Taiteilijat maalailivat mikä missäkin ja meillä oli niinollen hyvää aikaa vaellella huipulta toiselle. Mahtavia »mättäitä» nämä sammalpeitteiset kerot. Täällä ryskävät talvella luonnonvoimat ja syysmyrskyjen voima näyttäytyy väkevimpänä. Muutamasta rotkosta löysimme nuoren poron kalveneet luut. Eläin oli pudonnut ylhäältä ja haavoittanut itsensä kuolet-tavasti kiviröykkiöihin.

Pedot olivat kulettaneet jo pois kaiken syötäväksi kelpaavan. Ainoastaan otsaluu sarvineen oli vielä jälellä. Korjasimme sarvet muistoksi Pallas-tunturin matkasta. Puro, joka tunturilta laskee, alkaa aivan vaatimatto-masti juoksunsa. Lumenlähdön aikana se kohisee valtavana pitkin mat-kaa, mutta nyt sen latvat kätkeytyvät aivan tunturin sisään.

Sieltä tippuu vesi vähin erin, virta kasvaa ja paisuu, ja jo kolmen kilo-metrin päässä lähteiltä on melkoisia koskia. Alkumatka on puutonta, mutta ei silti elotonta. Kauniita värejä on kaikkialla ja tämän tästä pyrähti jalkain juuresta riekkopoikue emän pitäessä pahaa elämää poikastensa puolesta.

Kolme vuorokautta viivyimme tunturilla. Halusimme tutustua seutuun pe-rinpohjin ja paljon sitä kolmessa vuorokaudessa ehtikin kiveliöitä talsia. Mitä vielä tulee luonnonsuojeluasiaan, niin jäi sanomatta, että olisi arve-luttavaa käydä estämään porojen laiduntamista Pallastunturin pohjois-puolella olevilla kankailla, sillä kun Enontekiön poronomistajilla ovat han-kalat laidunmaat sikäli, että porot pyrkivät lakkaamatta Norjan puolelle, niin ovat he alkaneet yhä laajemmassa mitassa käyttää porojaan Pallas-tunturin luona olevilla jäkäläkankailla. Tämä on myös hyvä esimerkki sii-tä, mitä kaikkea tunturiseudun rauhoittaminen aiheuttaisi.

Olli-Pekka.